Job Assistentti / VTK Kiinteistöt Oy Helsinki-Uusimaa Vantaan kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Assistentti / VTK Kiinteistöt Oy

Työnkuvaus:
Tehtävän kuvaus: VTK Kiinteistöt Oy konserni hallinnoi ja vuokraa omistamiaan teollisuus -, toimistotiloja sekä julkisten tilojen käyttöön soveltuvia kiinteistöjä. Kiinteistöliiketoimintamme keskittyy pääosin julkisiin tiloihin sekä Vantaalla toimivien pienten ja keskisuurten yritysten tarpeisiin. Vantaan kaupungin omistama VTK Kiinteistöt Oy on osaava kumppani kaikissa yrityksen tilatarpeissa. Neljän vuosikymmenen aikana VTK Kiinteistöt Oy on ollut merkittävä opetus- ja palvelutilojen toteuttaja Vantaalla. Viime vuodet ovat olleet VTK Kiinteistöt Oy:lle voimakasta kasvun aikaa. Tällä hetkellä konsernissa työskentelee 60 osaavaa ammattilaista eri tehtävissä. Haemme nyt joukkoomme konsernin emoyhtiön toimistolle Vantaanportin Yrityspuistoon assistentin tehtävään asiakaspalveluhenkistä osaajaa, jolla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. Työhön sisältyy monipuolisia kiinteistöhuoltoon ja rakennuttamiseen liittyviä avustavia toimistotyötehtäviä. Pienessä työyhteisössämme tarvitaan kykyä itsenäiseen ja oma-aloitteiseen työskentelyyn sekä tiimityöskentelytaitoja. Assistentin tehtävä edellyttää myös järjestelmällistä työotetta ja numerotarkkuutta. Liiketoimintalähtöinen toimintatapa on sinulle tuttua. Assistentti vastaa asiakaspalvelusta vuokralaisten ja yhteistyökumppanien suuntaan, huolehtii kokousjärjestelyistä, kohteiden avainhallinnasta sekä yleisistä toimiston arkirutiineista. Assistentin tehtäviin kuuluu lisäksi valmistella toimitilojen ja huoneistojen vuokrasopimuksia sekä kiinteistöjen ylläpitosopimuksia. Valittava henkilö hoitaa myös johdon assistentin tehtäviä. Kelpoisuusehto: Soveltuva alemman korkea-asteen tutkinto. Lisäksi edellytämme: - tehtävään soveltuvaa koulutustaustaa (esim. merkonomi / tradenomi tms.) - yleisten toimisto-ohjelmistojen käyttökokemusta - oma-aloitteisuutta ja energistä työotetta - aiempaa työkokemusta vastaavantyyppisistä asiakaspalvelu-, toimisto- ja taloushallintotehtävistä - hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja - erinomaista suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa Luemme eduksi: - aiemman käytännön työkokemuksen kiinteistöalalta tai rakennuttamisen alalta - kiinteistötietojärjestelmien käyttökokemuksen - englannin ja ruotsin kielen hyvän suullisen ja kirjallisen taito Haethan paikkaa vain sähköisesti (www.tyonhaku.vantaa.fi)

Työnantajan nimi: Vantaan kaupunki

Työnantajan osoite: Elannontie 3, 01510 VANTAA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Yleissihteerit

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Assistentti -

Johdon sihteerit ja osastosihteerit
Medixine Oy on suomalainen terveyden ja hyvinvoinnin sähköisiin ratkaisuihin erikoistunut yritys. Tuotamme palvelin- ja mobiilisovelluksia sekä kokonaisratkaisuja terveydenhuoltosektorille ja lääketeollisuuteen sekä Suomessa
Medixine Oy - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa

Automaatioinsinööri -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Bosch Rexroth on voimansiirron, ohjauksen ja liikkeenhallinnan ratkaisujen maailmanlaajuinen markkinajohtaja. Tuoteohjelmaan kuuluvat hydrauliikan, lineaari- ja kokoonpanotekniikan ratkaisut sekä sähkökäytöt ja ohjausjärjestelmät.
Bosch Rexroth Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Elintarvikekuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haetaan reipasta, ammattitaitoista elintarvikekuljetuksen osaajaa kesäksi elintarvikkeiden jakelukuljetuksiin Helsinkiin. Edellytetään C-korttia, ammattipätevyyttä ja digikorttia. Lisäksi tehtävässä vaaditaan
Kuljetus Reen Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Hammashoitaja -

Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Tehtävän kuvaus: Hammashoitajan tehtävät Vantaan suun terveydenhuollon liikelaitoksessa. Tuo meille osaamisesi ja ideasi, saat paljon liikkumatilaa. Tule meille töihin. Työilmapiiri on hyvä ja toiminta perustuu laajaan
Vantaan kaupunki - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme asiakkaallemme HITSAAJAA aitaelementtien valmistukseen. Toivomme hakijalta kokemusta rautarakennetöistä ja osaamista mustan raudan hitsaamisesta. Hyvälle tekijälle pitkä pesti! SOITA Toni Asikainen 050 4444 474 Rekrytointipalvelu
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Keittiömestari -

Keittiöpäälliköt
Sodexo Oy on kokonaisvaltaisia tilapalveluita tarjoava suomalainen yritys, joka kuuluu kansainväliseen, alallaan johtavaan Sodexo-konserniin. Tarjoamme monipuolisia ruokailu-, kokous- ja tapahtumapalveluita sekä toimitila- ja kiinteistöpalveluita,
Sodexo Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Keräilijä / varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Etsimme asiakkaallemme elintarvikealan yritykseen keräilijää/varastotyöntekijää. Tässä on mahdollisuus pitkäaikaiseen ja vakituiseen työhön. Työtehtäviin kuuluu monipuoliset varastotyöt,
HR Yhtiöt Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Belge bar&bistro on mutkaton belgialainen olut- ja seurustelu-ravintola kahdessa kerroksessa Kluuvikadun ja Aleksanterinkadun kulmassa.Belgen bistrossa tarjoillaan mutkatonta syötävää reiluina annoksina. Täällä ruokailee
Opteam Yhtiöt Oy - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa

Laadunvalvoja, rakennusalan kuivatuotteet -

Bioteknikot (pl. lääketieteellinen tekniikka)
Adecco SA on maailman johtava henkilöstöratkaisuja tuottava yritys. Adeccolla on toimipisteitä yhteensä 5800, joista noin 170 Pohjoismaissa. Suomessa Adecco on toiminut vuodesta 1997 ja palvelemme 10 paikkakunnalla eri puolilla maata.
Adecco Finland Oy, Hyvinkää - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Laatoittaja -

Lattianpäällystystyöntekijät
Etsimme osaavaa ja itsenäistä tekijää pk-seudulle kylpyhuone ja saunaremontteihin. Vesieristys osaaminen ja sertifikaatti vaaditaan. Työmaita on paljon! Työ on pääsääntöisesti omakotitaloissa joten
Remontti 11 Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Leipomotyöntekijä -

Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Fazer on tehnyt maailmasta maistuvampaa jo vuodesta 1891. Me olemme vastuullinen ja innovatiivinen yritys, jonka intohimoinen tehtävä on luoda makuelämyksiä. Vaalimme paikallisia makuja kansainvälisellä otteella yli 15 000
Fazer Leipomot Oy. - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Loungetyöntekijä -

Tarjoilijat
Etsimme Loungetyöntekijöitä Finnairin korkeatasoisiin Loungeihin Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Loungien palveluntarjonnasta vastaa asiakkaamme Starfood Finland Oy. Finnairin kolme korkeatasoista Business Loungea palvelee asiakkaitaan
StaffPoint Oy - 2016-03-16 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettaja, peruskoulun alaluokat -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Luokanopettajan tehtävä ajalle 9.8.2016 - 3.6.2017, sijoituspaikkana on Kirkonkylän koulu. Kasvavassa Kirkonkylän koulussa on oppilaita n. 150 oppilasta. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön
Askolan kunta - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa

Maanrakennustyöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Ohjelmistotestaaja -

Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Procountor on pilvipohjainen taloushallinnon ja kirjanpidon ohjelmisto, jota käyttää jo yli 14000 yritysasiakasta ja 500 tilitoimistoa Suomessa ja Pohjoismaissa. Taloushallintoala elää vahvaa murroskautta, jossa automatisoinnin
Poolia Suomi Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Peruskoulun luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Vihdin kunnan sivistyskeskus julistaa haettavaksi vakinaista täyttämistä varten 9.8.2016 lukien luokanopettajan viran. Viran ensisijainen sijoituspaikka on Pappilanpellon koulu. Opettajien kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen
Vihdin kunta - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Raudoittaja -

Betonirakentajat ja raudoittajat

Uniq Rakennus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Ravintolatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Työpaikkakuvaus Street Gastro on suomalaisen katuruoan pioneeri. Yritys aloitti keväällä 2013 yhdellä ruokavaunulla ja on sen jälkeen laajentunut nopeasti. Tällä hetkellä yritys toimii kolmessa kiinteässä
Street Gastro Oy - 2016-03-16 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa

Siivoustyöntekijä -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Inhouse Partners Oy on Etelä-Suomen, Turun, Tampereen ja Oulun alueilla toimiva kokonaisvaltaisiin siivous- ja toimitilapalveluratkaisuiden tuottamiseen erikoistunut yritys. Haemme siivoustyöntekijää päivätyöhön
Inhouse Partners Oy - 2016-03-09 - Helsinki-Uusimaa

Specialklasslärare -

Erityisopettajat
Opetusvirasto, Zacharias Topeliusskolan Beskrivning av jobbet: Specialklassläraruppgifter vid Zacharias Topeliusskolan. Zacharias Topeliusskolan omfattar även EVA-enheten (sjukhusundervisningen) på Mannerheimvägen 97. Lag om kontroll
Helsingin kaupunki. - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Sushikokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme asiakkaallemme Itä-Helsingin Roihupeltoon sushikokkia vakinaistuvaan työsuhteeseen. Työ on yötyötä kello 22-06. Palkka on kaupan työehtosopimuksen mukainen yötyölisineen. Edellytämme kokin koulutusta
Opteam Vantaa Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Tuotannonsuunnitteluinsinööri -

Teollisen valmistuksen ja tuotantotekniikan erityisasiantuntijat
Oletko teknillisesti lahjakas sekä kiinnostunut vakituisesta ja monipuolisesta suunnitteluinsinöörin työtehtävästä? Voit olla uraasi vasta aloitteleva insinööri
Academic Work Suomi Ab - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa

Vakuutusmyyjä -

Vakuutusalan asiamiehet
Etsimme kokopäiväiseen myyntitiimiimme Helsingin Vallilaan myynti- ja palveluhenkistä vakuutusmyyjää vakituiseen työsuhteeseen. Avarra käsitystäsi puhelimella tehtävästä työstä; puhelin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Vakuutusmyyjä -

Vakuutusalan asiamiehet
Etsimme kokopäiväiseen myyntitiimiimme Helsingin Vallilaan kolmea myynti- ja palveluhenkistä vakuutusmyyjää vakituiseen työsuhteeseen. Avarra käsitystäsi puhelimella tehtävästä työstä; puhelin
mySafety Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
TOIMENKUVA Haemme asiakasyrityksellemme Espoon Kilon läheisyyteen reipasta varastotyöntekijää! Työtehtäviin sisältyy kevyitä varastotyöntekijän työtehtäviä kuten pakkausta ja keräilyä.
VMP Group / Bework Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Velkakäsittelyasiantuntija -

Lainopilliset avustajat
Collector on niche-pankki, joka tarjoaa kustannustehokkaita ja innovatiivisia rahoitusratkaisuja henkilö- ja yritysasiakkaille. Innovaatiot ohjaavat työtämme. Mukautamme ja kehitämme uusia ratkaisuja asiakkaidemme tarpeisiin keskittyen
ManpowerGroup Oy, Helsinki - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Vuokrausneuvottelija -

Myyjät
CRE (Commercial Real Estate) PREMISES on suomalainen, yksityisessä omistuksessa oleva yritys, joka tarjoaa ylemmän johdon neuvonantoa, kaupallisiin kiinteistöihin liittyvissä asioissa. Toimintamme pääpaino on Suomessa mutta
Cremcon Oy - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa

yrittäjä -

Etsimme kehittämishaluista, oma-aloitteista ja asiakaspalvelua rakastavaa yrittäjää vetämään kahvilatoimintaa kauppakeskus Dixissä Ota rohkeasti askel kohti uusia haasteita! tarjoamme sinulle mm.valmiin konseptin, herkulliset tuotteet ja valmiin liikepaikan. Paikka
Marian Konditoria Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Yrittäjä, myyjä tai edustaja -

Myyntiedustajat
Tarjoamme sinulle saksalaiset hyvinvointi -ja kauneusalan laadukkaat ja sertifioidut tuotteet sekä ainutlaatuisen, kannustavan menestyskonseptin. Useita tapoja toimia riippuen elämäntilanteestasi. Yritys valmistaa tuotteet itse ja on valittu
Trendintekijät Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.81321215629578 sekuntia