Job Asentaja teknologiateollisuuteen Pirkanmaa Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Tampere - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Asentaja teknologiateollisuuteen

Työnkuvaus:
Me täällä Nordic Henkilöstöpalveluissa toivotamme sinut tervetulleeksi hakemaan kauttamme töitä! Rekrytoinnin ammattilaisena tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Olemme mukanasi kaikissa elämäsi vaiheissa ja pyrimme siihen, että sinulla on työpaikka, jossa viihdyt. Meille työnantajana vastuullisuus merkitsee siten työntekijöistämme huolehtimista, josta kertoo myös vuosittaisen työtyytyväisyyskyselymme tulokset, jossa yli 96% työntekijöistämme suosittelee meitä sekä rekrytoijana että työnantajana. Haemme suurelle ja vakavaraiselle asiakasyrityksellemme Tampereelle kolmea mekaanista asentajaa teknologiateollisuuden pariin. Tehtäviisi kuuluu suurien työkoneiden kokoonpano ja asennustehtävät (ei sähkö). Toivomme hakijoilta aikaisempaa kokemusta mekaanisista asennustöistä. Työtehtävään soveltuva koulutus katsotaan eduksi. Työturvallisuuskortti katsotaan myös eduksi. Asiakasyrityksemme tarjoaa mielenkiintoisen työnkuvan kokoonpanon ja asennuksen tehtävissä. Työt kestävät arviolta noin 1,5 kuukautta. Paikat täytetään heti oikeiden henkilöiden löydyttyä. Laitathan hakemuksen tulemaan mahdollisimman pikaisesti. Katso myös avoinna olevat muut työpaikkamme ja jätä hakemuksesi. Jos et löytänyt tällä kertaa mitään itsellesi sopivaa, jätä avoin hakemuksesi, niin olemme sinuun yhteyksissä juuri sinulle sopivan työpaikan ilmaantuessa.

Työnantajan nimi: Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Tampere

Työnantajan osoite: 33720 TAMPERE

Työn lyhyt kuvaus:
Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat

Maa: Suomi

Alue: Pirkanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Äidinkielenopettaja -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Parkanon kaupungin sivistystoimessa julistetaan haettavaksi Lukion äidinkielen lehtorin viransijaisuus, johon sisältyy lukion musiikkiteatterilinjan ohjaustehtävät ajalle 8.8.2016-3.6.2017 Opettajan kelpoisuus määräytyy
Parkanon kaupunki - 2016-06-14 - Pirkanmaa

Asentaja, raskas autokalusto/metallityöntekijä -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Haetaan maaliskuussa 2016 avattuun korjaaamoon Lakalaivaan itsenäiseen työhön pystyvää ammattaitoitoista raskaankaluston asentajaa sekä metallityöntekijää. Metalllityöntekijältä edellytetään
Pirkanmaan Ajoneuvohuolto Oy - 2016-03-23 - Pirkanmaa

Asentaja, raskas autokalusto -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat

Kankaanmaan Autorakenne Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa

Asiakasagentti -

Puhelin- ym. myyjät
Turotim Oy on suurimpien kustantajien valtuuttama telemarkkinoinnin ammatilainen. Etsimme kahta (2) myyntineuvottelijaa myymään suosituimpia lehtiä suoraan kustantajilta tulevaan aktiivitilaajarekisteriin. Työ alkaa Tampereen keskustassa
Turotim Oy - 2016-03-03 - Pirkanmaa

Autonasentaja, huoltokorjaamo -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Etsinnässä 2 itsenäiseen työhön pystyvää asentajaa. Arvostamme asiakaspalveluhenkistä työnotetta ja ammattitaitoa. valitettavasti emme pysty kouluttamaan oppisopimuksella vaan nyt etsitään rautaisia
Kiviniityn Auto- ja Maatalouskonehuolto Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Työ on Pirkanmaalla (Tampere) tapahtuvaa hitsaustyötä toimeksiantajamme eri rakennuskohteissa. Hakijoilta toivomme mahdollisimman montaa voimassa olevaa hitsauspätevyyksiä / luokkaa. Voimassa olevat Työturvakortti sekä
Teollisuuden Työpalvelu - TTP Oy - 2016-02-19 - Pirkanmaa

Kaivinkoneen perämies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Etsimme maanrakennusalan asiakkaallemme kokennutta kaivinkoneen perämiestä Tampereelle pitkään projektiin! Odotamme sinulta: -Kokemusta kaivinkoneen perämiestöistä, laserin käytöstä, täytöistä
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Sinä reipas, oma-aloitteinen sekä kiirettä pelkäämätön kokki tai keittiöalan ammattilainen, jolla on intohimona laittaa loistavaa ruokaa - nyt haussa vakinainen työpaikka lounasravintolaan. Työajat: arkisin
Ravintola Galleria Oy Tampere - 2016-05-15 - Pirkanmaa

Kundbetjänare, BTOB-försaljare, Elisa Oyj -

Yleissihteerit
Elisa är ett företag som erbjuder telekommunikations-, ICT- och onlinetjänster. Företagets kunder består av 2,3 miljoner konsumenter, företag och organisationer inom den offentliga förvaltningen. Elisa erbjuder tjänster
LEAD Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
HR Hoiva on vahvasti kasvussa oleva sosiaali- ja terveyspalveluja valtakunnallisesti tuottava yritys. HR Hoivan ammattitaitoinen ja osaava henkilöstö tarjoaa kotihoito-, avustus-, siivous- ja asiointipalveluja, sekä lapsiperheiden palveluja.
HR Hoiva Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Muu metsuri tai metsätyöntekijä -

Metsurit ja metsätyöntekijät
JEPP -PALVELUT Urban/Forest Tree feller/Arborist Mechanic Business Builder Description Tree felling difficult trees in both urban areas and in the forest. 20Kv/110Kv power line work in various parts of Finland. Run small machinery like a stump cutter
JEPP-Palvelut - 2016-03-18 - Pirkanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Laajennamme edelleen toimintaamme ja kasvatamme menestynyttä Urheilun Unelma Arpa projektia Tampereen toimistossamme. Kampanja toteutetaan yhteistyössä Valo Ry:n (Ent. SUL) ja Urheilun Unelma-arvan kanssa. Mukana kampanjassamme on 16 suomalaista
Urheilun Unelma-Arpa Oy - 2016-05-05 - Pirkanmaa

Myyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Connection House Oy on Tampereella toimiva elinkeinoelämän järjestöjen ja niiden strategisten kumppaneiden myynti- ja markkinointityöhön erikoistunut yritys. Haemme Tampereelle esimieskokemusta omaavaa myyntipäällikköä
Eilakaisla Oy - 2016-06-09 - Pirkanmaa

Ohjelmistosuunnittelija -

Ohjelmistokehittäjät
Mitron has 25 years of experience in reliable solutions for passenger information systems for diverse applications in On-board, Railway and Display Solutions. With our technology, tomorrow's passenger can enjoy secure and easy-going travelling with reliable
Mitron Oy - 2016-03-01 - Pirkanmaa

Palveluneuvoja -

Puhelinpalveluneuvojat
Elisa on tietoliikenne-, ICT- ja online-palveluyritys, jonka asiakkaana on 2,3 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Elisa tarjoaa palveluita viestimiseen ja viihtymiseen, sekä työvälineitä organisaatioiden
LEAD Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-07-28 - Pirkanmaa

Prosessityöntekijä AMMATTILAINEN -

Muut prosessityöntekijät
Haemme asiakkaallemme Lassila & Tikanojalle prosessipuhdistuksen ammattilaisia teollisuuden huoltoseisokkeihin. Töitä on myös tarjolla huoltoseisokkien lisäksi muissa ympärivuotisissa prosessipuhdistusalan tehtävissä.
Opteam Pirkanmaa/Tampereen Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Purkutyöntekijä -

Talonrakentajat
Etsimme monipuolisia purkutyöntekijöitä vaihteleviin kohteisiin Pirkanmaan alueelle. Edellytämme hakijalta aiempaa kokemusta purkutöistä, työturvallisuuskorttia sekä ahkeraa asennetta. Koneenajotaito sekä tulityökortti
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-03-15 - Pirkanmaa

Putkieristäjä -

Eristäjät
RenttneR Oy on ammattitaitoinen, laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut henkilöstötalo. Laaja verkostomme, kattava kokemus sekä intohimoinen suhteemme alaan takaavat työmme laadun ja parhaat
RenttneR Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Rakennusmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Etsimme asiakasyrityksellemme Tampereelle rakunnusmiestä kalusteasennus tehtäviin. Hakijoilta odotamme: - Jo hankittua kokemusta työskentelystä työmaalla - Reipasta asennetta ja oikeaa otetta työn tekoon. - Voimassa olevaa
Innolink Staff Oy - 2016-06-14 - Pirkanmaa

Ravintolapäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
TASTE IS KING! Vuonna 1954 perustettu BURGER KING® on maailman toiseksi suurin hampurilaisketju. BURGER KING® -ravintoloita on yli 13 000 ympäri maailmaa 88 maassa. Ravintolat palvelevat noin 11 miljoonaa asiakasta päivittäin. Kunnianhimoinen
Restel Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Sähkökeskusasentaja -

Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kokoonpanijat
Etsimme ammattitaitoisia sähkökeskusasentajia/kojeistoasentajia Tampereen seudulle pitkäaikaisiin työsuhteisiin. Työsuhteet alkavat syksyn 2016 aikana, osa paikoista täytetään samantien. Olet hakemamme henkilö
Innolink Staff Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Senior Software Engineers -

Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
M-Filesin ohjelmistoratkaisut mullistavat tiedon hallinnan, jakamisen sekä suojaamisen. Kehittämämme metatietopohjainen M-Files-tiedonhallintateknologia erottaa tuotteemme muista alan tuotteista ja on nostanut meidät alan kärkeen.
M-Files Oy - 2016-04-16 - Pirkanmaa

Siivooja porras- ja peruspesuihin -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Summer jobs! Englannin kielen kouluttaja -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Since 1993 Speaking Out Oy's core business activity has been to offer local language-training courses for children. Our courses are operated in schools, nurseries and other suitable locations. The aim is to provide a high quality, local service. In other
Speaking Out Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa

Tekninen kiinteistönhoitaja -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa

Tekninen myyjä -

Myyntiedustajat
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Tekstiilimyyjä -

Myyjät
Etsimme Ylöjärvellä toimivalle asiakkaallemme tavarataloon TEKSTIILIMYYJÄÄ KESÄTYÖHÖN Työsi koostuu erilaisista tavaratalon työtehtävistä, painottuen tekstiiliosastolla tapahtuvaan myyntityöhön.
Alen Consulting Oy - 2016-05-25 - Pirkanmaa

Telineasentaja -

Muut rakennustyöntekijät
Etsimme asiakkaallemme kokeneita telineasentajia määräaikaiseen työsuhteeseen Pirkanmaan alueelle. Edellytämme hakijalta: - Aiempaa kokemusta telineasennuksista - Työturvallisuuskorttia Rekrytointipalvelu Sihti Oy on henkilöstöhallinnon
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-05-28 - Pirkanmaa

Vastaava työnjohtaja -

Rakennusalantyönjohtajat
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-05-12 - Pirkanmaa

 
 
site syntyy 8.8945569992065 sekuntia