Job Englannin kielen tuntiopettaja, Järvenpään Yhteisk Helsinki-Uusimaa Järvenpään kaupunki - Työtarjoukset
Englannin kielen tuntiopettaja, Järvenpään Yhteisk
Työnkuvaus:
Järvenpää on yli 40 000 asukkaan kulttuurikaupunki, jonka palveluksessa on noin 2300 eri alojen ammattilaista. Kaupunki on edelläkävijä kunta-alan toimintakulttuurin kehittämisessä ja panostaa henkilöstön työhyvinvointiin. Järvenpää tunnetaan laadukkaista ja monipuolisista perusopetuspalveluista. Järvenpäässä on erityiskoulu, yhdeksän alakoulua, yläkoulu, kaksi yhtenäiskoulua sekä lukio. Perusopetuksessa on tällä hetkellä noin 4000 oppilasta. Haemme Lasten ja nuorten palvelualueelle Järvenpään Yhteiskouluun englannin kielen peruskoulun tuntiopettajaa määräaikaiseen virkaan ajalle 11.8.2016 - 3.6.2017. Järvenpään Yhteiskoulu on yhtenäiskoulu, jossa opiskelee noin 560 oppilasta ja henkilökuntaa on noin 50. Perustehtävänä on opettaa englantia 6-9 luokan oppilaille. Toivomme valittavalta kykyä ja halua kehittää innovatiivisia ja joustavia opetusratkaisuja sekä toimintakulttuuria, jossa tärkeinä arvoina näyttäytyvät oppimisen ilo ja hyvinvointi. Arvostamme kiinnostusta hyödyntää teknologiaa opetuksessa, hyviä yhteistyötaitoja sekä kannustavaa ja vastuullista työotetta. Tarjoamme ammattitaitoisen työyhteisön tuen työlle. Lisätietoja tehtävästä antaa rehtori Natalie Stolbow, puh. 040 315 2290, natalie.stolbow (at) jarvenpaa.fi. Hakuaika päättyy 26.5.2016 klo 15. Kelpoisuusehdot Edellytämme peruskoulun englannin kielen opettajan kelpoisuutta opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukaisesti. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Tehtävään valitun on toimitettava nähtäväksi lain nro 504/2002(laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukainen rekisteriote viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista. Palvelussuhteen ehdot Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Koeaika on neljä kuukautta. Järvenpään kaupunki on savuton työpaikka.
Työnantajan nimi: Järvenpään kaupunki
Työnantajan osoite: 04400 JÄRVENPÄÄ
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Aluemyyntipäällikkö -
Myyjät
Kysynnän kasvaessa vahvistamme myyntiorganisaatiotamme ja haemme määrätietoista ja palveluhenkistä aluemyyntipäällikköä Hyvinkään myyntialueellemme. Työ on Gaala-keittiöremonttien ja keittiön
Suomen Kiintokaluste Oy /Gaala Keittiöt - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa
Energia-/talotekniikka-asiantuntija, pääkaupunkise -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Tervetuloa kiinteistöalan näköalapaikalle pääkaupunkiseudulle. Ovenia-konsernissa pääset mukaan toimintaan, jossa tehtävänämme on kiinteistön käytettävyyden sekä arvon kehittäminen
Ovenia Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Erityislastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Ruoholahden Lastentalo Tervetuloa Kampinmalmi-Lauttasaari-Töölö varhaiskasvatusalueelle urbaaniin ja merelliseen etelä Helsinkiin. Meillä on loistavat mahdollisuudet sekä kaupunkikulttuurin,
Helsingin kaupunki. - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Rakennus Otso Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme Helsingin Ruoholahdessa 1.10.2016 avattavaan henkilöstöravintolaamme työstä innostunutta, joustavaa, ammattitaitoista ja vastuullista kokkia, joka seuraa ruoka-alan trendejä ja viihtyy myös asiakkaiden keskellä.
Antell-Ravintolat Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Kosmetologi/Ripsiteknikko -
Kosmetologit ym.
Kitty Cat Beauty Center, Kauppakeskus AINOAssa Tapiolassa, etsii joukkoonsa työntekijää palkkasuhteeseen. Työ on ilta ja viikonloppu painotteista. Me odotamme sinulta kosmetologin ammattitaitoa, oma-aloitteellisuutta,myyntihenkisyyttä
Kitty Cat Beauty Center - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Seure on pääkaupunkiseudun kaupunkien sekä HUS:n yhteisesti omistama henkilöstöpalveluyhtiö. Välitämme työntekijöitä sairaaloihin, kouluihin, päiväkoteihin ja muihin työkohteisiin.
Seure Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-29 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Haemme kotihoitoon lähihoitajan sijaisia ajalle 1.3. (tai aloitus sopimuksen mukaan) - 31.12.2016. Myös lyhyemmät ja osa-aikaiset työsuhteet ovat mahdollisia. Laita rohkeasti hakemus ja olemme sinuun yhteydessä! Hyvinkään
Hyvinkään kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Mainio Vire tarjoaa monipuolisia ja korkealaatuisia sosiaali- ja hoivapalveluja yli 80 paikkakunnalla ympäri Suomen. Haluamme olla hyvinvointia luova edelläkävijä ja halutuin kumppani. Palveluvalikoimamme sisältää vanhusten,
Mainio Vire Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Laskentainsinööri -
Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
Haluatko päästä työskentelemään itsenäisissä ja vastuullisissa työtehtävissä laskennan parissa tunnetussa rakennusalan yrityksessä? Onko sinulla
Academic Work Suomi Ab - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
Loppusiivoojia -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme asiakkaallemme useita loppusiivoojia rakennustyömaille. Tällä hetkellä työmaat, joille suurin tarve on, sijaitsevat Espoossa. Loppusiivoojan tehtäviin kuuluu muun muassa imurointi, pölyjen pyyhkiminen ja yleisestä
Sihti Etelä-Suomi Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
LVI-Asentaja -
Putkiasentajat
Etsimme kasvavaan joukkoomme kokenutta LVI-asentajaa. LVI-asentaja asentaa, korjaa ja huoltaa rakennusten lämpö-, vesi- ja ilmastointijärjestelmiä sekä laitteita. Ammatissa tarvitaan LVI-tekniikan tuntemusta, kädentaitoja,
HT-Kiinteistöpalvelu Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
LVI-asentaja -
Putkiasentajat
Haetaan ammattitaitoista putkihitsaustaitoista LVI-asentajaa pumppaamotyömaahan. Eduksi eri alojen monipuolinen kokemus. Työkohteet sijaitsevat pääkaupunkiseudulla. Työmaa käyttöön löytyy työnantajan puolesta
Saneerausruutu Oy - 2016-02-24 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Vantaalla sijaitseva myyntifirmamme etsii uusia työntekijöitä, palkkaamme muutaman uuden myyjän heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Tarjoamme sinulle joustavat työajat sekä kannattavan palkkauksen (pohjapalkka
Tmi T.Helminen - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
TULE MEILLE VOIMAHYLLYTTÄJÄKSI Etsimme VOIMAHYLLYTYS konseptiimme henkilöä päivittäistavarakauppaan Kirkkonummelle. Oletko aktiivinen, myyntihenkinen ja pidät ihmisten kanssa työskentelystä? Jos tarkka ja tunniollinen,
Humanlink Finland Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Myymälänhoitaja -
Myymälän esimiehet
Etsimme Itäkeskuksen myymäläämme myymälän vetäjää. Mikäli sinulla on kokemusta myymälän vetämisestä ja huonekalukaupasta, kannat vastuuta, olet tuloshakuinen, asiakaspalveluhenkinen
Indecoria Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Olemme Amerikkalaisen puhdistusjärjestelmän maahantuontiyritys, jonka asiakkaana ovat niin yksityiset kuluttajat kuin yrityksetkin. Etsimme kasvavaan tiimiimme tuloshakuisia ja eteenpäinpyrkiviä "hyviä tyyppejä".
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyntikoordinaattori valaistusalalle, Ledvance Oy -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
LEDVANCE on maailman johtava innovatiivisten valaistustuotteiden ja kodin älykkäiden valaistusratkaisujen (Smart Home) toimittaja. Ledvancen juuret ovat Osramin perinteisessä valaistusliiketoiminnassa, josta Ledvance eriytyi uudeksi itsenäiseksi
Kallinen Consulting Oy - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa
Naisten kuntosaliyrittäjä -
Livia Club on aikuiselle naiselle suunniteltu, suomalainen kuntoklubi, johon on mukava tulla ja joka on myös ilo silmälle. Jokaiselle asiakkaalle räätälöidään harjoitusohjelma, joka tallennetaan älykortille eli SmarCardille. SmartCard säätää
Frantrain Oy - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa
Projektipäällikkö -
Muut tekniikan erityisasiantuntijat
Sulmu Oy on johtava yritys alallaan Suomessa. Toimitamme ja asennamme teollisuudelle mm. lujitemuovista ja lujitemuovilla vahvistetusta kestomuovista valmistettuja putkistoja, säiliötä, savukaasupesureita sekä -piippuja. Asiakkaitamme
Opteam, Itä-Uusimaa - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Purkutyönjohtaja -
Rakennusalantyönjohtajat
Etsimme asiakasyrityksellemme kokenutta PURKUTYÖNJOHTAJAA Rajamäelle haastavaan purku/saneerauskohteeseen. Odotamme sinulta: - Vankkaa kokemusta purkutyömaiden läpiviemisestä - Kokonaisuuksien hallintaa ja asiakaslähtöisyyttä,
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa
Puutarhuri -
Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT,
Job Services Finland Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Rakennustyöntekijä -
Talonrakentajat
Haetaan Vantaan Tikkurilassa sijaitsevalle kerrostalotyömaalle rakennustyöntekijää, jolla on käyttökokemusta kuukulkijasta sekä muista henkilönostinlaitteista. Työn arvioitu kesto on 1,5 vuotta. Hakemukset
Polar Work Service Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja, Cleaner -
Kotiapulaiset ja -siivoojat
Strömsö Klubi Oy hakee siivoojia kesäkaudeksi Strömsön saareen. Työn kohteena on sekä majoitustilojen että ravintolan siivous sekä työskentely saaren pesulassa. Mahdollisuus tehdä töitä
Strömsö Klubi Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Inhouse Partners Oy on Etelä-Suomen, Turun, Tampereen ja Oulun alueilla toimiva kokonaisvaltaisiin siivous- ja toimitilapalveluratkaisuiden tuottamiseen erikoistunut yritys. Haemme siivoustyöntekijää iltatyöhön Helsinkiin.
Inhouse Partners Oy - 2016-02-24 - Helsinki-Uusimaa
Swahili teacher -
Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat
Maison de Quartier Oy - Kielipalvelut.net is recruiting new language trainers for Swahili language (swahilin kielen kouluttaja). We're the leading private language school for adults in a professional
Maison de Quartier Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa
Tallentaja -
Tallentajat
Henkilöstöpalvelu Heimo luo uudenlaista työnteon ja työn tarjoamisen kulttuuria. Ketterässä ja kokeneessa Heimossa työtä tehdään henkilökohtaisella otteella, rehdisti. Heimotyö-, Heimorekry-
Henkilöstöpalvelu Heimo Oy - 2016-03-24 - Helsinki-Uusimaa
Tiiminjohtaja -
Henkilöstöjohtajat
Menestyvä myyntiyrityksemme laajentaa toimintaansa ja etsimme nyt uusia työntekijöitä joukkoomme. Tarvitsemme motivoituneita, tavoitteellisia ja ulospäinsuuntautuneita ihmisiä, joita kiinnostaisi oman tiimin vetäminen.
Tmi S.Sorsa - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Tulkki (indonesia) -
Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät
Tulkkaus- ja käännöskeskus Professional Oy tuottaa ammatillisia ja luotettavia tulkkaus- ja käännöspalveluja monella eri kielellä. Haetaan indonesian kielen tulkkia. Edellytämme erinomaista suomen ja indonesian
Tulkkaus- ja käännöskeskus Professional Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Työnjohtaja -
Siivoustyön esimiehet toimistoissa, hotelleissa ja muissa laitoksissa
Sosiaali- ja terveysvirasto, Uusix-verstaat Tehtävän kuvaus: Kuntouttavien työllistymispalvelujen tuottaminen, asiakkaiden ohjaaminen, perehdyttäminen, yhteistyö osastolla ja yksikössä,
Helsingin kaupunki. - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa