Job Account Manager Helsinki-Uusimaa Meltwater Finland Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Meltwater on globaali SaaS Media & Market Intelligence ratkaisujen tuottaja. Globaalisti yrityksellä on 50 toimistoa viidellä mantereella ja pääkonttori sijaitsee San Franciscossa. Suomessa Meltwater on 50 työntekijän organisaatio, jonka liikevaihto on yli seitsemän miljoonaa euroa. Uskomme, että ulkoisen tiedon ympärille syntyy uusi software kategoria. Me kutsumme sitä nimellä; Outside Insight. Tämä tulee näkymään yritysten tavassa tehdä päätöksiä, jonka uskomme muuttuvan näkyvästi kolmella tavalla. Päätöksenteosta tulee reaaliaikaisempaa, päätöksiä tehdään enemmän benchmarkingin kautta ja päätösten tekemisessä hyödynnetään kasvamassa määrin uutta ulkoista tietoa. Me autamme palveluillamme organisaatioita tekemään entistä informoidumpia päätöksiä. Etsimme Account Manageria Meltwaterin kasvavaan tiimiin Toimiessasi Account Managerina Meltwaterilla pääset näkemään miten organisaatiot hyödyntävät uutis- ja sosiaalista mediaa, sekä muita digitaalisia ulkoisen tiedon lähteitä omassa liiketoiminnassaan. Päätehtävinäsi on huolehtia oman asiakasportfoliosi ylläpidosta ja kehityksestä asiakkuuden elinkaaren eri vaiheissa, sopimusneuvotteluista sekä palveluiden käyttöönotosta. Vaikka tehtävä painottuukin asiakkuuksien hoitoon, olet lisäksi vastuussa portfolion kasvattamisesta. Rooli vaatii kykyä toimia strategisesti, mutta samalla nopeaa reagointia muuttuvissa tilanteissa. Ongelmanratkaisutaidot, analyyttisyys sekä kyky kohdata asiakas ovat avainasemassa roolissa menestymiseen. Haemme henkilöä, joka on idearikas, kunnianhimoinen ja tavoitteellinen tuloksentekijä. Persoonaltasi sovit Meltwaterin innostuneeseen, ulospäin suuntautuneeseen ja positiiviseen ilmapiiriin, etkä pelkää hypätä uusiin haasteisiin tai esiintyä asiakastilanteissa. Arvostamme yrittäjähenkisyyttä etsiessämme oma-aloitteista ja proaktiivista tiimipelaajaa. Odotamme sinulta: Ylempää korkeakoulututkintoa Erinomaisia sosiaalisia taitoja - kykyä kohdata asiakas Muutaman vuoden kokemusta työelämästä -mieluiten B2B-myynnin ja asiakastyön parista Kykyä rakentaa ja johtaa asiakaskokemusta asiakkuuden eri vaiheissa Aito kiinnostus ja halu oppia uutta B2B myynnistä, markkinoinnista ja asiakkuuden hallinnasta Olet tottunut, että työsi tuloksia mitataan viikko, kuukausi ja vuositasolla Potentiaalia edetä kohti esimiesvastuuta Tehtävään valitulle tarjoamme mahdollisuuden oman uran nousujohteiseen kehittämiseen sekä mahdollisuuden kansainväliseen uraan. Saat vastuullisen tehtävän, jossa pääset tekemään itsenäisesti päätöksiä, mutta myös jatkuvan työyhteisön tuen mahtavilta kollegoilta.
Työnantajan nimi: Meltwater Finland Oy
Työnantajan osoite: Mikonkatu 15A, 00100 HELSINKI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus:
Tieto- ja viestintätekniikan myynnin erityisasiantuntijat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Aluemyyntipäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Thinko Positivo Oy on järjestöjen ja yritysten kampanjamyynnin ja -tiedottamisen luotettava ja osaava kumppani. Työntekijämme ovat persoonia, joita kaikki yhdistää intohimo toimia myynnin tehtävien parissa. Perustamme
Thinko Positivo Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Asbestipurkaja -
Muut rakennustyöntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-05-17 - Helsinki-Uusimaa
Erityisluokanopettaja -
Erityisopettajat
Tehtävän kuvaus: Kilterin koulu on monikulttuurinen yleis- ja erityisopetusta antava n. 420 oppilaan ja 35 opettajan työyhteisö, joka sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella Länsi-Vantaalla. Koulussamme on vuosiluokat
Vantaan kaupunki - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa
Etuputsari / Paikkari -
Rappaajat
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Henkilökohtainen avustaja, oletko arabian kielen taitoinen? Nyt on hyvä työpaikka tarjolla Sipoossa arabiaa osaavalle henkilökohtaisella avustajalle! Medicum on valittu ensisijaiseksi sopimustoimittajaksi Nurmijärven kunnalle
Sairaanhoitopalvelu Medicum/ Oy Medicum Services Ab - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa
Kesätyöntekijä -
Myyntiedustajat
Etsitkö kesätöitä? Kolkuttaako jo lukulomat ovella? Meneekö loppukevät todistusta odotellessa? Tahdotko ansaita itsellesi mukavan tukun rahaa siistissä sisätyössä? Meillä Finnactalla kesätyöt
Finnacta Oy - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa
Koulunkäyntiavustaja -
Koulunkäyntiavustajat
Seure on pääkaupunkiseudun kaupunkien ja HUS:n yhteisesti omistama henkilöstöpalveluyhtiö. Välitämme työntekijöitä sairaaloihin, kouluihin, päiväkoteihin ja muihin työkohteisiin. Kauttamme
Seure Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Kuluttajamyyjä (oppisopimus) -
Myyntiedustajat
Haemme 2 osa-aikaisia kuluttajamyynnin tehtävistä kiinnostuneita henkilöitä koulutettavaksi merkonomin tutkintoon oppisopimuksella. Tämä on oiva mahdollisuus henkilöille jotka haluavat tehdä työtä opiskelun
Urheilun Unelma-Arpa Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Kuorma-autonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haemme asiakkaallemme osaavaa kuorma-auton kuljettajaa kappaletavaran jakeluajoon pääkaupunkiseudun alueelle(myös tavarankäsittelyä). Odotamme Sinulta: Itsenäistä ja oma-aloitteista otetta työhön Joustavuutta
PolarPro Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Laatoittaja -
Lattianpäällystystyöntekijät
Etsimme asiakasyrityksellemme monipuolista laatoittajaa Espoon Kiloon. Työmaa kestää vuoden loppuun, ja hyvällä tekijällä mahdollisuus jatkaa muissa pitkissä kohteissa! Odotamme sinulta: - Vankkaa kokemusta laatoitustöistä
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Lähihoitaja HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyspalvelut / Koti-, asumis- ja sairaalapalvelut / Kotihoito Haemme kotihoitoon lähihoitajia sekä lähihoitajaopiskelijoita erimittaisiin kesälomasijaisuuksiin ajalle 2.5.
Hyvinkään kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Linja-autonkuljettaja -
Linja-auton- ja raitiovaununkuljettajat
Inter Kuljetus Oy - 2016-03-04 - Helsinki-Uusimaa
Luokanopettaja -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Vantaa on maamme neljänneksi suurin kaupunki, jossa on rohkeutta tehdä asioita uudella tavalla ja taitoa toimia yhteistyössä erilaisissa verkostoissa. Arvojamme ovat innovatiivisuus, kestävä kehitys sekä yhteisöllisyys.
Vantaan kaupunki - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa
Maanrakennustyöntekijä -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Infra-alan asiakkaamme hakevat ammattitaitoisia MAANRAKENTAJIA pääkaupunkiseudun kohteisiin. Etsimämme työntekijät ovat oma-aloitteisia ja osaavat käyttää tasolaseria. Avustamme tarvittaessa turvakorttien hankinnassa.
Maximus Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Lahjoitamme jokaiselle työntekijällemme ylimääräisen 300 euron PARAS TYÖPAIKKA 2015 - BONUKSEN palkan päälle! Haemme Espoon Leppävaaran toimipisteeseemme MYYJIÄ iltatyöhön. Työtehtävä
Buusteri Oy - 2016-04-27 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyntiedustajat
Vantaalla sijaitseva myyntifirmamme etsii uusia työntekijöitä, palkkaamme muutaman uuden myyjän heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Tarjoamme sinulle joustavat työajat sekä kannattavan palkkauksen (pohjapalkka
Tmi T.Helminen - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
KotiSun Group Oy on valtakunnallinen, laadukkaisiin käyttövesi- , lämpöjohto- ja viemärisaneerauksiin erikoistunut yritys. Toteutamme vuosittain yli 2500 saneerausta Suomessa. Toteutamme saneeraukset omakotitaloihin ja pienkiinteistöihin.
KotiSun Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Pääkirjanpitäjä -
Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
EverGrow Oy on kasvava yritys, joka palvelee asiakkaitaan kirjanpidon ja liike-elämän valmentamiseen liittyvissä asioissa. Autamme yrityksiä kasvattamaan ja parantamaan heidän
EverGrow Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Palvelutorimyyjä -
Myyjät
Etsimme kokenutta myyjää asiakasyrityksemme palvelulinjastolle Espoon alueelle keikkaluonteiseen työhön. Halutessasi voit työskennellä myös Helsingin ja Vantaan alueen asiakasyrityksissämme. Toivomme hakijalta:
Opteam Yhtiöt Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Parturi -
Kampaajat ja parturit
Tässä sinulle todellinen tilaisuus, olet sitten vasta valmistunut tai jo pidempään alalla ollut parturi/ parturi-kampaaja. Haemme partureita Espoon liikkeisiimme. Tarjoamme sinulle ainutlaatuisen mahdollisuuden olla mukana rakentamassa
M Helsinki Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Postinjakaja -
Postinkantajat ja -lajittelijat
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Projektisihteeri -
Yleissihteerit
Kaupunginkanslia, Elinkeino-osasto Helsingin kaupungin keskushallintovirasto, kaupunginkanslia, on kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajiston yleinen suunnittelu-, valmistelu- ja toimeenpanoelin. Kaupunginkanslian elinkeino-osastolla
Helsingin kaupunki. - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa
Ravintolayrittäjä pizzaravintolaan -
PIZZATAXI hakee uusia pizzaravintolayrittäjiä Helsinkiin. Pizzataxi on kotimainen pizzaravintola-ketju, joka on toiminut Suomessa jo lähes 30 vuotta. Kaikki Pizzataxi-ravintolat ovat franchisingvetoisia eli itsenäisen yrittäjien johtamia. Pizzataxi ravintolayrittäjä
Frantrain Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Tekninen IT-Palveluhenkilö -
Tietoverkkoteknikot
House Optima Oy on pääkaupunkiseudulla toimiva ICT-, ohjelmisto- ja kiinteistöhuoltopalvelua tarjoava yritys, jonka asiakkaina ovat erikokoiset yritykset ja taloyhtiöt. Haemme nyt kasvavaan ja aktiiviseen joukkoomme TEKNISTÄ IT-PALVELUHENKILÖÄ
House Optima Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Tekninen myyjä -
Myyntiedustajat
Koka Ky on tuonut Suomen LVI-markkinoille korkealaatuisia ja innovatiivisia tuotteita jo vuodesta 1968. Erikoisalaamme ovat erilaiset venttiilit, hanat ja vesimittarit. Etsimme LVI-alalla toimivaan asiakasyritykseemme teknistä myyjää Pohjois-Helsinkiin.
Eilakaisla Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Tiiminjohtaja -
Henkilöstöjohtajat
Menestyvä myyntiyrityksemme laajentaa toimintaansa ja etsimme nyt uusia työntekijöitä joukkoomme. Tarvitsemme motivoituneita, tavoitteellisia ja ulospäinsuuntautuneita ihmisiä, joita kiinnostaisi oman tiimin vetäminen.
Tmi S.Sorsa - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Tutkimushaastattelija (kesätyö) -
Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Suomen Terveysravinto Oy on alansa yksi merkittävimmistä maahantuojista ja markkinoijista jolla on laadukkaat terveystuotteet valikoimissaan. Palkkaamme 11 kesätyöntekijää Vantaan toimistoomme eri markkinointi-, myynti- ja
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-02-24 - Helsinki-Uusimaa
Työtalkkari -
Kiinteistöhuollon työntekijät
Y-Säätiö on yleishyödyllinen organisaatio, joka edistää yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta tarjoamalla kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ihmisille, joiden on vaikea löytää asuntoa. Säätiö on
Y-SÄÄTIÖ - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa
Tyttöjen liikunnan ja terveystiedon lehtori -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Nurmijärvi-Elinvoimaa ja elämisen tilaa Koulutuspalvelut hakee TYTTÖJEN LIIKUNNAN JA TERVEYSTIEDON LEHTORIN va virka nro 0398LE lukuvuodeksi 2016-2017 Rajamäen yläasteelle Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät
Nurmijärven kunta - 2016-03-24 - Helsinki-Uusimaa