Job Erityislastentarhanopettaja Helsinki-Uusimaa Helsingin kaupunki. - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Louhi, Päivähoitoyksikkö Louhi Tervetuloa töihin keskiselle varhaiskasvatusalueelle! Olemme vihreä, vierivä ja leikillinen alue, joka sijaitsee nimensä mukaisesti keskellä Helsinkiä, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Haemme varhaiskasvatusosaajia, joilla on tahtoa sekä intoa kehittää yhdessä lasten, perheiden ja työkavereiden kanssa tutkivaa toimintakulttuuria. Tule mukaan yhteisölliseen joukkoomme! Tehtävän kuvaus: Haussa innostunut ja osaava erityislastentarhanopettaja! Louhi on puolentoista vuoden ikäinen päiväkoti Etelä-Hermannissa. Lapsia talossa on reilut 110. Olemme lähteneet alusta alkaen rakentamaan yhteisöllisesti toimivaa päiväkotia. Lapset kuuluvat suurempaan kylään, jossa on eri-ikäisiä lapsia. Kylissä lapset on jaettu iänmukaisiin pienryhmiin, joista kasvattajat vastaavat yhdessä sovitusti. Kylän tiimiin kuuluu 5-7 kasvattajaa. Lisäksi meillä on 14 lapsen esiopetusryhmä, jossa tarvitaan ensi toimintakaudella erityislastentarhanopettajan osaamista lastentarhanopettajan ja lastenhoitajan lisäksi. Odotamme sinulta osaamista erityisen tuen asioissa, hyviä tiimityötaitoja ja kehittävää työotetta. Jos koet sopivasi tällaiseen tehtävään, laita hakemuksesi! Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä Kelpoisuusehto: Edellytyksenä erityislastentarhanopettajan koulutus tai soveltuva erityisopettajan pätevyys (laki 272/2005 ja asetus 608/2005). Suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito. Lisäksi edellytämme: Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä. Helsingin kaupunki edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista tasa-arvoa.
Työnantajan nimi: Helsingin kaupunki.
Työnantajan osoite: Sörnäistenkatu 17, 00580 HELSINKI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Lastentarhanopettajat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakasneuvoja -
Puhelinpalveluneuvojat
Etsimme rahoitusalalla toimivalle asiakkaallemme Helsinkiin ruotsinkielisiä Contact Center asiakasneuvojia. Työsuhde alkaa mahdollisimman pian tai viimeistään 1.5.2016. Työsuhteen kestot ovat arviolta 3-10 kuukautta ja työsopimus
Eilakaisla Oy - 2016-02-25 - Helsinki-Uusimaa
Hitsaaja (Tig) -
Ohutlevysepät
Haemme asiakkaallemme Järvenpäähän uusiin tehdastiloihin ammattitaitoista levyseppähitsaajaa RST-ohutlevytuotteiden hitsaustehtäviin. Asiakkaamme toimii kokonaisuuksien toimittajana, joihin sisältyy metallisten komponenttien
Alrekry Oy - 2016-05-13 - Helsinki-Uusimaa
IV-asentaja -
Putkiasentajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
IV-kanavien puhdistaja -
Rakennuspuhdistajat ja nuohoojat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi etelä Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
MJV Group Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Kaksi lastenhoitajaa, Kellokosken päiväkoti -
Lastenhoitotyöntekijät
Tuusulan kunnan varhaiskasvatuspalvelut on aikaansa seuraava ja innovatiivinen palveluorganisaatio, joka rakentaa palvelunsa yhdessä lasten ja vanhempien kanssa. Tuusulan kunta hakee Kellokosken päiväkotiin kahta lastenhoitajaa ajalle 1.8.2016-31.5.2017.
Tuusulan kunta - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa
Kalusteasentaja / muuttomies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
PKS / Kalusteasentaja / Muuttomies Henkilöstöratkaisut Canvas Oy vuokraa ja rekrytoi loistotyypit kuljetus-, logistiikka-, rakennus- ja palvelualoille sekä teollisuuden ja tuotannon eri tehtäviin luotettavasti ja nopeasti jo vuodesta
Canvas Oy - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa
Kirjanpitäjä -
Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Dynaaminen Kirjanpitäjä / Toimistotyöntekijä Olemme vuonna 2011 perustettu kiinteistökehitysyritys. Suunnittelemme, toteutamme ja myymme korkeatasoisia asuntokohteita kokonaispalveluna, tontin hankinnasta valmiiseen kohteeseen.
360 REM Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Sodexo Oy on kokonaisvaltaisia tilapalveluita tarjoava suomalainen yritys, joka kuuluu kansainväliseen, alallaan johtavaan Sodexo-konserniin. Tarjoamme monipuolisia ruokailu-, kokous- ja tapahtumapalveluita sekä toimitila- ja kiinteistöpalveluita,
Sodexo Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Kokoonpanija -
Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kokoonpanijat
VMP Varamiespalvelu on lähes 30 vuotta toimialaa kehittänyt, yksi Suomen johtavista henkilöstöpalvelualan yrityksistä, jonka ydinosaamista on henkilöstövuokraus ja rekrytointi kaikille toimialoille. Meillä on ilo
VMP Group / Bework Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
Koodari -
Sovellusohjelmoijat
Etsitkö kesätöitä ohjelmistokehityksen parista? Oletko opinnoissasi jo yli puolen välin ja haluat päästä kerryttämään arvokasta työkokemusta? Etsimme nyt vakavaraiselle ja kasvavalle asiakkaallemme
Academic Work Suomi Ab - 2016-02-25 - Helsinki-Uusimaa
LVI-suunnittelija -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Myymälänhoitaja -
Myymälän esimiehet
Reima on johtava toiminnallisten lastenvaatteiden brändi. Yhtiö on perustettu Kankaanpäässä 1944. Siitä lähtien tavoitteenamme on ollut taata lapsille liikkumisen ja leikkimisen vapaus säästä riippumatta.
Reima Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiagentti,Kesätyö 2016 -
Puhelin- ym. myyjät
Vuoden 2016 Kesätyöt jaetaan nyt Tahdotko ansaita itsellesi mukavan tukun rahaa kesällä siistissä sisätyössä? Etsimme neljää kesätyöntekijää Turun toimipisteeseemme eri projekteihin:
Finnacta Oy - 2016-02-23 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Oletko myyntihenkinen? Löytyykö sinusta sinnikkyyttä, ahkeruutta ja vuorovaikutustaitoja? Silloin olet etsimämme henkilö! Konsernimme on toiminut jo yli 20 vuotta ja olemme palkanneet jo yli 60 myyjää vakituiseen työsuhteeseen.
Suomen Numerokeskus Oy - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa
Myyntipäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Autocredit Oy on nuori, kasvava rahoitusyhtiö, joka on erikoistunut käytettyjen ajoneuvojen rahoittamiseen. Viihtyisä toimipisteemme sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Pohjois-Tapiolassa. Etsimme joukkoomme myyntipäällikköä
Autocredit Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Ohjaaja -
Ohjaajat ja tuottajat
Luona Oy operoi tällä hetkellä useita turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksia Uudellamaalla maahanmuuttoviraston toimeksiannosta. Etsimme nyt Ohjaajaa Kesätyöntekijäksi Hyvinkään vastaanottokeskukseen. Ohjaajan
Luona Oy - 2016-03-17 - Helsinki-Uusimaa
Paloturvallisuustekniikan asentaja -
Rakennusalan avustavat työntekijät
Palokatkomiehet Oy on toiminut 30-vuoden ajan paloturvallisuuden alalla ja erikoistunut läpivientitiivistyksiin sekä rakenteiden palosuojauksiin. Haemme nyt joukkoomme huoltoasentajaa kiinteistöturvallisuuden yksikköömme. Työtehtäväsi
Palokatkomiehet Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Haemme iloista, ulospäin suuntautunutta ammattilaista joukkoomme. Odotamme sinulta aktiivisuutta, halua kehittää ammattitaitoasi ja joustavuutta. Katsomme eduksi makseeraustaidot. Tarjoamme paljon töitä, hyvän työyhteisön
Parturi-kampaamo Salon Choices Oy - 2016-04-27 - Helsinki-Uusimaa
Project Manager -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
ABB (www.abb.com) is a leader in power and automation technologies that enable utility, industry, and transport and infrastructure customers to improve their performance while lowering environmental impact. The ABB Group of companies operates in roughly
ABB Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Projektipäällikkö -
Tietokoneverkkojen erityisasiantuntijat
TYÖPAIKKA KUVAUS Ulkoasiainministeriö edistää Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia sekä toimii turvallisen ja oikeudenmukaisen maailman hyväksi. Ulkoministeriö ja sen alainen edustustoverkko ulkomailla
Ulkoasiainministeriö - 2016-02-24 - Helsinki-Uusimaa
Ravintolan tarjoilija -
Tarjoilijat
Classic Pizza Restaurant on kotimainen perheyritys, jonka juuret juontavat 90- luvulle Hankoon. Sinne yli satavuotiaaseen vanhaan makasiiniin aikoinaan perustettu pizzaravintola-konsepti toimii nykyään jo monella eri paikkakunnalla. Classic
Classic Pizza Restaurants - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Ravintolatyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Jaanatiina Oy/ Hesburger Martinlaakso - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Rengasasentaja -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Rewolt Henkilöstöpalvelut on kotimainen, yksityisomistuksessa oleva nuorekas henkilöstöpalveluita tuottava yritys. Haemme asiakasyrityksillemme autoalan ammattilaisia renkaiden asennustöihin pääkaupunkiseudun kohteisiin.
Rewolt Henkilöstöpalvelut - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa
Sähköasentaja -
Rakennussähköasentajat
SOL Henkilöstöpalvelut Oy on SOL -konsernin tytäryhtiö. SOL on kansainvälisesti toimiva suomalainen perheyritys ja työllistää yli 11 000 aurinkoista SOLilaista. SOL Henkilöstöpalvelut Oy tarjoaa kaikille
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme pieneen päiväkotiimme iltasiivoojaa. Työaika 1 tunti/päivä. 5pv/vk. Työ sopii esim. opiskelijalle, kotiäidille tai lisätyöksi. Edellytämme hyvää suomenkielen taitoa. Toivomme mahdollisimman
Päiväkoti Satupuu - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa
Toimistotyöntekijä -
Yleissihteerit
Haemme kiireellisesti julkishallinnon asiakkaallemme kymmentä toimistotyöntekijää auttamaan ruuhkautuneessa tilanteessa. Työt alkavat sopimuksen mukaan, kuitenkin mahdollisimman pian. Sopimus tehdään työntekijän
StaffPoint Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Vastaava sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Mikeva on yksi Suomen suurimmista yksityisen sosiaalipalvelualan yrityksistä. Tuotamme laadukkaat kuntoutus-, hoiva- ja asumispalvelut, joihin kuuluvat myös terapiapalvelut 100 yksikössämme. Asukkaitamme ovat ikääntyneet,
Mikeva Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Vuoromestari, Belge Bar & Bistro -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Tarjolla työn iloa belgialaisella aksentilla! Belge bar&bistro tarjoaa asiakkailleen ruoka- ja juomanautintoja, uudistetussa kauppakeskus Kluuvissa, viikon jokaisena päivänä. Belgen katon alta löytyvät niin bistro, olutravintola
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa
Ylilääkäri -
Erikoislääkärit
TYÖPAIKKA KUVAUS Valvira on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla toimiva keskusvirasto, jonka tehtävänä on valvoa, että sosiaali- ja terveydenhuollossa, alkoholiin liittyvissä elinkeinoissa sekä ympäristöterveydenhuollossa
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) - 2016-03-05 - Helsinki-Uusimaa