Job Erikoiskirjastovirkailija Etelä-Karjala Lappeenrannan kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Erikoiskirjastovirkailija

Työnkuvaus:
Lappeenrannan maakuntakirjastossa haettavana kirjastoautossa työskentelevän erikoiskirjastovirkailijan toimi Kirjastoauto Willitys on aloittanut liikennöinnin vuonna 2012. Kirjastoauton henkilöstöön kuuluu autoa kuljettava erikoiskirjastovirkailija, kirjastovirkailija ja kirjastoavustaja. Kirjaston vahtimestarit toimivat kakkoskuljettajina. Tiimin esimiehenä toimii palvelujohtaja. Haemme kirjastoautoon erikoiskirjastovirkailijaa, jonka työtehtäviin kuuluu kirjastoauton kuljettaminen, auton teknisestä toimivuudesta huolehtiminen, asiakaspalvelu pysäkeillä, kokoelmanhoidollisia tehtäviä sekä oheistoimintoja mahdollisuuksien mukaan. Edellytämme Kirjastoasetuksen (406/2013 § 4) mukaista kelpoisuutta ja kirjastoauton kuljettamiseen oikeuttavaa ajokorttia (Eu-direktiivin C-ajokortti). Odotamme hyviä asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustaitoja, joustavuutta ja oma-aloitteisuutta. Työaika on 36,25/vk. Työ on vuorotyötä, johon kuuluu 2-3 iltavuoroa viikossa. Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. Työt alkavat 1.8. tai sopimuksen mukaan. Koeaika on neljä kuukautta. Tehtävään valitun on ennen toimen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Työnantajan nimi: Lappeenrannan kaupunki

Työnantajan osoite: Valtakatu 47, 53100 LAPPEENRANTA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Kirjastotyöntekijät

Maa: Suomi

Alue: Etelä-Karjala

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ammattitaitoinen myyjä Expert -myymälään -

Myyjät
Ammattitaitoinen myyjä Expert -myymälään (Imatra) Hengitätkö myyntiä ja korkeatasoista asiakaspalvelua? Saatko virtaa alati vaihtuvista tilanteista, monipuolisista tuotteista ja uusimmasta tekniikasta? Motivoidutko hyvistä
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-08-10 - Etelä-Karjala

Asentaja/Asennusvalvoja -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Laitex Oy ratkoo asiakkaidensa materiaalinkäsittelyn haasteita globaalisti kolmen vuosikymmenen kokemuksella. Yrityksen päätoimialaa ovat energia, puu ja paperi, kaivosteollisuus, kemia
Eilakaisla Oy - 2016-02-22 - Etelä-Karjala

Asiakasneuvoja, puhelinpalvelu -

Puhelinpalveluneuvojat
Etsitkö hyvä palkkaista työpaikkaa joustavilla työajoilla? Kareta Oy on kuopiolainen, puhelinpalveluihin ja asiakaspalveluun erikoistunut telemarkkinointiyritys. Tehtävänämme on myydä laadukkaita tuotteita sekä
Kareta Oy - 2016-02-24 - Etelä-Karjala

Autonasentaja, huoltokorjaamo -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Autokorjaamon autonkorjaus- ja huoltotyöt autokrjaamossa Ylämaalla. Työhön voi ajoittain kuulua työkoneiden ja muiden raskaiden ajoneuvojen korjaustöitä sekä korjaamon tiloissa sijaitsevan rauta- ja yleistarvikekaupan
Raskilan Konekorjaamo - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

CNC SORVAAJA IMATRALLE -

Koneenasettajat ja koneistajat
Global Work on vastuullinen ja luotettava auktorisoitu rekrytointialan yritys. Palveluita ovat esimerkiksi Insights Discovery - esimies-, tiimi- sekä vuorovaikutusvalmennukset, SHL:n kompetenssipohjaiset soveltuvuusarvioinnit, Glow coaching - henkilöstön-
Global Work, Lappeenrannan Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-02 - Etelä-Karjala

Franchisingyrittäjä meksikolaisravintolaan -

PANCHO VILLA HAKEE UUSIA, INNOKKAITA RAVINTOLAYRITTÄJIÄ! Pancho Villa on täysin suomalainen meksikolaisen ruoan ravintolakonsepti, joka laajenee ympäri Suomen muutaman ravintolan vuosivauhtia. Ensimmäinen Pancho Villa - ravintola avattiin Tampereella v. 2001 ja ketjun 24. ravintola
Frantrain Oy - 2016-05-03 - Etelä-Karjala

Heviosaston vastaava -

Myyjät
Haetaan Heviosaston vastaavaa Haemme kasvavaan joukkoomme kaupan alan hymyileviä ja oma-aloitteisia henkilöitä. Heviosastollemme haemme tulosvastuullista tekijää, jolla on silmää houkutteleviin esillepanoihin sekä
Toiminimi Tom Färd/K-Supermarket Imatrankoski - 2016-08-10 - Etelä-Karjala

Huonekalumyyjä -

Myyjät
Myyjä Masku Lappeenrantaan! Haemme nyt energiseen tiimiimme Lappeenrannan toimipisteeseen HUIPPUMYYJÄÄ. Mikäli koet että sinulla on rohkeutta, päättäväisyyttä, kykyä kantaa vastuuta sekä mikä
Maskun Kalustetalo Oy - 2016-09-10 - Etelä-Karjala

Katumyyjä, elintarvikkeet -

Katumyyjät (elintarvikkeet)

Lännen Juhlapalvelu - 2016-08-02 - Etelä-Karjala

Keittiötyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Kauppakadun Neste on nykyaikainen liikenneasema Lappeenrannan keskustan läheisyydessä. Palveluihimme kuuluvat polttoainejakelu, autonpesu, ruokakauppa ja kahvila-ravintola. Haemme keittiöömme yhtä keittiötyöntekijää
Jukka Kasanen Oy - 2016-03-09 - Etelä-Karjala

Keittiötyöntekijä / Ruokapalvelutyöntekijä -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme Lappeenrannan alueelle KEITTIÖTYÖNTEKIJÖITÄ / RUOKAPALVELUTYÖNTEKIJÖITÄ eri pituisiin työsuhteisiin. Odotamme hakijoilta: - hygieniapassia - eduksi kokemus suurtalouskeittiöstä - kassataito plussaa
Go On Yhtiöt - 2016-02-18 - Etelä-Karjala

Kesätyö - Business Unit -

Käytön tukihenkilöt
Visma Solutions Oy on Suomen johtava pk-yrityksille pilvipalveluita tuottava ohjelmistotalo. Visma Solutionsin tuoteperheeseen kuuluvat työnohjausratkaisu Severa, taloushallinnon ja toiminnanohjauksen ratkaisu Netvisor, budjetointi ja raportointityökalu
Visma Solutions Oy - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

Kotimyyjä -

Ovelta ovelle -myyjät
Ärsyttääkö herätyskellon ääni aamuisin? Haluatko herättyäsi juoda aamukahvit rauhassa ilman kiirettä? Onko työmatkasi liian pitkä ja aikaa vievä? ja onko sinulla mahdollisuus työskennellä
A-Cuter Oy - 2016-09-10 - Etelä-Karjala

Kotimyyjä -

Ovelta ovelle -myyjät
Haemme myyntineuvottelijoita kotoa tehtävään puhelintyöhön. Tuotteina meillä on Suomen suurimpien kustantajien aikakausilehdet. Voit työskenellä joko verokortilla tai yrittäjäpohjalta. Valittavilta henkilöiltä
Global Suncan International Oy - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Jakeluautonkuljettaja: jonka tehtävään kuuluvat Matkahuollon nouto- ja jakelupalveluiden laadukas hoitaminen Lappeenrannan ja sen ympäristökuntien talousalueella. Tämä vaativa asiakaspalvelutyö edellyttää
Matkahuolto Oy Ab - 2016-04-21 - Etelä-Karjala

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Omaatko taidot käyttää postin käsilukulaitetta? Onko sinulla kaupallisen kuljetuksen ammattipätevyys? Etsitkö lisätyötä oman työsi ohelle? Jos kyllä, niin olet etsimämme henkilö. Etsimme
VMP GROUP / Fegato Oy - 2016-07-15 - Etelä-Karjala

Laboratoriohoitaja -

Laboratoriohoitajat
Etsimme Parikkan hyvinvointiasemalle Laboratoriokeskuksen aluelaboratorioon reipasta laboratoriohoitajaa/bioanalyytikkoa. Laboratoriossa työskentelee kolme hoitajaa, joiden työtehtäviin kuuluvat vuodeosastojen aamukierrot, näytteenotto
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri - 2016-08-17 - Etelä-Karjala

Lupasihteeri -

Yleissihteerit
TYÖPAIKKA KUVAUS Kaakkois-Suomen poliisilaitos tuottaa poliisin toimialaan kuuluvia turvallisuus- ja muita palveluita. Se vastaa toiminta-alueellaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisestä, rikosten ennalta estämisestä
Kaakkois-Suomen poliisilaitos - 2016-05-28 - Etelä-Karjala

Maarakennusalan opettaja / projektipäällikkö -

Ammatillisen koulutuksen opettajat
Saimaan ammattiopisto Sampo hakee maarakennusalan opettajaa/projektipäällikköä Lappeenrannan toimipisteeseen ajalle 2.5.2016 - 31.5.2018. Tehtävään valittu toimii rakennusalan perustutkinnon maarakennuksen osaamisalan
Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä - 2016-04-15 - Etelä-Karjala

Markkinoijia -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Yrityksemme kasvaessa haemme Holiday Club Saimaan asiakashankintatiimiin MARKKINOIJIA Työpaikka sijaitsee Lappeenrannan Rauhassa Kauppakeskus Caprin toimistotiloissa. Odotamme sinulta: - halua menestyä
Holiday Club Resorts Oy - 2016-04-16 - Etelä-Karjala

Muottikirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät

EP:n Kehärakenne Oy - 2016-03-15 - Etelä-Karjala

Myyjä -

Myyjät
Haetaan Lappeenrannan Rauhaan avattavaan Tarmo lähikauppaan kassamyyjiä, jotka pystyvät myös tekemään myymälässä olevan pienen kahvion palvelutyöt. Tehtäviin kuuluu myös tarvittaessa pakaste
Karhuranta & Co Oy - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
KotiSun Oy on valtakunnallinen, laadukkaisiin käyttövesi-, lämpöjohto ja viemärisaneerauksiin erikoistunut yritys. Toteutamme vuosittain jo yli 2500 saneerausta Suomessa. Palvelumme kasvattavat jatkuvasti suosiotaan ympäri
KotiSun Oy - 2016-09-10 - Etelä-Karjala

Myyntiedustaja (IDG) -

Myyntiedustajat
Suomen Teollisuustyökalut Oy myy työkaluja, koneita ja tarvikkeita teollisuudelle, koneyrittäjille, korjaamoille ja maataloudelle. Meillä on yli 100 esittelyautoa pohjoismaissa. Suomessa olemme toimineet vuodesta 1997 Haemme MYYNTIEDUSTAJAA
Suomen Teollisuustyökalut Oy - 2016-06-22 - Etelä-Karjala

Myyntisihteeri -

Yleissihteerit
Haetaan myyntisihteeriä ajoneuvokaupan sihteeritehtäviin. Työhön kuuluu ajoneuvojen rekisteröinti, vakuutukset, kauppa- ja osamaksupaperointi, sekä lukuisat muut toimistotyöt. Trafin rekisteröintilupa ja kokemus
Auto-Kilta Oy - 2016-09-10 - Etelä-Karjala

Palvelumyyjiä -

Myyntiedustajat
PALVELUMYYJIÄ vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen. Fin Kotimaan Puhelinpalvelut on Call Center-alan ammattilainen, jonka tuotevalikoimaan kuuluu laadukkaat Soneran ja Viasatin myyntituotteet. Työ on palvelumyyntiä, jota tehdään
Barona Henkilöstöpalvelut Oy, Kotka - 2016-03-04 - Etelä-Karjala

Projektityöntekijä -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Vuoksen 4H-yhdistys hakee projektityöntekijää yhdistyksen palvelukseen. Projektityöntekijän tehtäviin kuuluu iltapäivätoiminnan ohjaus, 4H-kerhotyö, kurssien ja leirien suunnittelu ja ohjaus + muut työnantajan
Vuoksen 4H-yhdistys ry - 2016-04-12 - Etelä-Karjala

Tarjoilija -

Tarjoilijat
Haemme asiakasyrityksillemme Imatran seudulle TARJOILIJOITA keikkaluontoiseen työhön. Työtä on tarjolla monipuolisissa työympäristöissä, kuten esimerkiksi a la carte -ravintoloissa ja hotelleissa, joten voit itse
Opteam Yhtiöt Oy - 2016-02-24 - Etelä-Karjala

Tutkimushaastattelija/markkinointi (osa-aika) -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Palkkaamme osa-aikaisia työntekijöitä Lappeenrannan toimistoomme aamu-, ilta- ja viikonloppuvuoroihin eri markkinointi-, myynti- ja asiakaspalvelutehtäviin. Työtehtävä soveltuu mainiosti myös opiskelijalle tai sivutyöksi
Buusteri Oy, Lappeenranta - 2016-05-18 - Etelä-Karjala

TV- ja Viihdepalvelumyyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Meillä DNA:lla vallitsee nuorekas ja rento tekemisen meininki, johon kelpaa liittyä, olitpa sitten jo kannuksesi myynnin parissa ansainnut tai vasta uuden uran alkutaipaleella. Meillä sinusta kasvaa TV- ja Viihdepalvelumyyjä Päätehtäväsi
Barona Sales Services Oy - 2016-05-28 - Etelä-Karjala

 
 
site syntyy 0.71391010284424 sekuntia