Job Apulaisravintolapäällikkö Helsinki-Uusimaa Sub West Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Apulaisravintolapäällikkö

Työnkuvaus:
SUBWAY Kluuvi sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa Kluuvin Kauppakeskuksessa, osoitteessa Aleksanterinkatu 9. Haemme nyt ravintola-alan kokemusta ja/tai koulutusta omaavaa henkilöä pitkäaikaiseen työsuhteeseen avaintehtävään Apulaisravintolapäälliköksi. Toimit ravintolapäällikön "oikeana kätenä" ja tulet ensin saamaan perehdytyksen SUBWAY konseptiin jonka jälkeen saat vastuullesi huolehtia ravintolasta omissa vuorossasi. Sen lisäksi tulet oppimaan/tekemään muitakin ravintolapäällikön tehtäviin kuuluvia asioita kuten esimerkiksi henkilöstön ohjaamista ja kouluttamista, työvuorojen tekemistä sekä viikkoraporttien tekemistä ym. kokemuksesi ja osaamisesi puitteissa. Loma-aikoina toimit ravintolapäällikön sijaisena. Työ on pääosin suorittavaa työtä. Etsimme energistä, vastuuntuntoista, motivoitunutta ja asiakaspalvelun taitavaa ihmistä jolla on esimerkiksi ravintola-alan koulutus (restonomi tai vastaava) tai vastaavasti työkokemusta alalata. Voit myös olla koulutuksen loppuvaiheessa. Voit tehdä kaikkia vuoroja (aamu, päivä, ilta, viikonloppu). Viihdyt ravintolan "etulijnassa" asiakkaiden parissa paremmin kuin takahuoneessa ja olet kiinnoustunut työurasta nopeatempoisella ja mielenkiintoisella Quick Service Restaurant alalla. Siihen SUBWAY Kluuvi osana kansainvälistä SUBWAY-ketjua tarjoaa nyt mielenkiintoisen mahdollisuuden.

Työnantajan nimi: Sub West Oy

Työnantajan osoite:
Kauppakeskus Kluuvi, Aleksanterinkatu 9, 00100 HELSINKI

Työn lyhyt kuvaus: Kokit, keittäjät ja kylmäköt

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajoneuvoasentaja/-varustelija -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi etelä Oy - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa

Asiakaspalvelija -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Asiakaspalvelija Vantaan Tammistoon Haemme nyt Vantaan Tammiston myymälämme varastoon ja palvelupisteelle toimeliaita ja luotettavia työntekijöitä. Gigantin varasto ja noutopiste ovat ensiarvoisen tärkeitä osia palveluketjussamme.
Gigantti Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Edustustarjoilija -

Tarjoilijat
Haemme edustus- ja banquet tarjoilijoita asiakasyrityksellemme yksityistilaisuuksiin, juhliin, tapahtumiin, Areenalle yms. Tilaisuudet on vaativia, joten odotamme vankkaa kokemusta vastaavista tehtävistä. Suomenkielentaito on välttämättömyys.
Kairest Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

Erityisopettaja -

Erityisopettajat
Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset
Espoon kaupunki - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa

Esimiesharjoittelija -

Myyntiedustajat
Maahantuontiyrityksemme etsii uutta esimiesharjoittelijaa edellisen ylennyttyä muihin tehtäviin. Yrityksemme toiminta rakentuu pääasiassa kuluttajamarkkinoinnista ja -myynnistä, joten työtehtävät ovat vaihtelevia
Tmi S.Sorsa - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Huoltamotyöntekijä (ilta- ja viikonlopputyö) -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Tarjoamme monipuolista ja haasteellista ilta- ja viikonlopputyötä täysi-ikäiselle huoltamotyöntekijälle Shell Haukilahdessa Espoossa. Tehtävä alkaa viimeistään 14.9.2016. Arvostamme kaupallisen, palvelualan
Tamoils Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Järjestösihteeri -

Lainopilliset avustajat
Talous ja jäsenrekisteripalveluissa on avoinna määräaikainen (12 kk) jäsensihteerin tehtävä. Työ on projektiluonteinen. Jäsensihteeri työskentelee pääosin jäsenrekisterissä tavanomaisissa
Insinööriliitto IL ry - 2016-04-16 - Helsinki-Uusimaa

Keittiöpäällikkö -

Keittiöpäälliköt
Haemme ammattitaitoista keittiöpäällikköä asiakkaallemme Helsinkiin. Kokeneelle tekijälle on tiedossa täydet tunnit miellyttävässä ympäristössä. Olethan itsenäinen ja varma työskentelijä,
Kairest Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Kiinteistönhoitaja -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Haemme nyt reipasta KIINTEISTÖNHOITAJAA Hyvinkäälle sairasloman sijaisuuteen. ISS:n kiinteistöjen ylläpitopalvelut tuottaa mm. liike-, teollisuus- ja julkisten kiinteistöjen teknisiä huolto-, korjaus- ja uudistamispalveluita.
ISS Palvelut Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kiinteistönhoitaja -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Haemme asiakkaallemme kiinteistönhoitajaa Espooseen. Työ sisältää LVI- ja automaatiotekniikan tehtäviä sekä kiinteistönhuoltotöitä sekä sisä- että ulkoalueilla. Edellytämme sinulta
StaffPoint Oy - 2016-04-01 - Helsinki-Uusimaa

Kiinteistönvälittäjä -

Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Etsimme KIINTEISTÖNVÄLITTÄJIÄ (LKV) pääkaupunkiseudun alueelle Jos olet kiinteistönvälitysalan ammattilainen, omaat luontaisen "myyntimies" asenteen, haluat menestyä ja tehdä kauppaa, niin olet
Aninkaisten Kiinteistövälitys Oy - 2016-05-13 - Helsinki-Uusimaa

Kirvesmies, PK-seutu -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Ammattitaitoinen KIRVESMIES pääkaupunkiseudulta! Etsimme sinua! Työtehtävän kuvaus Etsimme kirvesmiehiä asiakasyrityksillemme eri pituisiin projekteihin pääkaupunkiseudulle. Koheet ovat sekä uudis- että
Uniflex Suomi Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme Ravintola Suomenlinnan Panimoon á la carte kokkia Ravintola Suomenlinnan Panimo sijaitsee 15 minuutin merimatkan päässä Helsingin Kauppatorin rannasta, heti Suomenlinnan päälaiturin edessä. Panimoravintola
StaffPoint Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Koneenasentaja -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia
Banssi etelä Oy - 2016-04-26 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Vantaan Myyrmäessä sijaitseva Palvelukoti Hopea tarjoaa kodin 76 ikäihmiselle. Asukkaat asuvat pienryhmäkodeissa, joissa ammattitaitoinen henkilökunta vastaa asukkaiden hyvinvoinnista. Tavoitteena on asukkaan voimavarojen hyödyntäminen
Betesda-säätiö - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Haemme perusturvan ikäihmisten hyvinvointipalvelujen eri yksiköihin (Lehmuskartano, Volskoti, Palvelutalo, kotihoito ja terveyskeskussairaala) ammattitaitoista, kehittämismyönteista ja reipasta lähihoitajaa keikkatyöhön.
Kirkkonummen kunta , Kyrkslätt kommun - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Maaliikennekouluttaja -

Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat
Maaliikennekouluttaja, Ground traffic instructor Finavia Oyj on lentoasemayhtiö, jossa ylläpidämme ja kehitämme omistamaamme lentoasemaverkostoa sekä koko Suomen kattavaa lennonvarmistusjärjestelmää.Toimintamme
Finavia Oyj - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Muu pankki- ym. toimihenkilö -

Pankki- ym. toimihenkilöt
Asiakkaamme OP Ryhmä on Suomen johtava finanssiryhmä ja alansa suurin työnantaja Suomessa. Ryhmässä työskentelee yli 12 000 ammattilaista ja ryhmä tuottaa pankki- ja vakuutuspalveluita yli neljälle miljoonalle asiakkaalle.
Opset Oy. - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Futonia etsii osa-aika myyjää Futonia on Futon patjojen ja -sänkyjen erikoisliike, joka on toiminut vuodesta 2002. Liikkeemme sijaitsee Helsingin Kalasatamassa hyvien yhteyksien päässä. Etsimme reipasta, oma-aloitteista,
armas design oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyjiä -

Myyjät
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista ja merkittävä työllistäjä Suomessa. Yrityksenä olemme tulleet tunnetuksi nopeasta kasvusta, tehokkaasta toiminnasta ja suomalaisen päivittäistavarakaupan
Lidl Suomi Ky - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Ohjaaja -

Ohjaajat ja tuottajat
Palmukodit ovat osa Familarin laadukkaita lastensuojelupalveluita. Palmukodit tarjoavat kodin huostaan otetuille, vaativaa huolenpitoa tarvitseville lapsille ja nuorille. Toimintamme perustana on turvallisuus ja pysyvyys sekä luottamus kaikkien pienryhmäkodin
Familar Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Online Lead -

Tieto- ja viestintätekniikan myynnin erityisasiantuntijat
Mirum Agency is looking for an Online Lead to take charge of our key account's online services as a technical counterpart to our current Account Director. We need you to take on the role of both technical
Mirum Agency - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
HUS-Kiinteistöt Oy on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kokonaan omistama tytäryhtiö, joka hoitaa mm. HUS:n rakennuttamiseen, kiinteistöjen ylläpitoon, turvallisuuteen ja palvelussuhdeasuntoihin liittyviä tehtäviä.
HUS-Kiinteistöt Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Lastensuojelu on osa perhe- ja sosiaalipalveluja. Pidämme tärkeänä asiakaslähtöisyyttä, varhaista tukea ja moniammatillista työskentelyä. Kehitämme lastensuojelua yhdessä asiakkaiden ja muiden perhepalvelujen
Espoon kaupunki - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Taksi- ja tilausajokuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Haemme henkilökuntaamme uusia tekijöitä taksi- ja tilausajotehtäviin. Etsimämme henkilöt suhtautuvat työhönsä positiivisella otteella, ymmärtävät mitä tarkoittaa tinkimätön asiakaspalvelu,
Helsinki Limo Oy - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa

Taksinkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Yrittäjä, ei kuljettaja, viikonlopuiksi. Vaaditaan Espoon ammattiajolupa, Lähitaksin kuljettajakortti, Y-tunnus, ennakkoperintärekisteröinti, alv-rekisteröinti. Työmahdollisuus pe iltapäivästä 18.00 sunnuntai
AMIK OY - 2016-03-10 - Helsinki-Uusimaa

Tarjoilija-kansimies -

Tarjoilijat
Loistava työpaikka saaristolaivalla! Royal Line Oy on perheyritys, jolla on yli 70 vuoden kokemus tuottaa tasokkaita saaristoristeilypalveluita kuudella aluksella Helsingissä. Tarjoamme viihtyisiä lounas- ja illallisristeilyjä yleisölle
Royal Line Oy - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa

Työnjohtaja -

Rakennusalantyönjohtajat
Consti on yksi Suomen johtavia korjausrakentamiseen ja taloteknisiin palveluihin keskittyneitä yhtiöitä. Consti tarjoaa kattavasti talotekniikan, linjasaneerauksen, korjausurakoinnin, julkisivu saneerauksen sekä muiden vaativien kohteiden
Consti Korjausurakointi Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Vastaava työnjohtaja (Linjasaneeraus) -

Rakennusalantyönjohtajat
Nordic JobCentre Oy on yli 20 vuotiset juuret omaava henkilöstöpalvelualan perheyritys. Yritys vuokraa ja rekrytoi ammattitaitoista henkilöstöä rakennusalan yrityksille Pohjois-Suomen ja Uudenmaan alueilla. Etsimme Asiakkaallemme
NJC Etelä Suomi Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 1.6041707992554 sekuntia