Job Asiakkuuspäällikkö Pohjois-Karjala Martela-Keskus Offimar Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Martela-konserni kuuluu alansa johtaviin käyttäjälähtöisiä työympäristöjä tuottaviin yrityksiin Pohjoismaissa. Halu tarjota asiakkaille parhaita työympäristöjä on ohjannut toimintaamme jo seitsemänkymmenen vuoden ajan. Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Martelan palveluille ja valituille tuotteille Avainlipputunnuksen osoituksena Suomessa valmistetuista tuotteista ja Suomessa työllistävästä toiminnasta. Parannamme työhyvinvointia tilojen käyttöä tehostaen myös oppimisympäristöissä ja hoivakohteissa. Liikevaihto oli vuoden 2015 lopussa 132,8 miljoonaa euroa ja vuoden 2015 keskimääräinen henkilömäärä 622. Tarjoamme sinulle monipuolisen työn Suomen johtavassa työympäristöjen asiantuntijaorganisaatiossa. Pääset vaikuttamaan asiakasyritystemme liiketoimintaan erilaisten työympäristöpalveluiden kautta. Perehdytämme sinut työhön henkilökohtaisen ohjelman avulla. Martela-Keskus Offimar Oy toimii Martelan valtuuttamana itsenäisenä jälleenmyyjänä Etelä-Karjalan, Kymenlaakson ja Etelä-Savon alueilla. Toimintamme laajenee kevään 2016 aikana Pohjois-Karjalaan. Etsimme Joensuun toimipisteeseemme ASIAKKUUSPÄÄLLIKKÖÄ Vastaat Pohjois-Karjalan alueen asiakkuuksista ja hankkeista Martela Lifecycle® -elinkaarimallin mukaisesti. Olet keskeinen linkki toimintoketjussa, jolla rakennamme Suomen parhaita työ- ja oppimisympäristöjä Pohjois-Karjalaan. Tehtävässä menestyminen edellyttää, että olet kiinnostunut työympäristöjen kehittämisestä, ja että pystyt hallitsemaan suuriakin projekteja yhdessä Martelan muun organisaation kanssa. Ymmärrät asiakkaiden liiketoimintaa, omaat erinomaiset verkostoitumis- ja vuorovaikutustaitot sekä innostut helposti uusista asioista. Pidät itsenäisestä työskentelystä, ja osaat hyödyntää koko toimintoketjua projektien onnistumisessa. Oletko etsimämme moniottelija, joka haluaa luoda parempia työympäristöjä?
Työnantajan nimi: Martela-Keskus Offimar Oy
Työnantajan osoite: 80100 JOENSUU
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Maa: Suomi
Alue: Pohjois-Karjala
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: Yli 5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Apuvälineteknikko -
Hammas- ja apuvälineteknikot
Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sos palv ky. - 2016-06-22 - Pohjois-Karjala
Asiakasneuvoja, puhelinpalvelu -
Puhelinpalveluneuvojat
"Elisan asiakaspalvelusta terve, kuinka voin auttaa?" "Hyvä ilmapiiri, mukavat työkaverit, monipuolinen työ, uusiutumisen paikkoja, voi itse vaikuttaa" "Tykkään siitä, että työ on haastavaa.
Barona Palvelut Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Karjala
Asumispalvelutyöntekijä, kesätyö, Valtimo -
Lähihoitajat
Aspa Palvelut on yhteiskunnallinen yritys, jonka omistaa vammaisjärjestöjen perustama Aspa-säätiö. Aspa Palvelut tarjoaa itsenäistä elämää edistäviä palveluja kaikille apua ja tukea tarvitseville,
ASPA Palvelut Oy - 2016-03-06 - Pohjois-Karjala
CNC-Koneistaja -
Koneenasettajat ja koneistajat
Etsimme asiakkaallemme Joensuuhun CNC-KONEISTAJAA Odotamme sinulta: - oikeaa asennetta - Heidenhain-ohjelmiston tuntemusta - isojen kappaleiden koneistuksen hallitsemista Tarjoamme kykyjäsi vastaavan palkan ja uusinta uutta olevan koneen käyttöösi.
Opteam Itä-Suomi Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Karjala
Diakoni, diakonissa -
Seurakuntatyöntekijät
Kiteen seurakunnassa on haettavana DIAKONIAN VIRAN SIJAISUUS. Diakonian viranhaltijan virkapaikkana on Kitee. Viran sijaisuus on ajalle 19.9.2016 - 19.9.2017. Valittavalta odotetaan diakoniatyön ja sen asiakastyön tuntemusta ja osaamista Kelpoisuusedellytyksenä
Kiteen seurakunta - 2016-09-10 - Pohjois-Karjala
Feissari / D2D - varainhankkija -
Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Onko olemassa työtä, joka on hyväksi sekä sinulle että ympäristölle? Kyllä! Hae Greenpeace feissariksi! Feissarina työsketelet ovelta ovella kertomassa kasvotuste
Greenpeace - 2016-03-02 - Pohjois-Karjala
Harjoittelija, logistiikka ja valmistustekniikka -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Haemme Joensuun tehtaalle Harjoittelijaa logistiikan ja valmistustekniikan projektitehtäviin Haemme AMK-harjoittelijaa erilaisiin logistiikan ja valmistustekniikan projektiluontoisiin tehtäviin. Työtehtäviin kuuluu mm. projektien dokumentointi,
John Deere Forestry Oy - 2016-03-15 - Pohjois-Karjala
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Olen 29-vuotias kehitysvammainen nuori mies, tarvitsen avustajan koska näköni on huonontunut ja liikkuminen on haasteellista. Työhön kuuluu minun avustaminen liikkumisessa kodin ulkopuolella, asioilla ja harrastuksissa jne. Olet joustava,
Sainola Jaakko - 2016-06-09 - Pohjois-Karjala
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee vapaa-ajan henkilökohtaista avustajaa näkövammaiselle miehelle Kiteelle. Työtä on 12 tuntia kuukaudessa. Avustajan tehtävänä on avustaa harrastustoiminnassa, esimerkiksi uimahallissa. Hakemukset
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Karjala
Hyllyttäjä/menekinedistäjä -
Myyjät
Johdin on Suomen suurin vähittäiskaupan myynninedistämiseen keskittynyt täyden palvelun markkinointitoimisto. Teemme kuluttajaa aktivoivaa markkinointia lähellä ostopäätöshetkeä sekä valtakunnallisia
Markkinointitoimisto Johdin Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Karjala
Johtaja, lastenhoito -
Lastenhoidon johtajat
Pilke päiväkodit on kotimainen varhaiskasvatuspalveluja ja perusopetuksen iltapäivätoimintaa tarjoava yritys. Tällä hetkellä toimimme Pääkaupunkiseudulla, Uudellamaalla, Hämeessä ja Varsinais-Suomessa.
Pilke Päiväkodit Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Karjala
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Haemme asiakasyritykselle KAIVINKONEENKULJETTAJAA määräaikaiseen työsuhteeseen. Toivomme hakijalta alaan liittyvää koulutusta kuten maanrakenuskoneenkuljettajan tutkintoa sekä aiempaa kokemusta alan työtehtävistä.
Juhta Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Karjala
Katsastusmies -
Konetekniikan asiantuntijat
Itä-Suomen Katsastuskeskus Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Karjala
Kattoasentaja -
Kattoasentajat ja -korjaajat
Haemme asiakkaallemme Joensuuhun kattoasentajia (3 paikkaa) Työtä tehdään ulkona säässä kuin säässä, katolla kuin katolla ja työpäivä saattaa joskus venähtää illan puolelle!
HR Yhtiöt Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Karjala
Keittiötyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme asiakkaallemme Ilomantsiin KEITTIÖTYÖNTEKIJÄÄ. Työtehtäviisi kuuluu itsenäisesti ruuan esillelaitto ja raivaus, tiski, ja muut avustavat keittiötyöt. Työtä on luvassa alustavasti heinäkuun
KarelPro Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Karjala
Kesätyö -
Myyjät
Kesällä 2016 tarjoamme yli 1 000 kesätyöpaikkaa eri puolilla Suomea myymälöissämme, jakelukeskuksissamme ja pääkonttorillamme. Työskentely Lidlissä antaa kesätyöntekijöillemme arvostettua
Lidl Suomi Ky - 2016-02-15 - Pohjois-Karjala
Kiinteistönhoitoalan opettaja -
Ammatillisen koulutuksen opettajat
Pohjois-Karjalan aikuisopisto kuuluu Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymään. Aikuisopisto on keskittynyt toimialueellaan aikuisten ammatillisen toisen asteen koulutuksen järjestämiseen sekä työ- ja elinkeinoelämän
Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä - 2016-04-19 - Pohjois-Karjala
Laajakaistamyyjä -
Myyntiedustajat
DNA Kauppa Oy pitää sisällään puhelinpalvelukeskukset sekä myymälät. DNA Kauppa tarjoaa matkapuhelimia, puheliittymiä, liikkuvaa ja kiinteää laajakaistaa, TV-palveluja niin antenni - kuin kaapelikoteihin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-05-28 - Pohjois-Karjala
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
VMP Group on Suomen suurimpiin kuuluva, valtakunnan laajin henkilöstöpalvelualan konserni, joka on toiminut työelämän suunnannäyttäjänä ja rekrytointikumppanina YLI 25 vuotta. Toimintaamme ohjaavia periaatteita
VMP Group / KarelPro Oy - 2016-03-08 - Pohjois-Karjala
Mekaanikko/varustelija -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Haemme tulevaksi kesäksi Joensuunlaiselle autotalolle mekaanikkoja ja varustelijoita. Työtehtävät koostuvat määräaikaishuoltojen tekemisestä ja uusien autojen varustelusta. Odotamme hakijalta ajoneuvoasentajan koulusta,
HR Yhtiöt - 2016-02-18 - Pohjois-Karjala
Perhetyöntekijä (sosiaaliala)JOENSUU -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Neljä Astetta Oy on vuonna 2005 perustettu lastensuojelualan yritys. Tuotamme lastensuojelun vaihtoehtopalveluja avo- ja jälkihuollon asiakkaille. Yrityksessämme toimii yli 100 työntekijää ja toiminne valtakunnallisesti.
Neljä astetta Oy - 2016-02-26 - Pohjois-Karjala
Rakennusmies / rakennusapumies -
Talonrakentajat
Haemme asiakkaillemme Joensuuhun rakennus- / rakennusapumiehiä. Kohteet sijaitsevat pääosin Joensuussa. Odotamme Sinulta aikaisempaa työkokemusta rakennusalan tehtävistä tai alan koulutusta. Voimassa olevat työturvallisuus-
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy, Joensuu - 2016-05-25 - Pohjois-Karjala
Raskaankaluston asentaja -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Banssi on täyden palvelun henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy satoja henkilöitä eri aloille. Palvelulupauksemme mukaisesti olemme toiminnassamme sitoutuneet pitkäjänteisyyteen, työntekijän arvostamiseen
Banssi Helsinki Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Karjala
Ravintolapäällikkö -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme asiakkaallemme Break Sokos Hotel Bomballe Nurmekseen ravintolapäällikköä. Ravintolapäällikön vastuualueeseen kuuluu kahden eri ravintolan Bomban talon sekä ravintola Bistron tulosvastuullinen johtaminen
StaffPoint Oy - 2016-06-27 - Pohjois-Karjala
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Kiteen kaupungin perusturvakeskus hakee LASTENSUOJELUN SOSIAALITYÖNTEKIJÄN virkaan toistaiseksi 9.5.2016 alkaen Kelpoisuusehtona sosiaalityöntekijän virkaan on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista
Kiteen kaupunki - 2016-04-12 - Pohjois-Karjala
Terveyskeskuslääkäri (23.8.16) -
Yleislääkärit
Tule Joensuun, Kontiolahden ja Outokummun yhteistoiminta-alueen sosiaali- ja terveyskeskukseen terveyskeskuslääkäriksi. Haemme terveyskeskuslääkärin virkaan laillistettua yleislääkäriä, viran aloituspaikkana
Joensuun kaupunki - 2016-08-17 - Pohjois-Karjala
Torninosturinkuljettaja -
Nosturinkuljettajat
JL-Rakentajat Oy, Kuopio - 2016-08-02 - Pohjois-Karjala
Tutkimushaastattelija -
Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Taloustutkimus Oy on täyden palvelun markkinatutkimustalo. Nyt haemme uusia haastattelijoita Kiteelle tekemään henkilökohtaisia haastatteluja vastaajien kotona. Vastaajat haetaan kulkemalla ovelta ovelle. Tarjoamme jatkuvan osa-aikatyön,
Taloustutkimus Oy - 2016-04-01 - Pohjois-Karjala
Veneenvalmistaja -
Muovituoteteollisuuden prosessityöntekijät
AMT-Veneet Oy:lle haetaan kahta uutta työntekijää veneiden valmistukseen rekrytointikoulutuksen kautta. Tehtävät ovat käsityötä, joten ne vaativat käden taitoja. Tehtäviä haetaan rekrytointikoulutuksen
AMT-Veneet Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Karjala
Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
CL-Yhtiöpalvelu Oy on vuonna 1995 perustettu henkilöstönvuokraukseen erikoistunut vakavarainen ja luotettava yritys. Etsimme asiakasyrityksellemme yhdistelmäajoneuvonkuljettajaa. Työntekijällä toivotaan olevan työkokemusta
CL-Yhtiöpalvelu Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Karjala