Job Erityislastentarhanopettaja Helsinki-Uusimaa Helsingin kaupunki. - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Varhaiskasvatusvirasto, Päivähoitoyksikkö Timotei Lasta lähellä lännessä! Haaga-Kaarelan varhaiskasvatusalue sijaitsee hyvien juna- ja bussiyhteyksien varrella Länsi-Helsingissä. Alueemme, johon kuuluvat Malminkartano, Kannelmäki, Maununneva, Hakuninmaa, Lassila, Haaga ja Kivihaka, on monimuotoinen ja monikulttuurinen. Alueella järjestetään pedagogisia foorumeita ja työyhteisöissämme on vireää pedagogisen toiminnan kehittämistä. Käytämme toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa ryhmävasua. Olemme kouluttautuneet Ihmeelliset Vuodet- menetelmän käyttämiseen ja kehittäneet luontokasvatusta mm. Metsämörri-toimintana. Arvostamme lapsen leikkiä ja leikillisiä oppimisympäristöjä. Alue on lähellä luontoa ja monipuolisia liikkumismahdollisuuksia lasten kanssa. Arvostamme hyviä työyhteisö- ja vuorovaikutustaitoja. Tehtävän kuvaus: Tule Timoteihin, monipuolisten osaajien joukkoon, monikulttuuriseen Malminkartanoon! Aktiivinen, innostunut ja idearikas työyhteisömme tarvitsee erityislastentarhanopettajaa, jonka tehtävänä on toimia resurssiopettajana lapsiryhmissä. Odotamme oma-aloitteista ja joustavaa työotetta, vuorovaikutus- ja tiimityötaitosi ovat kohdallaan. Otathan uuden haasteen vastaan! Työn voit aloittaa 1.8.2016 tai sopimuksen mukaan. Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä Kelpoisuusehto: Edellytyksenä erityislastentarhanopettajan koulutus tai soveltuva erityisopettajan pätevyys (laki 272/2005 ja asetus 608/2005). Suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito. Helsingin kaupunki edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista tasa-arvoa.
Työnantajan nimi: Helsingin kaupunki.
Työnantajan osoite: Piianpolku 3, 00410 HELSINKI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Lastentarhanopettajat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakas-ja myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Haemme Espoon Leppävaaran toimipisteeseemme ASIAKAS-JA MYYNTINEUVOTTELIJOITA kesäksi. Aiempi kaupan alan kokemus ei ole välttämätöntä, sillä perehdytämme ja jatkokoulutamme perusteellisesti mielenkiintoisiin
Buusteri Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa
Betonituotetyöntekijä, teollisuus -
Betonituote- ym. teollisuuden prosessityöntekijät
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja
Carrot Keski-Suomi Oy - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa
Erikoislääkäri -
Erikoislääkärit
Haemme osaavaan 60 lääkärin joukkoon ortopedian erikoislääkäriä. Varmista paikkasi Uudenmaan suurimmassa yliopistoklinikan ulkopuolisessa HUS-sairaalassa, jossa on iso synnytys- ja päivystysleikkaustoiminta noin
HUS - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Erityislastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Help Desk -puhelinpalvelutyöntekijä -
Puhelinpalveluneuvojat
Haemme nyt Unigrafialle Help Desk -puhelinpalvelutyöntekijöitä määräaikaiseen työsuhteeseen. Työt alkavat heti sopivien henkilöiden löydyttyä ja työsuhde solmitaan Staffpointin kanssa. Työpaikkana
StaffPoint Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Hitsaaja -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme asiakasyrityksellemme ammattitaitoista Hitsaajaa Pasilassa sijaitsevalle ratatyömaalle. Toivomme sinun hallitsevan hitsaustyön MIG:illä sekä puikolla mustaan rautaan. Lisäksi katsomme eduksesi, mikäli hallitset rosterin
Amiko Lahti Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Huoltoasentaja -
Muut sähköasentajat
Sinulla on sähkö- tai automaatioalan peruskoulutus. Ovi- ja porttiautomatiikan tuntemus esim. lukkoliikkeen palveluksesta on eduksi. Haemme joustavaa, oma-aloitteista ja luotettavaa henkilöä, joka haluaa työskennellä itsenäisesti
Assa Abloy Entrance Systems Finland Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Kaivinkoneen kuljettaja -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Haetaan kokenutta pyöräalustaisen kaivinkoneen kuljettajaa. Työkokemusta kaivinkoneesta oltava, työ 2-vuorotyötä. Luotettavalle ja työnsä, sekä koneen hoitavalle kuskille palkka sen mukaan. Ota yhteyttä
VS-Nostot Oy - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa
Kattoasentaja/Bitumieristäjä -
Eristäjät
Etsimme ammattitaitoisia bitumieristäjiä / kattoasentajia pääkaupunkiseudulle. Tulityökortti, työturvallisuuskortti ja ajokortti. Peltiasennusosaaminen ja kirvesmiestöiden hallinta katsotaan eduksi. Urakkapalkka tes
Tampereen Katehuolto Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Käpylässä sijaitseva Ravintola Käpygrilli etsii ammattitaitoista kansainvälisen ruokakulttuurin osaavaa à la carte -kokkia. Hakemamme henkilö on joustava, itsenäiseen työskentelyyn kykenevä ja motivoitunut
Exomar Oy / Ravintola Käpygrilli - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Laattamies (toimitilasaneeraus) -
Lattianpäällystystyöntekijät
Nordic JobCentre Oy on yli 20-vuotiset juuret omaava oululainen henkilöstöpalvelualan yritys. Yritys vuokraa ja rekrytoi ammattitaitoista henkilöstöä rakennus- ja teollisuusaloille. Toimistomme sijaitsevat Oulussa, Ylivieskassa
NJC Etelä Suomi Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Vantaan kaupungin Vanhusten avopalveluihin kuuluu kotihoito, tehostettu kotihoito, varahenkilöstö, palvelutalotoiminta ja ennaltaehkäisevät palvelut. Kotihoidossa on kymmenen toimintayksikköä eri puolilla Vantaata. Kotihoidossa
Vantaan kaupunki - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Perusturvakuntayhtymä Karviaisessa on jatkuva rekrytointi lyhyt- ja pitkäaikaisiin (kesätyö, keikkatyö ja muut sijaisuudet) lähihoitajan sijaisuuksiin. Myös alan opiskelijat ja muut terveydenhuollon ammattilaiset voivat
Perusturvakuntayhtymä Karviainen - 2016-04-29 - Helsinki-Uusimaa
LVI-asentaja -
Putkiasentajat
Haemme asiakkaallemme kokenutta LVI-asentajaa Mäntsälään uudiskohteeseen. Edellytämme: - vähintään 5 vuoden kokemusta monipuolisista LVI-asennuksista - itsenäistä työotetta - työturvallisuuskorttia
Maximus Oy - 2016-02-19 - Helsinki-Uusimaa
LVI-asentaja -
Putkiasentajat
Haemme kokenutta LVI-ASENTAJAA Helsingin keskustaan saneeraskohteeseen. Hyvällä työntekijällä on mahdollisuus rekrytoitua asiakasyritykseen! Odotamme sinulta: - LVI-asentajan koulutusta - Kokemusta LVI-asennuksista - Voimassa
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa
Maalari asuntotuotantoon pääkaupunkiseudulle -
Rakennusmaalarit ym.
Haemme sisämaalareita pääkaupunkiseudulla sijaitseviin uudiskohteisiin. Kohteet ovat pääasiassa asuntotuotantoa. Tarjoamme: - hyvän palkan ammattitaitosi mukaan - mahdollisuuden pitkäkestoiseen työhön - vakavaraisen
Maximus Oy - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa
Maalari -
Rakennusmaalarit ym.
Haemme asiakkaallemme itsenäiseen työskentelyyn kykeneviä maalareita, jotka osaavat toimia rakennustyömaalla ja pienemmissä kohteissa. Edellytämme hakijoilta työturvallisuuskorttia ja reipasta asennetta. Tehtävään
Maximus Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 22 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kaikenikäisiä henkilöitä,
Pasastar Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Etsimme keikkamyyjää, joilla myyntityö on veressä eikä innokkuudesta ole pulaa. Tehtäviin kuuluu yrityksen edustustehtävät ja artistien keikkamyynti. Laita hakemus sähköpostiin ja vakuuta meidät,
Loisto-Viihdepalvelut Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Ohjelmistokehittäjä -
Ohjelmistokehittäjät
Tulet työskentelemään osana tuotekehitysyksikköömme sijoittuvaa Test Systems Development- tiimiä, jonka vastuulla on tuotekehitysprojektien ohjelmistokehitys sekä laboratorion testausohjelmistojen ja -laitteistojen kehitystyö.
Murata Electronics Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Project Manager -
Systeemisuunnittelijat
Etsimme asiakkaallemme kahta innovatiivista ja energistä projektipäällikköä työskentelemään kansainvälisessä ympäristössä. Tehtävässä voit sijoittua asiakkaamme Ruotsin tai
Studentwork Sharper Oy - 2016-03-27 - Helsinki-Uusimaa
Puutarhuri -
Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Haetaan puutarhuria erilaisiin puisto ja viheralueiden ylläpitotöihin. Töitä on tarjolla sekä alan ammattilaisille sekä alasta kiinnostuneille työntekijöille. Työkohteet:
Vihervarikko Oy - 2016-03-10 - Helsinki-Uusimaa
Ravintolan tarjoilija -
Tarjoilijat
Haemme asiakasyrityksillemme tarjoilijoita keikkaluontoiseen työhön erilaisiin salitehtäviin Järvenpää-Kerava-Tuusula -alueelle. Tarjoilijana olet vastuussa asiakkaiden viihtyvyydestä ja palvelun sujuvuudesta yhteistyössä
Opteam Järvenpää Oy - 2016-05-17 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Raaseporin kaupunki hakee sosiaalityöntekijää perhekeskukseen (kahden vuoden projekti). Tervetuloa joukkoomme kehittämään Raaseporin kaupungin perhekeskuksen toimintaa vastaamaan uutta sosiaalihuoltolakia (1301/2014). Perhekeskukseen
Raseborgs stad - Raaseporin kaupunki - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Tiiminvetäjä -
Myyntiedustajat
Yrityksemme laajentaa toimintaansa ja etsimme parhaillaan uusia tiiminvetäjiä eri puolille Porvoota ja sen lähialueita. Etsimme henkilöitä, jotka ovat tuloshakuisia, positiivisia ja myyntihenkisiä ihmisiä. Ajokortti
Ikonen Marketing Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Toimiston esimies -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Uusien toimeksiantojen ja nopean kasvun myötä etsimme Vantaalle Tikkurilan keskustan yksikköön toimiston esimiestä. Vastuullasi on toimiston myynnin ja markkinoinnin kokonaisvaltainen hallinta, myynnin kehittäminen ja edistäminen
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi etelä Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa
Yrittäjä -
Fresto Group Oy on tuore, suomalainen ruokaratkaisuja kehittävä ja tarjoava perheyritys, joka työllistää n. 300 henkilöä. Liikevaihtomme ylittää tänä vuonna 30 milj €. Tuotemerkkejämme ovat Fresto, Fresto Cafe, ja Ninan Keittiö, sekä
EKA Etelä Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Yritysmyyjä -
Myyjät
Kun sinä kasvat, myös IKEA kasvaa. Etsimme Vantaan tavarataloon asiakaspalveluhenkistä ja energistä YRITYSMYYJÄÄ / MYYJÄÄ (Vakituinen, 30h/viikko) Etsimme myyntihenkistä lisävahvistusta yrityksille suunnattujen
IKEA Oy - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa