Job AAA-Myyjä, oppisopimus Pirkanmaa AAA-Palvelut Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Haluatko ansaita ja samalla hankkia itsellesi ammatin? Meillä se on mahdollista. Pystyt työsi lomassa hankkimaan itsellesi merkonomin tutkinnon oppisopimuksen kautta. Opiskelusi räätälöidään juuri sinulle sopivaksi, jolloin työ ja opiskelu sujuvat käsi kädessä kuin tanssi. Merkonomitutkinnon suorittamiseen menee noin vajaa 2 vuotta. Käyt 2-3 päivänä kuukaudessa lähiopetuksessa ja lisäksi näytät oppimaasi ammattitaitoa näytöin työpaikalla. Työpaikalla sinut koulutetaan aikakauslehtikampanjaan ja osallistut päivittäiseen myyntityöskentelyyn tarjoamalla asiakkaille markkinoiden suosituimpia lehtiä. maksamme oppisopimusopiskelijoille pohjapalkan ja myyntiprovisiot päälle, voit itse vaikuttaa palkkaasi hyvin työn tekemällä! Meillä viihtyy töissä. Panostamme hyvään ilmapiiriin ja työntekijöiden hyvinvointiin. Toimistolla on hyvä tekemisen meininki. Meillä ei pukuherrat pyöri tärkeilemässä, vaan esimiehet ovat työpaikalla työntekijöitä auttamassa! Jokainen työntekijä perehdytetään kunnolla tehtäviinsä ja alan parhaimpiin kuuluvan palkan lisäksi tarjoamme työntekijöillemme kannustavia myyntikilpailuja. Soita ja kysy lisää 040-1285616 Tuija Salonen Voit myös käydä nettisivuillamme ja lähettää hakemuksen osoitteessa www.aaa-palvelut.fi tai lähettää sähköpostissa vapaamuotoisen hakemuksesi osoitteeseen tampere (at) aaa-palvelut.fi tampere (at) aaa-palvelut.fi, Tampere, http://www.aaa-palvelut.fi
Työnantajan nimi: AAA-Palvelut Oy
Työnantajan osoite: Aleksanterinkatu 21 a,4krs, 33100 TAMPERE
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Puhelin- ym. myyjät
Maa: Suomi
Alue: Pirkanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 1 vuosi
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Hakeminen:
Työnantajan esittämä tapaaminen – ks. vapaa tekstiosuus
Similiar Työtarjoukset
Autonasentaja, ajoneuvoteollisuus -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Pirkkalan Autosähkö Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Betonielementtityöntekijä (VaBe Oy) -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Asiakasyrityksemme Valkeakosken Betoni (VaBe Oy) etsii vahvan kasvun johdosta joukkoonsa kaikenaikaa lisää ammattitaitoisia betonielementtityöntekijöitä. Rekrytointiprosessia hoitaa Innolink Staff Oy. VaBe Oy on vuonna 1993 perustettu
Innolink Staff Oy - 2016-04-16 - Pirkanmaa
Front-end Developer -
Web- ja multimediasuunnittelijat
Exove is one of the leading Nordic companies specializing in open source web services design and development. The company was founded in 2006 and today we have about 100 people working in our Helsinki, Oulu, Tampere, Tallinn and London offices. Our client
Exove Oy - 2016-06-14 - Pirkanmaa
Huoltoasema-apulainen -
Huoltamotyöntekijät
Vaskipalvelu Olli Salmi - 2016-08-02 - Pirkanmaa
Ilmastointiasentaja -
Ilmastointi- ja kylmälaiteasentajat
Me täällä Nordic Henkilöstöpalveluissa toivotamme sinut tervetulleeksi hakemaan kauttamme töitä! Rekrytoinnin ammattilaisena tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Olemme
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Tampere - 2016-06-22 - Pirkanmaa
Kahvilamyyjä -
Kahvila- ja baarimyyjät
Haen reipasta oma-aloitteista henkilöä Kievarin kahvilaan. Työhön kuuluu paljon leipomista ja myös lounasruuan valmistusta ym. Työkokemusta ei vaadita, kunhan on innostusta oppia ja nauttii museomiljöössämme
T:mi Anja Pasuri - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Kahvilatyöntekijä -
Kahvila- ja baarimyyjät
Kokemusta omaavalle kahvilatyöntekijälle paikka italialaistyyppisessä kahvilassa. Erikoiskahvikokemusta (kahvakoneella) sekä hygieniapassi vaaditaan. Asiakaspalvelutaidot ja -kokemus edellytyksenä. Hyvät työajat kauppakeskuksen
Ciao! Caffe. - 2016-03-15 - Pirkanmaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
RenttneR Oy on ammattitaitoinen, laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut henkilöstötalo. Laaja verkostomme, kattava kokemus sekä intohimoinen suhteemme alaan takaavat työmme laadun ja parhaat
RenttneR Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa
Käynnissäpitoinsinööri -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Patriassa puolustus-, turvallisuus- ja ilmailuteollisuuden monipuoliset tehtävät työllistävät yhteensä 2900 osaajaa. Esimiestyön ja osaamisen kehittäminen ovat henkilöstöasioiden painopistealueita. Ainutlaatuinen
Patria Aviation Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Kesäsoittaja -
Seurakuntatyöntekijät
Työ sisältää säestystä, yhteissoittoa, pieniä konsertteja sekä osallistumista hartauksien ja kirkkohetkien toteutukseen Finlaysonin kirkossa (kosketinsoittimet, puhaltimet, jouset). Lapsiryhmien valvontaa ja tilan
Tampereen ev.lut. seurakuntyhtymä - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Keski-Suomessa. Toimintamme
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-04 - Pirkanmaa
Kuorma-autonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haemme nuorekkaaseen joukkoomme kesätyöntekijää elintarvikejakeluun. Edellytämme sinulta: - Voimassa olevaa Ammattipätevyyttä - Digipiirturikorttia - Oma-aloitteisuutta - Olet reipas ja työtä pelkäämätön
Vesaranta Oy - 2016-04-29 - Pirkanmaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Apukolmio Oy tuottaa hoiva- ja avustuspalveluja sekä yksityisille henkilöille että yhteistyössä Tampereen kaupungin vammaispalvelun ja ikäihmisten palvelun kanssa. Myös lapsiperheet kuuluvat asiakasryhmäämme.Tarjoamme
Apukolmio Oy - 2016-05-20 - Pirkanmaa
Laitossiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme yrityskohteeseemme siistijää. Työaika pääsääntöisesti 06-14, ti ja to 8-16. Siivoustyön kokemus eduksi, mutta ei välttämätön. Perehdytämme työhön. Ajokortti välttämätön
Osuuskunta Lempesti - 2016-08-02 - Pirkanmaa
Lakimies -
Asianajajat
Konsernihallinto/Hallintoyksikkö LAKIMIES 1-193-16 Lakiasiat-vastuualue vastaa kaupungin oikeudellisesta edunvalvonnasta tuomioistuimissa ja viranomaisissa, konsernihallinnon oikeudellisesta avustamisesta ja tukemisesta, juridisen tiedon tuottamisesta
Tampereen kaupunki - 2016-05-22 - Pirkanmaa
Liikunnanohjaaja -
Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Haemme pääsääntöisesti Hyhkyn koululle sunnuntaisin pidettäviin salibandykerhoihin salibandyn kerho-ohjaajaa. Lapset ovat eri ryhmissä 4-11-vuotiaita. Työ alkaisi heti sopivan henkilön löydyttyä.
Salibandy Club Classic ry - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Liikunnanohjaaja -
Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Liikunnanohjaaja WAU ry etsii tuntiohjaajaa 7.-9.-luokkalaisten poikien matalankynnyksen kuntosalikerhoon Tampereelle lukuvuodeksi 2016-2017. Kerho kokoontuu koulujen työaikoina Hatanpään koululla tiistaisin klo 15.00-16.00. Syyskausi alkaa
WAU RY - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Maanrakennustyöntekijä -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
RenttneR Oy on ammattitaitoinen, laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut henkilöstötalo. Laaja verkostomme, kattava kokemus sekä intohimoinen suhteemme alaan takaavat työmme laadun ja parhaat
RenttneR Oy - 2016-04-24 - Pirkanmaa
Metsäkoneenkuljettaja -
Maa- ja metsätaloustyökoneiden kuljettajat
PJP Metsäexpertit Oy - 2016-08-10 - Pirkanmaa
Ohjaajan sijaisuus -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Kelpoisuusvaatimuksena toimeen on sosiaali- ja terveydenhuollon ammatillinen perustutkinto suuntautumisvaihtoehtona mielenterveys- ja päihdetyö. Työ on jaksotyötä. Ammatillisen koulutuksen ja työkokemuksen lisäksi arvostamme
Nokian kaupunki - 2016-08-10 - Pirkanmaa
Ohjelmistokehittäjä -
Ohjelmistokehittäjät
Asiakasyrityksemme Voltio on ohjelmistoyritys joka on erikoistunut kansainvälisten toiminnanohjausjärjestelmien kehitykseen. Haemme heille nyt uusia ohjelmistokehittäjiä toteuttamaan ohjelmistoprojekteja. Odotamme sinulta: - Teknologiaosaamista
Wippii Work Oy - 2016-06-14 - Pirkanmaa
Ohjelmistosuunnittelijoita -
Ohjelmistokehittäjät
Yrityksemme kasvaa voimakkaasti ja tarvitsemme uusia eri ohjelmistotekniikoiden osaajia, esim. C/C++, Java/JavaScript, Python, LabView, CoDeSys ja HTML5-tekniikat sekä Linux- ja Android-ympäristöt. Plussaa on, jos sinulla on kokemusta tai
Vision Development Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Palveluvastaava siivoustyöhön Parkano -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme aurinkoiseen ja osaavaan joukkoomme aktiivista ja asiakaspalveluhenkistä palveluvastaavaa siivoustyöhön asiakaskohteeseemme Parkanoon.Tehtävä on osa-aikainen ja työtä tehdään työvuorolistan mukaisesti
SOL PALVELUT OY - 2016-02-18 - Pirkanmaa
Rakennussiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme reipasta rakennussiivoojaa vaihteleviin kohteisiin pirkanmaan alueelle. Sinulla tulee olla: -Aiempaa kokemusta siivouksesta -Työturvallisuuskortti -Työhöntarttuva asenne Oman auton käyttömahdollisuus eduksi. Rekrytointipalvelu
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa
Rakennustyöntekijä Pirkanmaalle -
Talonrakentajat
Me täällä Nordic Henkilöstöpalveluissa toivotamme sinut tervetulleeksi hakemaan kauttamme töitä! Rekrytoinnin ammattilaisena tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Olemme
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Tampere - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-04-12 - Pirkanmaa
Summer trainee / Plant Engineering -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Finland's biggest employer in industrial engineering and technical documentation is offering summer jobs for students. You get the chance to gain valuable experience in an international work environment. Etteplan's Tampere office offers summer trainee
StaffPoint Oy - 2016-02-19 - Pirkanmaa
Tapahtumatyöntekijä, Tampere -
Rakennusalan avustavat työntekijät
Etsimme asiakkaallemme Stopteltat Oy:lle apumiehiä rakentamaan mm. festivaalitelttoja ja muita tapahtuma rakennelmia. Työ on erittäin fyysistä ja työpäivien pituus ja aloitusajankohdat vaihtelevat suuresti. Työkokemusta
StaffPoint Oy - 2016-03-08 - Pirkanmaa
Tiskaajia Sastamalaan -
Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme Sastamalaan ahkeria, energisiä ja fyysistä työtä pelkäämättömiä tiskaajia. Arvostamme motivoitunutta työskentelyasennetta. Aikaisempi työkokemus on edellytys työssä
Opteam Pirkanmaa/Tampereen Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-20 - Pirkanmaa
Viherrakentaja -
Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Etsimme yli 25 vuoden historian omaavalle puutarha-alan asiakkaallemme kivityöt hallitsevaa viherrakentajaa monipuolisiin tehtäviin. Asiakasyrityksemme on viherrakentamisen ammattilainen, joka
Yrityspalvelu Voima Oy - 2016-04-21 - Pirkanmaa