Job Ajoneuvovarustelija Helsinki-Uusimaa Banssi Helsinki Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Ajoneuvovarustelija

Työnkuvaus:
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin työsuhteisiin. Toiminnassamme olemme sitoutuneet pitkäjänteisyyteen, työntekijöiden arvostamiseen sekä avoimuuteen. Olemme kuluvan vuoden aikana vakiinnuttaneet paikkamme pääkaupunkiseudun talousalueella luotettavana työnvälittäjänä ja etsimme osaajia jatkuvasti kasvavaan joukkoomme. Kaikki avoimet työpaikkamme löydät osoitteesta www.banssi.fi. Etsimme asiakkaallemme raskaankaluston sekä hyötyajoneuvojen varustelijoita. Toimenkuvaan kuuluu varustella mm. uusia paketti- ja kuorma-autoja Suomen olosuhteisiin sopivaksi eli esimerkiksi polttoainekäyttöisten lisälämmittimien ja lisävalojen asennustyöt kuuluvat päivärutiineihin. Asiakkaamme etsii pitkäaikaista ja sitoutunutta työntekijää, joka on oman alansa MacGyver. Hakijoilla tulee olla aikaisempaa taustaa ajoneuvovarustelijan tai automekaanikon työstä vähintään kaksi vuotta. Hakijoilta odotamme, alaa vastaavaa koulutusta JA/TAI aikaisempaa työkokemusta kokemusta autosähkötöistä täysi-ikäisyyttä nuhteetonta taustaa rehtiä ja reipasta asennetta paineensietokykyä Asiakkaamme tarjoaa: pitkäaikaisen työpaikan kiinnostavan ja vaihtelevan työn kilpailukykyisen palkan Mikäli koet olevasi oikea henkilö kyseiseen tehtävään, niin täytä hakemus pikaisesti meidän nettisivujen kautta, sillä työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä! Olemme yhteydessä haastatteluun kutsuttaviin henkilöihin. Lisätietoja tehtävästä antaa yhteyspäällikkö Karo Lehto, 0400 552 985 karo.lehto (at) banssi.fi

Työnantajan nimi: Banssi Helsinki Oy

Työnantajan osoite: Punttikuja 3, 00730 HELSINKI

Työn lyhyt kuvaus: Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajoneuvovarustelija -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-05-12 - Helsinki-Uusimaa

Aluemyyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Suomen Tukkusähkö Oy on 2012 perustettu nopeasti kasvava sähkönhankintapooli, jossa on mukana jo yli 2500 Suomalaista yritystä. Suuren ostovolyymin ansiosta säästöt ovat yrityksen koosta ja toimialasta riippuen
Suomen Tukkusähkö Oy - 2016-04-16 - Helsinki-Uusimaa

Erityislastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Louhi, Päivähoitoyksikkö Louhi Tervetuloa töihin keskiselle varhaiskasvatusalueelle! Olemme vihreä, vierivä ja leikillinen alue, joka sijaitsee nimensä mukaisesti keskellä
Helsingin kaupunki. - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Erityisopettaja/erityisluokanopettaja -

Erityisopettajat
Rinnekodin koulu antaa perusopetuslain mukaista 11-vuotista erityisopetusta vaikeasti kehitysvammaisille/autistisille lapsille. Opetusta saavat sekä lyhyt- että pitkäaikaishoidossa olevat lapset. Rinnekodin koulua voivat käydä
Rinnekoti-Säätiö - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Esimiesharjoittelija -

Myyntiedustajat
Tämä Amerikkalainen jättikonserni laajentaa toimintaansa Suomessa ja etsinnässä olisi tulevat ryhmänjohtajat, aluemyyntipäälliköt, jälleenmyyjät ja jopa maahantuojat. Mikäli olet erittäin
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-03-06 - Helsinki-Uusimaa

Frontend -ohjelmoija -

Ohjelmistokehittäjät
Frontend -ohjelmoija PHZ.fi hakee palvelukseen kokenutta Frontend -ohjelmoija:a asiakasyrityksiemme projekteihin. Minimityökokemus on 3-5 vuotta. PHZ.fi on kestävän elinkaaren ohjelmistoihin keskittynyt ketterä ohjelmistoyritys, joka
Pharazon Ab - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja / kotiapulainen -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Henkilökohtaisen avustajan/kotiapulaisen työ, joka alkaisi heti, on tarjolla. Henkilöltä vaaditaan perus-/lähihoitajan koulutusta tai pitkää työkokemusta avustajan tehtävästä, jossa avustettava on
Anonyymi työnantaja - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa

Kassa/myyjä -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kattopeltiseppä -

Kattoasentajat ja -korjaajat
Konesaumakattotyöt omakoti- ja rakennusliiketyömailla. Vaatimuksena osata tehdä piipunpellitykset, paloluukunpellitykset ja muita konesaumakattotyöhön liityviä asennuksia. Työkohteet sijaitsevat pääkaupunkiseudulla.
Etelä-Suomen Peltipojat Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Lapsiperheiden kotipalvelun perhetyöntekijä (2 ) -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Lapsiperheiden kotipalvelu on tavoitteellista, suunnitelmallista ja määräaikaista yhdessä perheen ja yhteistyötahojen kanssa tehtävää vanhemmuuden ja arjessa selviytymisen tukemista. Lapsiperheiden kotipalvelun
Keravan kaupunki - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Logistiikka-assistentti, Rahtikeskus Oy, Vantaa -

Tuotannon valmistelijat
Rahtikeskus on kotimainen täyden palvelun kuljetus- ja logistiikkayritys. Tarjoamme kattavat logistiikkakokonaisuudet asiakkaidemme tarpeen mukaan. Rahtikeskus Oy:n kanssa sopimusasioitanne hoitavat aina Teille nimetyt omat yhteyshenkilöt. Tarjoamme
Studentwork Sharper Oy - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Kirby kodinhoitojärjestelmät ovat valloittamassa Suomen markkinat ja etsimme laajentuvaan tiimiimme edustajia ympäri maata. Tarkoituksemme on löytää, kouluttaa ja ylentää ahkerat myyntineuvottelijamme aluemyyntipäälliköiksi
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Osa-aikainen Ratkaisumyyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Hei sinä, joka olet haka löytämään ratkaisuja vaihteleviin tilanteisiin ja haluat omalla panoksellasi edistää ihmisten hyvinvointia sekä vaikuttaa heidän valintoihinsa. Haemme juuri sinua puhelimitse tapahtuvaan
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Pakkauskoneenkäyttäjä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Saba Fresh Cuts valmistaa valmiiksi paloiteltuja, huuhdeltuja salaatteja kahdessa modernissa tehtaassa Pohjoismaissa: toinen sijaitsee Espoossa ja toinen Helsingborgissa, Ruotsissa. Tuotamme yhteensä noin 40 000 000 salaattipussia vuodessa. Hankimme
Adecco Finland Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Palvelutiskimyyjä -

Myyjät
Haemme Espooseen / PK-seudulle reippaita ja luotettavia asiakaspalvelijoita / palvelutiskimyyjiä. Saat mahdollisuuden vaikuttaa omiin työaikoihisi ja kehittyä vaativissa / monipuolisissa palvelutiskin työtehtävissä. Arvostamme
Kairest Oy - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit
PARTURI-KAMPAAJA HotSpot Hair & Beauty on lyhyessä ajassa suosiota saavuttanut, moderni ja tyylikäs parturi-kampaamo ja kauneushoitola Helsingin keskustan paraatipaikalla Lönnrotinkadun ja Fredrikinkadun kulmassa. Hyvän sijaintimme
HotSpot Hair & Beauty - 2016-04-27 - Helsinki-Uusimaa

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
BBQ restaurant, B-SMOKERY, situated in the Helsinki Teurastamo Area, are looking for experienced floor staff. We are after motivated, out-going individuals to join our team. Someone who is a fast learner and would enjoy working in a fast paced restaurant.
B-smokery - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
Haemme TMP Sähkö Oy:lle sähköasentajaa Lohjalle. Työalueenasi on Uusimaa ja Varsinais-Suomi. Työtehtäviisi kuuluu kiinteistöjen ja teollisuuden sähköasennukset sekä automaatioasennukset. Edellytämme
Suomen Henkilöstötalo - 2016-03-01 - Helsinki-Uusimaa

Sähköpostikehittäjä -

Sovellusohjelmoijat
Etsimme asiakkaallemme sähköpostikehittäjää tekniseksi pääkäyttäjäksi Asiakkaamme etsii kehittäjää Selligent Interactive Marketing (SIM) -sähköpostiratkaisun tekniseksi pääkäyttäjäksi.
Kaiku Henkilöstöpalvelut Turku Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Senior UX Designer -

Ohjelmistokehittäjät
We are looking for a user experience talent who knows the ins and outs of visually appealing and smooth user experiences. As Senior UX Designer you will be responsible for leading the UX design work for new online video applications. ​ At Dream Broker
Dream Broker Oy - 2016-03-19 - Helsinki-Uusimaa

Siivoustyöntekijä -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Inhouse Partners Oy on Etelä-Suomen, Turun, Tampereen ja Oulun alueilla toimiva kokonaisvaltaisiin siivous- ja toimitilapalveluratkaisuiden tuottamiseen erikoistunut yritys. Haemme siivoustyöntekijää iltatyöhön Helsinkiin.
Inhouse Partners Oy - 2016-03-04 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaalialan ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Havumäen lastensuojeluyksikkö tarjoaa laitossijoitusta sijaishuollon tarpeeseen. Yksikkö on 7-paikkainen. Yksikköön sijoitetuilla lapsilla on käyttäytymisongelmaa, psyykkistä oireilua sekä neuropsykiatrisia
Pienryhmäkoti Havumäki Oy - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa

Taksinkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Tarjoamme hyvän vakituisen työpaikan Helsingissä kuljettajalle, joka täyttää ammattimaiseen henkilökuljetukseen vaadittavat ominaisuudet. Muut edellytykset työn suorittamiselle ovat: - vähintään 1,5
H.J. Toivonen Oy - 2016-02-19 - Helsinki-Uusimaa

Tarkastaja -

Muut julkishallinnon valmistelu- ja valvontavirkamiehet
TYÖPAIKKA KUVAUS Valvira on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla toimiva keskusvirasto, jonka tehtävänä on valvoa, että sosiaali- ja terveydenhuollossa, alkoholiin
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) - 2016-03-25 - Helsinki-Uusimaa

Telineasentaja -

Muut rakennustyöntekijät
"Ajelehditko vailla työtä? Tartu työelämän pelastusrenkaaseen ja tule meille töihin! Etsimme kovan asenteen omaavia ammattilaisia!" Aalto Henkilöstöpalvelut on voimakkaasti kasvava henkilöstötalo.
Aalto Henkilöstöpalvelut / Aaltovoima - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa

Tiskaaja -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Nyt haemme juuri sinua, reipas ja ahkera tiskari! Etsimme oma-aloitteisia tiskaajia pääkaupunkiseudun lounasravintoloihin. Työnkuvasi sisältää tiskipisteen sujuvasta toiminnasta, siisteydestä ja hygieenisyydestä
Opteam Vantaa Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Tuotannonohjaaja/ assistentti -

Yleissihteerit
Caverion suunnittelee, toteuttaa, huoltaa ja ylläpitää käyttäjäystävällisiä ja energiatehokkaita teknisiä ratkaisuja kiinteistöille, teollisuudelle ja infrastruktuurille. Palveluitamme käytetään
Caverion - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme asiakasyritykseemme Hyvinkäälle varastotyöntekijää.Työ pääosin varastoautomaatilla tapahtuvaa keräilyä, lisäksi lähettämötyöskentelyä,rahtikirjojen tekemistä sekä
Carrot Uusimaa Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Yksikönpäällikkö -

Muut hallintojohtajat ja kaupalliset johtajat
Yksikönpäällikkö Caverion Suomi Oy, Helsinki Haemme Helsingin toimipisteeseemme asiakaslähtöistä yksikönpäällikköä johtamaan Projektikeskuksen Asunnot -yksikköämme. Sinulla on kokonaisvaltainen
Caverion Oyj - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Ylläpitosiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Asiakkaamme hakee tiimiinsä kiinteistöjen ylläpitosiivoojaa vakinaistuvaan työsuhteeseen. Kohteita mm Keravalla, Tuusulassa, Sipoossa ja Vantaalla. Työtehtäviin kuuluu ylläpitosiivouksen lisäksi mm. peruspesut.
Sihti Etelä-Suomi Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.9132080078125 sekuntia