Job Erikoissuunnittelija Pirkanmaa Tampereen kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Erikoissuunnittelija

Työnkuvaus:
Konsernihallinto/Kaupunkiympäristön kehittäminen ERIKOISSUUNNTTELIJA 1-022-16 Tehtävät liittyvät maankäytön suunnitteluun liittyvien kaavataloudellisten arviointien laadintaan. Erikoissuunnittelija palvelee kaikkia kaavatasoja ja vastaa mm. kaavojen toteuttamisesta kunnalle aiheutuvan teknisen infrastruktuurin, alueiden rakennuskelpoiseksi saattamisen ja esirakentamisen kustannusselvitysten laatimisesta. Lisäksi tehtävässä edellytetään aihealueeseen liittyviin kehityshankkeisiin osallistumista. Kelpoisuusvaatimuksena ovat soveltuva korkeakoulututkinto sekä kattavat tiedot kunnallistekniikan suunnittelusta ja rakentamisesta erilaisilla alueilla, kokemusta paikkatieto-ja laskentaohjelmien käytöstä ja hyvät projektinhallinnan taidot. Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, joustavuutta, kirjallista ja suullista ilmaisutaitoa sekä myönteistä ja innovatiivista asennoitumista kaupunkisuunnitteluun. Eduksi katsotaan tehtäviä vastaava työkokemus sekä hyvä kielitaito. Palkkaus määräytyy kunnallisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Valitulla on neljän kuukauden koeaika. Ennen tehtävän vastaanottamista valitun on esitettävä todistus terveydentilastaan. Tehtävien hoito pyritään aloittamaan huhtikuussa 2016 tai erikseen sovittavana ajankohtana. Lisätiedot: yleiskaavapäällikkö Pia Hastio, puh.040 801 6917 ja kehityspäällikkö Reijo Väliharju puh. 050 388 0901. Hakuaika päättyy 12.2.2016. Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon. Hakijoiden toivotaan jättävän hakemuksensa sähköiseen IMURI -rekrytointijärjestelmään, mutta hakemuksen voi lähettää myös sähköpostitse osoitteeseen rekrytointi.tampere.fi tai postitse osoitteeseen Tampereen kaupunki, Kirjaamo, PL 487, 33101 Tampere. Kirjekuoreen ja hakemukseen on merkittävä haettavan tehtävän nimike ja viitekoodi. IMURIn käyttöohjeet löytyvät sivulta www.tampere.fi/tyo/avoimettyopaikat/imuri ja lisätietoa hakemisesta saat TampereRekrystä, puh. 03 5653 4111.

Työnantajan nimi: Tampereen kaupunki

Työnantajan osoite: 33100 TAMPERE

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Yhdyskunta- ja liikennesuunnittelijat

Maa: Suomi

Alue: Pirkanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajanvaraaja -

Myyntiedustajat
Asiakasyrityksemme on yksi johtavista digitaalisista media- ja markkinointitoimistoista Suomessa, ja haemme heille ajanvaraajaa kenttämyyntiryhmän avainasiakapäälliköiden tueksi. Oletko ahkera, sosiaalinen ja tykkäät
Arena Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-13 - Pirkanmaa

Ajanvaraaja -

Myyntiedustajat
SMT Suomen Myyntitalo on vakavarainen ja hallitusti kasvava myynti- ja markkinointialan moniosaaja. Toiminnan laajentuessa haemme nyt lisää Asiakkuusvastaavia kokopäiväiseen työsuhteeseen. Työtehtävään kuuluu
Suomen Myyntitalo Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Asiakasneuvoja -

Puhelin- ym. myyjät
Haemme Power / Expert asiakaspalvelukeskukseen Tampereelle asiakasneuvojia . Mielestämme hyvä asiakaspalvelu lähtee työssään viihtyvästä henkilökunnasta. Keskuksessamme on hyvä yhteishenki ja olemme myös
Power Finland Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
HR Hoiva on vahvasti kasvussa oleva sosiaali- ja terveyspalveluja valtakunnallisesti tuottava yritys. HR Hoivan ammattitaitoinen ja osaava henkilöstö tarjoaa kotihoito-, avustus-, siivous- ja asiointipalveluja. Panostamme työntekijöiden
HR Hoiva Oy - 2016-04-24 - Pirkanmaa

Henkilöstökonsultti -

Henkilöstöhallinnon erityisasiantuntijat ja urasuunnittelijat
Barona Työkykypalvelut hakee liiketoiminnan kasvaessa uutta HENKILÖSTÖKONSULTTIA Tampereelle toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työ alkaa heti / sopimuksen mukaan. Tarjoamme
Barona Palvelut Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Kevättyöntekijä -

Myyntiedustajat
Oletko jo miettinyt kesätöitä? Koulua riittää vielä kolme kuukautta, ja sen jälkeen pitäisi aloittaa kahden ja puolen kuukauden mittainen kesäduunirupeama. Mitäpä jos viettäisitkin kesän
Finnacta Oy - 2016-03-25 - Pirkanmaa

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme asiakkaillemme Pirkanmaalle ammattitaitoisia, monipuolisia ja luotettavia kirvesmiehiä uudis- ja/tai saneerauspuolen töihin. Edellytämme hakijalta työturvallisuuskorttia, tulityökortti eduksi. Oma auto helpottaa liikkumista,
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-02-23 - Pirkanmaa

Kokki/keittiötyöntekijä -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme palvelualtista positiivisen luonteen omaavaa ja vauhdikkaaseen työhön sopeutuvaa reipasta kokkia tai keittiötyöntekijää. Tarjoamme sinulle monipuolisia työtehtäviä nuorekkaassa ja dynaamisessa työyhteisössämme.
Delistrada Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Fabric Bistro&Bar etsii kokkia nuorekkaaseen tiimiinsä. Fabric täyttää toukokuussa 1v. ja tarvitsee lisää ammattitaitoa kasvaneen kysynnän vuoksi. Ravintola sijaitsee Finlaysonin alueella, ostoskeskus Siperian sisällä.
Fafo Restaurants Oy - 2016-03-19 - Pirkanmaa

Kotisiivooja -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Moppi välittää asiakkailleen siivousalan ammattilaisia nopeasti, vaivattomasti, luotettavasti ja reilusti. Rekisteröidy nyt Moppi.com -ammattilaiseksi. Moppi.com is a company that is specialized in house cleaning, come clean with us
Moppicom Oy - 2016-03-01 - Pirkanmaa

Koulunkäynninohjaaja, Nuolialan koulu -

Koulunkäyntiavustajat
Koulunkäynninohjaaja 1.8.2016 alkaen, Nuolialan koulu Tehtävä: Pirkkalan kunnassa haetaan koulunkäynninohjaajaa (10692) 1.8.2016 alkaen, sijoituspaikkana Nuolialan koulu. Pirkkalan kunnan sivistystoimi tarjoaa lapsille ja nuorille
Pirkkalan kunta - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Lähihoitajia -

Lähihoitajat
Esperi avaa Ylöjärvelle uuden ikäihmisten ja muistisairaiden hoivakodin. Uusi Esperi Hoivakoti Vivian valmistuu syksyllä 2016. Hoivakoti tarjoaa kodin 30:lle ympärivuorokautista hoivaa tarvitsevalle ikäihmiselle. Vakituisen
Esperi Care Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Liikennemyymälätyöntekijä -

Kahvila- ja baarimyyjät
Haemme ABC Lahdesjärven Saleen LIIKENNEMYYMÄLÄTYÖNTEKIJÄÄ pääasiassa Salen työtehtäviin vakituiseen (60 h/3 vkoa) työsuhteeseen. Odotamme sinulta - iloista ja aitoa asiakaspalveluasennetta: kykyä
Pirkanmaan Osuuskauppa - 2016-08-10 - Pirkanmaa

Monipalvelutyöntekijä päiväkoteihin Nokialle -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme motivoituneita, ahkeria ja oma-aloitteisia monipalvelutyöntekijöitä asiakasyrityksemme Nokialle eri toimipisteisiin keikkatyöhön. Monipalvelutyöntekijänä hallitset sekä huolellisen ammattimaisen siivouksen,
Opteam Pirkanmaa/Tampereen Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-03 - Pirkanmaa

Muovityöntekijä -

Muovituoteteollisuuden prosessityöntekijät
Etsimme asiakasyrityksellemme muovityöntekijää Parkanoon. Työtehtäviin kuuluu muoviasentajan töiden lisäksi konelinjan hoito ja valvonta. Työssä on mahdollisuus 2-vuorotyöhön. Tarvittavat ominaisuudet:
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-03-23 - Pirkanmaa

Myyjä -

Myyjät
Haemme asiakasyrityksellemme Myyjää Sastamala-Huittinen alueelle. Olet etsimämme henkilö, mikäli Sinulla on kokemusta asiakaspalvelusta, pystyt itsenäiseen työskentelyyn, olet ulospäinsuuntautunut ja myyntihenkinen.
HR Yhtiöt - 2016-03-18 - Pirkanmaa

Myyjä -

Myyjät
Etsimme nyt K-market Orivedelle asiakaspalveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ vuorotteluvapaasijaisuuteen. Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä hyllytykseen.
StaffPoint Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa

Myyntiedustaja (kemian raaka-aineet) -

Myyntiedustajat
Haemme asiakasyrityksellemme omalla toiminimellä toimivaa myyntiedustajaa kemian raaka-aineiden myyntityöhön. Myytävät tuotteet ovat ammattikäyttöön tarkoitettuja puhdistus- ja huoltotuotteita mm. teollisuusyrityksille
SKC Tampere Oy, SK Consulting - 2016-04-27 - Pirkanmaa

Myyntineuvottelija, Elisa / Saunalahti -

Myyntiedustajat
Myyntineuvottelija, Elisa/Saunalahti Etsitkö vakituista työpaikkaa, jossa saat hyvää palkkaa? Tässä on mahdollisuutesi työllistyä ammattitaitoiseen ja mukavaan tiimiin ja napata oikeasti hyvä työpaikka
Enia Oy - 2016-03-16 - Pirkanmaa

Prosessityöntekijä, kemianteollisuus -

Kemianteollisuuden prosessityöntekijät
Amerplast etsii joukkoonsa JALOSTUSKONEEN HOITAJAA Amerplast Oy etsii Tampereen tehtaalleen, jalostusosastolle kahta (2) määräaikaista jalostuskoneen hoitajaa noin puolen vuoden pituisiin työsuhteisiin. Työtä tehdään
Amerplast Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Psykologi -

Psykologit
Olemme suurin kotimainen yksityinen sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tuottaja. Pihlajalinna -brändin alla tarjoamme kunnille innovatiivisia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuotantomalleja, muun muassa kokonaisulkoistuksia ja terveysasemaulkoistuksia.
Pihlajalinna Terveys Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Rakennustöiden valvojia -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Haemme nyt tähtijoukkoomme RAKENNUSTÖIDEN VALVOJIA pääkaupunkiseudun ja Tampereen toimipisteisiimme vakituisiin työsuhteisiin. Työtehtäviisi kuuluu taloyhtiöiden remonttien valvonta ja tulevaisuudessa mahdollisesti
Insinööritoimisto TähtiRanta Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
The Grill etsii kesäkaudeksi 2016 terassitarjoilijoita! Vaadimme: - Vähintään 2- vuoden kokemusta a'la carte tarjoilusta - Anniskelupassia - Hygieniapassia - Energisyyttä ja positiivisuutta - Joustavuutta - Paineensietokykyä
Smile Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa

Sairaalainsinööri -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
TAMPEREEN YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA Pirkanmaan sairaanhoitopiiri vastaa erikoissairaanhoidon ja vaativan erikoissairaanhoidon sekä muun muassa kehitysvammahuollon palveluiden tuottamisessa Pirkanmaalla. Toiminta on kasvamassa ja kiinteistökantamme
Tampereen yliopistollinen sairaala TAYS - 2016-05-30 - Pirkanmaa

Tiiminvetäjä-sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Esperi Hoivakoti Honkalinna on yksi Hoivakoti Linnean viidestä ryhmäkodista. 16-paikkainen Honkalinna tarjoaa ikääntyneille ja muille erityisryhmille pienkotimaista hoitoa ja asumista uusissa ja upeissa remontoiduissa tiloissa, Pikonlinnan
Esperi Care Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Tuotantotyöntekijöitä Ikaalisiin (kesätyö) -

Muovituoteteollisuuden prosessityöntekijät
Elämä on etsimistä. Meille Nordicissa se tarkoittaa oikeiden ihmisten löytämistä. Tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Nordic Henkilöstöpalvelut Oy henkilöstövuokraukseen
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Tampere - 2016-06-04 - Pirkanmaa

Tutkimushaastattelija, oppisopimus -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Haluatko ansaita ja samalla hankkia itsellesi ammatin? Meillä se on mahdollista. Pystyt työsi lomassa hankkimaan itsellesi merkonomin tutkinnon oppisopimuksen kautta. Opiskelusi räätälöidään juuri sinulle sopivaksi,
AAA-Palvelut Oy - 2016-03-05 - Pirkanmaa

Työnjohtaja, rakennusala -

Rakennusalantyönjohtajat
Haemme rakennusalan asiakkaallemme uudispuolen TYÖNJOHTAJAA (RI/RKM) Pirkanmaan alueelle. Toivomme hakijalta: - soveltuvaa koulutusta (RKM/RI) - vähintään vuoden työnjohtokokemusta valmistumisen jälkeen - laatutietoista otetta
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-04-27 - Pirkanmaa

Vuorovastaava -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Tarjoamme vastuuta ja haasteita koko ajan muuttuvassa myynnin maailmassa. Koulutuksemme on Suomessa aivan kärkipäätä ja etsimme yhtä henkilöä ottamaan tiukan haasteen vastaan. Haemme Tampereen toimiston Myyntipäällikölle
Undin Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Yöesimiehen kausisijaisuus, Alma Manu Oy -

Teollisuuden työnjohtajat
VOISIKO SINUSTA TULLA LEHTILÄHETTÄMÖN MANU? Alma Manu Oy:ssä työskentelee meitä Manuja 1 100 erilaisissa hallinnon, lehtipainon ja jakelun tehtävissä. Haemme Alma Manuun Tampereelle YÖESIMIEHEN KAUSISIJAISTA
Alma Media Oyj - 2016-03-23 - Pirkanmaa

 
 
site syntyy 9.4076769351959 sekuntia