Job Diakonian viransijaisuus Pirkanmaa Tampereen ev.lut. seurakuntyhtymä - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Diakonian viransijaisuus

Työnkuvaus:
Messukylän seurakunnassa Tampereella on haettavana DIAKONIAN VIRANSIJAISUUS Haemme seurakuntaamme diakonian viranhaltijan sijaista ajalle 1.9.2016 - 31.8.2017. Tehtävän painopisteenä on työ perheiden ja nuorten parissa. Tehtävään kuuluu vastuita diakoniatyön koko kirjosta Messukylän seurakunnassa ja seurakuntayhtymässä. Lisäksi työntekijä osallistuu yleiseen seurakuntatyöhön, muun muassa messujen toteuttamiseen ja rippikoulutyöhön. Viransijainen on myös moniammatillisen tiimin jäsen lähikirkossa. Työntekijältä edellytetään hyviä vuorovaikutustaitoja, joustavuutta diakonian muuttuvassa tehtäväkentässä, hyviä tiimityöskentelytaitoja, tietoteknisiä valmiuksia sekä innostavaa ja kehittävää työotetta. Virkaan valittavalta edellytetään Kirkkohallituksen päätöksen 122/2015 mukainen kelpoisuus. Tehtävään valitun tulee olla konfirmoitu evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Tehtävän palkkaus on kirkon virkaehtosopimuksen vaativuusryhmän 502 mukainen. Valittavan on toimitettava rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote sekä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan seurakuntayhtymän työterveyslääkäriltä. Hakuaika päättyy 26.5.2016 klo 15:00. Haastattelut pidetään erikseen kutsuttaville 7.6. klo 17 jälkeen. Lisätietoja tehtävistä antaa johtava diakoniatyöntekijä Jyrki Pikkarainen, 050 326 2388, jyrki.pikkarainen (at) evl.fi

Työnantajan nimi: Tampereen ev.lut. seurakuntyhtymä

Työnantajan osoite: Näsilinnankatu 26, 33200 TAMPERE

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Seurakuntatyöntekijät

Maa: Suomi

Alue: Pirkanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Aamulajittelija -

Postinkantajat ja -lajittelijat
Etsimme aurinkoiseen ja iloiseen joukkoomme AAMULAJITTELIJOITA keikkatöihin Postille. Toivomme hakijoilta aurinkoista asennetta työntekoon, iloista mieltä sekä mahdollisuutta työskennellä ma-pe klo 6-12.00 välisenä
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-24 - Pirkanmaa

Asiantuntija, ohjaus -

Työnvälittäjät
TYÖPAIKKA KUVAUS Työ- ja elinkeinopalvelut(TE-palvelut) on työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluva, työnantajia ja työnhakijoita palveleva paikallishallinnon viranomainen. TE-palvelut järjestetään
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto - 2016-05-28 - Pirkanmaa

Hammaslääkäri -

Hammaslääkärit
Etsimme nyt asiakkaallemme Sastamalaan viihtyisään yksityiseen hammashoitolaan hammaslääkäriä toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen. Töiden aloitus heti sopivan lääkärin löydyttyä.
Deal Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Hautauspalvelutyöntekijä -

Hautauspalvelutyöntekijät
VMP Varamiespalvelu on lähes 30 vuotta toimialaa kehittänyt, yksi Suomen johtavista henkilöstöpalvelualan yrityksistä, jonka ydinosaamista on henkilöstövuokraus ja rekrytointi kaikille toimialoille. Meillä on ilo
Henkilöstöpalvelu Pirttikoski Oy - 2016-03-30 - Pirkanmaa

Katsastaja -

Konetekniikan asiantuntijat
Tule meille KATSASTAJAKSI Valkeakoskelle. Meillä pääset tutustumaan autoihin pintaa syvemmältä. Olet myös mukana varmistamassa, että jokainen tiellä vastaantuleva auto on turvallinen. Olethan joustava asiakaspalvelija,
A-katsastus Oy/Yksityiset K-asemat Oy/Ajovarma Oy. - 2016-05-05 - Pirkanmaa

Kesätyöt -

Muut muualla luokittelemattomat työntekijät
ORIVEDEN KAUPUNGIN KESÄTYÖPAIKAT 2016 Kesätöitä tarjolla noin 30 nuorelle: kirjasto lastenhoidon avustajan tehtävät leiriohjaajan tehtävät tilapalvelun ja kunnallistekniikan kunnossapitotyöt puistojen
Oriveden kaupunki/ työllisyyspalvelut - 2016-02-19 - Pirkanmaa

Key Account Manager, Tampere -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
DB Schenker on Deutsche Bahnin kuljetus- ja logistiikkadivisioona ja alallaan maailman toiseksi suurin palveluntarjoaja. Vuonna 2015 liikevaihto oli yli 15 miljardia euroa. Työntekijöitä oli 140 maassa 66 000. DB Schenker tarjoaa maa-,
Schenker Oy - 2016-05-20 - Pirkanmaa

Kiinteistönhoitaja -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Kiinteistönhoitotyötä, joka sisältää myös asennus- ja konetöitä. Edellytetään C-ajokorttia sekä ammattipätevyyttä. Itsenäiseen työskentelyyn pystyvä reipas ja oma-aloitteinen
JV-Kiinteistöhuolto - 2016-06-04 - Pirkanmaa

Kirjastopalvelupäällikkö -

Kirjastonhoitajat, informaatikot ym.
Kirjastopalvelupäällikkö 15.8.2016 alkaen Tehtävä: Pirkkalan kunnan sivistysosaston vapaa-aikapalveluissa on haettavana kirjastopalvelupäällikön virka (10729) 15.8.2016 alkaen. Kirjastopalvelupäällikkö
Pirkkalan kunta - 2016-05-02 - Pirkanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haetaan kokkeja Terassiravintola Neulaseen. Terassiravintola Neulanen on Näsinneulan juurella toimiva 190 paikkainen A-oikeuksin varustettu terassi, jossa tarjoillaan nopeasti ja rennolla otteella Näsinneulan keittiön suunnittelemia ruokia
Tampereen Särkänniemi Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Koneistaja -

Koneenasettajat ja koneistajat
Etsimme asiakkaallemme ammattitaitoista CNC-koneistajaa vaakakaraiselle työstökeskukselle kokopäivätyöhön. Hakijalta odotamme: - vähintään 5 vuoden kokemusta vastaavista tehtävistä - kykyä itsenäiseen
RenttneR Oy - 2016-08-10 - Pirkanmaa

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Tampereen Ykkösjakelut Oy on Tampereella ja lähikunnissa toimiva suoramainoksia jakava jakelu-yhtiö. Haemme osa-aikaista kuorma-auton kuljettajaa, jonka tehtävänä on kuljettaa jaettavat materiaalit jakajillemme. Työpäivä
Tampereen Ykkösjakelut Oy - 2016-06-04 - Pirkanmaa

Laitossiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.

HH-kiinteistöpalvelut Oy - 2016-08-10 - Pirkanmaa

Levyseppähitsaaja -

Ohutlevysepät
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Keski-Suomessa. Toimintamme
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-01 - Pirkanmaa

Levyseppähitsaaja -

Ohutlevysepät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa

Lisäravinnemyyjä -

Myyjät
Etsimme nuorekkaita ja terveydestä kiinnostuneita promootioedustajia Suomen Terveysravinnolle. Olet ulospäinsuuntautunut, positiivisella elämänasenteella varustettu ja ihmisten seurassa viihtyvä persoona. Haluat kokoaikaisen työn,
Lammervo & Torikka Oy - 2016-02-26 - Pirkanmaa

Myyjä -

Myyjät
Haluatko tehdä hyvää ja rahaa? Tule työskentelemään suomalaisten terveyttä ylläpitävien tuotteiden pariin. Pääset tekemään tulosta ja edistämään samalla ihmisten hyvinvointia.
Deal Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Myyntineuvottelija(opiskelijat) -

Myyntiedustajat
Opiskelijat huomio! Syksyn paikat haussa nyt. Kampanjaa toteutetaan yhteistyössä Valo Ry:n (Ent. SUL) ja Urheilun Unelma-arvan kanssa. Mukana kampanjassamme on 16 suomalaista lajiliittoa mm. Olympiakomitea. Kampanjaamme mainostaa eri medioissa
Urheilun Unelma-Arpa Oy - 2016-07-28 - Pirkanmaa

Palkanlaskija -

Palkanlaskijat
Etsitään pätevää ja kokemusta omaavaa palkanlaskijaa/toimistotyöntekijää. Koulutus välttämätön. Toimenkuvaan kuuluu: toimistotyötä ja kirjanpitoaineiston kokoamista sekä palkanlaskenta
Maanrakennus Vehkakoski Oy - 2016-08-10 - Pirkanmaa

Purkumies -

Talonrakentajat
VPS Henkilöstöpalvelu VPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi
VPS Henkilöstöpalvelu Ky - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Etsimme asiakkaallemme RAKENNUSMESTARI opiskelijaa kesäksi työmaalle haalariharjoitteluun. Edellytämme hakijalta: - Työturvallisuuskorttia - Vähintään vuosi työnjohtopuolen opintoja - Reipasta asennetta Eduksi kokemus
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Sähkö- / elektroniikka-asentaja -

Rakennussähköasentajat
Etsimme asiakkaallemme SÄHKÖ- / ELEKTRONIIKKA-ASENTAJAA. Työtehtävät sisältävät monipuolista heikkkovirtajärjestelmien asennusta eri asiakaskohteissa. Asennettavia kohteita mm. kulunvalvonta-, paloilmoitin-,
StaffPoint Oy - 2016-02-26 - Pirkanmaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
Etsimme asiakasyrityksellemme ammattitaitoista SÄHKÖASENTAJAA uusien koneiden sähköistykseen. Työ sisältää sähkökaappien valmistusta, koneiden sähköistystä ja toiminnan testaamista. Toivomme
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, sekä suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus.
Job Services Finland Oy - 2016-04-15 - Pirkanmaa

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
AVOPALVELUT/LAPSIPERHEIDEN SOSIAALIPALVELUT Sosiaalihuoltolain toteuttamiseksi Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden Perhepalveluihin perustettiin uusi sosiaalityöntekijän virka. Uuden toiminnan tavoitteena on vastata sosiaalihuoltolain mukaisesti
Tampereen kaupunki - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Tarjoilija -

Tarjoilijat
Haemme Pub Hovipoikaan KAHTA PUBITYÖNTEKIJÄÄ vakituisiin (5 h/3 vkoa ja 60 h/3 vkoa) työsuhteisiin. Odotamme sinulta - ravintola-alan koulutusta ja kokemusta pubityöstä - hyviä vuorovaikutustaitoja - aitoa paloa asiakaspalveluun
Pirkanmaan Osuuskauppa - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Torimyyjä -

Kioski- ja torimyyjät
Haemme toimeliaita, luotettavia ja oma-aloitteisia kesätyöntekijöitä marjojen ja vihannesten myyntiin Urjalan myyntipisteeseemme kesäksi 2016. Aiempi kokemus ei ole välttämätöntä, kunhan päässälasku
isto kärkäinen - 2016-05-28 - Pirkanmaa

Työnjohtaja, rakennusala -

Rakennusalantyönjohtajat

Asennusliike Lahtinen Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Etsimme VARASTOTYÖNTEKIJÄÄ Virroilla toimivalle asiakasyrityksellemme. Varastotyöntekijän työnkuvaan kuuluvat: - lähetysten vastaanottaminen, tilausten kerääminen sekä toimitusten pakkaaminen ja lähettäminen
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haetaan pikaisesti yhdistelmäajoneuvon kuljettajaa styroksin ajoon. Trukilla-ajotaita on välttämätön, koska lastaus suoritetaan itse. Ajoneuvomme ovat savuttomia. Työtä on alustavasti elokuun loppuun ja tilanteen mukaan
Antti Laurell Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa

 
 
site syntyy 0.98652911186218 sekuntia