Job Apulaisosastonhoitaja Päijät-Häme Lahden kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Apulaisosastonhoitaja

Työnkuvaus:
Apulaisosastonhoitaja toimii palliatiivisen hoidon osastolla J12. Osastolle tuleville potilaille on yleensä tehty palliatiivisen hoidon linjaus tai päätös saattohoidosta. Hoitotyö osastolla on moniammatillista yhteistyötä, missä toteutetaan potilaan voimavaroja kunnioittavaa oireenmukaista hoitoa pehmeiden kuntouttavien hoitokäytäntöjen mukaisesti huomioiden potilaan yksilölliset tarpeet. Osastolla mahdollistetaan läheisten osallistuminen potilaan hoitoon ja tuetaan potilasta ja hänen läheisiään luopumisprosessissa ja surussa. Apulaisosastonhoitaja työskentelee sairaalapalveluissa osastonhoitajan työparina ja hän osallistuu hoitotyön johtamiseen sekä työyhteisön henkilöstöhallinnollisiin tehtäviin osastonhoitajan sijaisuutta hoitaessaan. Hänellä on tärkeä rooli osaston toiminnan kehittämisessä ja uusien toimintamallien jalkauttamisessa. Apulaisosastonhoitajan työhön kuuluu kliinistä hoitotyötä ja hänen tehtävänä on olla hoitotyön kehittämisen tukena. Apulaisosastonhoitaja osallistuu myös osaltaan henkilöstön ammatillisen osaamisen ylläpitämiseen, talouden seurantaan sekä toimii moniammatillisen verkoston jäsenenä. Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on laillistettu terveydenhuollon ammattitutkinto (559/94), täydennettynä yamk-tutkinnolla tai riittävillä ja soveltuvilla hallinnon opinnoilla. Eduksi katsotaan palliatiivisen hoitotyön opinnot ja kokemus palliatiivisesta hoitotyöstä sekä kokemus esimiestyöstä. Arvostamme yksilövastuisen hoitotyön tuntemusta ja joustavia työyhteisötaitoja. Hakemukset toivomme ensisijaisesti sähköisesti www.kuntarekry.fi-sivujen kautta.

Työnantajan nimi: Lahden kaupunki

Työnantajan osoite: Harjukatu 48, 15100 LAHTI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Ylihoitajat ja osastonhoitajat

Maa: Suomi

Alue: Päijät-Häme

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakas- ja Myyntineuvottelija -

Myyjät
Lisäansioita, toisen työn, eläkkeen ohella vai oletko etsimässä kenties kokonaan uutta uraa,?Tule myymään digilehteä ja painettua mediaa. Turotim Oy on vuonna 1995 telemarkkinointiyritys, meillä on 7 toimipistettä
Turotim Oy - 2016-06-14 - Päijät-Häme

Autonasentaja, huoltokorjaamo -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat

J. Kärkkäinen Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa pyörätuolilla liikkuvalle naishenkilölle. Avustajan tehtäviin kuuluu henkilön avustaminen välttämättömissä päivittäisissä toimissa ja kodin ulkopuolella
Anonyymi työnantaja - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Hitsaajia -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Etsimme nyt asiakkaillemme Päijät-Hämeeseen HITSAAJIA Sinulla on alalle sopiva koulutus ja jonkin verran mustan raudan hitsaustaitoa migillä tai magilla sekä kuvienlukutaitoa. Hitsausluokat ovat eduksi. Tehtäviin voi sisältyä
Kilta Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Käyttöönottoinsinööri -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Etsimme KÄYTTÖÖNOTTOINSINÖÖRIÄ linjojen ja laitteiden käyttöönottoon ja huoltokäynteihin asiakkaiden luona. Edellä mainittujen automaatiojärjestelmien hyvä tuntemus katsotaan eduksi. Työ
Dieffenbacher Panelboard Oy - 2016-05-05 - Päijät-Häme

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
KJ REKRY on aloittanut toimintansa vuoden 2016 alussa. Toimintaa harjoitetaan toistaiseksi Suomen Teräsosaajat Oy:n kyljessä aputoiminimellä. KJ REKRY:N henkilökunta tarjoaa yrityksille rautaisella työmotivaatiolla henkilövuokrausta,
Suomen Teräsosaajat Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
CMB Ravintolat Oy toimii Lahden talousalueella ja työllistää vakituisesti noin 45 henkeä. Ravintoloitamme ovat Santa Fé, Jackalope, Dublin Irish Pub, Santa Fé Express, Santa Fé Catering sekä lisäksi Lahden
VaGomet Oy - 2016-02-18 - Päijät-Häme

Koulunkäyntiavustaja (nro 204 036) -

Koulunkäyntiavustajat
Heinolan kaupungin opetus- ja koulutuspalveluissa on haettavana koulunkäyntiavustajan tehtävä määräajaksi ajalle 15.8.2016- 3.6.2017 sijoituspaikkana Seminaarin koulu. Keskeisiä tehtäviä ovat koulunkäyntiavustajan
Heinolan kaupunki - 2016-05-20 - Päijät-Häme

Lähihoitaja kotihoitoon -

Lähihoitajat
Debora Oy on sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla toimiva suomalainen perheyritys, joka palvelee asiakkainaan kaikenikäisiä ihmisiä vauvasta vaariin. Palvelutarjontaamme kuuluu palveluasumista, kuntoutusta sekä monipuolisia asiakkaan
Debora Oy - 2016-02-15 - Päijät-Häme

Lähihoitaja -

Lähihoitajat

Seuturekry Oy - 2016-04-21 - Päijät-Häme

Liikenneopettaja -

Ajo-opettajat
Oletko etsimämme Hyvä Tyyppi? Haemme Heinolaan avattavaan CAP-Autokoulu -toimipisteeseen aktiivisia kuljettajakoulutuksen ammattilaisia. Odotamme Sinulta hyvää asennetta työntekoon, ammattimaista otetta ja palveluhenkisyyttä.
CAP-Group Oy - 2016-04-24 - Päijät-Häme

Linja-autonkuljettaja -

Linja-auton- ja raitiovaununkuljettajat

Pohjan Matkat Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Mig-hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme asiakasyrityksellemme Lahteen MIG- HITSAAJAA Ammatissa tarvitaan kädentaitoja, huolellisuutta, laatutietoisuutta ja yhteistyötaitoja. Edellytämme: - Ammattimaista asennetta - Joustavuutta työaikojen suhteen - Suomenkielen osaamista
Selekta Industry Oy - 2016-06-27 - Päijät-Häme

Muurari -

Muurarit ym.

KJL Muuraus Oy - 2016-08-02 - Päijät-Häme

Myyjä Elisan myyntipisteelle Lahteen -

Myyjät
Elisan myyntipisteelle Lahden myyntitiimiin mahtuisi pari uutta myynnin taitajaa. Reipas ja tuloshakuinen, aktiivisesta ständimyynnistä innostunut, MYYJÄ on siis haussa! Tärkein tehtäväsi on Saunalahden mobiili- ja laajakaistapalveluiden
Barona Palvelut Oy - 2016-03-09 - Päijät-Häme

Myyjä -

Myyjät
Hei talvilomalainen. Haemme 9 ahkeraa ja innokasta henkilöä kokoaikaiseen työsuhteeseen tämänhetkisiin myyntiprojekteihimme talvilomaviikon ajaksi. Toimenkuvaasi kuuluu asiakashankinta- ja markkinointi mielenkiintoisten, tunnettujen
Buusteri Oy, Lahti - 2016-02-15 - Päijät-Häme

Myyjä -

Myyjät
Pystytkö saavuttamaan tuloksia? Haluaisitko työn kansainvälisessä yrityksessä, jolla on tarjota paljon haasteita? Pidätkö enemmän työympäristöstä, jossa yritteliäisyys, tehokkuus ja lahjakkuus
JYSK OY - 2016-05-03 - Päijät-Häme

Myyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Etsimme taloushallintoa ymmärtävää MYYNTIPÄÄLLIKKÖÄ Lahteen perustettavaan toimipisteeseen Tehtävässäsi huolehdit nykyisistä asiakkaistamme sekä uusasiakashankinnasta Päijät-Hämeen,
Talgraf Oy - 2016-02-26 - Päijät-Häme

Naisten kuntosaliyrittäjä -

Livia Club on aikuiselle naiselle suunniteltu, suomalainen kuntoklubi, johon on mukava tulla ja joka on myös ilo silmälle. Jokaiselle asiakkaalle räätälöidään harjoitusohjelma, joka tallennetaan älykortille eli SmarCardille. SmartCard säätää
Frantrain Oy - 2016-04-12 - Päijät-Häme

Ompelija -

Vaatturit, pukuompelijat, turkkurit ja hatuntekijät
Pidätkö tarkkuutta ja huolellisuutta vaativasta työstä? Haluatko nähdä työsi tuloksen? Tule meille kesätöihin! Etsimme asiakkaallemme OMPELIJOITA Lahteen. Tehtävässäsi
Personalhuset Staffing Group Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Palvelu-, ja tuotemyynnin esimies -

Muut muualla luokittelemattomat työntekijät
Olemme osa suurta kansainvälistä konsernia ja laajennamme toimintaa Suomessa. Olemme tuotemyynnin rinnalle ottanut palvelumyynnin ja annamme myyjillemme entistä kattavammat myyntimahdollisuudet. Myymme pesupalveluita, kuin niihin liittyviä
SunCity Oy - 2016-02-15 - Päijät-Häme

Palvelutiskimyyjä -

Myyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-05-05 - Päijät-Häme

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Haemme asiakasyritykseemme Lahteen Rakennusalan osaajia pitkäkestoiseen työsuhteeseen. Työtehtävät pitävät sisällään vaihtelevia rakennusalan tehtäviä kuten; rakennus-, korjaus- ja kunnossapitotehtäviä.
VaGomet Oy - 2016-06-14 - Päijät-Häme

Ravintolatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Haetaan Hotelli-Ravintola Uotiin, Sysmään, omatoimista, siistiä ja pätevää ravintolatyöntekijä / kokkia. Odotamme sinulta paineensietokykyä, koska kiiret/tilanteet vaihtelevat. Tarjoamme sinulle mukavassa porukassa
Lemarin Matkakoti Oy / Hotelli-ravintola Uoti - 2016-06-27 - Päijät-Häme

Säestyksen opettaja -

Muut musiikin opettajat
Lahden konservatorio hakee vapaan säestyksen opettajaa vuorotteluvapaan sijaiseksi ajalle 15.8.-31.12.2016. Ohjattavat ovat pääosin perustason ja musiikkiopistotason oppilaita, joilla vapaa säestys pianolla on pääaineena.
Lahden Musiikkiopisto Oy - 2016-08-17 - Päijät-Häme

Särmääjä -

Konehiojat, kiillottajat ja teroittajat
Etsimme nyt asiakasyrityksellemme Päijät-Hämeen alueelle SÄRMÄÄJÄÄ Tehtävänäsi on isojen ja paksujen kappaleiden särmäystyöt, sekä muut konepajatyöt. Työ edellyttää
Kilta Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Sosiaaliohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Haemme määräaikaiseen virkasuhteeseen SOSIAALIOHJAAJAA peruspalvelukeskus Aavaan, lapsiperheiden sosiaalityöhön Nastola-Iitti alueen alkuarviointitiimiin. Sijaisuus on ajalle 16.5. -31.12.2016. Sosiaaliohjaajan työtehtäviin
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-04-28 - Päijät-Häme

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Haemme moniammatilliseen Lasten ja perheiden palvelut yksikköön sosiaalityöntekijää lapsiperheiden sosiaalityöhön, lastensuojeluun. Lasten ja perheiden palvelut - yksikössä työskentelevät sosiaalityöntekijät,
Heinolan kaupunki - 2016-02-15 - Päijät-Häme

Timanttiporaaja -

Betonirakentajat ja raudoittajat
Ammattitaitoiselle, itsenäiseen työhön pystyvälle TIMANTTIPORAAJALLE/SAHAAJALLE tarjolla vakituinen kokoaikatyö. Asunto järjestyy tarvittaessa. Työkohteet pääsääntöisesti Lahden alueella. B-ajokortti
Aumex Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Vastaava kuraattori -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Haemme psykologi- ja kuraattoripalveluihin vastaavaa kuraattoria vakinaiseen virkaan. Vastaava kuraattori toimii yksikön kuraattoreiden tiimivastaavana ja vastaa esiopetuksen kuraattoripalveluista Lahden kaupungin alueella. Tehtävään
Lahden kaupunki - 2016-02-26 - Päijät-Häme

 
 
site syntyy 0.44756698608398 sekuntia