Job Betonirakentamisen myyntikonsultti Helsinki-Uusimaa Empore Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Insinööritoimisto Sulin on vuonna 1937 perustettu yritys, joka antaa teknisiä ohjeita ja tuoteratkaisuja mm. julkisivurakentamiseen, sisäilmakorjaustuotteisiin, puhdas- ja likavesialtaisiin, betonirakenteisiin sekä maanalaisiin tiloihin. Sulin on perheyritys, jossa tällä hetkellä työskentelee jo neljäs sukupolvi. Toimintamme perustana on positiivinen ja yritteliäs työympäristö, joka antaa meille innon tarjota asiakkaillemme ensiluokkaista palvelua. Meille on tärkeää, että jokainen voi muokata oman työkuvansa kykyjensä ja mielenkiintonsa mukaiseksi. Etsimme nyt teknistä myyntikonsulttia vahvistamaan Sulinin myynti-tiimiä Tehtävänkuvaus: Teknisen myyntikonsultin vastuulla on betonirakentamisen palveluiden aktiivinen myyntityö. Kontaktoit ja tapaat sekä olemassa olevia että uusia asiakkaita aktiivisesti ja kartoitat heidän tarpeitaan esimerkiksi uuden vesitiiviin betonirakenteen suunnittelemisesta ja vanhan korjaamisesta. Päivittäisessä työssäsi autat rakennuttajia, suunnittelijoita ja urakoitsijoita löytämään heille oikeat ratkaisut. Matalahierarkisessa perheyrityksessä on mahdollista kehittää omaa osaamistaan sekä päästä aidosti vaikuttamaan koko toimintaan tärkeänä osana tiimiä. Yleistä: Sinulla on vahva osaaminen betonirakentamisesta, jonka perusteella tarjoat ratkaisuja asiakkaillemme että kehität ratkaisuvalikoimaa organisaation sisällä. Nautit esiintymisestä ja asiakaskohtaamisista. Sinulla on myös kokemusta ratkaisujen myymisestä. Tulostavoitteet ovat sinulle mielekkäitä ja suhtaudut myyntiin intohimolla. Koulutustaustaltasi tai osaamiseltasi voit olla esimerkiksi rakennusalan insinööri, arkkitehti, konsultti, rakennuttaja tai muu vastaava. Tarjoamme sinulle: -Vakituisen työn mielenkiintoisessa yrityksessä, joka arvostaa tekemistäsi ja ammattiaitoasi suuresti -Laadukkaat betonirakentamisen tuotteet myytäväksesi -Vahvat toimintamallit ja asiakkuudet, joiden parissa työskennellä -Hyväntuulisen yrityskulttuurin ja mukavat työkaverit tueksesi -Mahdollisuuden työskennellä osana tiimiä, kuitenkin kehittyen yksilönä Odotamme sinulta: -Vankkaa osaamista/näkemystä betonirakentamisen ratkaisuista -Kokemusta yritysasiakkaille myymisestä ja tuloshakuista asennetta -Energisyyttä ja positiivisuutta -Halua työskennellä matalan hierarkian kulttuurissa ja innostusta kehittää toimintaympäristöä Haku: Hae tehtävään rekisteröimällä itsesi hakijaksi osoitteessa http://www.empore.fi/tyopaikat 16.8.2016 mennessä. Lisätietoja tehtävästä antaa Emporen rekrytointikonsultti Tapio Wihersaari viikolla 32, puh. 040 455 3661 tai sähköpostitse tapio.wihersaari (at) empore.fi. Empore on vuonna 2008 perustettu myynti-, markkinointi- ja asiakaspalvelutehtäviin sekä näihin liittyviin esimies-, asiantuntija- ja johtotehtäviin erikoistunut rekrytointi- ja työnhakuyritys. Pyrimme työllämme nostamaan myyntityön yleistä arvostusta ja korostamaan sen merkitystä yhtenä liiketoiminnan strategisista työkaluista. Rekrytoimme vuosittain ympäri Suomen satoja henkilöitä pitkäaikaisiin työsuhteisiin. Perinteisten hakutapojen lisäksi tarjoamme ratkaisuja rekrytointien suunnitelmalliseen ennakointiin. www.empore.fi
Työnantajan nimi: Empore Oy
Työnantajan osoite: Ormuspellontie 18, 00700 HELSINKI
Työn lyhyt kuvaus: Maa- ja vesirakentamisen asiantuntijat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Arkistoija, Helsinki -
Arkistotyöntekijät
ManpowerGroup on maailman johtava henkilöstö- ja työvoimaratkaisujen kehittäjä ja tuottaja. Luomme innovatiivisia ratkaisuja yhdistämällä inhimillisen potentiaalin ja yritysten tavoitteet. Tarjoomamme koostuu seuraavista
ManpowerGroup Oy, Helsinki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Asiakaspalvelija / Kahvilatyöntekijä -
Kahvila- ja baarimyyjät
Fresto Group Oy on tuore, suomalainen ruokaratkaisuja kehittävä ja tarjoava perheyritys, joka työllistää n. 300 henkilöä. Liikevaihtomme ylittää tänä vuonna 30 milj €. Tuotemerkkejämme ovat
Eilakaisla Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Asiakaspalveluhenkilö -
Yleissihteerit
Samlerhuset-konserniin kuuluva Suomen Moneta markkinoi keräilyrahoja ja -mitaleita. Pitkä kokemus alalla ja kansainvälisten rahamarkkinoiden tuntemus takaavat asiantuntevan palvelun. Kansainvälisten yhteistyökumppaneidemme ansiosta
LEAD Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa
Automyyjä -
Myyjät
HAE VANTAAN MYYNTITIIMIIMME TEKEMÄÄN UUDENLAISTA AUTOKAUPPAA! Etsimme kasvavaan myyntitiimiinne kovaa kaupantekijää. Arvostamme automyyjissä oikeaa kaupannälkäistä asennetta, vastuunottokykyä ja asiakaspalveluhenkisyyttä.
Takuullecom Oy - 2016-06-01 - Helsinki-Uusimaa
Autonkuljettaja -
Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Haetaan marjojen kuljettajaa pk-seudulle (Helsinki, Vantaa, Espoo/Kauniainen). Haemme vastapoimitut, tuoreet marjat aamulla, ja toimitamme ne viileässä asiakkaan kotiovelle. B-ajokortti välttämätön, eduksi pääkaupunkiseudun
JK-Market - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Baarimestari -
Baarimestarit
Belge bar&bistro on mutkaton belgialainen olut- ja seurustelu-ravintola kahdessa kerroksessa Kluuvikadun ja Aleksanterinkadun kulmassa. Belgialaiset rakastavat hyvää ruokaa ja juomaa niin laadullisesti kuin määrällisesti.
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-04-29 - Helsinki-Uusimaa
Esimiesharjoittelija -
Myyntiedustajat
Etsimme etenemishaluisia esimiesharjoittelijoita, jotka ovat kiinnostuneita luomaan pidempiaikaista uraa yrityksessämme. Meillä on kannustava työilmapiiri, pääset itse vaikuttamaan työhösi ja tuloksesi palkitaan. Yrityksemme
Tmi T.Helminen - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Historian ja yhteiskuntaopin lehtorin virka -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Perusopetuksen historian ja yhteiskuntaopin lehtorin virka (421024) Kasavuoren koulu on 7-9 luokkien perusopetusta tarjoava koulu Kauniaisissa. Haemme opettajaa perusopetuksen historian ja yhteiskuntaopin lehtorin vakinaiseen virkaan 8.8.2016 alkaen (vakanssinro
Kauniaisten kaupunki - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Ilmoitusmyyjä -
Muut liike-elämän asiantuntijat
Oletko myyntihenkinen? Löytyykö sinusta sinnikkyyttä, ahkeruutta ja vuorovaikutustaitoja? Silloin olet etsimämme henkilö! Konsernimme on toiminut jo yli 20 vuotta ja olemme palkanneet jo yli 60 myyjää vakituiseen työsuhteeseen.
Infonor Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Kaivinkoneenperämies -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Keittiöapulainen -
Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme Vantaalle / PK-seudulle ravintolatyöntekijöitä aamu- / iltavuoroihin. Monipuolista työtä tarjolla useissa eri kohteissa. Luotettaville tekijöille luvassa reilusti tunteja. Edellytämme hakijalta: - Alan peruskoulutusta
Kairest Oy - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa
Keräilijä tuotantoon -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Etsimme asiakasyrityksellemme Keravalle tuotantoon keräilijää. Työnkuvaan kuuluu tuotteiden keräily, vastaanotto sekä varaosasettien kokoonpanotyöt. Työ on aluksi päivätyötä, mutta toivomme hakijalta
VMP Group, Järvenpää - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Klasslärare, lågstadiet -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Vi söker en person som är en engagerad lärare, har god samarbetsförmåga, är initiativrik och är insatt i aktuella utmaningar. För att vara framgångsrik i detta arbete bör du dessutom vara samarbetskunnig,
Ingå kommun - Inkoon kunta - 2016-03-16 - Helsinki-Uusimaa
Koneajotaitoinen ulkohuoltomies -
Kiinteistöhuollon työntekijät
Kiinteistöhuoltoyritys Huoltokurkela etsii koneajotaitoista ulkoaluehuoltomiestä. Tehtävän hoitaminen vaatii ainakin seuraavia asioita: -vikojen huomioiminen kiinteistöllä -lampunvaihdot -pienet korjaustyöt, ts. ruuvimeisseli
Kh-kiinteistöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
LEAD-markkinoija -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Etsimme kahta henkilöä markkinoimaan yhteistyökumppaneidemme tuotteita. Työssäsi kontaktoit tuotteistamme kiinnostuneita asiakkaita. Työskentelet viihtyisässä Vantaan Tikkurilan toimistossamme 7 tuntia päivässä.
Finnacta Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Muu muovituoteteollisuuden prosessityöntekijä -
Muovituoteteollisuuden prosessityöntekijät
Europak Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Haemme asiakaspalveluhenkisiä ja oma-aloitteisia kaupan alan ammattilaisia keikkatyöhön päivittäistavarakaupan asiakasyrityksiimme Järvenpään, Keravan ja Tuusulan alueelle. Odotamme sinulta muutaman vuoden aiempaa
Opteam Järvenpää Oy - 2016-05-17 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Alepa on pääkaupunkiseudun johtava lähikauppaketju S-ryhmän suurimmassa alueosuuskaupassa, HOK-Elannossa. Alepa-myymälöitä on noin 90 ja henkilökuntaa yli 1000. Etsimme kokeneita kaupan alan tähtiä Alepan
Opteam Vantaa Oy - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Vantaalla sijaitseva myyntifirmamme etsii uusia työntekijöitä, palkkaamme muutaman uuden myyjän heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Tarjoamme sinulle joustavat työajat sekä kannattavan palkkauksen (pohjapalkka
Tmi T.Helminen - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Personla Trainer 2 -
Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
PT BY FITNESS24SEVEN ON FITNESS24SEVENIN PT-ORGANISAATIO, joka tarjoaa laadukkaita Personal Training -palveluita alan parhaaseen hintaan. Tavoitteenamme on asiantuntemuksella ja omistautumisella auttaa ihmisiä saavuttamaan täydet voimavaransa.
PT by Fitness 24Seven Oy - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa
Puunhoitaja -
Metsurit ja metsätyöntekijät
Asiakkaamme on on pääkaupunkiseudulla vuodesta 2012 alkaen toiminut yritys, joka on erikoistunut ahtaiden paikkojen puunkaatoon. Puunkaatojen lisäksi kuuluu heidän palveluihinsa mm. hoitoleikkuu, kannonjyrsintä, raivaus, maisemointi
Wippii Work Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusapumies -
Muut rakennustyöntekijät
Banssi on täyden palvelun henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy satoja henkilöitä eri aloille. Palvelulupauksemme mukaisesti olemme toiminnassamme sitoutuneet pitkäjänteisyyteen, työntekijän arvostamiseen
Banssi etelä Oy - 2016-04-26 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusten kuntotarkastaja -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Toimintamme alkoi keväällä 2008 ja kasvu on ollut nopeaa. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-,
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Rantapelastaja -
Muut suojelu- ja vartiointityöntekijät
Nurmijärvi - elinvoimaa ja elämisen tilaa Haemme määräaikaisiin työsuhteisiin Rantapelastajia Sääksin ja Tiiran EU-uimarannoille kesäkaudeksi 6.6.2016-7.8.2016. Rantapelastajia palkataan 7-8 henkilöä
Nurmijärven kunta - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa
Ravintolayrittäjä pizzaravintolaan -
PIZZATAXI hakee uusia pizzaravintolayrittäjiä Espooseen. Pizzataxi on kotimainen pizzaravintola-ketju, joka on toiminut Suomessa jo lähes 30 vuotta. Kaikki Pizzataxi-ravintolat ovat franchisingvetoisia eli itsenäisen yrittäjien johtamia. Pizzataxi ravintolayrittäjä
Frantrain Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Resurssiopettaja -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset
Espoon kaupunki - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Röntgenhoitaja -
Lääketieteellisen kuvantamis- ja laitetekniikan asiantuntijat
HUS-Kuvantaminen on Suomen johtava lääketieteellisen kuvantamisen, fysiologisten ja neurofysiologisten tutkimusten, niihin liittyvien toimenpiteiden ja asiantuntijapalvelujen sekä lääkintäteknisten
HUS - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa
Ryhmäpäällikkö -
Yhdyskunta- ja liikennesuunnittelijat
HSL Helsingin seudun liikenne vastaa 60 prosentista Suomen joukkoliikennematkoista. HSL:llä on tärkeä rooli pääkaupunkiseudun asukkaiden arjessa: meidän liikenteessämme tehdään yli miljoona matkaa päivittäin
HSL Helsingin seudun liikenne-kuntayhtymä - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Haemme sosiaalityöntekijää HYKS Psykiatrian psykoosien ja oikeuspsykiatrian linjaan Matinkylän psykoosipoliklinikalle. Psykoosipoliklinikoilla sosiaalityöntekijä työskentelee moniammatillisessa tiimissä ja osallistuu
HUS - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Tekninen myyjä -
Myyntiedustajat
SCANNOTEC Oy kuuluu ruotsalaiseen OEM International -konserniin, joka on listattu Tukholman pörssissä. Konserni koostuu 32 itsenäisestä yksiköstä ja toimimme 14 eri maassa. SCANNOTEC Oy on toiminut jo vuodesta 1992. Olemme
Scannotec Oy Ab - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa