Job Erityislastentarhanopettaja Helsinki-Uusimaa Helsingin kaupunki. - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Erityislastentarhanopettaja

Työnkuvaus:
Varhaiskasvatusvirasto, Päivähoitoyksikkö Arabia-Viola Tervetuloa töihin keskiselle varhaiskasvatusalueelle! Olemme vihreä, vierivä ja leikillinen alue, joka sijaitsee nimensä mukaisesti keskellä Helsinkiä, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Haemme varhaiskasvatusosaajia, joilla on tahtoa sekä intoa kehittää yhdessä lasten, perheiden ja työkavereiden kanssa tutkivaa toimintakulttuuria. Tule mukaan yhteisölliseen joukkoomme! Tehtävän kuvaus: Haemme erityislastentarhanopettajaa Keskiselle varhaiskasvatusalueelle päivähoitoyksikkö Arabia-Violaan. Alustavan suunnitelman mukaan tulevalla kaudella toimisit päiväkoti Arabian esiopetusikäisillä kolmena päivänä ja pienempien lasten parissa kahtena päivänä viikossa. Työyhteisöömme etsitään aktiivista, työn kehittämisestä innostunutta positiivisen asenteen omaavaa työntekijää. Odotamme, että tuot erityisen tuen näkökulman työn suunnitteluun, toteutukseen ja keskusteluihin. Uusintahaku. Hakuajalla 13.4.-27.4.2016 (työavain 46-173-16) sekä hakuajalla 3.-17.5.2016 (työavain 42-228-16) tehtävää hakeneet huomioidaan. Työ alkaa 1.8.2016 tai sopimuksen mukaan. Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä Kelpoisuusehto: Edellytyksenä erityislastentarhanopettajan koulutus tai soveltuva erityisopettajan pätevyys (laki 272/2005 ja asetus 608/2005). Suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito. Lisäksi edellytämme: Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä. Helsingin kaupunki edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista tasa-arvoa.

Työnantajan nimi: Helsingin kaupunki.

Työnantajan osoite: Berliininkatu 4, 00560 HELSINKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lastentarhanopettajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakasneuvottelija -

Puhelin- ym. myyjät
Oletko työtön työnhakija tai kenties olet päättänyt viettää välivuoden opiskeluistasi ja tarvitset töitä. Tule meille töihin Vantaan toimistolle! Palkkaamme 3 hyvän asenteen omaavaa henkilöä
Finnacta Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Baaritarjoilija, Kaisla Helsinki, kesätyö -

Tarjoilijat
Etsimme Olutravintola Kaislaan baaritarjoilijaa kesäkaudelle 2016. Yliopiston metroaseman kupeessa Vilhonkadulla sijaitsevaan Kaislaan voit astua sisään joko Vilhonkadun tai Vuorikadun puolelta. Tulijalle aukeaa olutmaailma koko rikkaudessaan.
StaffPoint Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Esimiesharjoittelija -

Henkilöstöjohtajat
Yrityksemme laajentaa toimintaansa ja etsimme parhaillaan uusia esimiesharjoittelijoita eri puolille Uudenmaan aluetta. Etsimämme henkilöt ovat ulospäinsuuntautuneita, tuloshakuisia ja positiivisia persoonia. Myös ajokortti tulee olla
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Hallinto- ja henkilöstösihteeri, keskustoimisto, H -

Henkilöstöhallinnon avustavat toimistotyöntekijät
Aspa Palvelut Oy on vammaisten ihmisten, mielenterveyskuntoutujien ja muiden tukea tarvitsevien asumispalveluihin erikoistunut yhteiskunnallinen yritys. Työmme perustuu vahvoihin arvoihin, ihmisen
ASPA Palvelut Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

HENKILÖKOHTAINEN AVUSTAJA -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan kesälomien ajaksi lähihoitajaksi opiskelevaa tai alalla olevaa työntekijää. Työtehtävänä avustaa liikuntavammaista pyörätuolipotilasta esim. pukeminen, siivous, pyykit, ulkoilu ja kauppareissut
Tirri Liisa - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Etsimme nyt asiakasyrityksellemme ammattitaitoista KAIVINKONEKULJETTAJAA Työtehtävän kuvaus Tehtävä sisältää kaivinkonekuljettajan tehtäviä tie- ja rakennustyömailla. Tehtävässä menestyminen
Uniflex Suomi Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Kesälaborantti -

Bioteknikot (pl. lääketieteellinen tekniikka)
Premix Oy on Nurmijärven Rajamäellä sijaitseva Euroopan markkinajohtaja sähköäjohtavien muoviseosten ja korkeantaajuuden antennimateriaalien kehittäjänä ja valmistajana. Liikevaihtomme 30M€ saamme aikaan
Premix Oy - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa

Kirvesmies Keravalle -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme pitkäaikaiselle yhteiskumppanillemme ammattitaitoista kirvesmiestä linjasaneerauskohteeseen Keravalle. Työkohteen on tarkoitus valmistua alkuvuodesta ja tämän jälkeen siirryt sujuvasti toiselle työmaalle Keravalle
Nordic JobCentre Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kivityöntekijä -

Kivenhakkaajat ja -leikkaajat ym.
VPS Henkilöstöpalvelu VPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi
VPS Henkilöstöpalvelu Ky - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Koulunkäyntiavustaja -

Koulunkäyntiavustajat
Opetusvirasto, Suutarinkylän peruskoulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös
Helsingin kaupunki. - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Stadium Tapiola etsii iloista ja aktiivista myyjää (37,5h/vko määräaikaiseen työsuhteeseen) Nautitko sinäkin aktiivisesta elämäntavasta? Meillä Stadiumilla työskentelee joukkuepelaajia, joiden intohimo
Stadium Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyntiedustajat
Haemme aktiivisen ja hyvän asenteen omaavaa myyntihenkistä, motivoitunutta ja määrätietoista henkilöä asiakasyrityksellemme myyntitehtäviin. Myytävät tuotteet ovat rakennusalan isojen valmistustyövälineitä
Barona Teollisuus Oy - 2016-03-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
S-marketissa on aina edullinen hintataso sekä laaja ja kiinnostava tuotevalikoima. Myymälät ovat siistejä, ja palvelutiskiltä voi ostaa esim. tuoretta kalaa ja grillituotteita. Ketjussa panostetaan erityisesti tuoretuotteiden
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Haemme nyt Siwa Pihlajatielle Helsinkiin palveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä hyllytykseen. Työvuorot sijoittuvat
StaffPoint Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Haemme nyt K-Market Puistokadulle Lohjalle palveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ KESÄKSI Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä hyllytykseen. Työvuorot
StaffPoint Oy - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa

Ohjaaja (sosiaaliala) -

Lähihoitajat
Haemme uuteen RK-Asunnot Pellaksen asumispalveluyksikköön Espoon Myllykylään määräaikaiseen työsuhteeseen OHJAAJIA YÖPAINOTTEISEEN TYÖHÖN Rakennamme yhdessä viihtyisää ja toimivaa kotia
Rinnekoti-Säätiö - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

Ohjelmakoordinaattori -

Myyntiedustajat
Haemme ohjelmakoordinaattoria Agrotechnology from Finland -kasvuohjelmaan. Ohjelman tavoitteena on kasvattaa agroteknologiayritysten liikevaihtoa ja vientiä sekä tunnistaa potentiaalisimpien kohdemarkkinoiden liiketoimintamahdollisuuksia sekä
StaffPoint Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

Pakkauskoneenkäyttäjä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Saba Fresh Cuts valmistaa valmiiksi paloiteltuja, huuhdeltuja salaatteja kahdessa modernissa tehtaassa Pohjoismaissa: toinen sijaitsee Espoossa ja toinen Helsingborgissa, Ruotsissa. Tuotamme yhteensä noin 40 000 000 salaattipussia vuodessa. Hankimme
Adecco Finland Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Psykologi -

Psykologit
Haettavana psykologin osa-aikainen sijaisuus (50%) HYKS:ssä Olarin nuorisopsykiatrisella poliklinikalla. Poliklinikalla tutkitaan ja hoidetaan 13-17-vuotiaita erikoissairaalahoitoa tarvitsevia nuoria. Työ sisältää lisäksi
HUS - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Putkiasentaja -

Putkiasentajat
Suomen Lämpö-Pro Oy on kokonaisvaltainen remonttitalo. Toimialueemme ovat Varsinais-Suomi, Uusimaa, Kanta-Häme, Pirkanmaa sekä jatkossa Seinäjoen talousalue. Toimintamme kasvaessa haemme PUTKIASENTAJAA Haemme henkilöä
Suomen Lämpö-PRO Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Rakennuttajainsinööri -

Rakennustoiminnan tuotantojohtajat
Hoivatilat on hoivan tilojen tuottamiseen ja vuokraamiseen erikoistunut yritys. Toimintatapamme on ainutlaatuinen. Kunnille olemme kokonaisvaltainen palvelukumppani. Yrityksille olemme partneri, joka huolehtii kiinteistöhankkeet alusta loppuun, tontin
Barona Teollisuus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
Haemme TMP Sähkö Oy:lle sähköasentajaa Lohjalle. Työalueenasi on Uusimaa ja Varsinais-Suomi. Työtehtäviisi kuuluu kiinteistöjen ja teollisuuden sähköasennukset sekä automaatioasennukset. Edellytämme
Suomen Henkilöstötalo - 2016-03-01 - Helsinki-Uusimaa

Site Manager -

Johtamisen ja organisoinnin erityisasiantuntijat
Etsimme asiakkallemme Site Manageria Raumalle. Asiakkaamme on strateginen ulkoistusyhteistyökumppani, joka tarjoaa kiinteistö- ja toimitilapalveluita, isännöintipalveluita, energianhallintapalveluita ja terveydenhuoltopalveluita. Yritys
Personalhuset Staffing Group - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Testiautomaatio velho -

Ohjelmistokehittäjät
Toimimme viimeisimpien tekniikoiden ja uusimpien työkalujen parissa. Päivittäisessä työssäsi tulet työskentelemään osana yrityksemme ja asiakkaan edustajista muodostuvaa testaustiimiä ja vastaamaan erilaisten
Symbio Finland Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Toimistotyöntekijä -

Yleissihteerit
CL-Yhtiöpalvelu Oy on vuonna 1995 perustettu henkilöstön vuokraukseen erikoistunut luotettava ja vakavarainen Suomalainen yritys. Etsimme asiaskayrityksellemme kesätyöntekijää toimistotöihin. Toiveena tekijästä:
CL-Yhtiöpalvelu Oy - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa

Tuotepäällikkö -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Tuotepäällikkö ilmatekniikkaan VTT Expert Services Oy tarjoaa monipuolisia asiantuntija-, sertifiointi- ja tuotehyväksyntä-, testaus- ja tarkastus-, sekä kalibrointipalveluja. Tuemme asiakkaitamme tuotteiden ja palvelujen
VTT Expert Services Oy - 2016-03-17 - Helsinki-Uusimaa

Turistiopas -

Matkaoppaat

Uninordic info - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Tutkimushaastattelija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Haemme iltavuoron tiimiimme kuutta osa-aikaista D-Vitamiinin tutkimushaastattelijaa. Kerro hakemuksessasi hakevasi nimenomaan osa-aikaista tutkimushaastattelijan paikkaa. Työajat päätät itse. Työtehtäväsi soveltuvat
AAA-Palvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Vuokravälittäjä -

Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Vuokravälittäjä, Vuokraturva Oy, Helsinki Asuminen ja kodin vaihtaminen ovat sydäntäsi lähellä. Näet itsesi haastavassa ja vaihtelevassa työssä. Olet työtä pelkäämätön asiakaspalvelun
Vuokraturva Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

ylitarkastaja -

Muut julkishallinnon valmistelu- ja valvontavirkamiehet
TYÖPAIKKA KUVAUS Liikenne- ja viestintäministeriö edistää väestön hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukukykyä. Huolehdimme toimivista, turvallisista
Liikenne- ja viestintäministeriö - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 9.2315011024475 sekuntia