Job Avopalveluohjaaja Etelä-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaan Ensi- ja turvakotiyhdistys ry - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Etelä-Pohjanmaan Ensi- ja turvakotiyhdistys ry on perustettu vuonna 2003. Yhdistyksen kotipaikkakunta on Kauhajoki. Yhdistys on kansalaisjärjestötoimija, joka auttaa kriisissä olevia perheitä ja perhe,- ja lähisuhdeväkivaltaa kohdanneita sekä järjestää monipuolista vapaaehtois- ja kansalaistoimintaa Etelä-Pohjanmaan alueella. Yhdistyksellä työskentelee tällä hetkellä toiminnanjohtaja, avopalveluohjaaja: miestyö, kansalaistoiminnan/toimistontyöntekijä ja Jalkautuva naistyö-hankkeen projektityöntekijä. Toimintaamme rahoittaa RAY ja kunnat. Haemme yhdistykseemme 50 % avopalveluohjaajaa: nais- ja lapsityöhön 75h/kk. Mahdollisuus myöhemmin 100% työaikaan. Työ sisältää perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa kohdanneiden ja erotilanteessa olevien naisten ja lasten auttamista sekä vertaisryhmä- ja vapaaehtoistoiminnan koordinointia. Työ on itsenäistä ja vaatii hyviä vuorovaikutustaitoja ja joustavuutta sekä vähintään sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan ammattikorkeakoulututkinnon tai vastaava opistoasteen tutkinnon (laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 272/2005 ja asetus sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 608/2005) Eduksi katsomme kokemuksen kriisissä olevan kanssa työskentelystä ja lastensuojelukentän tuntemuksesta. Työ alkaa viimeistään 1.8.2016 tai sopimuksen mukaan.
Työnantajan nimi: Etelä-Pohjanmaan Ensi- ja turvakotiyhdistys ry
Työnantajan osoite: Taipaleentie 3b, 61800 KAUHAJOKI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Maa: Suomi
Alue: Etelä-Pohjanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Apulaisesimies kesän ajaksi -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Haemme Seinäjoen toimistoomme kesäesimiestä toimistopäällikön apulaiseksi. Työ alkaa viimeistään toukokuussa ja kestää vähintään heinäkuun loppuun asti. Työtä on mahdollisuus
Hyvät Lehdet RSM Oy - 2016-05-11 - Etelä-Pohjanmaa
Asiakas - ja Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Oletko etsimässä kokopäiväistä työtä, kenties kokonaan uutta uraa? - Tässä on tilaisuutesi! Klikkaa heti itsesi haastatteluun: http://www.finalistit.com/hae-toihin/ Tai lue ilmoitus ja jätä hakemus
Finalistit Oy - 2016-05-02 - Etelä-Pohjanmaa
Autolähetti -
Moottoripyörälähetit ym.
Haetaan pakettiautonkuljettajaa koko päivä työhön. Lapua - Kauhava alueen tuntemus on eduksi. Työ on hektistä, joten hyvä paineensietokyky ja fyysinen kunto ovat tarpeellisia tässä työssä. Työaika
Kuriiripalvelut Lampinen Oy - 2016-05-18 - Etelä-Pohjanmaa
Fysioterapeutti -
Fysioterapian erityisasiantuntijat
Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymässä (Isojoki, Karijoki, Kauhajoki ja Teuva) on haettavana 17.03.2016 klo 15.00 mennessä FYSIOTERAPEUTTI, vakinainan toimi Alkusijoituspaikkana on Fysioterapia Teuvan toimipiste. Toimi voidaan
Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä - 2016-03-02 - Etelä-Pohjanmaa
Fysioterapeutti -
Fysioterapian erityisasiantuntijat
Fysioterapeutille on tarjolla mielenkiintoista ja vaihtelevaa työtä Lapualla. Asiakkaina on mm. neurologisia, lihassairaita, kehitysvammaisia, autistisia: lapsia, nuoria ja aikuisia. Fysioterapiaa toteutetaan toimitiloissa, kotikäynteinä
Fysikaalinen Hoitola Taina Luoma Oy - 2016-05-28 - Etelä-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa miestyönantajalle. Töitä on 2.-3.4., 9.-10.4, ja 30.4. Työpäivä on 6 tuntia. Työtehtävinä on ruoanlaittoa, pieniä kodinhoitotöitä, avustamista pukeutumisessa
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-03-16 - Etelä-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
-55 syntynyt nainen hakee henkilökohtaista avustajaa 70-75h/kk:ssa. Töitä myös viikonloppuisin. Työt painottuvat päiväsaikaan. Työajat sovittavissa toisen avustajan kanssa. Työ alkaa 1.8. Avustajan tehtävänä
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-08-02 - Etelä-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
-91 syntynyt nuori nainen hakee henkilökohtaista avustajaa 50h/kk vapaa-ajan toimintojen ja harrastusten mahdollistamiseen. Työajat sovittavissa, mutta pääasiassa painottuen iltoihin ja viikonloppuihin. Työ voisi alkaa jo 1.8.
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-08-02 - Etelä-Pohjanmaa
Kansalaisopiston apulaisrehtorin virka -
Opetusalan johtajat
Kansalaisopiston apulaisrehtorin työhön kuuluu kokonaisvastuu opetuksen suunnittelusta, erilaisten hankkeiden ja tiedottamisen vastuuhenkilönä toimiminen, hallinnollisiin tehtäviin osallistuminen sekä rehtorin varahenkilönä
Seinäjoen kaupunki - 2016-03-06 - Etelä-Pohjanmaa
Kassa/konttoristi Rautia Ähtäri -
Yleissihteerit
Haemme kassa/konttoristia vakituiseen työsuhteeseen Työtehtäviin kuuluu rautakaupan kirjanpidon valmistelutyö, osto- ja myyntireskontra ja kassatyöskentely. Työsuhde alkaa heti. Hakijalta edellytetään - kirjanpidon
Kesko Oyj - 2016-09-10 - Etelä-Pohjanmaa
Kehittämisasiantuntija -
Muut julkishallinnon valmistelu- ja valvontavirkamiehet
TYÖPAIKKA KUVAUS Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset kehittävät ja tukevat alueillaan taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää hyvinvointia
Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus - 2016-04-16 - Etelä-Pohjanmaa
Keittiöemäntä -
Keittiöpäälliköt
Haemme Toimintojen Talon keittiölle ohjaavaa emäntää kokoaikatyöhön, vakituiseen työsuhteeseen. Toimintojen Talo on sekä kohtaamispaikka että työhönvalmennusyksikkö työnhakijoille. Keittiöllä
Seinäjoen kaupunki , - 2016-04-16 - Etelä-Pohjanmaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsitkö uusia työmahdollisuuksia keittiöalalta - kenties opintojen tai toisen työn oheen tai kesäksi? StaffPoint tarjoaa juuri Sinun elämäntilanteeseesi sopivia monipuolisia työmahdollisuuksia alan tunnetuissa yrityksissä!
StaffPoint Oy - 2016-04-12 - Etelä-Pohjanmaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymässä (Isojoki, Karijoki, Kauhajoki, Teuva) on hoidon ja hoivan palveluissa haettavana 10.8.2016 klo 15.00 mennessä LÄHIHOITAJA, vakinainen toimi, 1.10.2016 alkaen Alkusijoituspaikkana on Kultatähkä
Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä - 2016-08-02 - Etelä-Pohjanmaa
Laitoshuoltaja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Alkusijoituspaikkana on: - Kankaan koulu, laitoshuoltajan tehtävät Kelpoisuusehtona on laitoshuoltajan ammattitutkinto tai tänä vuonna (2016) valmistuva, eduksi katsotaan käytännön kokemus laitoshuoltajan tehtävistä.
Kurikan Kaupunki - 2016-06-14 - Etelä-Pohjanmaa
Media-assistentti -
Tieto- ja viestintätekniikan myynnin erityisasiantuntijat
Työ käsittää teknisten tuotteiden valokuvauksen, kuvan ja teknisten tietojen siirron verkkomyyntiohjelmistoon. Työ edellyttää hyvää atk osaamista, visuaalista
Hinkutiimi Oy - 2016-09-10 - Etelä-Pohjanmaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 22 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kaikenikäisiä henkilöitä,
Pasastar Oy - 2016-07-15 - Etelä-Pohjanmaa
Ohjelmistosuunnittelija -
Ohjelmistokehittäjät
Notta Systems countrymusiikin kehdosta Aasian metropoleihin Verkkokaupan yleistyttyä ja sähköisen laskutuksen myötä postien kuljettama materiaali länsimaissa muuttuu. Kirjeiden määrä vähenee ja pienten
Notta Systems Oy - 2016-04-12 - Etelä-Pohjanmaa
Pääkirjanpitäjä -
Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
Lakeusrekry hakee tilitoimistoasiakasyritykselleen KIRJANPITO-/TOIMISTOPÄÄLLIKKÖÄ vastaamaan Jalasjärven toimistosta sekä osallistumaan päivittäiseen työhön
Lakeusrekry Oy - 2016-05-15 - Etelä-Pohjanmaa
Rakennusapumies -
Muut rakennustyöntekijät
Etsimme nyt Etelä-Pohjanmaan työmaille REIPPAITA RAKENNUSAPUMIEHIÄ. Toivomme sinulta käteviä käsiä, erinomaista fyysistä kuntoa, ryhmätyöskentelytaitoja sekä reipasta otetta työhön. Työssä
Innolink Staff Pohjanmaa Oy - 2016-03-30 - Etelä-Pohjanmaa
Ravintolasiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme asiakkaallemme RAVINTOLASIIVOOJAA määräaikaiseen työsuhteeseen. Työt alkavat mahdollisimman pian ja töitä on tarjolla keskimäärin 40h/3vko, enemmänkin töitä on tarjolla hyvälle tekijälle.
Opteam/HRC Pohjanmaa Oy - 2016-08-02 - Etelä-Pohjanmaa
Sairaalahuoltajan/Laitoshoitajan toimi -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Kelpoisuusehtona toimeen on laitoshuotajan ammattitutkinto tai muu alalle soveltuva ammatillinen tutkinto. Toimen alkusijoituspaikkana on terveyskeskuksen sairaalaosasto, jonka hoitoideologia perustuu kuntouttavaan hoitotyöhön. Työ on 2-vuorotyötä.
Lapuan kaupunki - 2016-04-28 - Etelä-Pohjanmaa
Tarjoilija, Seinäjoki -
Tarjoilijat
Etsimme asiakasyrityksillemme Seinäjoelle ja lähialueelle kokeneita tai uraansa aloittelevia tarvittaessa työhön kutsuttavia tarjoilijoita. Töitä on tarjolla asiakasyritystemme tarpeiden mukaan esimerkiksi ala carte ravintoloissa
StaffPoint Oy - 2016-05-15 - Etelä-Pohjanmaa
Timpuri / rakentamisen ammattilainen -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Suomen Lämpö-Pro Oy on kokonaisvaltainen remonttitalo. Toimialueemme ovat Varsinais-Suomi, Uusimaa, Kanta-Häme, Pirkanmaa sekä jatkossa Seinäjoen talousalue. Toimintamme kasvaessa haemme AMMATTITAITOISTA TIMPURIA / RAKENTAMISEN
Suomen Lämpö-PRO Oy - 2016-07-15 - Etelä-Pohjanmaa
Toimistosiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme asiakkaallemme Seinäjoelle toimistosiivoojaa. Työ on päivätyötä ja työtä on tarjolla muutamina päivinä viikossa. Oma auto on välttämätön. Edellytämme sinulta Reipasta ja
StaffPoint Oy - 2016-09-10 - Etelä-Pohjanmaa
Torimyyjä -
Kioski- ja torimyyjät
Alalantelan Mansikkatila - 2016-06-22 - Etelä-Pohjanmaa
Varaosa- ja tarviketukkumyyjä -
Myyntiedustajat
PowerFactory by Uimonen Trading Oy on vuonna 1964 perustettu varaosiin ja tarvikkeisiin erikoistunut tukkuliike. Yli 50 vuoden ajan olemme palvelleet asiakkaitamme ympäri Suomen ja kehittäneet valikoimaamme. Tänä päivänä
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa
Varastotyöntekijä, Kauhava -
Trukin- ja siirtokoneenkuljettajat
Etsimme Kauhavalle VARASTOTYÖNTEKIJÄÄ. Työssä menestyäkseään työntekijältä edellytetään hyvää asennetta työhön, kokemusta tuotannon ja/tai varaston työtehtävistä,
Innolink Staff Pohjanmaa Oy - 2016-05-28 - Etelä-Pohjanmaa
Yrittäjä -
Me teemme viihtyisiä parvekkeita. Asennamme parvekelasit, parvekekaihtimet sekä huollamme niitä, jotta ne toimisivat parhaalla tavalla. Älä kärsi enää huonosti liikkuvista parvekelaseista, sateesta ja tuulesta taikka liian kuumasta ja naapurin katseelle alttiista
Omapaja Oy - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa