Job Asiakastietojen päivittäjä Helsinki-Uusimaa Gainer Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Asiakastietojen päivittäjä

Työnkuvaus:
Gainer on puhelimitse tehtävään asiakkuusmarkkinointiin keskittynyt yritys. Luotettava, reilu ja vakavarainen työnantaja. Yli 100 työntekijäämme tekevät töitään Lahden ja Helsingin ydinkeskustan toimistoissamme. Gainer valittiin tänä vuonna jo yhdeksättä kertaa yhdeksi Suomen parhaista työpaikoista (Great Place to Work 2016) ja olemme sitoutuneet ASML:n määrittämiin Reilu Työnantaja -kriteereihin. Kolmenkymmenen vuoden kokemus takaa alan kattavimman kokonaisnäkemyksen ja osaamisen myynnistä ja markkinoinnista eri aloilla ja kohderyhmissä. Haemme nyt iltavuoroon viittä asiakastietojen päivittäjää. Työssä soitetaan asiakasyrityksemme kanta-asiakkaille ja mm. päivitetään yhteystiedot ajan tasalle. Työvuorot sijoittuvat arkisin klo 15.00 - 20.30 välille. Mahdollisuus myös lauantaivuoroihin. Työ alkaa palkallisella, kattavalla perehdytyksellä. Palkkaus on vähintään työehtosopimuksen mukainen tuntipalkka (takuupalkka), mutta myyntiisi perustuvat provisiot antavat sinulle mahdollisuuden ansaita takuutuntipalkkoja huomattavasti enemmän. Emme edellytä aikaisempaa kokemusta asiakaspalvelusta tai puhelintyöstä, ratkaisevaa on hyvä asenne ja halu oppia. Me koulutamme sinut, emmekä vain lupaa tehdä niin. Hyvä suomen kielen taito on toki välttämätöntä. Jätä hakemuksesi osoitteessa: http://www.gainer.fi/tyopaikat/. Otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian ja sovimme työhaastattelun. Lisätietoja antaa Juha Färding numerosta 045 809 0633. Lisätietoja meistä myös www.rakkaudestamyyntiin.fi. ja www.facebook.com/scandinavianmarketinggainer

Työnantajan nimi: Gainer Oy

Työnantajan osoite: Korkeavuorenkatu 28, 00130 HELSINKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Betoniautonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Banssi on täydenpalvelun henkilöstötalo. Kauttamme työpaikan saa satoja henkilöitä eri aloille. Palvelulupauksemme mukaisesti olemme toiminnassamme sitoutuneet pitkäjänteisyyteen, työntekijän arvostamiseen
Banssi Helsinki Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Kahvilatyöntekijä/Barista -

Kahvila- ja baarimyyjät
Ison Omenan laajennuksen yhteydessä avataan Suomessa täysin uusi laatukahveihin, suklaatuotteisiin ja kotitekoiseen jäätelöön perustuva kahvilakonsepti. Jos olet erikoiskahveista jo kokemusta hankkinut ja laatukahveista,
Tailormade Foodservice Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kattoasentaja -

Kattoasentajat ja -korjaajat
Olemme Uudellamaalla ja Kantahämeessä toimiva vesikattosaneerauksia tekevä yritys. Haemme nuorekkaaseen joukkoomme lisää alan kovatasoisia ammattilaisia. Olethan rehti ja oma-aloitteinen työtä arvostava tekijä mies
Walttia Oy - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

Kesäapulainen -

Yleissihteerit
Haemme asiakasyritykseemme Porvooseen reipasta kesäapulaista! Tehtävänäsi on projektimuotoisesti asiakasyrityksen tuotteiden kuvaaminen verkkosivuille: kuvaat kaikki tuotteet ja laitat kuvat nettisivuille sekä kirjoitat tuotteista
SunUra Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Koneasentaja -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Haemme asiakasyrityksellemme määräaikaiseen työsuhteeseen koneasentajaa kunnossapitotiimiin Espooseen. Työtehtäviisi kuuluu pääasiassa lääketeollisuuden
Barona Teollisuus Oy - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa

Korvausneuvoja -

Sosiaaliturvaetuuksien käsittelijät
Tehtävän kuvaus: LähiTapiola Palvelut Oy on LähiTapiola-ryhmään kuuluva yhtiö, jonka tehtävänä on tuottaa ryhmän liiketoimintayhtiöille ja ohjaustoiminnoille niiden tarvitsemia asiantuntija-,
LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Kotipalvelutyöntekijä -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Kotihoitopalvelu Mimmit ja Minna - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Koulunkäyntiavustaja -

Koulunkäyntiavustajat
Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset
Espoon kaupunki - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa

Laatoittaja -

Lattianpäällystystyöntekijät
Haetaan asiakkaallemme ammattitaitoisia laatottajia Työt sijaitsevat eri puolilla pk-seutua ja tämän takia oma auto olisi suotavaa. Edellytämme kokemusta laatoittamisesta ja työturvallisuuskorttia, vesieristyssertifikaatti ei
Biisoni Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Tehtävän kuvaus: Haemme Etelä-Leppävaaran kotihoitoon lähihoitajaa vuorotteluvapaan sijaisuuteen. Työ alkaa sopimuksen mukaan aikaisintaan 4.7.2016, sijaisuuden kesto 105 päivää. Lähihoitajan työ
Espoon kaupunki - 2016-05-22 - Helsinki-Uusimaa

Liikunnanohjaaja -

Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Fresh Fitness tunnetaan lennokkaista markkinointilauseista kuten: ALENSIMME HIEN LITRAHINTAA PYSYVÄSTI ja PAKARASI OVAT ODOTTANEET TÄTÄ MAINOSTA JO VUOSIA. Lisäksi Fresh Fitness tunnetaan ylivoimaisesta hinta-laatusuhteesta kuntosalien
Fresh Fitness Oy - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa

Maanrakennustyöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Haemme ammattitaitoista maanrakentajaa Loviisaan. Asiakkaamme arvostaa: - piirustusten lukutaito - korkojen ottaminen - sujuva konetyön ohjaaminen - salaoja- ja viemäriasennukset - rakennekerrosten ja pintarakenteiden teko Avustamme tarvittaessa
Maximus Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Markkinointiassistentti -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
GRUNDFOS PUMPUT HAKEE: Markkinointiassistenttia Vantaalle Grundfos Pumppujen markkinointiosasto koostuu markkinointisuunnittelijasta ja graafikosta. Pienenä tiiminä jalkautamme Grundfos-konsernin tuottamia kampanjoita ja konsepteja Suomeen sekä
Oy Grundfos Pumput Ab - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Matematiklärare / tutor i matematik -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Uplus privatundervisning är ett finlandssvenskt utbildningsföretag som hjälper elever att lyckas i skolan. Vi erbjuder läxhjälp och privatundervisning till alla ålders elever från grundskolan till gymnasiet. Vi söker
Uplus Tutoring Avoin Yhtiö - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Muu myyjä -

Myyjät
Oletko myyntihenkinen? Löytyykö sinusta sinnikkyyttä, ahkeruutta ja vuorovaikutustaitoja? Silloin olet etsimämme henkilö! Konsernimme on toiminut jo yli 20 vuotta ja olemme palkanneet jo yli 60 myyjää vakituiseen työsuhteeseen.
Oy Scanria Ab - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myymälän esimiehet
Tapiolan Yleishuolto Oy on vuonna 1959 perustettu perheyritys. Lukkoliikkeemme Espoon Tapiolassa palvelee sekä yritys- että yksityisasiakkaita kiinteistöjen, kotien ja omaisuuden turvaamisessa. Myymme, huollamme ja asennamme esim kulunvalvonta-,
Operaria Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Moro! Onko opiskelu laittanut menot tiukille ja rahalle on tarvetta? Meillä rahan tekeminen on helppoa. Työtehtäväsi soveltuvat osa-aikaiseen työskentelyyn, työ, vapaa-aika ja koulu saadaan siis helposti sovitettua yhteen.
AAA-Palvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelijoita -

Puhelin- ym. myyjät
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 23 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt iltavuoroon myös opiskelijoita
Pasastar Oy - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa

Paino-operaattori, jälkikäsittely -

Jälkikäsittelijät ja sitomotyöntekijät
Haemme asiakasyrityksemme palvelukseen graafista operaattoria. Asiakkaamme on kotimainen DVD- ja CD-tuotteiden valmistaja. Yritys toteuttaa digitaalisen median sekä kuva-, ääni- ja ATK-tallenteiden monistukset viimeisintä tekniikkaa
Alrekry Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Parkkihallityöntekijä -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Haemme asiakkaallemme asiakaspalvelijaa ja kiinteistöhuoltajaa pysäköintihalleihin päivävuoroon. Vastaat Espoossa sijaitsevien pysäköintihallien toimivuudesta ja yleisestä siisteydestä, sekä pysäköinnin
StaffPoint Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Perusopetuksen tuntiopettaja, Mikkolan koulu -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Tuusulan kunnan opetustoimen kehittyvät ja pedagogisesti laadukkaat koulut mahdollistavat oppilaslähtöisen ja tuloksellisen oppimisen kaikille kunnan oppilaille. Tuusulan kunta hakee: Mikkolan kouluun perusopetuksen tuntiopettajaa ajalle
Tuusulan kunta - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa

Psykologi -

Psykologit
Tehtävän kuvaus: Haemme psykologia sijaisuuteen Espoon perheneuvolapalveluihin. Perheneuvolapsykologin työ on laaja-alaista lasten ja perheiden kanssa tehtävää työtä. Espoon perheneuvolapalvelujen keskiössä
Espoon kaupunki - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Puistotyöntekijä -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Haetaan Lauttasaareen puistotyöntekijää kausityöhön. Työtehtävät: puistojen hoitotyöt. Työpaikka täytetään sopimuksen mukaan. Tarvitaan
Vihervarikko Oy - 2016-03-17 - Helsinki-Uusimaa

Rakennesuunnittelija -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Haemme RAKENNESUUNNITTELIJAA ISS Suunnittelupalveluille Helsinkiin. ISS Proko on poikkeuksellinen rakennuttamisen, suunnittelun ja asiantuntijapalveluiden ratkaisuja tuottava yritys, jossa työskentelee noin 120 alan ammattilaista. Toimimme suunnittelun,
ISS Palvelut Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusapulainen -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme tällä hetkellä Helsingin ydinkeskustassa toimivalle asiakkaallemme reippaita ja innokkaita rakennusapumiehiä ja -naisia. Työtehtäviin kuuluvat mm. kantotyöt sekä erilaiset raivaus- ja siivoustyöt peruskorjauskohteessa.
HR Yhtiöt - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
Haemme A la Carte tarjoilijoita asiakkaidemme kasvaviin tarpeisiin. Jos olet vilpittömästi alasta kiinnostunut, oma-aloitteinen sekä luotettava työntekijä, olet juuri sitä mitä haemme! Toivomme sinulta joustavuutta,
Staff4you Oy - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

Recovery-työntekijä -

Myyjät
Etsimme Espoon tavarataloon positiivista ja energistä Recovery-työntekijää Määräaikaiseen, osa-aikaiseen (15h-20/vko) työsuhteeseen 31.8.2016 asti. TEHTÄVÄKUVAUS Recoveryssä käsitellään
Ikea Oy, Espoo - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Rengasasentaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Vianor hakee Järvenpään toimipaikkaan Sesonkihenkilöstöä syksyn 2016 rengassesonkiin. Tulee tekemään Vianorista maailman mukavin Pitstop asiakkaillemme! Sesonkihenkilöstön työ painottuu rengasasennuksiin,
Vianor Oy, Järvenpää - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kätilöopiston sairaalan naistentautien poliklinikalla hoidetaan erilaisten gynekologisten ongelmien vuoksi hoitoon hakeutuvia potilaita. Kätilöopiston sairaalan naistentautien poliklinikalla toimii myös HYKS sairaanhoitoalueen
HUS - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
LVI- ja rakennustarviketukkuliikkeen varastotyöntekijän tehtävät. Työ sisältää keräilyä, hyllytystä sekä asiakaspalvelua. Ko. tarvikkeiden tuntemus sekä trukinajotaito luetaan eduksi. Hakemus
Meltex Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.27156114578247 sekuntia