Job Asiakashankkija Helsinki-Uusimaa Ebook Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Ebook Oy on vuonna 2010 perustettu suomalainen myyntipalveluyhtiö. Toteutamme yritysasiakkaille myynti- ja markkinointikampanjoita lähinnä B2B-tuotteiden ja palveluiden parissa. Työllistämme tällä hetkellä toistakymmentä alamme ammattilaista. Palkkaamme koulutustoimialan projektiin nyt ASIAKASHANKKIJAN. Työtehtäviisi kuuluu pääasiassa uusasiakashankinta sekä koulutuspäivien varaaminen jo olemassa oleville yritysasiakkaille. Käytössäsi on valmiit asiakasrekisterit, nykyaikaiset järjestelmät ja luonnollisesti asiakasyhteydenpitoa varten puhelin ja sähköposti. Työ on vakituinen ja kokopäiväinen, arkisin 7,5 tuntia päivässä, mutta myös osa-aikainen työ on mahdollista. Työssäsi pärjäät parhaiten asenteella, jossa pyrit haastamaan itsesi päivittäin huippusuorituksiin. Työ on osittain asiakastarpeiden luomista, joten kunnianhimoinen ja periksiantamaton tyyli takaavat henkilökohtaisten tavoitteiden toteutumisen. Iälläsi ei ole merkitystä - voit olla niin kokematon nuori tai jo kannuksensa hankkinut ammattilainen. Annamme sinulle onnistumisen eväät kattavalla alkuperehdytyksellä, jonka aikana tutustut yhtiöömme, työkavereihisi ja projekteihimme. Kehittämämme EbookElite -koulutusohjelman avulla saat täyden tuen kehittyä alan ammattilaiseksi. Näiden lisäksi kannustavat työkaverit, motivoiva palkkaus ja bonukset sekä työilmapiirimme tekevät työpaikastamme ainutlaatuisen. Älä siis epäröi, vaan tule mukaan menestymään! Tutustu lisää osoitteessa www.ebook.fi ja lähetä hakemuksesi suoraan nettisivujen kautta jo tänään. Hakusanat: ajanvaraaja, buukkari, myyntineuvottelija, B2B-myyjä, koulutusmyyjä, yritysmyyjä, asiakashankkija, palvelumyyjä
Työnantajan nimi: Ebook Oy
Työnantajan osoite: Meritullinkatu 11 C, 00170 HELSINKI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Puhelinpalveluneuvojat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Apulaiskirjaaja -
Yleissihteerit
TYÖPAIKKA KUVAUS Käräjäoikeuksissa käsitellään riita-, rikos- ja hakemusasioita. Helsingin käräjäoikeus tuottaa oikeusturvaa yli 600 000 helsinkiläiselle sekä tuhansille yrityksille ja muille
Helsingin käräjäoikeus - 2016-05-13 - Helsinki-Uusimaa
Asiakas- ja myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
HALUATKO MUUTTAA KESÄLOMASI RAHAKSI? Haemme Vantaan Tikkurilan toimipisteeseemme yhteensä 20 ASIAKAS- JA MYYNTINEUVOTTELIJAA kokopäivätyöhön kesän myyntiprojekteihin kahdeksi kuukaudeksi (6.6 - 6.8 tai 13.6 - 13.8).
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa
Autonmeikkaaja -
Ruiskumaalaajat ja -lakkaajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Hammashoitaja -
Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Espoo on yli 260 000 ihmisen kasvava kotikaupunki, joka työllistää noin 14 000 henkilöä. Kaupungin vahvuutena on korkeasti koulutettu väestö sekä luova ja kehittämismyönteinen toimintaympäristö.
Espoon kaupunki - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Hammaslääkäri -
Hammaslääkärit
Haetaan hammaslääkäriä suomalaisomisteiselle kokonaishammashoidon vastaanotolle Helsinkiin. Vastaanottomme sijaitsee kauniissa arvokiinteistössä aivan Helsingin ydinkeskustassa. Painopisteemme ovat esteettinen hammashoito,
Inmed Consulting Oy, Hammaslääkärikeskus Denta - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa
Ilmastointiasentaja -
Ilmastointi- ja kylmälaiteasentajat
Haemme asiakasyrityksellemme ammattitaitoista IV-asentajaa Espooseen ja Helsinkiin. Odotamme hakijalta IV-alan perustuntemusta, vähintään viiden vuoden kokemusta , kuvienlukutaitoa, itsenäistä ja reipasta työotetta sekä
Maximus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Johtaja, majoituspalvelut -
Hotellinjohtajat
Step into a world of splendour and hospitality at unforgettable hotel in Tallinn. The hotel imposes and distinguishes itself for its luxury and elegance, ambience is classy. Guests expectations will fill up by proficient staff and all services are tuned
Eilakaisla Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Etsimme asiakkaallemme KAIVINKONEENKULJETTAJAA rivitalojen maanrakennustöihin Espoon Westendiin! Odotamme sinulta: - Aikaisempaa kokemusta vastaavista tehtävistä - Voimassa olevaa työturvallisuuskorttia - Oma-aloitteisuutta ja luotettavuutta
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
RM Rekrytointiteam Oy on Varsinais-Suomesta käsin toimiva, työvoiman välittämiseen erikoistunut yritys. Tavoitteenamme on olla linkkinä hyvien työntekijöiden ja hyvien työnantajien välillä - toisin sanoen
RM Rekrytointiteam Oy - 2016-02-19 - Helsinki-Uusimaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Rakennus Oy - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Haemme asiakkaallemme purkutöihin kaivinkoneenkuljettajaa. Edellytämme hakijalta aiempaa työkokemusta kaivinkoneenkuljettajan työstä, ja erityisesti purkutöistä. Vaadittavaan osaamiseesi kuuluu mm. purkukouran käyttö,
Amiko Lahti Oy - 2016-03-25 - Helsinki-Uusimaa
Kassamyyjä -
Myyjät
Haemme asiakkaillemme Kassamyyjiä Vantaalle Aiempi kokemus päivittäistavarakaupan alalta katsotaan eduksi, mutta sitäkin tärkeämpänä pidämme asennetta! Arvostamme iloista ja reipasta asiakaspalvelua, luotettavuutta,
Joblink Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Kiinteistönhoitajia -
Kiinteistöhuollon työntekijät
Are on yli 100-vuotias edistyksellinen ja palveleva talotekniikkatalo. Koko elinkaaren kattavat talotekniikkaurakoinnin ja kiinteistön ylläpidon palvelut takaavat asiakkaidemme tilojen energiatehokkuuden ja miellyttävät sisäolosuhteet.
Are Oy - 2016-02-23 - Helsinki-Uusimaa
Kohde-esimies -
Vartijat
Securitas Oy tuottaa monipuolisia turvallisuuspalveluja yrityksille, yhteisöille ja julkisen sektorin tarpeisiin toiminnan pääalueena vartiointi- ja hälytyskeskuspalvelut. Vahvuuksiamme ovat muun muassa tunnettu brändi, ammattitaitoinen
Securitas Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Hansat Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Silmäasema-ketju tarjoaa asiakkailleen kaikki silmäterveyteen ja näkemiseen liittyvät tuotteet ja palvelut ainutlaatuisella tavalla. Silmäasema-ketju toimii optisessa vähittäiskaupassa yli 120 omalla ja yrittäjävetoisella
Silmäasema Fennica Oy - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Fregatti, Päivähoitoyksikkö Fregatti-Itämeri-Maininki Tervetuloa Kampinmalmi-Lauttasaari-Töölö varhaiskasvatusalueelle urbaaniin ja merelliseen etelä Helsinkiin. Meillä
Helsingin kaupunki. - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Niiwester Oy / Päiväkoti Engel - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Laudoituskirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Rakennusurakointi leppänen oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Luokanopettaja -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Opetusvirasto, Meilahden ala-aste Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös nuorten
Helsingin kaupunki. - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa
Maanrakennustyöntekijä -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
West Express Oy - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Yrityksemme etsii itselleen lisää positiivisia, myyntihenkisiä ja innokkaita myyjiä. Tarjoamme sinulle perehdyttävän koulutuksen, joten aikaisempi myyntikokemus ei ole välttämätöntä. Meillä on
Golden Opportunity Finland Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Oppilasohjaaja -
Koulunkäyntiavustajat
Nurmijärvi - Elinvoimaa ja elämisen tilaa Koulutuspalvelut hakee vakituiseen työsopimussuhteeseen OPPILASOHJAAJAA (SIV/KOUA84) Kivenpuiston kouluun 1.8.2016 alkaen Oppilasohjaajan työaika on 38,25 tuntia viikossa. Oppilasohjaajan tehtävänä
Nurmijärven kunta - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa
Perämies -
Vesiliikenteen perämiehet ja päälliköt
Tallinkin ja Silja Linen laivat kuljettavat ihmisiä Itämeren aalloilla vuoden jokaisena päivänä. Tallink Silja Oy:n tavoitteena on, että satamissa maihin nousee tyytyväisiä ja virkistyneitä matkustajia mukanaan
Tallink Silja Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
PHP developer -
Sovellusohjelmoijat
Finternet-Group is looking for PHP developers to join one of the Nordics' & Baltics' hottest tech startups and aid with our expansion around the planet. We're looking for both junior & senior level developers, full-time & part-time. If
Internet Group Finland Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusapumies -
Talonrakentajat
Huomio rakennusapumiehet! Etsimme nyt asiakasyrityksellemme pääkapunkiseudulle reippaita ja ammattitaitoisia RAKENNUSAPUMIEHIÄ! Työtehtävän kuvaus Rakennusapumiehen työtehtäviin kuuluu monipuoliset purku- ja kantotehtävät
Uniflex Suomi Oy - 2016-02-24 - Helsinki-Uusimaa
Rakennustyöntekijä -
Talonrakentajat
Haemme Helsingin rakennustyömaille ALOITTELEVAA RAKENNUSMIESTÄ Työ tapahtuu uudis- ja korjausrakennustyömailla. Rakennusmiehen tulee hallita lähes kaikki työmaalla tehtävät työvaiheet betonivalusta aina loppuviimeistelyihin
Selekta Rakennus Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Tilahuoltaja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Sodexo Oy on kokonaisvaltaisia tilapalveluita tarjoava suomalainen yritys, joka kuuluu kansainväliseen, alallaan johtavaan Sodexo-konserniin. Tarjoamme monipuolisia ruokailu-, kokous- ja tapahtumapalveluita sekä toimitila- ja kiinteistöpalveluita,
Sodexo Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Toimistotyöntekijä -
Yleissihteerit
Haemme asiakasyrityksellemme Helsinkiin osa-aikaista toimistotyöntekijää. Asiakkaamme on raskaan kaluston varaosien maahantuonti- ja myyntiliike. Liikkeen tuotevalikoimassa on myös esimerkiksi erilaisia lisävarusteita ja tarvikkeita
Alrekry Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Vakuutuskäsittelijä -
Tilasto-, rahoitus- ja vakuutusalan toimistotyöntekijät
Haemme nyt määräaikaista vakuutuskäsittelijää kesätyöntekijäksi vahvistamaan tiimiämme ja vastaamaan asiakaspalvelumme laadukkaasta käytännön
Financial Insurance Company Limited, Suomen sivuliike - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa