Job apulaisrehtori Pirkanmaa VIRTAIN KAUPUNKI - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: apulaisrehtori

Työnkuvaus:
Merikanto-opisto on musiikin ja tanssin taiteen perusopetusta antava alueopisto, joka toimii kuuden kunnan alueella (Virrat, Mänttä-Vilppula, Orivesi, Ruovesi, Ähtäri, Juupajoki). Oppilaita on n. 850, henkilökuntaa n. 40. Merikanto-opisto etsii ammattitaitoiseen joukkoonsa APULAISREHTORIA Viran kelpoisuusehdot ovat asetuksen 986/1998 mukaiset. Tehtävä edellyttää pätevyyttä solistisen aineen tai musiikin perusteiden opetukseen. Apulaisrehtorin vastuualueeseen kuuluu mm. Oriveden kaupungin toimipisteen vastaaminen. Työpiste on Orivedellä. Oma auto välttämätön. Hakijalta edellytämme reippautta työotteissa, yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä innostunutta kehittämismyönteistä asennetta. Arvostamme monipuolista ATK-ohjelmien hallintaa. Apulaisrehtori toimii myös tiedottajana ja ylläpitää kotisivuja. Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virkaehtosopimuksen mukaan. Virka täytetään 1.8.2016 alkaen. Tehtävien täyttämisessä voidaan käyttää koeaikaa. Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote. Merikanto-opiston johtokunnalle osoitettu hakemus liitteineen on toimitettava ti 1.3.2016 klo 15.00 mennessä osoitteella Merikanto-opisto, Virtaintie 24 A, 34800 Virrat. Sähköpostitse hakemukset voi toimittaa osoitteeseen musiikkiopisto (at) virrat.fi. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusten perusteella valitut henkilöt kutsutaan haastatteluun viikolla 13. Lisätietoja tehvävästä antaa rehtori Ulla Leppänen, puh. 044-715 1284, ulla.leppanen (at) virrat.fi

Työnantajan nimi: VIRTAIN KAUPUNKI

Työnantajan osoite: Virtaintie 26, 34801 VIRRAT

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Opetusalan johtajat

Maa: Suomi

Alue: Pirkanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Erityisopettaja -

Erityisopettajat
Orivesi on lähes 9 500 asukkaan vireä ja viihtyisä kaupunki Tampereen seudulla. Orivedellä on hyvät palvelut, monipuoliset mahdollisuudet aktiiviseen vapaa-ajan harrastustoimintaan sekä hyvin toimivat liikenneyhteydet. Oriveden
Oriveden kaupunki - 2016-04-16 - Pirkanmaa

Hallintopäällikkö -

Muut hallintojohtajat ja kaupalliset johtajat
Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut (Sotesi) tuottaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut Sastamalan kaupungille ja Punkalaitumen kunnalle sekä lisäksi ympäristöterveydenhuollon palvelut Ikaalisten ja Parkanon kaupungeille
Sastamalan kaupunki - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Anne-Maarit Mecklin - 2016-03-03 - Pirkanmaa

HR Business Partner -

Henkilöstöhallinnon erityisasiantuntijat ja urasuunnittelijat
Tampere Store is now looking for a positive and energetic HR Business Partner for a full-time, temporary contract for position substitute until 31.8.2017 Job description: - The role of HR Business Partner
IKEA Oy, Tampere - 2016-08-02 - Pirkanmaa

Kesätyö leipomotuotteiden myyjä -

Myyjät
Haemme kesätyöhön aktiivisia ja rehellisiä myyntikokemuksen omaavia myyjiä jotka hoitavat tarvittaessa myös kuljetuksen (B-kortti). Työ sisältää leipomotuotteiden myyntiä toreilla, markkinoilla ja
Eemelin eväät OY - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Kiinteistönvälittäjä / Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Asiakkaamme Huoneistokeskuksen toimisto Tampereella hakee nyt kasvavaan tiimiinsä myyntihenkistä ja työtä pelkäämätöntä KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄÄ / MYYNTINEUVOTTELIJAA Työtehtäviin
Alen Consulting Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-19 - Pirkanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-05-19 - Pirkanmaa

Koulutamme liikennemyymälätyöntekijöitä, ABC -

Myymälän esimiehet
KOULUTAMME LIIKENNEMYYMÄLÄTYÖNTEKIJÖITÄ! Kaipaatko monipuolista, vaihtelevaa ja vauhdikasta työtä hyvässä porukassa? Onko suunnitelmissasi työntäyteinen kesä vai haaveiletko alan vaihdosta? Tässä
Opteam Pirkanmaa/Tampereen Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-11 - Pirkanmaa

Laatoittaja -

Lattianpäällystystyöntekijät
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-04-24 - Pirkanmaa

Laskuttaja -

Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Haemme perinteikkäälle ja vakavaraiselle kiinteistöpuolen asiakasyrityksellemme luotettavaa ja ahkeraa LASKUTTAJAA Laskuttaja käsittelee pääsääntöisesti myyntilaskuja SAP-ohjelmalla. Kyseessä on kokopäiväinen
VMP Group/ Conrator Oy - 2016-04-15 - Pirkanmaa

Lisäravinnemyyjä -

Myyjät
Etsimme nuorekkaita ja terveydestä kiinnostuneita promootioedustajia Suomen Terveysravinnolle. Olet ulospäinsuuntautunut, positiivisella elämänasenteella varustettu ja ihmisten seurassa viihtyvä persoona. Haluat kokoaikaisen työn,
Lammervo & Torikka Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

LVI-valvoja -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Haemme asiakkaallemme LVI-valvojaa/asiantuntijaa Tampereen alueelle. Odotamme hakijalta: -sopivaa koulutusta (LVI-puolen insinööri, DI tai teknikko) -vähintään 5 vuoden kokemusta LVI-valvojan työstä -hyviä yhteistyötaitoja
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Mekaniikkasuunnittelija -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
MeramaTec Oy suunnittelee ja valmistaa materiaalin- ja rullankäsittelylaitteita, kuljettimia ja nostoapuvälineitä. Olemme tunnettu innovatiivista laitteista jo yli 30 vuoden ajalta. Toimipisteemme sijaitsee Ikaalisissa. Haemme yritykseemme
MeramaTec Oy - 2016-05-05 - Pirkanmaa

Myyjä Fortumin myyntipisteelle -

Myyjät
Haemme nyt kokoaikaista(n.30h/vko) energiaratkaisujen myyjää pitkäaikaiseen työsuhteeseen. Energiapisteet ovat Rainmakerin ja Fortumin kanssa yhteistyössä rakennettu myyntikonsepti jonka ydinajatuksena on tuoda henkilökohtainen
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-04-24 - Pirkanmaa

Myyjä (ruokakassipalvelu) -

Myyntiedustajat
Suomen Telecenter on tunnettu laadukkaasta myyntityöstä ja on tehnyt vuosien ajan yhteistyötä isojen ja tunnettujen brändien kanssa. Vahvan myyntikokemuksemme johdosta olemme myös mukana rakentamassa sekä tukemassa projektien
Suomen Telecenter Oy - 2016-06-27 - Pirkanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Moro! Onko opiskelu laittanut menot tiukille ja rahalle on tarvetta? Meillä rahan tekeminen on helppoa. Työtehtäväsi soveltuvat osa-aikaiseen työskentelyyn, työ, vapaa-aika ja koulu saadaan siis helposti sovitettua yhteen.
AAA-Palvelut Oy - 2016-02-28 - Pirkanmaa

Perusopetuksen luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Tehtävä: Lempäälän kunnan opetuspalvelut julistaa haettavaksi luokanopettajan viran 1.8.2016 alkaen, vakanssi nro 761. Sijoituspaikka Sääksjärven yhtenäiskoulu. Edellytämme : Hakijalta edellytetään
Lempäälän kunta - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Purkutyöntekijä, saneerauskohteet -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Rakennusapumies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme Tampereen rakennustyömaille RAKENNUSAPUMIEHIÄ Rakennusapumiehen tehtäviin kuuluu paljon erilaisia avustavia tehtäviä kuten esimerkiksi työmaan siivous, purkutyöt, erilaiset raivaustyöt ja tavaroiden kantaminen.
Selekta Rakennus Oy - 2016-03-23 - Pirkanmaa

Rakennusapumies (Pirkanmaa) -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme asiakkaallemme Pirkanmaan alueelle RAKENNUSAPUMIEHIÄ Tehtävänäsi on toimia apumiehenä rakennustyömailla. Työhön sisältyy mm. kanto- ja purkutöitä sekä ammattimiesten avustaminen ja muut
Alen Consulting Oy - 2016-02-28 - Pirkanmaa

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Etsimme asiakkaallemme Tampereen alueelle PURKUMIEHIÄ määräaikaisiin työsuhteisiin. Edellytämme hakijoilta asbestipurkulupaa, työturvallisuuskorttia ja ajokorttia. Työt alkavat heti kun sopivat tekijät löytyvät
Smile MMS Oy - 2016-06-14 - Pirkanmaa

Ruotsinkielentaitoinen myyntineuvottelija/-assiste -

Myyntiedustajat
R-Menu Oy on suomalainen 2009 vuonna perustettu palkittu kasvuyritys, joka tarjoaa asiakkaalleen kokonaisvaltaisen konseptin ruuan valmistukseen. Konseptimme ja tuotteemme ovat vuosien tuotekehityksen kautta huippuunsa hiottuja. Tuotamme asiakkaillemme
ManpowerGroup Oy, Tampere - 2016-02-19 - Pirkanmaa

SPR Varainhankkija -

Lainopilliset avustajat
Promotion Point on johtava kohtaamistoimisto Suomessa - tapaamme asiakkaita juuri siellä, missä he viettävät aikaansa. Kohtaamiset ovat promootiomyyntiä kasvotusten ja verkossa. Meillä on myyntikampanjoita arvostettujen yritysten
Promotion Point Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa

Taksinkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat

T:mi Mäkinen Jukka - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Tarjoilija -

Tarjoilijat
Fazer on tehnyt maailmasta maistuvampaa jo vuodesta 1891. Me olemme vastuullinen ja innovatiivinen yritys, jonka intohimoinen tehtävä on luoda makuelämyksiä. Vaalimme paikallisia makuja kansainvälisellä otteella yli 15 000
Fazer Food Services Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

TRE/ jakeluauton kuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
TRE / Jakeluauton kuljettaja Henkilöstöratkaisut Canvas Oy vuokraa ja rekrytoi loistotyypit kuljetus-, logistiikka-, rakennus- ja palvelualoille sekä teollisuuden ja tuotannon eri tehtäviin luotettavasti ja nopeasti jo vuodesta 2005.
Canvas Oy - 2016-02-18 - Pirkanmaa

Työnjohtaja, maarakennusala -

Rakennusalantyönjohtajat
Haemme joukkoomme Infra-alan työnjohtotehtäviin sinua, Rakennusinsinööri/-mestari! Tehtäviisi kuuluu mm. - Vastata projektiesi ja vastuualueesi tuloksellisuudesta sekä yhteistyöstä eri sidosryhmien kanssa. (alihankkijat,
VRJ Länsi-Suomi Oy - 2016-05-25 - Pirkanmaa

Vakuutusmyyjä -

Vakuutusalan asiamiehet
Pirkanmaan Vakuutusmyynti Oy toimii If Vahinkovakuutusyhtiö Oy:n myyntipisteenä Tampereella. Etsimme tiimiimme yrittäjäpohjaista vakuutusedustajaa hankkimaan uusia If-keskittäjäasiakkaita. Tehtäviisi kuuluu: - kattavien
Pirkanmaan Vakuutusmyynti Oy - 2016-03-19 - Pirkanmaa

Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Työn suorittamisen edellytykset; -CE -luokan ajokortti -Aikaisempi kokemus jakelusta -Digitaalinen kuljettajakortti -Ammattipätevyyskortti -ADR ajolupa Haemme jakeluajoon Pirkanmaalle ammattitaitoista yhdistelmäkuljettajaa. Edellytämme
Uudenmaan Kuljetuspalvelu Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

 
 
site syntyy 16.007683038712 sekuntia