Job Alueellinen erityisopettaja varhaiskasvatukseen Helsinki-Uusimaa Järvenpään kaupunki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Järvenpää on yli 40 000 asukkaan kulttuurikaupunki, jonka palveluksessa on noin 2 300 eri alojen ammattilaista. Kaupunki on edelläkävijä kunta-alan toimintakulttuurin kehittämisessä ja panostaa henkilöstön työhyvinvointiin. Varhaiskasvatuspalvelut on osa lasten ja nuorten palvelualuetta, jonka muita toimintoja ovat perusopetuspalvelut, kasvun- ja vanhemmuuden tuen sekä perhesosiaalityön palvelut. Varhaiskasvatuspalveluissa noin 400 ammattilaista hoitaa ja opettaa noin 2000 lasta. Haemme Lasten ja nuorten palvelualueelle varhaiskasvatuksen alueellista erityisopettajaa vakinaiseen toimeen 1.9.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan. Varhaiskasvatuksen alueellinen erityisopettaja työskentelee yleisen, tehostetun ja erityisen tuen konsultoivana asiantuntijana varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Työalueeseen kuuluu muutamia päiväkoteja ja lisäksi muuta varhaiskasvatustoimintaa sekä verkosto ja koulutustehtäviä. Alueellinen erityisopettaja kuuluu alueellisten erityisopettajien tiimiin yhdessä S2-opettajan ja seitsemän muun erityisopettajan kanssa. Järvenpään varhaiskasvatuksen käytänteitä on kehitetty usean vuoden ajan, esimerkiksi lapset aloittavat päivähoitoarjen yhteisesti sovitulla tavalla ja liikuntahanke pienten lasten liikunnan lisäämiseksi on käynnissä. Järvenpäässä halutaan varmistaa, että kukin lapsi saa hyvän varhaiskasvatuksen päiväkodista riippumatta. Seuraavan www-osoitteen takaa löytyy YouTube-video, jossa vasta kaupungissa aloittaneet lastentarhanopettajat ja alueellinen erityisopettaja sekä varhaiskasvatuksen esimies keskustelevat Järvenpään varhaiskasvatuksen käytänteistä: https://www.youtube.com/watch?v=4vg0B7vVScg Tehtävässä edellytetään halua ja kykyä työskennellä tiimissä, dialogista taitavuutta, vahvaa organisointikykyä, suunnitelmallisuutta ja verkostotyötaitoja. Perehtyneisyys kasvatuskumppanuuteen ja siihen liittyviin menetelmiin katsotaan hakijalle eduksi. Erityisopettajan tehtävässä pääsee työskentelemään innostuneen ja kehitysmyönteisen, alueellisten erityisopettajien tiimissä. Tarjoamme ammatillisen tuen työlle, säännöllisen työnohjauksen ja lisäksi mahdollisuuden kehittää omaa osaamista. Lisätietoja tehtävästä antavat lähiesimies Anne Lindfors, puh. 040 315 2713, anne.lindfors (at) jarvenpaa.fi ja aluepäällikkö Marju Niinisalo, puh. 040 315 2656, marju.niinisalo (at) jarvenpaa.fi. Hakuaika päättyy 25.8.2016 klo 15. Kelpoisuusehdot Kelpoisuusehdot määräytyvät lain 272/2005 ja asetuksen 608/2005 mukaisesti. Lisäksi edellytetään erilliset erityisopettajan opinnot tai varhaiserityisopettajan koulutus. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Tehtävään valitun on toimitettava nähtäväksi lain nro 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukainen rekisteriote viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista. Palvelussuhteen ehdot Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. Koeaika on neljä kuukautta. Järvenpään kaupunki on savuton työpaikka.
Työnantajan nimi: Järvenpään kaupunki
Työnantajan osoite: 04400 JÄRVENPÄÄ
Työn lyhyt kuvaus: Erityisopettajat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Alakatto- ja väliseinäasentajia -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Carrot on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme tavoittavat
Carrot Rakennus Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
Asiantuntija, Ylläpito -
Kiinteistöhuollon työntekijät
Oletko uusi ylläpidon asiantuntijamme? Tehtävänämme on tuottaa työympäristöjä, joissa innostutaan, onnistutaan ja viihdytään. Maamme suurimpana ja monipuolisimpana toimitila-asiantuntijana vastaamme yhteensä
Senaatti-kiinteistöt - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Erikoisammattimies -
Kiinteistöhuollon työntekijät
Kiinteistövirasto, Tilakeskus/eteläinen sairaalatekn. yks. Kiinteistövirasto huolehtii Helsingin kaupungin omistamista maa-alueista, rakennuksista ja vuokra-asunnoista. Tilakeskus on yksi viraston seitsemästä osastosta. Se vastaa
Helsingin kaupunki. - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Erikoistuva fyysikkox -
Fyysikot ja astronomit
HUS-Kuvantaminen on johtava lääketieteellisen kuvantamisen, fysiologisten ja neurofysiologisten tutkimusten, niihin liittyvien toimenpiteiden ja asiantuntijapalvelujen sekä lääketeknisten asiantuntijapalvelujen tuottaja. HUS-Kuvantaminen
HUS - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa
Erityisopettaja -
Erityisopettajat
Opetusvirasto, Pohjois-Haagan ala-asteen koulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös
Helsingin kaupunki. - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa
Försäljare, heltid -
Myyntiedustajat
Vi söker försäljninsagent till Helsingfors centrum. Arbetet är heltid och passar bra t.ex för studenter. Du behöver ingen tidigare arbetserfarenhet. Vi betalar 300€ STARTBONUS för alla som börjar arbetet i AUGUSTI!
Buusteri Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
HR-assistentti -
Henkilöstöhallinnon erityisasiantuntijat ja urasuunnittelijat
Gasum Oy "Gasum on suomalainen yritys, joka tuo Suomeen maakaasua ja jalostaa biokaasua sekä siirtää ja toimittaa niitä monipuolisesti energiantuotantoon, teollisuudelle, kotitalouksille
Poolia Suomi Oy - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa
Junior Web Developer -
Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Junior Web Developer kehittämään mediatalon digitaalisia palveluita Helsinkiin (kokoaika/osa-aika) Löytyykö sinulta osaamista ohjelmoinnista koulun lisäksi omista harrasteprojekteista? Nautitko uuden oppimisesta ja haluat
Academic Work Suomi Ab - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Kahvilapäällikkö -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme nyt asiakkaallemme osaavaa ja innostavaa KAHVILAPÄÄLLIKKÖÄ Työssäsi olet tulosvastuussa ja vastaat kahvilan operatiivisesta toiminnasta, osallistuen myös itse suorittavaan työhön. Olet intohimoinen
StaffPoint Oy - 2016-03-17 - Helsinki-Uusimaa
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Rakennus Oy - 2016-06-01 - Helsinki-Uusimaa
Kuorma-autonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Rakennustoimisto RT-58 Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Vikkeri LATOKARTANOSSA LIIKUTAAN LUONNOSSA! Latokartanon varhaiskasvatusalueella voi liikkua ja seikkailla vehreissä metsissä, jännittävillä kallioilla, monimuotoisilla pelloilla ja
Helsingin kaupunki. - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Vihdin kunta järjestää joustavasti monipuolisia varhaiskasvatuspalveluja vihtiläisten lapsiperheiden tarpeisiin vastaten. Tavoitteena on mahdollistaa lapselle hyvä ja huoleton arki huomioiden hänen ainutkertaisuutensa. Tarjoamme
Vihdin kunta - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Nurmijärvi - Elinvoimaa ja elämisen tilaa Haemme varhaiskasvatukseen Lastentarhanopettajaa SO/LTO112 määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.8.2016 - 31.7.2018. Sijoituspaikka työsuhteen alkaessa on Maaniitun päiväkoti
Nurmijärven kunta - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa
Luokanopettaja -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset
Espoon kaupunki - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa
Maanrakennustyöntekijä -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Revimax Oy - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Partioaitta on maanlaajuinen ulkoilu- ja retkeilyvälineiden vähittäismyyntiin keskittynyt erkoiskauppa, jolla on 16 myymälää ympäri Suomen sekä verkkokauppa. Laaja ja laadukas tuotevalikoima tukee pyrkimystämme
Partioaitta Oy - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä, Siwa Ruusukvartsi, Vantaa -
Myyjät
Etsimme nyt Siwa Ruusukvartsiin Vantaalle asiakaspalveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ. Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä hyllytykseen. Työvuorot
StaffPoint Oy - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Beauty Expert Oy on Suomen suurin terveyden- ja kauneudenhoitoalan työvaatteita sekä kenkiä myyvä verkkokauppa. Kasvavan kysynnän ansiosta etsimme yhteistyöhön yrityksiä, jotka olisivat kiinnostuneita tuotteidemme
Beauty Expert Oy - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
MTB Siivouspalvelu Oy toimittaa yrityksille ja julkiselle sektorille palvelukokonaisuuksia, jotka mahdollistavat asiakkaiden keskittymisen päätoimintoihinsa ja erityisosaamiseensa. Yrityksemme on vuonna 1987 perustettu siivousalan vahva ammattilainen.
Maximus Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa
Osastosihteeri -
Johdon sihteerit ja osastosihteerit
TYÖPAIKKA KUVAUS Valtakunnansyyttäjänvirasto on syyttäjälaitoksen keskushallintoviranomainen. Virasto sijaitsee Helsingissä ja siellä on noin 40 työntekijää. Syyttäjälaitokseen kuuluu 11 syyttäjänvirastoa
Valtakunnansyyttäjänvirasto - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Haemme Nummelan pisteisiin taitavaa ja innovatiivista esimiestaitoista parturi-kampaajaa liikkeenhoitajaksi. Parturi-kampaajan työn lisäksi tehtäviin kuuluvat henkilöstö- ja liikkeenhoidolliset asiat. Kaupallinen lisäkoulutus
Salon Klipsi Ky - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Ravintolan tarjoilija -
Tarjoilijat
Rodo Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Resurssierityisluokanopettaja -
Erityisopettajat
Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset
Espoon kaupunki - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Tehtävän kuvaus: Haemme lastensuojelun avopalveluiden vastaanottotiimiin sosiaalityöntekijää Tikkurilan toimintayksikköön. Yksikössämme on vastaanottotiimi ja kaksi suunnitelmallisen sosiaalityön tiimiä.
Vantaan kaupunki - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Itäkeskuksen lastensuojelu, avohuollon sosiaalityö Tehtävän kuvaus: Lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijän vakinainen virka Itäkeskuksen toimistossa. Tehtävän aikaisemmat
Helsingin kaupunki. - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa
Työnjohtaja -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Huhta Sähkötekniikka, pääkaupunkiseudulla toimiva sähköasennusalan yritys hakee Työnjohtajaa. Tehtävänä vastata työnjohdosta ja myynnistä sekä urakoinnissa että pientöissä
Huhta Sähkötekniikka - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Työvalmennusohjaaja -
Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat
Tehtävän kuvaus: Vantaan kaupungin työllisyyspalvelut uudistuvat ja vakiinnuttavat paikkaansa työllisyyden edistämisessä ja työllistämisen vahvistamisessa. Vantaan
Vantaan kaupunki - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa
VIP Koordinaattori -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Etsimme kokoaikaista VIP koordinaattoria työskentelemään monipuolisten tehtävien pariin Betsson Groupille Maltalle! Tehtävä edellyttää sujuvaa suomen- ja ruotsinkielen taitoa, asiakaspalvelu kokemusta sekä
Academic Work Suomi Ab - 2016-03-03 - Helsinki-Uusimaa
Visual Designer -
Ohjelmistokehittäjät
Mietitkö usein miten jokin käyttämäsi palvelu voisi olla tehty paremmin tai hienommin? Mietitkö miksi eräässäkin mobiilisovelluksessa visuaalinen linja on aivan liian sekava? Onko sinulla kiinnostusta käyttökokemuksien
HiQ Finland Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa