Job Elintarviketyöntekijä Pirkanmaa Suomen Valmennustalo Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Suomen Valmennustalo Oy on vuodesta 2010 toiminut palveluyritys. Tarjoamme monipuolisia henkilöstön rekrytointiin ja kehittämiseen liittyviä palveluja pääasiassa Pirkanmaan alueella. Olemme erikoistuneet työllistämään ensisijaisesti nuoria vailla ammatillista koulutusta, osatyökykyisiä sekä vähintään puoli vuotta työttömänä olleita (tutustu kohderyhmään tarkemmin täällä: http://www.suomenvalmennustalo.fi/kuulunko-kohderyhmaan/). Tuemme yritysasiakkaitamme monimuotoisessa työllistämisessä sekä työntekijöiden kouluttamisessa. Haluamme tarjota työnhakijoillemme pitkäkestoisia työsuhteita ja vahvistaa työntekijöidemme urakehitystä. Asiakkaamme on tunnettu elintarvikealan yritys. Haemme nyt asiakkaallemme elintarviketyöntekijöitä syksyn ja joulun sesonkiin Kangasalan tehtaalle. Työtehtäviisi kuuluvat elintarvikkeiden valmistus ja pakkaus sekä kylmä- että lämpöolosuhteissa. Työ sisältää myös ruoka-aineiden maistelua, joten huomaathan että ruoka-aineallergiat ovat este työnteolle. Olet etsimämme henkilö, mikäli - Olet kiinnostunut työskentelemään elintarvikealan tuotannossa ja näkemään tuttujen elintarvikkeiden valmistusprosessin - Suhtaudut erilaisiin raaka-aineisiin uteliaalla ja ennakkoluulottomalla asenteella - Omaksut uusia asioita nopeasti ja sopeudut hyvin tehdasympäristöön - Olet valmis sitoutumaan vähintään 3kk työsuhteeseen Lisäksi laskemme eduksesi - Elintarvikealan tuntemus (esim. työkokemus keittiötyöstä) - Hygieniapassi Työpaikka sijaitsee Kangasalla, tehdasalueelle kulkee bussi Tampereelta. Kyseessä on lähtökohtaisesti kolmivuorotyö, mutta alkusyksystä töitä saatetaan tehdä kahdessa vuorossa, kunnes työtahti joulua kohden kiihtyy. Työ alkaa elo-syyskuussa ja jatkuu jouluun saakka. Töitä tehdään 40h/vko. Kyseessä on savuton työpaikka. Huomaathan myös, että elintarvikkeiden parissa työskennellessä on lävistykset ja korut poistettava, eikä esimerkiksi rakennekynnet tai tekoripset ole sallittuja. Hae tehtävää täällä: http://urly.fi/CT3 Kerro hakemuksessasi, miten vastaat osaamisellasi toiveisiimme. Täytäthän hakemuksesi huolellisesti, sillä emme voi huomioida puutteellisia hakemuksia. Suomen Valmennustalo vastaa kesätyöntekijöiden rekrytoinnista kokonaisuudessaan, joten tarvittaessa voit kysyä lisätietoja: rekry (at) suomenvalmennustalo.fi. Seuraa meitä Facebookissa ja Twitterissä, niin kuulet avoimista paikoistamme ensimmäisten joukossa!
Työnantajan nimi: Suomen Valmennustalo Oy
Työnantajan osoite: 36420 SAHALAHTI
Työn lyhyt kuvaus: Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Maa: Suomi
Alue: Pirkanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 1 vuosi
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Datan hallinnan asiantuntija -
Tietokantasuunnittelijat ja -vastaavat
Tampereen yliopiston terveystieteiden yksikössä on haettavissa datan hallinnan asiantuntijan määräaikainen tehtävä ajalle 1.9.2016-31.8.2020. Datan hallinnan asiantuntijan tehtävänä on toimia yksikön
Tampereen yliopisto - 2016-03-23 - Pirkanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haen henkilökohtaista avustajaa näkövammaiselle avuksi - lasten hoitoon, lääkitsemiseen, tarhaan vientiin ja tarhasta hakemiseen - juoksevien asioiden hoitamiseen silloin kun lapset ovat tarhassa. Lapset 3-5 vuotiaat, joista kaksi
Mikkonen Olli Antero - 2016-04-15 - Pirkanmaa
Henkilökohtainen avustaja Ylöjärven Metsäkylään -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Med Group Oy on suomalainen ensihoito-, lääkäri-, hoiva- ja hammaslääkäripalveluita tarjoava yritys, joka työllistää yli 900 työntekijää eri puolilla Suomea. Tuotamme Pirkanmaalla asiakkaiden
Med Group Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Hieroja -
Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Beauty Bakery sijaitsee Tampereen keskustan ytimessä kävelykadun varrella. Meillä on rauhalliset, isot ja valoisat tilat työskennellä. Talossa on myös hissi, jotta meille pääsee asioimaan myös pyörätuolilla
Kauneushoitola Beauty Bakery - 2016-06-22 - Pirkanmaa
Hitsaaja -
Ohutlevysepät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-08-10 - Pirkanmaa
Huoltomies (Tampere) -
Kiinteistöhuollon työntekijät
Asiakkaamme on kiinteistöjen ja ympäristön huoltoon sekä kunnossapitoon erikoistunut kiinteistöpalvelualan yritys. Etsimme nyt asiakkaallemme HUOLTOMIESTÄ Valittavalta henkilöltä odotetaan reipasta työotetta
Alen Consulting Oy - 2016-05-30 - Pirkanmaa
Hydrauliikka- ja pneumatiikka-asentaja -
Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Haemme asiakasyritykselle Ylöjärvelle asentajaa hydrauliikkaletkujen ja asennelmien tekoon. Arvostamme aikaisempaa koulutusta/työkokemusta käsillä tehtävästä asennustyöstä.
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Ilmastointiasentaja -
Ilmastointi- ja kylmälaiteasentajat
Etsimme asiakasyrityksellemme Tampereelle ilmastointiasentajaa. Työ pitää sisällään ilmastointikanavien/ koneiden asennusta, huoltoa, muutostöitä yms. Osaavalle tekijälle pitkäaikainen työsuhde. Työ
Job Services Finland Oy - 2016-03-22 - Pirkanmaa
Kahvila-ravintolatyöntekijä -
Tarjoilijat
Bistro Venla on Tampereen keskustassa sijaitseva Eurooppalainen kahvila-ravintola. Päätuotteemme ovat herkulliset, runsaat ja tuoreet salaattiannokset sekä itsevalmistetut suolaiset- sekä makeat leivonnaiset. Bistro Venlassa on A-
Bistro Venla - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Kahvilatyöntekijä -
Kahvila- ja baarimyyjät
Etsimme asiakasyrityksellemme Tampereelle tarvittaessa töihin kutsuttavaa kahvilatyöntekijää. Työ pitää sisällään: -blokkaamista -tiskaamista -sämpylöiden tekoa -kassalla toimimista -asiakaspalvelua
Carrot Pirkanmaa Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Kahvilatyöntekijä -
Kahvila- ja baarimyyjät
Etsimme asiakasyrityksellemme Tampereelle kahvilatyöntekijää. Työ pitää sisällään lounaan tarjoilua, asiakaspalvelua, kassatyöskentelyä, siistimistä yms. yleistä lounaskahvilan työtehtäviä.
Job Services Finland Oy - 2016-02-18 - Pirkanmaa
Kattohuoltomyyjä -
Kauppa-agentit
Pohjan Kruunu Oy on kiinteistöjen kunnossapitoon ja korjausrakentamiseen erikoistunut yritys, jonka toiminnan painopisteet ovat pk-seudulla ja Pirkanmaalla.Teemme priimaa sekä kiinteistöjen ulko- että sisäpinnoilla. Palveluvalikoimaamme
Pohjan Kruunu Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Kiertävä Siivooja, Pirkanmaa -
Jätteiden kerääjät
Vahvistamme Tampereen yksikköämme Haemme nyt kahta KIERTÄVÄÄ SIIVOOJAA pirkanmaan aluelle vaihtuviin kohteisiin. Siivoojana tulet toimimaan osana kiertävää siivouspalvelun tiimiämme ja liikkuvassa työssäsi
RTK-Palvelu Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa
Kokki/Keittiötyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on nykyaikainen henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Olemme vastuullinen yhteistyökumppani sekä työnantaja. Paikallisesti toimivana yrityksenä pystymme palvelemaan
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-11 - Pirkanmaa
Koneistaja -
Koneenasettajat ja koneistajat
RenttneR Oy on ammattitaitoinen, laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut henkilöstötalo. Laaja verkostomme, kattava kokemus sekä intohimoinen suhteemme alaan takaavat työmme laadun ja parhaat
RenttneR Oy - 2016-03-05 - Pirkanmaa
Laitosmies -
Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Me täällä Nordic Henkilöstöpalveluissa toivotamme sinut tervetulleeksi hakemaan kauttamme töitä! Rekrytoinnin ammattilaisena tehtävämme on yhdistää
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Tampere - 2016-06-27 - Pirkanmaa
LVIAKS-asentaja -
Putkiasentajat
LVI-Tamminen Oy on vuonna 1957 perustettu, vakavarainen ja täyden palvelun LVI-alan toimija Vammalasta. Olemme erikoistuneet LVI-alan osa- tai kokonaistoimituksiin, suunnittelusta tarvikemyyntiin ja asennuksiin. Meiltä asiakkaat saavat kaikki
LVI-Tamminen Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Muu kauneudenhoitoalan työntekijä -
Kosmetologit ym.
Pitkäaikaisen kynsi-ja ripsteknikkomme alanvaihto tekee uuden tekijän mentävän aukon porukkaamme! Kysyntää olisi etenkin hyvälle ripsitekijälle (klassiset ja volyymit), mutta kynsiteknikon opeista siinä samassa
Hius- ja kauneus7 - 2016-04-13 - Pirkanmaa
Myyjä, Elisa / Saunalahti -
Puhelin- ym. myyjät
Myyntineuvottelija, Elisa/Saunalahti Etsitkö vakituista työpaikkaa, jossa saat hyvää palkkaa? Oletko jo valmis myynnin osaaja tai vaihtoehtoisesti alalle vasta aikova, mutta myyntityöstä aidosti kiinnostunut työnhakija,
Enia Oy - 2016-08-10 - Pirkanmaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
A-lehdet Oy, Vammalan toimisto hakee kahta (2) MYYNTINEUVOTTELIJAA Mediatalo ja kustantaja A-lehdet Oy lanseerasi uusia lehtiä ja hakee lisää työvoimaa. Jos Sinulla on kokemusta tuotteiden ja palvelujen myynnistä puhelimessa,
A-lehdet Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 23 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kesä ja heinäkuulle päivä/iltavuoroon
Pasastar Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa
Promootiotyöntekijä -
Tuote-esittelijät
Etsimme asiakkaallemme PROMOOTIOTYÖNTEKIJÖITÄ. Haussa on hymyileväisiä, iloisia ja reippaasti asiakkaita lähestyviä aurinkoisia asiakaspalvelupersoonia. Työtä on tarjolla keikkaluonteisesti Tampereen alueella,
Alen Consulting Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Sairaanhoitajan sijaisuudet -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kangasalan kunnassa on haettavana 20.6.2016 klo 15.00 mennessä vanhuspalveluihin KAKSI SAIRAANHOITAJAN SIJAISUUTTA (Rekola-koto ja Palvelukeskus Harjutuuli). Rekola-kodossa toimii kolme osastoa ja päiväkeskus. Lisäksi vastuualueeseen
Kangasalan kunta - 2016-06-22 - Pirkanmaa
Saumauskoneen käyttäjä, Amerplast Oy -
Muovituoteteollisuuden prosessityöntekijät
Me täällä Nordic Henkilöstöpalveluissa toivotamme sinut tervetulleeksi hakemaan kauttamme töitä! Rekrytoinnin ammattilaisena tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Olemme
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Tampere - 2016-08-10 - Pirkanmaa
Taloushallinto -
Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Keskon Palvelukeskus tarjoaa talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita Kesko-konsernin yhtiöille ja K-ryhmän kauppiaille. Palvelukeskuksen asiakkailleen tuottamia taloushallinnon palveluita ovat kirjanpito, laskutus, osto- ja myyntireskontrat
Proffice Finland Oy, Tampere - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Tapahtumatyöntekijä -
Muut muualla luokittelemattomat työntekijät
Procrew Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Tarjoilija -
Tarjoilijat
Hei sinä osaava tarjoilija, etsitkö kesäksi töitä? Ovatko hyvä ruoka ja viini intohimojasi? Nautitko asiakaspalvelusta ja oletko tiimin pirteä tehopakkaus? Etsimme Tampereen keskustassa sijaitsevalle hotelli-ravintolalle
StaffPoint Oy - 2016-02-22 - Pirkanmaa
Tekninen asiakaspalvelija (sähköpostin käsittely) -
Tietoliikenneteknologian erityisasiantuntijat
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-10 - Pirkanmaa
Toimistosiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-05-28 - Pirkanmaa
Tuntiopettaja, valmistava opetus -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Punkalaitumen kunta - 2016-05-03 - Pirkanmaa