Job Asiakashankkija Pohjois-Pohjanmaa Prime Sales Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Halloo! Käviko niin ikävästi, että syksylle ei ole opisekelupaikkaa? Elokuun alussa meille mahtuu uusia työntekijöitä ja siksi PALKKAAMME 5 UUTTA TYÖNTEKIJÄÄ KOKOAIKAISEEN TYÖSUHTEESEEN OULUUN! Työnkuvasi on tehdä tuloksellista telemarkkinointia kuluttaja-asiakkaille. Aikaisempaa kokemusta alalta emme edellytä, tärkeämpää on halukkuus työskennellä tavoitteellisesti ja innokkaasti. Meidän työntekijät pääsevät 6-portaiseen PrimeSTEPS-koulutukseen. Tarjoamme kilpailukykyisen palkkauksen; takuupalkan (1300€/kk) sekä myynnin mukaan kertyvät provisiot. Myyntineuvottelijan tehtävissä ansiot vaihtelevat 2000-5000 € välillä. Prime Salesilla pääset osaksi rentoa, reilua ja kehittyvää työyhteisöä, jossa takaamme Sinun viihtyvän. Lähetä hakemus nettisivujemme kautta http://www.primesales.fi/avoimet-tyopaikat/ mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 26.8.2016. Työt alkavat elokuussa sopimuksen mukaan. Prime Sales Oy on oululainen myyntiorganisaatio ja toimistomme sijaitsevat Oulussa, Kuopiossa ja Seinäjoella. Vakavarainen ja innovatiivinen yrityksemme työllistää valtakunnallisesti 65 henkilöä. Meille on myönnetty Bisnoden AA-luottoluokitus-sertifikaatti, joka kertoo meidän hoitavan taloutemme ja velvoitteemme moitteettomasti.
Työnantajan nimi: Prime Sales Oy
Työnantajan osoite: Rautionkatu 2, 90400 OULU
Työn lyhyt kuvaus: Myyntiedustajat
Maa: Suomi
Alue: Pohjois-Pohjanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 1 vuosi
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Ajoneuvoelektroniikan osaaja -
Elektroniikkalaitteiden asentajat ja korjaajat
Elehuolto Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Asiakashankkija -
Myyjät
Tähtiremontit Oy on valtakunnallinen sisustusrakentaja. Tarjoamme vaivatonta ja laadukasta kodin remontointia kuluttajille. Toimintamme laajentuessa etsimme ASIAKASHANKKIJAA kuluttajamyyntiin Länsi-Uudenmaan alueelle. Tehtävänäsi
Indone Tähtiremontit Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa
Asiakasneuvoja, puhelinpalvelu -
Puhelinpalveluneuvojat
Etsitkö kesätöitä? Otamme nyt juuri avattuun Oulun toimistoomme 13 kesätyöntekijää asiakashankintatehtäviin. Työssäsi keskustelet asiakkaiden kanssa joten odotamme sinulta hyviä sosiaalisia taitoja
Finnacta Oy - 2016-05-03 - Pohjois-Pohjanmaa
Edustaja, myyjä tai yrittäjä -
Myyntiedustajat
Tarjoamme sinulle saksalaiset hyvinvointi- ja kauneusalan laadukkaat ja sertifikoidut tuotteet sekä ainutlaatuisen menestyskonseptin. Useita tapoja toimia riippuen elämäntilanteestasi. Yritys valmistaa tuotteet itse ja on valittu vuoden
Trendintekijät Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa
Hitsaaja -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Huoltoneuvoja -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Etsimme huoltoneuvojaa Pattijoen toimipisteeseemme toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen. Pattijoen toimipisteessä työskentelee viisi henkilöä ja työtehtäviisi kuuluu myös esimiestehtäviä. Edellytyksenä
AUTOPALVELU KAARVAN OY - 2016-03-02 - Pohjois-Pohjanmaa
IT- ja järjestelmäasiantuntija -
Ohjelmistokehittäjät
Antell on valtakunnallinen, vuonna 1880 perustettu henkilöstöravintola-, kahvila- ja leipomoalan perheyritys. Perusarvomme on aitous kaikessa toiminnassamme. Haluamme tarjota herkullisia makunautintoja ja olla erinomainen työpaikka. Pääkonttorimme
Katri Antell Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Etsimme joukkoomme innokkaita ja oma-aloitteisia kaivinkoneenkuljettajia erilaisiin maarakennuskohteisiin. Pääasiassa toimimme seuraavilla työaloilla: kunnallistekniset työt, tie- ja katurakennustyöt, vesi- ja viemäröintityöt
Suvanto Infra Oy - 2016-03-17 - Pohjois-Pohjanmaa
Kotisiivooja -
Kotiapulaiset ja -siivoojat
Etsimme asiakkaallemme ammattitaitoista kotisiivoojaa kokoaikaiseen ja osa-aikaiseen työhön Oulun seudulle. Etsimämme henkilö on motivoitunut siivoustyön ammattilainen, joka kykenee itsenäiseen työhön. Työ
HR Yhtiöt Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Suomen Vuokramestarit Oy on pääasiassa Oulun ja Kokkolan talousalueilla toimiva henkilöstönvuokraus- ja rekrytointialan yritys. Toimintamme kasvaessa palvelemme työntekijöitämme ja asiakkaitamme myös muualla Suomessa
Suomen Vuokramestarit Oy - 2016-02-26 - Pohjois-Pohjanmaa
Luokanopettaja -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Viran sijoituspaikka on virkasuhteen alkaessa Pattasten koulu. Hakijalle katsotaan eduksi erityisluokanopettajan kokemus. Opetuslautakunta voi asettaa virkaan valitulle harkintansa mukaan koeajan. Haastatteluun kutsutun on varauduttava esittämään
Raahen kaupunki - 2016-04-24 - Pohjois-Pohjanmaa
Luokanopettaja (väliaikainen) -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Nivalan kaupungin sivistyspalvelut hakee: väliaikaista luokanopettajaa alkuopetukseen ajalle 1.8.2016-31.7.2017 Haapalan koululle Tehtävän kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista
Nivalan kaupunki - 2016-04-16 - Pohjois-Pohjanmaa
Maataloustyöntekijä -
Yhdistetyn maanviljelyn ja eläintenkasvatuksen harjoittajat
Karjatilan työtehtävät: aidanteko ja raivaustyöt laidun alueella Oulunsalossa, Kempeleessä ja Oulussa. Hakijoilta edellytetään oman auton käyttömahdollisuutta
Karho-ojan karjatila Oy - 2016-06-04 - Pohjois-Pohjanmaa
Marjojen puhdistus- ja pakkaustyöntekijä -
Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Oulun Marjamakasiini etsii työntekijöitä marjojen puhdistus- ja pakkaustehtäviin kesäkaudelle 2016. Työtehtäväna luonnonmarjojen käsinpuhdistaminen ja pakkaaminen sekä keskustelu poimijoiden kanssa poimitatavoista,
Oulun Marjamakasiini Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa
Matematiikan, kemian ja fysiikan opettaja -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Matematiikan, kemian ja fysiikan sivutoiminen tuntiopettaja Oulun steinerkoulu etsii matematiikan, kemian ja fysiikan sivutoimista tuntiopettajaa. Työ on aluksi määräaikainen 9.8.2016 - 3.6.2017. Opetustunteja on yhteensä noin
Oulun Steinerkoulun kannatusyhdistys ry - 2016-05-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyjä -
Myyjät
Dressmann on yksi Pohjoismaiden suurimmista miestenvaateketjuista. Myymälöitä on yhteensä lähes 460, kuudessa eri maassa. Dressmann tarjoaa valikoiman korkealaatuisia tuotteita hintatietoiselle miehelle niin arkeen, vapaa-aikaan
Dressmann Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyjä -
Myyjät
Aloitamme jo nyt maaliskuussa kesätyöntekijöiden rekrytoinnin Oulun toimiston mukavaan 30 hengen tiimiimme. Tulemme palkkaamaan peräti 15 uutta kesätyöntekijää kevään aikana. Palkkaamme siis jo nyt kesätyöntekijöitä
Buusteri Oy, Oulu - 2016-03-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyjä -
Myyjät
GAMESTOP SUOMI GameStop on maailman suurin pelien, konsolien ja oheistarvikkeiden vähittäismyyjä. (www.gamestop.fi). GameStopilla on maaimanlaajuisesti yli 6400 myymälää joista noin 210 sijaitsevat Ruotsissa, Norjassa, Suomessa,
GameStop Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
TORNIO! SINÄ KOKENUT TELEMARKKINOINNIN AMMATTILAINEN! Oletko jo hankkinut kannuksia myynnin parissa? Oletko saanut kokea miltä iso tilipussi tuntuu? Prime Sales rantautuu Tornioon syyskuussa ja tahdomme SINUT vahvistamaan tiimiämme ammattitaidollasi.
Prime Sales Oy - 2016-08-17 - Lappi
Pelastusylitarkastaja -
Muut julkishallinnon valmistelu- ja valvontavirkamiehet
TYÖPAIKKA KUVAUS Aluehallintovirasto edistää alueellista yhdenvertaisuutta hoitamalla lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä. Virastomme edistää
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Prosessityöntekijä -
Paperituoteteollisuuden prosessityöntekijät
Toimenkuvaasi kuuluu Kiimingin yksikössä eristeen valmistaminen ja siihen liittyvät tuotannon eri prosessit. Omaat hyvät sosiaaliset taidot, olet yhteistyökykyinen, sekä jämäkkä ja tekevä. Osaat käyttää
Ekovilla oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Rakennuskomponentin kokoonpanijaharjoittelija -
Talonrakentajat
Lehto (ent. Päätoimija) on Suomen nopeimmin kehittyvä rakennus- ja kiinteistöalan konserni. Suosiomme perustuu asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaiseen, kustannustehokkaaseen suunnitteluun ja rakentamiseen. Talousohjattu toimintamallimme
Lehto Group Oyj - 2016-06-27 - Pohjois-Pohjanmaa
Ravintolatyöntekijä, plokkari -
Avustavat keittiötyöntekijät
Jobrent on innovatiivinen ja kasvava yritys. Olemme henkilöstöalan asiantuntijoita ja tarjoamme henkilöstövuokrausta ja rekrytointia. Tarjoamme sinulle arvokkaita työmahdollisuuksia työurasi kaikissa vaiheissa. Kauttamme
Suomen Jobrent Oy - 2016-02-18 - Pohjois-Pohjanmaa
Sairaala-/Terveyskeskuslääkäri -
Yleislääkärit
Tule töihin mukavaan työporukkaan Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymään Tarjoamme monipuolisen työnkuvan huomioiden sinun toiveesi. Osastoilla ja vastaanotoilla toimii kokenut ja osaava hoitohenkilöstö. Erikoislääkärikonsultaatiot
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä - 2016-06-01 - Pohjois-Pohjanmaa
Tehtaanedustaja ovi- ja ikkunamyyntiin -
Myyntiedustajat
Tehtaanedustajia ovi- ja ikkunamyyntiin Tässä se on. Tilaisuus kuulua Suomen parhaaseen suoramyyntiorganisaatioon, jossa sinua autetaan menestymään ja mielipidettäsi arvostetaan ja kuunnellaan! Me myymme suomalaisiin koteihin
Kaskipuu Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Tekninen myyjä -
Myyntiedustajat
Toimintamme laajentuessa tarvitsemme lisävoimia Ylivieska-Kalajoki alueen tiimiin. Haemme TEKNISTÄ MYYJÄÄ YLIVIESKA-KALAJOKI ALUEELLE Tarjoamme - Jatkuvan hyvän koulutuksen - Oman myyntialueen ja olemassa olevat vakituiset asiakassuhteet
Würth Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Trukinkuljettaja -
Trukin- ja siirtokoneenkuljettajat
Asiakkaamme hakee osaavaan joukkoonsa ammattitaitoisia TRUKKIKUSKEJA Tyrnävälle ja lähikuntiin. Tehtävät koostuvat varastotyöstä ja trukinkuljetuksesta. Tehtävässä menestyminen vaatii ripeää
Go On Oulu / Rikimet Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Työhönvalmentaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
NUORTEN YSTÄVÄT on valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan erityispalvelujen tuottaja sekä asiantuntija- ja vaikuttajajärjestö. Nuorten Ystävillä työskentelee 550 ammattilaista, jotka toimivat lasten ja nuorten,
Nuorten Ystävät ry - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Uskonnon, historian ja yhteiskuntaopin opettaja -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Haapaveden kaupungin koulutoimessa on avoinna yläkoulun uskonnon, historian ja yhteiskuntaopin päätoiminen tuntiopettajan sijaisuus ajalle 9.8.2016-3.6.2017. Tehtävän kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen
Haapaveden kaupunki - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa
Vuoropäällikkö, ravintola -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Vuoropäällikkö Oulun Hanko Sushiin Etsimme reipasta vuoropäällikköä Ouluun avautuvaan toimipisteeseemme. Pidät kiireestä ja arjen yllätyksistä. Olet maailman paras asiakaspalvelija ja muuntaudut tarvittaessa
Royal Ravintolat Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa