Job Arkkitehti Helsinki-Uusimaa Helsingin kaupunki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Rakennusvalvontavirasto, Lupayksikkö Helsingin rakennusvalvontavirasto ohjaa lähes kaikkia rakennushankkeita Helsingissä. 120 työntekijän voimin vaalimme Helsingin kaupunkikuvaa ja rakentamisen lainmukaisuutta. Myönnämme rakennuslupia ja varmistamme rakennustyömaiden omaa valvontaa. Rakennusvalvonta tukee asiantuntijoidensa osaamista tarjoamalla kouluttautumismahdollisuuksia. Tehtävän kuvaus: Haemme rakennusvalvontaviraston kaupunkikuvaosaston lupayksikköön arkkitehtiä vakinaiseen virkaan. Arkkitehti hoitaa rakennuslupien ja poikkeamispäätösten käsittelyä, niihin liittyvää asiakasneuvontaa ja tarvittaessa viraston sisäisiä kehittämistehtäviä sekä muita esimiehen määräämiä tehtäviä. Töitä tehdään osana moniammatillista tiimiä. Toivomme, että hakemukset jätetään ensisijaisesti sähköisen rekrytointipalvelun kautta. HUOM! haettaessa samanaikaisesti haettavana oleviin 2 määräaikaiseen (3 vuotta) arkkitehdin virkaan on täytettävä erikseen työhakemus työavaimella 28-6-16. Kelpoisuusehto: Arkkitehdin virkaan otettavalla tulee olla teknillisessä korkeakoulussa tai yliopistossa suoritettu arkkitehdin tutkinto. Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito. Lisäksi edellytämme: Virkaan otettavalla tulee olla käytännön kokemusta rakennussuunnittelutehtävistä. Virkaan otettavan tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan 30 päivän kuluessa virkaan ottamista koskevan päätöksen tiedoksisaannista. Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Luemme eduksi: Hakemamme henkilö tuntee rakennusalan käytäntöjä ja lainsäädäntöä. Hänellä on jo kokemusta alalta - rakentamisen suunnitteluprosessi on tuttu. Arvostamme lisäksi yhteistyökykyä, monitaitoisuutta ja oma-aloitteisuutta sekä yleisimpien toimisto-ohjelmien vahvaa hallintaa ja hyvää kielitaitoa. Työtehtävissä tarvitaan myös sujuvaa kirjallista ja suullista ilmaisua. Helsingin kaupunki edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista tasa-arvoa.
Työnantajan nimi: Helsingin kaupunki
Työnantajan osoite: Siltasaarenkatu 13, 00530 HELSINKI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Talonrakennuksen arkkitehdit
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakas- ja myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Koulutamme Malmin toimistoon 10 iloista ja reipasta henkilöä mukavaan kesätyöhön. Täysin uusi tuote/ tuoteperhe markkinoilla. Tarjoamme: -Koulutuksen tehtävään ja palkka alkaa juosta heti heti ensimmäisestä
Riafi Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa
Asiakaspalveluhenkilöitä -
Myyntiedustajat
Tervetuloa töihin matkailun maailmaan! RTG Sales on noin 200 henkilön, matkailun palveluihin keskittynyt yritys. Tarvitsemme toimintamme edelleen kasvaessa työntekijöitä liiketoimintayksikköön, joka toimii Contact Centerinä
RTG Sales Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
CNC-Koneistaja -
Koneenasettajat ja koneistajat
Asiakkaamme tarvitsee ammattitaitoisia koneistajia, joilla on kokemusta sorvauksesta. Jos omaat usean vuoden kokemuksen vaativista koneistuksista, joissa olet joutunut ohjelmoimaan ja tekemään paljon asetuksia. Asiakas etsii pitkäaikaisiin
Barona Teollisuus Oy - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa
Executive Assistant, Helsinki -
Johdon sihteerit ja osastosihteerit
Etsimme asiakkaallemme johdon assistenttia määräaikaiseen työsuhteeseen Helsinkiin. Työnkuva on vastuullinen ja se tarjoaa monipuolisia haasteita assistenttityön ammattilaiselle. Toimit toimitusjohtajan assistenttina ja avustat
StaffPoint Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
ICT sovellus-/kehityspäällikkö -
Systeemisuunnittelijat
CRH Finland Services Oyj hakee palvelukseensa ICT sovellus-/kehityspäällikköä. Tehtävä jakaantuu molempien Suomen yritysten, Ruduksen ja Finnsementin, kesken. Sinulla on vankkaa kokemusta liiketoimintajärjestelmien (esim.
Rudus Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Kahvilapäällikkö -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Jungle Juice Bar on suomalainen perheyritys ja olemme toimineet Suomessa nyt 5 vuotta. Meillä on 14 toimipistettä jotka sijaitsevat pääkaupunkiseudulla, Kuopiossa, Turussa, Tampereella, Lappeenrannassa ja nyt olemme avanneet ensimmäisen
Smoothie Heaven Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Kauneusneuvoja -
Vastaanoton ja neuvonnan hoitajat
Henkilöstöpartneri Vertico Oy on erityisesti palvelualan henkilöstövuokraukseen ja rekrytointeihin erikoistunut henkilöstöpalveluyritys. Asiakkaamme on kansainväliseen konserniin kuuluva kosmetiikkayritys, joka tarjoaa
Henkilöstöpartneri Vertico Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Kehittämispäällikkö -
Henkilöstöhallinnon avustavat toimistotyöntekijät
Tehtävän kuvaus: Sosiaali- ja terveydenhuollon toimialalla työskentelee n. 2 900 henkilöä perhepalvelujen, terveyspalvelujen, vanhus- ja vammaispalvelujen ja talous- ja hallintopalvelujen
Vantaan kaupunki - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa
Kiinteistösihteeri -
Johdon sihteerit ja osastosihteerit
Kiinteistösihteerin työtehtäviin kuuluu päivittäisten toimistotehtävien hoitaminen, mm. laskutusta, isännöitsijän avustamista päivittäisissä asioissa. Työ sisältää paljon
Kantakaupungin Isännöinti Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme reipasta ja tiimihenkista sushikokkia. Aikaisempi kokemus sushin teosta katsotaan eduksi mutta jos olet nopea oppimaan, se ei ole pakollista. Henkilokuntamme puhuu suomea ja englantia. Ole nopea silla paikka täytetään heti sopivan
Sushi and Rolls Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Kokki kesäksi Helsinkiin, kokenut ja ammattitaitoinen Tehtävään edellytetään alan työkokemusta ja koulutusta, tiimihenkisyyttä, jämäkkyyttä, vastuuntuntoa sekä positiivista asennetta. Kiireisessä
Eevak Oy - 2016-05-22 - Helsinki-Uusimaa
Kotimaan vaikuttamistyön asiantuntija -
Muut lainopilliset erityisasiantuntijat
Kotimaan vaikuttamistyön asiantuntija Haemme tarmokasta vaikuttamisen asiantuntijaa kotimaan vaikuttamistyön tiimimme edistämään YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen toteutumista ja viemään UNICEFin missiota eteenpäin.
Suomen UNICEF ry - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa
Kukkamyyjä tai floristi -
Myyjät
Etsimme sidontataitoista kukkamyyjää tai floristia. Olet reipas ja pärjäät hyvin asiakaspalvelussa. Pystyt myös itsenäiseen työskentelyyn ja sinulla on hyvä kunto. Ota rohkeasti yhteyttä sähköpostilla
Bremerin kukka/Bremer & Bremer - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa
Kulttuurituottaja -
Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat
Kulttuurikeskus, Annantalo Helsingin kulttuurikeskus on osa Helsingin kaupunkia. Kulttuurikeskus kehittää kulttuurisesti monimuotoista Helsingin seutua. Virasto on alansa keskeinen toimija, joka
Helsingin kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Pikkutylli, päivähoitoyksikkö Alppimaja-Pikkutylli STADISSA ON KLIFFAA OLLA SNADI Tule luomaan kanssamme tulevaisuuden varhaiskasvatusta, jossa annamme arvoa lapsuudelle, hyvälle arjelle
Helsingin kaupunki. - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Puhelin- ym. myyjät
Haemme Espoon Leppävaaran toimipisteeseemme MYYJIÄ iltatyöhön. Työtehtävä soveltuu mainiosti opiskelijalle, kaikenikäisille, toisen työn ohelle tai muuten erilaisiin elämäntilanteisiin. Tarjoamme
Buusteri Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Haemme Lohjan keskustan Lohjantähden (2177) myymälään myyjää toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 7.3.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan. Keskimääräinen vähimmäistyöaika on 4 tuntia
Alko Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Myyntineuvottelijoita Helsinkiin -
Myyntiedustajat
Oletko vailla kivaa työpaikkaa? Oletko työkokemuksen tarpeessa? Oletko sanavalmis? Tiesitkö, että työnantajat arvostavat myynnillistä kokemusta? Tässä Sinulle loistava tilaisuus kehittyä myyjänä mielenkiintoisten
Proffice Finland Oy - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa
Promoottori -
Myyntiedustajat
Haaveiletko ammatista liikunta-alalla, mutta et vielä ole valmistunut koulusta tai et omaa alan koulutusta? Hyvä Kunto Tuusula tarjoaa sinulle mahdollisuuden saada jalan oven väliin ja mahdollisuuden tutustua kuntoklubilla työskentelyyn.
FB Hyvä Kunto Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Puhelinmyyjä -
Puhelin- ym. myyjät
Tarjoamme helmikuussa aloittaville uusille työntekijöille ylimääräisen 500 euron bonuksen palkan päälle! Palkkaamme uuteen myyntitiimiimme 2 myyntineuvottelijaa Helsingin ytimessä starttasi uusi helposti myytävä
Riafi Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusapulainen -
Rakennusalan avustavat työntekijät
Etsimme asiakasyrityksillemme reipaita, hyvän työasenteen omaavia ja oma-aloitteisia rakennusapulaisia monenlaisiin tehtäviin. Sinulla tulisi olla työturvakortti ja jonkin verran aiempaa työkokemusta rakennusalasta. Hyvä
VMP GROUP / Tiinaliisa Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusmies -
Rakennusalan avustavat työntekijät
RentCon Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Ryhmänohtaja -
Henkilöstöjohtajat
Me etsimme työlle tekijää. Tuore kirkkonummelainen maahantuoja etsii uusia vahvistuksia kasvavaan tiimiinsä. Kuulumme 102-vuotiaaseen amerikkalaiseen suoramarkkinointikonserniin, joka toimii yli 55 eri maassa ympäri maailmaa.
Haapasaari Marketing Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Sales person -
Myyjät
Fiskars - vuosisatojen ylpeys ja innostus muotoilusta. Joka päivä. Fiskarsin Ruukissa vuonna 1649 alkunsa saanut Fiskars on kasvanut kansainväliseksi yhtiöksi, joka tarjoaa johtavia kuluttajatuotteita ja jonka brändejä ovat
Fiskars - 2016-02-24 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme palvelukseemme osa-aikaista suomenkielen taitoista iltasiivoojaa Karkkilan keskustassa sijaitsevaan kohteeseen. Työtunteja viikossa 11 - 18 tuntia vaihtelevasti. Mahdollisuus myös kesälomasijaisuuksiin päiväsaikaan. Lisätienestiä
EK-Palvelut Karkkila Oy - 2016-03-25 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Sijoituksen sosiaalityö, perhehoito Kaikilla lapsilla on oikeus turvalliseen ja virikkeelliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehittymiseen sekä erityiseen suojeluun. Lastensuojelun
Helsingin kaupunki. - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Töihin osallistuva Kuorma-autonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Kaivintyöt Juolahti - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Toimistosihteeri -
Johdon sihteerit ja osastosihteerit
Helsingin seudun ympäristöpalvelut on kuntayhtymä, joka tuottaa vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Autamme asukkaita toimimaan paremman ympäristön
Helsingin seudun ympäristöpalvelut-kuntayhtymä HSY - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa
Toimistotyöntekijä -
Yleissihteerit
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Vartija -
Vartijat
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy:n kiinteistöpalvelut hakee vartijaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen aula- ja turvapalveluihin. Työ alkaa 29.8.2016 tai sopimuksen mukaan. Kiinteistöpalvelujemme perustehtävänä
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa