Job Automaatioasentaja Pirkanmaa Caverion - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Caverion suunnittelee, toteuttaa, huoltaa ja ylläpitää käyttäjäystävällisiä ja energiatehokkaita teknisiä ratkaisuja kiinteistöille ja teollisuudelle. Palveluitamme käytetään muun muassa toimistoissa ja liikekiinteistöissä, asunnoissa, julkisissa rakennuksissa, infrastruktuurissa sekä teollisuuslaitoksissa. Tavoitteenamme on olla edistyksellisten ja kestävien elinkaariratkaisujen johtavia tarjoajia Euroopassa. Vahvuuksiamme ovat teknologinen osaaminen ja laajat palvelut, jotka kattavat kaikki tekniset osa-alueet kiinteistön ja teollisuuslaitoksen koko elinkaaren ajan. Vuoden 2014 liikevaihtomme oli noin 2,4 miljardia euroa. Caverionilla on 12 toimintamaassa Pohjois-, Keski- ja Itä-Euroopassa yhteensä noin 17 000 työntekijää. Caverionin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.caverion.fi Automaatioasentaja Caverion Suomi Oy Kiinteistö- ja talotekniikkapalvelut Tampere Haemme ammattitaitoista ja aiempaa alan työkokemusta omaavaa automaatioasentajaa automaatiojärjestelmien huolto-, asennus- ja käyttöönottotehtäviin. Työskentelet vaihtelevissa olosuhteissa sekä itsenäisesti että osana tiimiä. Tehtävä edellyttää sähkö- tai automaatioasentajan tutkintoa. Tehtävän hoitaminen edellyttää alan tuntemusta sekä aiempaa kokemusta automaatiotekniikan huolto-, asennus- sekä käyttöönottotöistä. Olet tottunut itsenäiseen työskentelyyn, oman työsi suunnitteluun ja tiukkojenkin aikataulujen hallintaan. Olet asiakaspalveluhenkinen, kestät painetta ja sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja ongelmanratkaisukykyä. Tarjoamme mielenkiintoisen ja haastavan työkentän osana kasvavaa kansainvälistä Caverionia. Tarjoamme mahdollisuuden jatkuvaan koulutukseen ja kehittymiseen.
Työnantajan nimi: Caverion
Työnantajan osoite: 33900 TAMPERE
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Rakennussähköasentajat
Maa: Suomi
Alue: Pirkanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Apulaispäällikkö -
Myyjät
Haemme Sale Terälahteen APULAISPÄÄLLIKKÖÄ vakituiseen (30 h/vko) työsuhteeseen. Toimenkuvansa mukaisesti apulaispäällikkö työskentelee yhteistyössä esimiehen kanssa asiakaspolun toteuttamiseksi.
Pirkanmaan Osuuskauppa - 2016-07-15 - Pirkanmaa
B2B Myyntineuvottelija takuupalkalla -
Muut liike-elämän asiantuntijat
Etsimme kahta yritteliästä ja itsenäiseen työskentelyyn pystyvää yritysmyyjää. Tehtävänä on ilmoitusten/ mainosten myynti netti- ja printtimediaan yritysasiakkaille puhelimitse, valmiit kohderyhmät
Eira Oy - 2016-02-23 - Pirkanmaa
Elementtisaumaaja -
Betonirakentajat ja raudoittajat
Me täällä Nordic Henkilöstöpalveluissa toivotamme sinut tervetulleeksi hakemaan kauttamme töitä! Rekrytoinnin ammattilaisena tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Olemme
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Tampere - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Huoltamotyöntekijä -
Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy on nykyaikainen henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Olemme vastuullinen yhteistyökumppani sekä työnantaja. Paikallisesti toimivana yrityksenä pystymme palvelemaan
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa
Johdon assistentti -
Johdon sihteerit ja osastosihteerit
Hei, Olen Panu 30v. ja etsin assistenttia tositarkoituksella. Päivittäisten askareiden hoitamisessa minua kuvaa parhaiten adjektiivi avuton. Esimerkkinä oman kalenterin pitäminen ajan tasalla, joka on osoittautunut käytännössä
Winled Oy Ltd - 2016-05-05 - Pirkanmaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Haemme asiakkaallemme ammattitaitoista kaivinkoneenkuljettajaa Tampereelle Edellytämme hakijalta: - aiempaa kokemusta kaivinkoneiden käytöstä - työturvakorttia - tieturvakorttia Tehtävät koostuvat viemäreiden kaivuusta,
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-03-30 - Pirkanmaa
Kassa/myyjä -
Myyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy on yksinomaan päivittäistavarakaupan alalle vuokratyövoimaa välittävä yritys. Asiakkaisiimme kuuluvat kaikki maamme suurimmat päivittäistavarakaupan ketjut. Haemme nyt asiakkaallemme
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Kosmetologi -
Kosmetologit ym.
Ihastuttavassa hyvän ilman kauneusalan yrityksessä on nyt mahdollisuus tarjolla kosmetologille sekä hierojalle. Haemme työtään arvostavaa ja taitavaa ammattilaista, jolla on jo työkokemusta ja sen saatossa karttunut
Parturi-kampaamo Javeko Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Kylmälaiteasentaja -
Ilmastointi- ja kylmälaiteasentajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Laboratoriohoitaja -
Laboratoriohoitajat
Terveystalo on verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja 170 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Terveystalon asiakkaita ovat yksityishenkilöt,
Suomen Terveystalo Oy - 2016-05-28 - Pirkanmaa
Lehtori (äidinkieli ja kirjallisuus) -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Varhaiskasvatus ja perusopetus/Perusopetus Tampereen kaupunki ilmoittaa haettavaksi vakinaista täyttämistä varten äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin viran (hakukoodi P101), jonka sijoituspaikka virkasuhteen alkaessa on Kaukajärven
Tampereen kaupunki - 2016-04-24 - Pirkanmaa
Muurari / muurarin apulainen -
Muurarit ym.
Muurausliike Sami Vanne Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa
Myymälämyyjä Elisalle -
Myyjät
Oletko kilpailuhenkinen ja tavoitteellinen myynnin osaaja? Haluatko työskennellä myynnin parissa osana ammattitaitoista tiimiä? Haemme asiakasyrityksellemme Elisa Oyj:lle Tampereen Kalevan myymälään myymälämyyjää
Barona Palvelut Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Etsimme nopeasti kasvaneeseen organisaatioomme, asiakaspalvelu henkistä, oma-aloitteellista ja hyvän kilpailuhengen omaavaa henkilöä. Aikaisempi myyntikokemus luetaan hyväksi, mutta ei välttämätön. Sillä
Sales Developers Special Ones Ky - 2016-05-15 - Pirkanmaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Ovimyyjä Töihin Turnerille? Turner on Suomen suurin nosto-ovitoimittaja. Turner on 25 vuotta vanha Suomalainen perheyritys. Haemme kasvavaan Ovipalvelu ammattilaisten joukkoon innokasta henkilöä palvelemaan asiakkaitamme laatutuotteilla
Turner Ovipalvelu Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Freo Oy hakee palvelukseen tuloksentekijää. Jos koet, että olet - tehokas - tuloshakuinen - iloinen asiakaspalvelija ja tykkäät itsenäisestä työstä. Tarjoamme sinulle tuotteen jolla ei ole kilpailua markkinoilla.
Freo Oy - 2016-05-18 - Pirkanmaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
COMMUNICARE FINLAND OY on vuonna 2011 perustettu ja vahvasti kasvava Contact Center -alan yritys. Toimimme yhdeksällä eri paikkakunnalla: Akaassa, Iisalmessa, Jyväskylässä, Jämsässä, Lapinlahdella, Mikkelissä,
Communicare Finland Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Myyntipäällikköharjoittelija -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Myyntipäällikköharjoittelija - Etsimme nyt Tampereelle kokoaikaista motivoitunutta ja tuloshakuista henkilöä pitkäaikaiseen työsuhteeseen. Tehtäväsi on edistää omistajamme, Valo ry:n, Suomen Olympiakomitean
Urheilun Unelma-Arpa Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Päätoiminen en ja ru tuntiopettaja, määräaikainen -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Sastamalan kaupungin perusopetuksessa on haettavana päätoimisen tuntiopettajan tehtävä määräaikaisesti ajalle 1.8.2016-31.7.2017. Opetettavat aineet ovat englanti ja ruotsi. Ensisijaisena sijoituskouluna on Äetsän
Sastamalan kaupunki - 2016-04-12 - Pirkanmaa
Palvelupäällikkö -
Systeemisuunnittelijat
Haluatko liittyä mukaan jengiin, joka toteuttaa huippuluokan analytiikkaa Suomen mielenkiintoisimmille asiakkaille? Sykkiikö sydämesi entistä kovemmin, kun kuulet sanat pilvipalvelu ja palvelunhallinta? Rekrytoimme uuden sukupolven
Solita Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Haemme Lempäälän Ideaparkin toimipisteeseemme reippaita ja ammattitaitoisia PARTURI-KAMPAAJIA opintovapaan ja äitiysloman sijaisiksi Arvostamme: - monipuolista parturi-kampaajan ammattitaitoa, - positiivista asennetta ja asiakaspalvelutaitoa
Tormenta Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Prosessityöntekijä, muovituoteteollisuus -
Muovituoteteollisuuden prosessityöntekijät
Etsimme Tamperelaiselle asiakasyrityksellemme muovityöntekijää tuotantotyöhön. Päätehtävänäsi on toimia tekstiilien laminointilinjalla. Toivomme sinulta: -muovialan koulutusta ja työkokemusta alalta
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-04-21 - Pirkanmaa
Proviisori -
Proviisorit
Yliopiston Apteekki on yksi Suomen parhaista asiakaspalveluyrityksistä, jossa työskentelee noin tuhat asiantuntijaa. Autamme asiakkaita onnistumaan lääkehoidossaan sekä edistämme heidän terveyttään ja hyvinvointiaan.
Yliopiston Apteekki - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
EMA eli Emergency & Medical Assistance on anestesia- ja leikkaussalipalveluita, matkustajan lääkäripalveluita sekä perus- ja erikoissairaanhoidon palveluita tarjoava suomalainen yritys, jonka historia ulottuu yli 20 vuoden päähän.
EMA Group Oy - 2016-04-26 - Pirkanmaa
Siivoojia (Tampere) -
Kotiapulaiset ja -siivoojat
Etsimme Tampereen alueelle reippaita SIIVOOJIA Tehtävät sijoittuvat erilaisiin kohteisiin. Työturvallisuuskortti ja auto ovat hakijalle eduksi, mutta eivät välttämättömiä. Lähetä osoitteessa www.alenconsulting.fi
Alen Consulting Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Specialist Purchase to Pay -
Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Through the renewing of the bio and forest industries, UPM is building a sustainable future across six business areas: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper Asia, UPM Paper Europe and North America and UPM Plywood. Our products are made
UPM-Kymmene Oyj - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Talouspäällikkö -
Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
TALOUSPÄÄLLIKKÖ Vesilahden kunta hakee talouspäällikköä vakinaiseen virkasuhteeseen 1.8.2016 alkaen. Työ voi alkaa jo aikaisemminkin. Talouspäällikön
Vesilahden kunta - 2016-05-13 - Pirkanmaa
Tekninen asiantuntija -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Automaatio-Center AC Oy - 2016-03-01 - Pirkanmaa
Teollisuusmaalaaja/Hiekkapuhaltaja -
Metallien teolliset päällystäjät ja viimeistelijät
Haemme asiakasyrityksellemme Ylöjärvelle kokenutta ja työhön tarttuvan asenteen omaavaa teollisuusmaalaajaa/hiekkapuhaltajaa. Hakijan täytyy olla tehnyt kyseistä työtä
Innolink Staff Oy - 2016-08-10 - Pirkanmaa
Yöesimiehen sijaisuus, töissä tarvittaessa -
Toimistotyön esimiehet
VOISIKO SINUSTA TULLA LEHTILÄHETTÄMÖN MANU? Alma Manu Oy:ssä työskentelee meitä Manuja 1 100 erilaisissa hallinnon, lehtipainon ja jakelun tehtävissä. Haemme Alma Manuun Tampereelle YÖESIMIEHEN SIJAISTA LEHTILÄHETTÄMÖÖN
Alma Media Oyj - 2016-09-10 - Pirkanmaa