Job Apumiehiä Helsinki-Uusimaa Opteam Järvenpää Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Apumiehiä

Työnkuvaus:
Etsimme pitkäaikaiselle asiakkaallemme apumiehiä erilaisiin tehtäviin. Työ alkaa helmikuun lopussa ja kestää n. kaksi kuukautta. Osalla työ alkaa vasta maaliskuun alussa. Työtehtäviin sisältyy mm. peitehuoltoa ja telttakankaiden pesua sekä yeisiä varaston tehtäviä. Työ sopii hyvin reippaalle, fyysiseen työhön tottuneelle henkilölle. Työvuoroja tehdään kolmessa vuorossa, joten sekä iltavuorojen että yövuorojen on sovittava. Laita hakemus pikaisesti. Työ soveltuu hyvin esim. opiskeluista välivuotta pitävälle henkilölle, sillä tehtävään perehdytetään. Osalla hakijoista on mahdollisuus saada myös kesän ajaksi töitä. Opteam on muuttuvan työelämän asiantuntija ja yksi Suomen suurimmista henkilöstöpalvelualan yrityksistä. Ydinosaamistamme ovat henkilöstövuokraus, rekrytointipalvelut, henkilöstön osaamisen kehittäminen, kansainvälinen rekrytointi, eläkeläisten työnvälitys, ammatillinen kuntoutus sekä uraohjaus- ja uudelleensijoittumispalvelut. Toimipisteemme Suomessa muodostavat kattavan valtakunnallisen verkoston, jonka vahvuutena on paikallisen yrityselämän ja työmarkkinoiden tuntemus. Opteamille on myönnetty Reiluja Vuokratöitä -auktorisointi, jonka edellytyksiä on sitoutuminen korostetun vastuulliseen toimintaan.

Työnantajan nimi: Opteam Järvenpää Oy

Työnantajan osoite: Sibeliuksenkatu 21, 04400 JÄRVENPÄÄ

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

A La Carte Tarjoilija -

Tarjoilijat
Haemme A la carte -taitoisia tarjoilijoita keikkatyöhön Helsingissä sijaitseviin asiakasyrityksiimme. Olethan työtä pelkäämätön, reipas ja tunnollinen työntekijä. Arvostat työtäsi sekä
Henkilöstöpalvelu Efectivo Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Administrative assistant / trainee -

Matkatoimistovirkailijat
We are a travel agency based in Finland and China. The company has more than 10 years experience in incoming tourists to Nordic countries and Baltic countries. Currently the company is opening the second office in Helsinki and we are looking for an administrative
Nordic Seura Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Alakatto- ja väliseinäasentaja -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Carrot on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme tavoittavat
Carrot Rakennus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Barnskötare -

Lastenhoitotyöntekijät
Svensk dagvård i Esbo utvecklar systematiskt sin verksamhet för att kunna erbjuda en trygg vardag med hög kvalitet för varje barn i början av barnets livslånga lärande. För en arbetstagare innebär detta intressanta
Espoon kaupunki - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa

Full Stack Lead -

Systeemisuunnittelijat
Alfamen Helsingin-toimistoon etsitään nyt kehittäjiä Full Stack Lead -rooliin. Laitamme nimet paperiin heti oikeiden osaajien löydyttyä, joten toimithan nopeasti! Meillä työ ei ole pelkkää koodausta, vaan
Alfame Systems Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Elämäsi Adato Oy on suomalainen yritys, joka on erikoistunut henkilökohtaisen avun järjestämiseen yli 10 vuoden ajan. Vuonna 2006 perusteimme ensimmäisen henkilökohtaista apua tuottavan yrityksemme ruotsissa. Elämäsi
Elämäsi Adato Oy - 2016-02-23 - Helsinki-Uusimaa

Kassa/myyjä -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kesätyöntekijä -

Myyntiedustajat
Etsitkö kesätöitä? Kolkuttaako jo lukulomat ovella? Meneekö loppukevät todistusta odotellessa? Tahdotko ansaita itsellesi mukavan tukun rahaa siistissä sisätyössä? Meillä Finnactalla kesätyöt
Finnacta Oy - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Amarillon tarina alkaa syvältä Texasin sydämestä. Mausteiset makuelämykset ja virkistävät juomat johdattelevat Amarillon alkulähteille, runsaiden makujen maailmaan. Kokkimme ovat matkanneet Texasia ristiin rastiin
Opteam Yhtiöt Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Arabia, päivähoitoyksikkö Arabia-Viola Tervetuloa töihin keskiselle varhaiskasvatusalueelle! Olemme vihreä, vierivä ja leikillinen alue, joka sijaitsee nimensä mukaisesti keskellä
Helsingin kaupunki. - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Loungetyöntekijä -

Tarjoilijat
Etsimme Loungetyöntekijöitä Finnairin korkeatasoisiin Loungeihin Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Loungien palveluntarjonnasta vastaa asiakkaamme Starfood Finland Oy. Finnairin kolme korkeatasoista Business Loungea palvelee asiakkaitaan
StaffPoint Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Maanrakennnustyöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Etsimme asiakasyrityksellemme ammattitaitoista ja ahkeraa MAANRAKENNUSTYÖNTEKIJÄÄ pääkaupunkiseudun työmaille. Mm. seuraavia tehtäviä on tarjolla: lapiomiehen, kaivinkoneen perämiehen ja asentajan tehtäviä.
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Metallityöntekijä -

Metalliteollisuuden prosessityöntekijät
Etsimme ohutlevyalalla toimivalle asiakasyrityksellemme Helsinkiin reipasta metallityöntekijää. Koulutamme perinpohjaisesti monipuolisiin ja vaihteleviin tehtäviin mitä sinua odottaa, joten aikaisempaa kokemusta et välttämättä
Job Services Finland Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Puutarha Tahvoset Oy on koriste- ja hyötykasvien tuotantoon ja tukkumyyntiin keskittynyt taimitarha. Yritys on erikoistunut astiataimiin, joiden tuotannosta on yli 30 v kokemus. Koristepensaita ja -puita, marjapensaita, hedelmäpuita, jättiperennoja
Rimark Oy - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Menestyvä myyntiyrityksemme laajentaa toimintaansa ja etsimme nyt uusia myyntiedustajia joukkoomme. Työnkuva sisältää arvokkaiden tuotteiden markkinointia ja myyntiä valmiiksi sovituissa asiakastapaamisissa. Pohjapalkkaa
Tmi S.Sorsa - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Osastonsihteeri -

Toimistosihteerit (terveydenhuolto)
Haemme Meilahden sairaalan valvontaosasto M2B:lle työstään innostunutta ja yhteistyötaitoista osastonsihteeriä, joka pystyy mukautumaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Tehtävä edellyttää mm. hyvää
HUS - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Palveluohjaaja -

Siivoustyön esimiehet toimistoissa, hotelleissa ja muissa laitoksissa
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-02-23 - Helsinki-Uusimaa

Projektipäällikkö, hallinn. toiminn. -

Systeemisuunnittelijat
Haluatko päästä osaksi maailman ensimmäistä sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistävää toiminnan muutoshanketta, jota tukemaan on hankittu maailmanluokan asiakas- ja potilastietojärjestelmä? Jos nautit merkityksellisestä
Oy Apotti Ab - 2016-04-13 - Helsinki-Uusimaa

Ravintolatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät

Jaanatiina Oy/ Hesburger Martinlaakso - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Rakennus Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Särmääjä -

Konehiojat, kiillottajat ja teroittajat
Etsimme asiakkaallemme Keski-Uudellemaalle ammattitaitoista särmääjää Asiakasyrityksemme valmistaa ohutlevyaihioita ja -komponentteja sekä osakokoonpanoja asiakkailleen vuosikymmenien kokemuksella ja ammattitaidolla. Yrityksen
HR Yhtiöt Oy - 2016-05-24 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa

Siivoustyöntekijä -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Inhouse Partners Oy on Etelä-Suomen, Turun, Tampereen ja Oulun alueilla toimiva kokonaisvaltaisiin siivous- ja toimitilapalveluratkaisuiden tuottamiseen erikoistunut yritys. Haemme siivoustyöntekijää iltatyöhön Helsinkiin.
Inhouse Partners Oy - 2016-03-04 - Helsinki-Uusimaa

Tekninen isännöitsijä -

Ohjelmistokehittäjät
Isännöintiverkko Oy on isännöinti- ja kiinteistönjohtopalveluja tarjoava yritys. Vastaamme noin 340 yhtiön isännöinnistä pääkaupunkiseudulla. Haemme vahvistukseksemme Espoon toimistoomme teknistä
Isännöintiverkko Oy - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa

Telineasentaja -

Muut rakennustyöntekijät
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
Workpower Oy, Hki - 2016-05-12 - Helsinki-Uusimaa

Terveydenhoitaja/sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Kannelmäen terveysasema Tehtävän kuvaus: Haemme terveydenhoitajaa määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.6. -31.12.2016 tai sopimuksen mukaan ja sairaanhoitajaa ajalle 4.5. -31.8.2016 tai
Helsingin kaupunki. - 2016-04-29 - Helsinki-Uusimaa

Toimistosiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme reipasta, luotettavaa ja oma-aloitteista toimistosiivoojaa asiakaskohteeseemme Helsinkiin Pitäjänmäelle. Siivoustyötä suoritetaan aamuisin 4 h arkipäivisin. Työ tulee aloittaa viimeistään klo 7:00. Hakijalta
PikkuNoita Siivouspalvelu Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Torninosturinkuljettaja -

Nosturinkuljettajat
TORNINOSTURINKULJETTAJAA Torninosturinkuljettajan tehtäviä ovat mm. elementtiasennukset, valutyöt jassikalla ja muiden koneiden ja tavaroiden siirtäminen työmaalla. Edellytämme: -Motivoitunutta asennetta -Voimassa olevaa
Puuhax Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijä / Varastomyyjä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme nyt asiakkaallemme Tuusulaan VARASTOTYÖNTEKIJÄÄ / VARASTOMYYJÄÄ Työtehtäviisi kuuluu itsenäisesti hoitaa noutovarastoa, joka myy erilaisia pihalle ja katolle tulevia tuotteita, kuten tuuletus- ja pyörätelineitä.
Biisoni Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Vastaava mestari -

Rakennusalantyönjohtajat
Haemme rakennusalan asiakasyrityksellemme vastaavaa mestaria vakituiseen työsuhteeseen pääkaupunkiseudulle. Sinulla on vähintään viiden vuoden työkokemus vastaavan mestarin tehtävistä isoista rakennuskohteista.
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 9.4782900810242 sekuntia