Job Aluejohtaja Pohjois-Pohjanmaa Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Aluejohtaja

Työnkuvaus:
Pohjantähti on vuonna 1895 perustettu keskinäinen vakuutusyhtiö, joka palvelee lähes 40 toimipisteessä kautta maan. Työllistämme yhteensä 330 vakuutusalan ammattilaista ja tukitoimintojen henkilöä. Henkilökunnastamme puolet työskentelee pääkonttorillamme Hämeenlinnassa ja puolet myynti- ja asiakaspalvelutehtävissä konttoreillamme ympäri Suomea. Keskinäisenä yhtiönä olemme asiakkaidemme omistama. Haemme Pohjois-Suomen alueellemme Aluejohtajaa Johdat, kehität ja tuet alueesi uusasiakashankintaa ja asiakaspalvelua. Tavoitteenasi on oman alueesi kannattava kasvu ja korkea asiakastyytyväisyys. Sinulla on näyttöjä tuloksellisesta myynnin johtamisesta ja valmentamisesta. Olet suunnitelmallinen, energinen sekä kyvykäs ja halukas oppimaan uusia asioita. Sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja olet kannustava joukkuepelaaja. Käytät sujuvasti työhön liittyviä tietojärjestelmiä. Vakuutusalan tuntemus on tehtävässä eduksi. Toimipaikkasi sijaitsee Jyväskylässä tai Oulussa. Tehtävä edellyttää matkustamisvalmiutta kotimaassa. Tarjoamme sinulle vastuullisen tehtävän myyntiorganisaatiossamme. Tule mukaan iloiseen ja aikaansaavaan joukkoomme! Lähetä ansioluettelosi ja vapaamuotoinen hakemuksesi palkkatoiveineen viimeistään 17.5. verkkosivujen www.personnel.fi kautta., Oulu / Jyväskylä, https://www.personnel.fi/avoimet-tyopaikat/aluejohtaja/

Työnantajan nimi: Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö

Työnantajan osoite: Hallituskatu 29, 90100 OULU

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Rahoitus- ja vakuutuspalvelujen johtajat

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Pohjanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Hakeminen:
Työnantajan esittämä tapaaminen – ks. vapaa tekstiosuus

Käytä

Similiar Työtarjoukset

AAA-Myyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Vielä mahtuu mukaan mukavaan porukkaan! AAA-Palvelut Oy laajensi toimintaansa ja avasi uuden toimiston Oulun keskustaan. Tuomme mukanamme Asennetta, Ammattitaitoa ja Ansioita! Ole nopea ja varmista paikkasi menestyvässä tiimissä! 3
AAA-Palvelut Oy - 2016-05-28 - Pohjois-Pohjanmaa

Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Haapajärven kaupungin sivistyspalveluissa on haettavana vakinaista täyttämistä varten 1.8.2016 alkaen Peruskoulun äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin virka. Viran sijoituspaikka on Haapajärven yläaste. Kelpoisuusehdot
Haapajärven kaupunki/sivistyspalvelut - 2016-03-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Ajanvaraaja -

Myyntiedustajat
Suomen Lämpöikkuna Oy on valtakunnallinen ikkuna- ja ovipalveluyritys. Olemme markkinajohtaja omakotitalojen ikkuna- ja oviremonteissa. Vahvistamme nyt Oulussa toimivaa Lämpölux -ajanvaraustiimiämme. Laadukkaat tuotteemme ja Lämpölux
Suomen Lämpöikkuna Oy - 2016-03-23 - Pohjois-Pohjanmaa

Alue-edustaja -

Myyjät
Oletko myynnin ammattilainen tai haluatko kehittyä myynnin ammattilaiseksi? Nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa omalla tekemiselläsi ansiotasoosi ja päästä vakituiseen työsuhteeseen kasvavaan yritykseen, jossa tekemisen
Temp-Team Finland Oy - 2016-04-19 - Pohjois-Pohjanmaa

Continuous Integration Junior / Senior Engineers -

Tietoliikenneteknologian erityisasiantuntijat
Are you familiar with the products that Bittium has released lately, such as Bittium Tough Mobile? This is an invitation for you to join the team behind our success. We are currently looking for more engineers for Continuous Integration work in Oulu.
Bittium Wireless Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Englannin kielen kouluttaja -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Since 1993 Speaking Out Oy's core business activity has been to offer local language-training courses for children. Our courses are operated in schools, nurseries and other suitable locations. The aim is to provide a high quality, local service. In other
Speaking Out Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Erikoislääkäri virka, verisuonikirurgia -

Erikoislääkärit
Haemme Oulun yliopistollisen sairaalan operatiivisen tulosalueen verisuonikirurgian yksikköön erikoislääkäriä. Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja ja yhteistyökykyä sekä aloitteellisuutta. Erikoislääkärin
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-04-28 - Pohjois-Pohjanmaa

Franchicing-yrittäjä -

Etsimme FRANCHISING-YRITTÄJIÄ yhteistyökumppaneillemme ympäri Suomea. Yrittäjänä vastaat kokonaisuudessaan yrityksen toiminnasta, taloudesta ja henkilöstöstä. Osallistut myös itse aktiivisesti työskentelyyn ja luot asiakaspalveluhenkisellä
Personalhuset Staffing Group Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Siriuspäiväkodit avoin yhtiö - 2016-05-20 - Pohjois-Pohjanmaa

Jäätelönmyyjä -

Kioski- ja torimyyjät

Oulun Herkku Oy - 2016-02-18 - Pohjois-Pohjanmaa

Kirjastonhoitaja -

Kirjastonhoitajat, informaatikot ym.
Oulun yliopisto on kansainvälinen tiedeyhteisö, jossa työskentelee 16 000 opiskelijaa ja noin 3000 työntekijää. Yliopiston vahvuuksia ovat laaja monitieteisyys ja nykyaikainen tutkimus- ja oppimisympäristö sekä
Oulun Yliopisto - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Kokkeja Rantasipi Rukahovin ravintoloihin ruskasesonkiin 2016 Hotelli Rantasipi Rukahovi sijaitsee Rukan keskeisimmällä paikalla aivan Rukan alueen sydämessä. Rukahovin yli 40 vuoden perinteet ja tyylikkäät puitteet luovat
Restel Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa

Koneenasentaja -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-06-01 - Pohjois-Pohjanmaa

Kotisiivooja -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Moppi välittää asiakkailleen siivousalan ammattilaisia nopeasti, vaivattomasti, luotettavasti ja reilusti. Rekisteröidy nyt Moppi.com -ammattilaiseksi. Moppi.com is a company that is specialized in house cleaning, come clean with us
Moppicom Oy - 2016-03-02 - Pohjois-Pohjanmaa

Lapsikylävanhempi -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Lapsikylävanhempana voi toimia yksin tai puolison kanssa. Lapsikylävanhempi on sijaisvanhemman ammattinimike SOS-lapsikylätyössä. Lapsikylävanhemmat asuvat ja työskentelevät lapsikyläkodissa hoitaen kotiin
SOS-lapsikyläsäätiö sr - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa

Leipuri -

Leipurit ja kondiittorit
Fazer on tehnyt maailmasta maistuvampaa jo vuodesta 1891. Me olemme vastuullinen ja innovatiivinen yritys, jonka intohimoinen tehtävä on luoda makuelämyksiä. Vaalimme paikallisia makuja kansainvälisellä otteella yli 15 000
Fazer Leipomot Oy. - 2016-02-26 - Pohjois-Pohjanmaa

Maalari -

Rakennusmaalarit ym.
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy on ketjuuntumaton henkilöstöpalveluyritys. Olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointiin. Toimintamme perustuu pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin. Etsitään Raaheen
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Moniosaaja ja ravitsemistyöntekijä -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme asiakkaallemme Oulun alueelle (sis. Haukipudas, Ylikiiminki, Oulunsalo) moniosaajia ja ravitsemistyöntekijöitä. Moniosaaja aloittaa tyypillisen työpäivän arkiaamuna joko koulun, päiväkodin tai hoivakodin
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-11 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyjä / Myyntiedustaja / Yrittäjä -

Myyntiedustajat
Kiinnostavatko joustavat työajat? Haluatko itse vaikuttaa palkkaasi? Kiinnostaako monipuolinen myyntikoulutus? Tarvitsetko kenties uuden alun elämällesi? Haaveiletko yrittäjyydestä? Meillä Naikon Oy:ssä saattaa olla
Naikon Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyjä -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Vuoden 2016 parhaat kesätyöpaikat nyt jaossa. Mikäli olet ahkera, positiivinen ja omaat hyvän aseenteen työntekoon olet juuri etsimämme henkilö. Kesätyöntekijät koulutetaan työsuhteen alussa töihin,
AAA-Palvelut Oy - 2016-04-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyjä -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Myyntitalo Routa Oy on lappilaiset juuret omaava suoraselkäisesti toimiva myynnin ja markkinoinnin ammattilaisyritys. Olemme Suomen asiakkuusmarkkinointiliiton jäsen ja meille on myös myönnetty
Myyntitalo Routa Oy - 2016-06-04 - Pohjois-Pohjanmaa

Ohjelmistokehittäjä -

Ohjelmistokehittäjät
Tulet osaksi projektitiimiä, joka toimii asiakkaamme tiloissa Oulussa. Tiimisi koostuu kokeneista ammattilaisista ja projektin tavoitteet ovat konkreettisia. Asiakkaamme ovat alansa johtavia toimijoita, joiden tuotteiden yhä tärkeämpi
Unikie Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Ompelija -

Vaateteollisuuden ompelijat
Oletko kädentaitojen ammattilainen, joka palaa halusta päästä haastamaan itsensä mielenkiintoisten työtehtävien parissa mukavassa ja reippaassa työyhteisössä? Mikäli kiinnostuit, jatka lukemista.
Sievin Jalkine Oy, Oulaisten tehdas - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Puhelinmyyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Haemme nyt yhteensä 6 uutta TYÖNTEKIJÄÄ toimistollemme Ouluun! Puhelinmyynti on yleisestä maineestaan huolimatta työtä siinä missä muutkin ja itse asiassa meidän ammattilaisten työyhteisössä
Prime Sales Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Mikeva on yksi Suomen suurimmista yksityisen sosiaalipalvelualan yrityksistä. Tuotamme laadukkaat kuntoutus-, hoiva- ja asumispalvelut, joihin kuuluvat myös terapiapalvelut yli 100 yksikössämme. Asukkaitamme ovat ikääntyneet,
Mikeva Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa

Senior Design Engineer, Mechanics -

Elektroniikan erityisasiantuntijat
We are looking for a mechanics designer for our challenging wireless development project in Oulu. In this role, you would be designing and implementing the mechanic solutions. This position is for a fixed-term contract, duration about 5-6 months. Requirements:
Bittium Wireless Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Telineasentaja -

Muut rakennustyöntekijät
Haemme Ouluun asiakasyrityksellemme määräaikaiseen työsuhteeseen motivoituneita telineasentajia. Etsimämme henkilö saattaa jo omata kokemusta telineiden kokoamisesta, purkamisesta, tasojen asennuksesta sekä telineen
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-06-09 - Pohjois-Pohjanmaa

Terveyskeskuslääkärin virka -

Yleislääkärit
Peruspalvelukuntayhtymä Kallio tuottaa hyvinvointi- ja terveyspalvelut Alavieskan ja Sievin kunnille sekä Nivalan ja Ylivieskan kaupungeille. Terveyspalveluissa on haettavana 22.4.2016 klo 16 mennessä TERVEYSKESKUSLÄÄKÄRIN
Peruspalvelukuntayhtymä Kallio - 2016-04-01 - Pohjois-Pohjanmaa

Testiautomaatio-osaaja -

Ohjelmistokehittäjät
Symbio on keskittynyt iOT, Embedded ja Web tekemiseen. Asiakkaitamme ovat mm. Huawei, Volvo, Suunto, RAY, Nissan, Veikkaus, ABB, Microsoft, YLE, Aller Media ja TBWA. Jatkamme kasvua ja haemme nyt Ouluun testiautomaatio-osaajia. Löytyykö sinulta
Symbio Finland Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Tuoremarjojenmyyjä -

Kioski- ja torimyyjät
Berryexpress Oy on v. 1997 perustettu elintarvikealan yritys, joka myy ja ostaa metsä- ja puutarhamarjoja sekä metsäsieniä. Berryexpress Oy hakee myyjää Sieviin. Työn kuvaus: tuoremarjojen ym. myynti kauppaliikkeen edustalla.
Berryexpress Oy - 2016-05-05 - Pohjois-Pohjanmaa

 
 
site syntyy 0.37679719924927 sekuntia