Job Erityisluokanopettaja Helsinki-Uusimaa Vantaan kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Erityisluokanopettaja

Työnkuvaus:
Tehtävän kuvaus: Jokiniemen yhtenäiskoulu sijaitsee Tikkurilan kupeessa, erinomaisten kulkuyhteyksien varrella. Koulussamme on noin 730 oppilasta ja 110 aikuista. Yleisopetuksen lisäksi Jokiniemen koulussa on pienryhmäopetusta, Paja-opetusta, autismiopetusta, harjaantumisopetusta sekä vaikeimmin kehitysvammaisten opetusta. Jokiniemen koulu on kaikkien lasten lähikoulu, jossa jokainen saa opiskella ja kasvaa oman kehitysvaiheensa ja edellytystensä mukaisessa vauhdissa. Lapset opettelevat arvioimaan omaa työtään aikuisen tuella. Haemme nyt kehittämismyönteiseen joukkoomme erityisluokanopettajaa 4. luokille. Uskomme osallistavaan yhteistyökulttuuriin, joustaviin opetusjärjestelyihin ja vankkaan ammattitaitoon. Tarjoamme monimuotoisen ja vaihtelevan työn mukavassa työyhteisössä. Vantaan kaupunki on savuton työpaikka. Lasten (alle 18 vuotta) kanssa työskentelevien tulee ennen tehtävän vastaanottamista esittää lainmukainen ote rikosrekisteristä. Kelpoisuusehto: Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus.

Työnantajan nimi: Vantaan kaupunki

Työnantajan osoite: Valkoisenlähteentie 51, 01370 VANTAA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Erityisopettajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakas-ja myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Haemme Helsingin Vuorikadun toimipisteeseemme ASIAKAS-JA MYYNTINEUVOTTELIJOITA kesäksi. Aiempi kaupan alan kokemus ei ole välttämätöntä, sillä perehdytämme ja jatkokoulutamme perusteellisesti mielenkiintoisiin työtehtäviimme.
Buusteri Oy - 2016-04-01 - Helsinki-Uusimaa

Asiakaspalvelija -

Vastaanoton ja neuvonnan hoitajat
Etsimme kansainväliselle asiakasyrityksellemme Vantaalle kahta asiakaspalveluvastaavaa vakituiseen työsuhteeseen. Työn kuvaan kuuluu tilausten käsittely- ja vastaanotto, asiakaspalvelu sekä muita toimistorutiineja. Tarjoamme mielenkiintoisen
Henkilöstöpalvelu Efectivo Oy - 2016-04-25 - Helsinki-Uusimaa

Asiakaspalvelun ja logistiikan ammattilainen -

Puhelinpalveluneuvojat
OneMed Oy kuuluu OneMed-konserniin, joka on Pohjois-Euroopan johtava terveydenhoidon tuotteiden, laitteiden ja tukipalveluiden myyntiin, markkinointiin ja jakeluun erikoistunut yritys. Toimimme kahdessatoista maassa, pääkonttorimme sijaitsee
OneMed Oy - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa

Associate consultant -

Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Omaatko ymmärrystä tietojärjestelmistä ja olet kiinnostunut Associate Consultant kasvuroolista? Oletko lisäksi hyvät sosiaaliset taidot omaava persoona, jota kiinnostaa IT-arkkitehtuurin kehittäminen finanssialalla?
Academic Work Suomi Ab - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Automekaanikko -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Haemme automekaanikkoa jolla vahva osaaminen ja halu tehdä laadukasta tulosta. Hakijalla tulee olla kyky omaksua autokorjaamon ja asiakkaan välinen palvelukokonaisuus. Tavara-autojen korjausten ammattitaito toivottavaa. Meillä hyvä,
Das Auto Huolto Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Barnskötare -

Lastenhoitotyöntekijät
Svensk dagvård i Esbo utvecklar systematiskt sin verksamhet för att kunna erbjuda en trygg vardag med hög kvalitet för varje barn i början av barnets livslånga lärande. För en arbetstagare innebär detta intressanta
Espoon kaupunki - 2016-04-25 - Helsinki-Uusimaa

Grilli-kahvio myyjä -

Myyjät
Haemme Espooseen iloista ja reipasta grillimyyjää. Tehtäviisi kuuluu ruuan valmistus ja myynti sekä asiakastilasta huolehtiminen. Olemme avoinna arkisin klo 7-21. Toivomme sinulta työkokemusta alalta ja paineensietokykyä
Kulta-Kahvilat Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Huoltomies -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Renta Oy on uusi suomalainen konevuokraamo, joka tarjoaa laajan valikoiman rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokrauspalveluita. Tarjoamme sinulle modernit ja tarkoituksenmukaiset koneet, laitteet, työmaatilat,
Renta Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Invataksinkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Haettavalta henkilöllä vaaditaan ammattiajolupa Espooseen (taksiliite), hyvää suomen kielen taitoa ja valmiudet hyvään asiakaspalveluun. Tarjolla on viikonloppuisin (perjantai-sunnuntai) tehtävä osa-aika työ,
Jopen Taksipalvelut Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Keräilijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Oriola tarjoaa palveluita terveydenhuollon toimijoille, jotka haluavat menestyä Pohjoismaissa ja Baltian maissa. Oriola panostaa pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin ja laajaan palveluvalikoimaan kattaen lääkejakelun, terveydenhuollon
Sihti Etelä-Suomi Oy - 2016-03-25 - Helsinki-Uusimaa

Kerhonohjaaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Etsimme lasten tiedekerhojen vetäjää. Kerholaiset ovat 4-12v. Kerhoja järjestetään eri paikkakunnilla. Tällä hetkellä etsimme Mäntsälään kerhonohjaajaa. Kerhot järjestetään
Elämys- ja majoituspalvelut Lemmenjoen Lumo - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Amarillon tarina alkaa syvältä Texasin sydämestä. Mausteiset makuelämykset ja virkistävät juomat johdattelevat Amarillon alkulähteille, runsaiden makujen maailmaan. Kokkimme ovat matkanneet Texasia ristiin rastiin
StaffPoint Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Metallityöntekijä -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi etelä Oy - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa

Musiikinopettaja -

Muut musiikin opettajat
ETSIMME UUSIA OPETTAJIA! Musiikkikoulu Demo on yksityinen pääkaupunkiseudulla toimiva musiikkikoulu. Tarjoamme laadukasta ja monipuolista soiton- ja laulunopetusta, kaikentasoisille yli 7-vuotiaille, ilman pääsykokeita. Annamme taiteen
Musiikkikoulu Demo - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Muurarin apumies -

Muurarit ym.
Jobio Henkilöstöpalvelut on räätälöityihin henkilöstöpalveluihin erikoistunut yritys. Toimimme Pirkanmaalla, Pohjanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Uusimaalla. Vahvuuksiamme ovat laatu ja toimitusvarmuus. Kyllä
Jobio Henkilöstöpalvelut - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Yrityksemme laajentaa ja etsimme nyt uusia myyjiä mukaan tiimiimme. Toivomme työntekijöiden olevan oma-aloitteisia, positiivisia ja innokkaita tekemään töitä. Lisäksi suomenkieli tulee hallita hyvin. Tarjoamme sinulle
Tmi S.Sorsa - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Netti-TV-palveluneuvottelija -

Myyntiedustajat
Haemme Helsingin ydinkeskustaan Vuorikadun toimipisteeseemme NETTI-TV-PALVELUNEUVOTTELIJOITA kokoaikaiseen työhön. Työtehtävä soveltuu mainiosti kaikenikäisille, välivuotta pitävälle tai muuten erilaisiin elämäntilanteisiin.
Buusteri Oy - 2016-03-10 - Helsinki-Uusimaa

Qlik Consultants / Sales Supports -

Tieto- ja viestintätekniikan myynnin erityisasiantuntijat
We are looking for experienced Qlik specialists for our customer project. Job description: Your role is to promote Qlik sales by acting as a sales support. You will also act as QlikTech consultant and
Koodaripalvelut.com Finland - 2016-02-25 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusinsinööri -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Oletko urasi alkuvaiheessa oleva suunnittelutehtävistä kiinnostunut rakennusinsinööri? Etsimme tuotesuunnittelijaa vakituiseen työsuhteeseen asiakkaallemme Parma Oy:lle. Tämä on loistava mahdollisuus työllistyä
Academic Work Suomi Ab - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
Ravintola China on toiminut Helsingin keskustassa jo yli 40 vuotta. Tarjoamme sekä perinteisiä kiinalaisia ruoka-annoksia että erikoisuuksia. Etsimme tiimimme nyt yhtä osa-aikaista ja yhtä kokoaikaista tarjoilijaa. Jos sinulla
Ravintola China - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Ravintolapäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Red Onion etsii ravintolapäällikköä uusiutuvaan ravintolaan! Haemme nyt Red Onioniin RAVINTOLAPÄÄLLIKKÖÄ suoraan asiakkaan omaan organisaatioon, vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen. Töissä
Smile Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Sairaanhoitajan (sisäinen sijainen) toimi on avoinna HYKS Nuorisopsykiatrian linjan tutkimus - ja hoito-osastolla B3. Käyntiosoite: Välskärinkatu 10 B, 00260 Helsinki. Osasto B3 on 13 15 - vuotiaille varhaisnuorille tarkoitettu tutkimus-
HUS - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa

Tekstiilimyyjä -

Myyjät
Cubus on yksi Pohjoismaiden johtavista muotiketjuista, jolla on yli 300 liikettä kuudessa eri maassa. Johtavana vaatetusalan ketjuna panostamme naisten, miesten ja lasten vaatemallistoihin. Palveluksessamme on yli 3500 työntekijää,
Cubus Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Teollisuusmaalari -

Ruiskumaalaajat ja -lakkaajat
Haemme asiakasyrityksellemme Helsinkiin teollisuusmaalaria tarkkuutta vaativiin työtehtäviin. Työsuhde on määräaikainen ja hyvin menestyvällä tekijällä on mahdollisuus rekrytoitumiselle. Työtehtävät
Barona Teollisuus Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Tiiminvetäjä iltavuoroon -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Myyntimestarit Oy on Viestilehtien ja Etelä-Suomen Median omistama myyntiyhtiö, joka toimii Hyvinkäällä, Riihimäellä, Mäntsälässä, Hämeenlinnassa ja Järvenpäässä. www.myyntimestarit.fi
Myyntimestarit Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Toimistotyöntekijä -

Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Sähkö-Jussi Oy on vuonna 1974 perustettu, linjasaneerauksiin erikoistunut sähköurakointiliike. Toimialueenamme on pääkaupunkiseutu. Työllistämme 7 sähköasentajaa sekä yhden toimihenkilön. Etsimme
Sähkö-Jussi Oy - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa

Vakuutusmyyjä -

Myyntiedustajat
Etsimme kokopäiväiseen myyntitiimiimme Helsingin Vallilaan myynti- ja palveluhenkistä vakuutusmyyjää vakituiseen työsuhteeseen. Avarra käsitystäsi puhelimella tehtävästä työstä; puhelin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Viemärien sukittaja -

Putkiasentajat
Suomen Lämpö-Pro Oy on kokonaisvaltainen remonttitalo. Toimialueemme ovat Varsinais-Suomi, Uusimaa, Kanta-Häme, Pirkanmaa, Pohjanmaa sekä Keski-Suomen talousalue Toimintamme kasvaessa haemme kokenutta VIEMÄRIEN SUKITTAJAA PK-SEUDULLE
Suomen Lämpö-PRO Oy - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa

Vuoropäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
O'Learys on bostonilainen sporttiravintola. Haluamme tarjota kokonaisvaltaisen elämyksen: laadukasta fun food henkistä ruokaa, kiinnostavan valikoiman amerikkalaisia oluita ja muuta juomaa sekä tietysti urheilua ja yhdessä oloa. O'Learysin
Restel Oy - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.35433197021484 sekuntia