Job Askartelunohjaaja Pirkanmaa Ylöjärven 4H-yhdistys ry. - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Askartelunohjaaja

Työnkuvaus:
Ylöjärven 4H-yhdistys hakee vähintään 15-vuotiaita kerhonohjaajia syyskuun alussa (viikolla 36) eri puolilla Ylöjärveä käynnistyviin kerhoihin. Kerhot on tarkoitettu ala-asteikäisille ja ne kokoontuvat kerran viikossa iltaisin (kerhopäiviä ovat ma-to). Kerhoja toimii mm. Soppeenmäessä, Asuntilassa, Takamaalla, Mutalassa, Metsäkylässä, Karhella, Kurussa, Siivikkalassa ja Vuorentaustassa. Kerhot ovat kokkikerhoja, puuhakerhoja, yhdistelmäkerhoja (kokki- ja puuha) sekä tanssi- ja liikuntakerhoja. Kerhon aiheena voi myös olla esim. luonto, eläimet tai vaikkapa keppihevoset (ohjaajien kiinnostuksen ja osaamisen mukaan). Jokaisessa kerhossa on vähintään kaksi ohjaajaa. Ohjaamisesta maksetaan palkkio ja ohjaajat koulutetaan tehtäväänsä.

Työnantajan nimi: Ylöjärven 4H-yhdistys ry.

Työnantajan osoite: Kuruntie 10-12, 33470 YLÖJÄRVI

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.

Maa: Suomi

Alue: Pirkanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Autonasentaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Kaikki henkilöajoneuvojen huollot ja korjaukset merkistä riippumatta. Etsimme ammattitaitoista ja jo kokemusta omaavaa autonasentajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Odotamme sinulta: -Vahvaa ammattitaitoa ja kokemusta autonasentajan
Motomaster JP Oy - 2016-04-25 - Pirkanmaa

Elintarvikepesijä -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa

Erikoislääkäri -

Erikoislääkärit
TAMPEREEN YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA Avoin virka: 118) 1 ERIKOISLÄÄKÄRIN virka 1.10.2016 alkaen, korva- ja suusairauksien vastuualueella, korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoisalalla. Kelpoisuusehtona on erikoislääkärin
Tampereen yliopistollinen sairaala TAYS - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Graafinen suunnittelija -

Graafiset ja multimediasuunnittelijat
PowerFactory by Uimonen Trading Oy on vuonna 1964 perustettu varaosiin ja tarvikkeisiin erikoistunut tukkuliike. 50 vuoden ajan olemme palvelleet asiakkaitamme ja kehittäneet valikoimaamme. Tänä päivänä olemme Suomen johtava
Uimonen Trading Oy - 2016-05-20 - Pirkanmaa

Hieroja -

Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Hoitola Kanta&Pää on yritys joka tarjoaa ammattitaitoisia palveluita päästä jalkoihin! Hoitolat toimivat tällä hetkellä sekä Tampereen Villilässä että Pirkkalassa. Meillä on näissä
Hoitola Kanta&Pää - 2016-04-12 - Pirkanmaa

Hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat

Jak-Metalli Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Iltapäiväkerhon ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
ILTAPÄIVÄKERHON OHJAAJA Ahjolan Setlementti ry toimii koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan palveluntuottajana Tampereen kaupungille. Meillä on 12 toimintaryhmää eri puolilla kaupunkia. Haemme 1 ohjaajaa koululaisten
Ahjolan Setlementti ry - 2016-05-20 - Pirkanmaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
VPS Henkilöstöpalvelu VPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi
VPS Henkilöstöpalvelu Ky - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Keittiötyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Asiakasyritykseni Linkosuon kahvila Oy hakee kauttani keittiötyöntekijää Hervantaan lounas-/juhla ravintolaan. Työsuhde on osa-aikainen. Työ alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä. KEITTIÖTYÖNTEKIJÄ
Rekrytointi- ja resursointipalvelu JM - 2016-02-22 - Pirkanmaa

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Asiakasyrityksemme on monipuolinen valkeakoskelainen rakentamisen ammattilainen. Etsimme heille kesän urakoihin kiireellisesti KIRVESMIESTÄ Hakijalta vaaditaan kokemusta kirvesmiehen työstä, voimassa olevaa työturvallisuuskorttia
Alen Consulting Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Kirvesmies / Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Asiakkaamme ASUA Group Oy (Asua Remontit) etsii vilkkaaseen kesäsesonkiinsa KIRVESMIESTÄ / RAKENNUSTYÖNTEKIJÄÄ monipuolisiin saneerauskohteisiin Pirkanmaan seudulla. Mitä odotamme Sinulta? - Laadukasta, mutta ripeää
Go On Tampere Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt

Reshunga Oy - 2016-07-28 - Pirkanmaa

Koulunkäynninohjaaja -

Koulunkäyntiavustajat
Nokian kaupungin sivistyspalveluissa julistetaan haettavaksi 19 osa-aikaista määräaikaista ohjaajan tointa yleisopetukseen ajalle 10.8.2016-2.6.2017 seuraavilla kouluilla: 1. Osa-aikainen (30h/vko) Taivalkunnan koululle 2. Osa-aikainen
Nokian kaupunki - 2016-04-13 - Pirkanmaa

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Etsimme nyt asiakkaallemme pikaisesti KUORMA-AUTONKULJETTAJAA sora-auton ajoon. Valittavalta henkilöltä odotetaan ammattitaitoa kuljettamisesta kuorma-autolla, ammattipätevyys vaaditaan. Valittavalta henkilöltä vaaditaan myös
Alen Consulting Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Pilke päiväkodit on kotimainen varhaiskasvatuspalveluja tarjoava yritys. Tällä hetkellä meillä on 44 päiväkotia ja lisäksi tarjoamme perusopetuksen iltapäivätoimintaa. Toimin-nassamme on mukana n.2800
Pilke Päiväkodit Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa

Luokanopettaja, vuorotteluvapaan sijaisuus -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Luokanopettajan vuorotteluvapaan sijaisuus 9.8.2016-3.2.2017 Vilppulankosken koulussa (Kirkkotie 2, Vilppula). Valituksi tuleminen edellyttää työttömänä olemista 8.8.2016. Kelpoisuus määräytyy asetuksen 986/1998
Mänttä-Vilppulan kaupunki - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Muu toimisto- tai laitossiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme siivoajaa työsuhteeseen. Minimi työaika aluksi 4h/päivä. Toisina päivinä työaika voi nousta 7,5h/päivä. Työ sisältää yrityssiivouksia sekä kotisiivouksia. Mahdollisuus saada
Hopea Aurinko Osk - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Myyjä kesäksi -

Myyjät
Etsimme nyt Siwa Visuvedelle asiakaspalveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ kesätyöhön. Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä hyllytykseen. Työvuorot
StaffPoint Oy - 2016-04-26 - Pirkanmaa

Myyjä Tele Finlandin myyntipisteelle -

Myyjät
Oletko vailla vakituista työtä? Haluatko opetella uuden ammatin ja tehdä siitä uran? Haluatko olla myyntitilaston kärjessä ja saada ihailua työkavereilta ja esimieheltä? Mistä on kyse? Tarjoamme sinulle kädestä
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-05-11 - Pirkanmaa

Ostoreskontratiimin vetäjä -

Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Pihlajalinna-konserni on suurin kotimainen yksityinen sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tuottaja. Pihlajalinna on toiminut yli vuosikymmenen ajan useiden kuntien kanssa pitkäjänteisesti yhteistyössä perusterveydenhuollon, sosiaalipalveluiden
Arja Raukola Oy - 2016-06-14 - Pirkanmaa

Prosessiputkiasentaja -

Putkiasentajat
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-08-17 - Pirkanmaa

Putkiasentaja -

Putkiasentajat
Etsimme asiakasyrityksellemme nuorekasta, ammattitaitoista ja itsenäiseen työhön pystyvää PUTKIASENTAJAA Pirkanmaan alueelle. Toimenkuvana uudis- ja saneerauskohteiden putkityöt. Edellytämme hakijalta alan koulutusta,
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Putkihitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme nyt asiakasyrityksemme palvelukseen PUTKIHITSAAJAA (mag/tig) konepajalla tehtäviin putkiasennuksiin sekä tuotteiden asennuskohteisiin Pirkanmaalla. Valittavalla henkilöllä tulee olla kokemusta umpilangalla hitsaamisesta, muu
Alen Consulting Oy - 2016-02-18 - Pirkanmaa

Rakennussaneeraaja -

Muut rakennustyöntekijät
Etsimme Pirkanmaan alueelle ammattitaitoista rakennus- ja remonttimiestä. Liiketoiminnan kasvaessa etsimme osaavaan joukkoomme uusia rakennusalan ammattilaisia. Työ pitää sisällään huoneistojen ja kiinteistöjen
Kodikas Remontit Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Rakennussiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Asiakkaamme hakee Ikaalisten työmaalle rakennussiivoojaa. Työnkuva on lähinnä vahinkokohteen paikkojen putsausta ja siivousta. Toivomme aikaisempaa kokemusta vastaavista tehtävistä. Jätäthän hakemuksesi heti
Amiko Pori Oy - 2016-08-10 - Pirkanmaa

Remontti- ja LVI-myyjä -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
AJ-Putkiasennus Oy on Etelä-Suomen alueella toimiva LVI-alan yritys, joka on perustettu vuonna 2008. Yrityksemme kasvaessa haemme innostavaan työporukkaamme rautaista alan ammattilaista. Haemme kasvavaan yritykseemme REMONTTI- ja LVI-MYYJÄÄ
Niemenlahti Yhtiöt Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Lapsiperheiden sosiaalityöntekijän virka Lapsiperheiden sosiaalityöntekijän tehtävänä on lastensuojelun asiakastyö ja lastensuojelulain mukaisten palvelujen järjestäminen lapsille ja perheille. Lastensuojelutyön
Kangasalan kunta - 2016-08-17 - Pirkanmaa

Taksinkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Hyvä työnhakija. Etsimme joukkoomme kuljettajaa, joka omaa pysyvän ajokortin (B tai korkeampi luokka), voimassa olevan taksinkuljettajan ajoluvan sekä nuhteettoman taustan, koskien mahdollisia koulukuljetuksia. Olet luonteeltasi kärsivällinen,
Taxitus Oy - 2016-05-03 - Pirkanmaa

Tuotantotyöntekijä (kesätyö) -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Elämä on etsimistä. Meille Nordicissa se tarkoittaa oikeiden ihmisten löytämistä. Tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Nordic Henkilöstöpalvelut Oy henkilöstövuokraukseen
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Tampere - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Yrittäjä -

Kehys- ja taidetarvikealan liikkeeseen haetaan jatkajaa. Vuonna 1980 perustetulla yrityksellä on vakiintunut asiakaskunta ja hyvät yhteistyökumppanit. Yrityksellä on oma 33 neliön katutason liikehuoneisto ja 9 neliön varastotila. Hyvät pysäköintitilat. Yritys
Kehys-Kellari - 2016-02-15 - Pirkanmaa

 
 
site syntyy 7.6192851066589 sekuntia