Job Erityisluokanopettaja Helsinki-Uusimaa Askolan kunta - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Erityisluokanopettajan virka (nro 1280) Monninkylän koulussa. Kasvavassa koulussa toimii luokat 1-6 sekä kaksi erityisopetuksen pienryhmää. Oppilaita on noin 160. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaan. Kelpoisuuden lisäksi arvostamme hakijan halua ja kykyä yhteistyöhön ja opetuksen kehittämiseen. Vuorovaikutustaidot, joustavuus sekä soveltuvuus työyhteisöön vaikuttavat valintapäätökseen. Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Tehtäviä haetaan ensisijaisesti sähköisesti Kuntarekry.fi -sivujen kautta. Voit myös lähettää kirjallisen hakemuksen osoitteella Askolan kunta, Sivistystoimi, Askolantie 30, 07500 Askola. Hakemukseen tulee liittää kelpoisuutta osoittavat todistukset. Alkuperäiset todistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote. Tehtävät/virat täytetään kuuden (6) kuukauden koealalla. Askolan kunta on savuton työnantaja.
Työnantajan nimi: Askolan kunta
Työnantajan osoite: 07500 ASKOLA
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Erityisopettajat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakas- ja myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Tarjoamme toukokuussa aloittaville uusille työntekijöille ylimääräisen 500 euron bonuksen palkan päälle! Palkkaamme maaliskuussa avattavaan Malmin toimistoon 6 myyntineuvottelijaa Malmilla starttasi uusi helposti myytävä
Riafi Oy - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa
Baaritarjoilija -
Tarjoilijat
Haemme nyt kesätyöntekijää suosittuun Pickwick pubiin Helsingin keskustaan. Pickwick Pub Kaivokatu on suosittu kohtaamispaikka keskellä kaupunkia. Aivan ydinkeskustassa, Rautatieasemaa vastapäätä sijaitseva ravintola
StaffPoint Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Betonipumppuautonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Betomix Oy on betonilattioita valmistava yritys, joka toimii valtakunnallisesti. Yrityksemme palveluihimme kuuluvat kokonaisvaltaiset betonilattiaurakoinnit, betonipumppaukset ja materiaalien hankinnat. Työskentelemme pääasiassa Suomen
Betomix Oy - 2016-03-25 - Helsinki-Uusimaa
Catering-työntekijöitä -
Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Etsimme CATERING-TYÖNTEKIJÖITÄ asiakkaallemme LSG Sky Chefsille määräaikaiseen työsuhteeseen syyskuun loppuun saakka. Valmistaudumme vilkkaan sesongin alkamiseen. Etsimme työntekijöitä erilaisiin lentocatering-tehtäviin
Opteam Vantaa Oy - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa
Freelance-kääntäjä -
Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät
ETSIMME FREELANCE-KÄÄNTÄJIÄ Etsimme innokkaita ja osaavia Freelance-kääntäjiä työskentelemään kanssamme eri käännösprojektien parissa. Jos kirjoitat sujuvasti ja kykenet kääntämään
Kocer ry - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Kahvila- /liikenneasematyöntekijä -
Kahvila- ja baarimyyjät
Haemme asiakkaallemme Vantaalle iloista asiakaspalvelijaa liikenneasemalle. Työt alkavat sopimuksen mukaan mahdollisimman pian heinäkuun alussa ja jatkuvat elokuun puoliväliin, mahdollisuus myös jatkaa työskentelyä pidempään.
Sihti Etelä-Suomi Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Kaivinkoneen perämies -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Kassamyyjä -
Myyjät
Haemme Kassamyyjiä Espooseen Aiempi kokemus päivittäistavarakaupan alalta katsotaan eduksi, mutta sitäkin tärkeämpänä pidämme asennetta! Arvostamme iloista ja reipasta asiakaspalvelua, luotettavuutta, sekä
Joblink Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Kiinteistönhoitaja, ulkoalueet -
Kiinteistöhuollon työntekijät
kh-kiinteistöpalveluun kuuluva Arabian huollon paikallisyksikkö hakee palvelukseen ULKOALUEISTA VASTAAVAA KIINTEISTÖNHOITAJAA. Työtehtäviin kuuluu piendet huoltotyöt kiinteistön sisätiloissa, ulkoalueiden puhtaanapito
Kh-kiinteistöpalvelut Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme Tarvaspään kahvilaan ja juhlatilaan kokkia kesäkaudelle täydentämään joukkojamme. Vastuullasi olisi kahvilatuotteiden valmistus ja esillepano, yksityistilaisuuksien tarjoiluiden valmistus ja esillepano sekä
time for tea catering oy - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa
Kuorma-autonkuljettaja (Jakelu) -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Kuljettaja, haluaisitko työpaikan jossa voi myös viihtyä? Meillä Duologilla yli 200 ammattiliikenteen kuljettajaa operoi päivittäin asiakasyritystemme liikenteessä. Tarjoamme sinulle säännöllisen työn,
Duolog Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Laboratoriohoitaja -
Laboratoriohoitajat
Haemme Helsingin ja Itä-Uudenmaan terveysasemalaboratoriot vastuuyksikköön vakinaiseen toimeen laboratoriohoitajaa. Työ on pääsääntöisesti päivätyötä maanantaista perjantaihin. Ensisijainen
HUS - 2016-05-06 - Helsinki-Uusimaa
Lähi- ja mielenterveyshoitaja -
Lähihoitajat
HYKS Psykiatria psykoosien ja oikeuspsykiatrian linjalla on osastoja neljässä sairaalassa; Kellokosken sairaalassa psykoosikuntoutusosastot P24, P40 ja P50 ja oikeuspsykiatrian osastot P10, P20 ja P30 (Tuusula), Peijaksen sairaalassa psykoosien
HUS - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Varhaiskasvatusvirasto, Mellunkylän varhaiskasvatusalue Tervetuloa monien mahdollisuuksien Mellunkylään! Tule varhaiskasvattajaksi kasvavalle ja kehittyvälle varhaiskasvatusalueelle. Olemme monikulttuurisen varhaiskasvatuksen ja suomi
Helsingin kaupunki. - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Luokanopettaja -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Opetusvirasto, Hiidenkiven peruskoulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös nuorten
Helsingin kaupunki. - 2016-04-26 - Helsinki-Uusimaa
Markkinoinnin vetäjä -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Tervehdys sinä aurinkoinen joukkuepelaaja! Yrityksestämme: Finnacta Oy:lla mennään eikä meinata, olemme nostaneet busineksen tuhkista 4 vuodessa alan johtotähdeksi, emme harrasta nappikauppaa, liikevaihtomme pyörii miljoonissa,
Finnacta Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Myynnin tukihenkilö & toimistovastaava -
Yleissihteerit
Valoya Oy on LED-teknologiaa hyödyntävien energiatehokkaiden kasvihuonevalaisimien kehittäjä, valmistaja ja myyjä. Omaan LED-teknologiaan perustuen Valoyan valaisimet tuottavat kasveille paremman valon laadun, joka mahdollistaa
Valoya Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Päätoiminen tuntiopettaja, biologia ja maantieto -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Opetusvirasto, Sakarinmäen peruskoulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös
Helsingin kaupunki. - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa
Palkanlaskija -
Palkanlaskijat
Poolia on asiantuntijahenkilöstön projektityöhön, rekrytointiin ja suorahakuihin erikoistunut yritys. Toimimme seuraavilla alueilla: toimisto, taloushallinto ja rahoitus, IT, HR, myynti ja markkinointi sekä johtotehtävät.
Poolia Suomi Oy - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa
Pyöräkuormaajan kuljettaja/varastotyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Vip-Kuljetus Oy - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa
Rakennustyöntekijä -
Talonrakentajat
Haemme Espoon rakennustyömaille KOKENUTTA RAKENNUSMIESTÄ Työ tapahtuu uudis- ja korjausrakennustyömailla. Rakennusmiehet tekevät esimerkiksi rakennusten runko- ja vesikattotöitä, sisustus- ja viimeistelytöitä
Selekta Rakennus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Siivousliike Uuspalvelu Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Skolgångsbiträde -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
LEDIGA BEFATTNINGAR INOM BILDNINGSSEKTORN Vi söker skolgångsbiträden på deltid till våra grundskolor: Österby skola, rektor Klas Dahlqvist, tfn 019 289 3741 skolgångsbiträde för tiden 15.8.2016 - 3.6.2017
Raseborgs stad - Raaseporin kaupunki - 2016-05-13 - Helsinki-Uusimaa
Taloushallinnon assistentti, Iveco Finland Oy -
Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Adecco SA on maailman johtava henkilöstöratkaisuja tuottava yritys. Adeccolla on toimipisteitä yhteensä 5800, joista noin 170 Pohjoismaissa. Suomessa Adecco on toiminut vuodesta 1997 ja palvelemme 10 paikkakunnalla eri puolilla maata.
Adecco Finland Oy - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa
Tarjoilija -
Tarjoilijat
Kisahallia vastapäätä sijaitseva William K. Mannerheimintie on Helsingin olutravintoloiden edelläkävijä. Kesäkuussa 1991 ovensa avanneeseen OlutHuoneeseen haettiin vaikutteet poikkeuksellisesti Keski-Euroopasta. Laaja
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Teräsrakentaja -
Paksulevysepät ja rautarakennetyöntekijät
Etsimme asiakkaallemme teräsrakentajia rautarakennetöiden puolelle pääkaupunkiseudulle. Asiakasyrityksemme on pelti- ja rautarakenne- sekä ilmastointitöiden kokenut tekijä ja he ovat toimineet alalla yli 70 vuotta. Heidän
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-13 - Helsinki-Uusimaa
Tiiminjohtaja -
Myyntiedustajat
Menestyvä myyntiyrityksemme laajentaa toimintaansa ja etsimme nyt uusia työntekijöitä joukkoomme. Tarvitsemme motivoituneita, tavoitteellisia ja ulospäinsuuntautuneita ihmisiä, joita kiinnostaisi oman tiimin vetäminen.
Tmi S.Sorsa - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Timlärare med klassläraruppgifter -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Opetusvirasto, Brändö lågstadieskola Beskrivning av jobbet: Timlärare med klassläraruppgifter, företräde ges sökande som kan undervisa i modersmålsinriktad finska. Lag om kontroll av brottslig bakgrund hos
Helsingin kaupunki. - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Vaihteenhoitaja -
Puhelinvaihteenhoitajat
Me Uniflex Suomella olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointeihin. Vuokraamaamme henkilökuntaa löytyy esimerkiksi contact centereistä, rakennustyömailta ja teollisuushalleista Suomessa, Ruotsissa, Norjassa
Uniflex Suomi Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa