Job Erityisluokanopettaja Helsinki-Uusimaa Keravan kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Erityisluokanopettaja

Työnkuvaus:
Keravan kaupungin kasvatus- ja opetustoimessa on haettavana määräaikainen ERITYISLUOKANOPETTAJAN MÄÄRÄAIKAINEN VIRKA (241) ajalle 15.8.-21.12.2016. Tehtävän sijoituspaikka on Savion koulu. Haemme joukkoomme pedagogisesta kehittämisestä kiinnostunutta erityisluokanopettajaa, jolta toivomme kykyä tiimityöhön ja valmiutta yhteistoiminnallisiin työtapoihin. Koulussa toteutetaan joustavia opetusjärjestelyjä yleis- ja erityisopetuksen välillä. Virka sijoittuu laaja-alaista tukea tarvitsevien oppilaiden opetukseen, jossa oppilailla on pääsääntöisesti kokonaan yksilöllistetyt oppimäärät. Oppilaat ovat esi- ja alkuopetusikäisiä. Tehtävässä vaaditaan erinomaista suomen kielen taitoa. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Palkkaus ja palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Tehtävissä noudatetaan kahden kuukauden koeaikaa. Tehtävään valitun on ennen sen vastaanottamista toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.

Työnantajan nimi: Keravan kaupunki

Työnantajan osoite: 04260 KERAVA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Erityisopettajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

A la Carte Tarjoilija -

Tarjoilijat
JVP Henkilöstöpalvelut on matkailun sekä hotelli- ja ravintola-alan työnantajille ja työntekijöille tarkoitettu henkilöstöpalveluyritys, joka palvelee asiakkaitaan tuottamalla korkealaatuisia ratkaisuja henkilöstön
JVP-Henkilöstöpalvelut - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Asbestinpurkaja -

Muut rakennustyöntekijät

Rentdeal Helsinki OU - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa

Betoniautonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Banssi on täydenpalvelun henkilöstötalo. Kauttamme työpaikan saa satoja henkilöitä eri aloille. Palvelulupauksemme mukaisesti olemme toiminnassamme sitoutuneet pitkäjänteisyyteen, työntekijän arvostamiseen
Banssi Helsinki Oy - 2016-03-11 - Helsinki-Uusimaa

Elektroniikkatyöntekijä -

Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kokoonpanijat
Haemme yhteistyökumppanillemme Lohjalle näppäräsormisia elektroniikkatuotteiden kokoojia. Työ on kaksivuorotyötä ja projekti kestää arviolta muutamia viikkoja, mahdollisesti pidempään Työt voivat
Rimark Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Erityislastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Tehtävän kuvaus: Me Vantaan varhaiskasvatuksessa työskentelevät arvostamme lasta ja perhettä ja meillä on asennetta tehdä asioita uudella tavalla. Työyhteisöjämme kannustetaan ja tuetaan uudistumaan lapsiperheiden
Vantaan kaupunki - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Erityisluokanopettaja -

Erityisopettajat
Tehtävän kuvaus: Erityisluokanopettajan tehtävä oppimisen erityisvaikeuksia kuntouttavalla EVY pienluokalla Kantokasken koulussa. Palvelussuhde alkaa elokuussa 2016. Rikosrekisteriote: Tehtävään valittavan on esitettävä
Espoon kaupunki - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Erityisluokanopettaja -

Erityisopettajat
Vaasan kaupungin suomenkielinen perusopetus hakee 7-9-luokalle erityisluokanopettajaa Savilahden yhtenäiskouluun, Vähänkyrön alueelle. Opetus on yhdysluokkamuotoista pienryhmäopetusta. Virkaan on asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus.
Vaasan kaupunki. - 2016-02-25 - Pohjanmaa

Esimiesharjoittelija -

Myyntiedustajat
Tämä Amerikkalainen jättikonserni laajentaa toimintaansa Suomessa ja etsinnässä olisi tulevat ryhmänjohtajat, aluemyyntipäälliköt, jälleenmyyjät ja jopa maahantuojat. Mikäli olet erittäin
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Henkilöstöjohtaja -

Henkilöstöjohtajat
Hyvinkään kaupunki hakee vakituiseen virkasuhteeseen henkilöstöjohtajaa. Henkilöstöjohtaja vastaa henkilöstön kehittämisestä, henkilöstösuunnittelusta ja -raportoinnista. Henkilöstöjohtaja
Hyvinkään kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Hyllyttäjä/menekinedistäjä -

Myyjät
Johdin on Suomen suurin vähittäiskaupan myynninedistämiseen keskittynyt täyden palvelun markkinointitoimisto. Teemme kuluttajaa aktivoivaa markkinointia lähellä ostopäätöshetkeä sekä valtakunnallisia
Markkinointitoimisto Johdin Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haetaan ammattitaitoista kokkia ravintolaan. Ravintolan ruokalistalla on mm. kebabit, pizzat ja hampurilaiset Odotamme hakijalta: Halua ottaa vastuuta keittiön toiminnasta Reipasta otetta työhön Valmiutta joustaa pidempiinkin työpäiviin
Roya Avoin yhtiö - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Kilon Osuus-Auto on vuonna 1987 perustettu, kuljettajien omistama kuljetusliike. Vuonna 2015 liikevaihtomme oli n. 10 MEUR, kalustoa noin 70 yksikköä ja kuljettajia lähes 130. Nyt haemme kuorma-autonkuljettajaa elintarvikejakeluun yövuoroon,
Kilon Osuus-Auto - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Viikin kotihoito Tehtävän kuvaus: Tervetuloa nuorekkaaseen joukkoomme Viikki 1 kotihoitoon! Haemme lähihoitajaa vakituiseen työsuhteeseen 5.9.2016 alkaen Pihlajiston alueella toimivaan tiimiimme. Lähihoitajana
Helsingin kaupunki. - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Liimari -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Haemme Mustiolle metallialan tuotantotehtäviin liimaria. Tehtävänä on eristevillan kiinnitystä liimausmenetelmällä. Työ tehdään parityöskentelynä. Odotamme sinulta reipasta ja työtä
VMP Group / Rimark Oy, Lohja - 2016-04-01 - Helsinki-Uusimaa

Muottitimpuri -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme asiakasyrityksellemme muottimpuria Pääkaupunkiseudun kohteisiin. Tehtävät sisältävät: - muottien rakentamista ulko- ja sisätiloissa - sisäkuorielementtien asennusta - pieniä raudoitustöitä
Maximus Oy - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa

Myynti-insinööri -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Tyyppi: vakituinen, kokopäivätyö Työaika: 37,5 h/vk Toivottu aloitusajankohta: Kesä 2016 Työpaikan sijainti: Vantaa Haku-DL: 5.6.2016 Halfen tarjoaa asiakkailleen laadukkaita tuotteita betonielementtien, asuin-, liike- ja
aTalent Recruiting - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa

Palveluohjaaja -

Siivoustyön esimiehet toimistoissa, hotelleissa ja muissa laitoksissa
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Projektipäällikkö -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Aikuissosiaalityö on osa perhe- ja sosiaalipalveluja. Pidämme tärkeänä palvelujen asiakaslähtöisyyttä, ennaltaehkäisevää toimintatapaa ja moniammatillista työskentelyä. Espoon kaupunki on
Espoon kaupunki - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Puheterapeutti -

Kuulontutkijat ja puheterapeutit
Sanamaailma Oy on kasvava yritys, jonka työntekijöiden osaamisalueisiin kuuluvat mm. lasten puhe- ja oraalimotoriikan pulmat, kuulovammat, Värivihjeet®, Kosketusvihjeet® ja AAC -keinot. Jokaisella puheterapeutilla on mahdollisuus
Alen Consulting Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

QCS/WIS Service Engineer -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
ABB (www.abb.com) is a leader in power and automation technologies that enable utility, industry, and transport and infrastructure customers to improve their performance while lowering environmental impact. The ABB Group of companies operates in roughly
ABB Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusapulainen -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Etsimme rakennusalan asiakkaillemme vaihteleviin keikkaluonteisiin tehtäviin rakennusapulaisia. Rakennusapumiehen tehtäviin kuuluu vaihtelevasti erilaisia avustavia ja itsenäisiä tehtäviä, esimerkiksi tavaroiden kantaminen,
HR Yhtiöt - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Ravintola- ja baarivastaava -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt

Mut-Is Oy - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

Ravintolakokki, Helsinki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
StaffPoint on merkittävä ravintola-alan ammattilaisten työllistäjä Helsingissä! Työntekijämme ovat ammattitaitoisia, ammattiylpeitä ja motivoituneita alan moniosaajia - löytäisitkö kenties sinä
StaffPoint Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
Helsingin seudun ympäristöpalvelut on kuntayhtymä, joka tuottaa vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Autamme asukkaita toimimaan paremman ympäris-tön
Helsingin seudun ympäristöpalvelut-kuntayhtymä HSY - 2016-03-04 - Helsinki-Uusimaa

Sähkösuunnittelija -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Etsimme asiakasyrityksellemme SÄHKÖSUUNNITTELIJAA vakituiseen työhön pääkaupunkiseudulle. Työt sisältävät asuin- ja toimistorakennusten sähkösuunnittelutehtäviä. Odotamme sinulta: -
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Software Engineer -

Ohjelmistokehittäjät
Gasmet Technologies develops and manufactures the Gasmet™ line of gas analysers and monitoring systems. Our goal is to provide our clients with innovative, customer-driven solutions for industrial gas measurement and monitoring applications. Gasmet™
Gasmet Technologies Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Sovelluskoordinaattori -

Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Vantaa on maamme neljänneksi suurin kaupunki, jossa on rohkeutta tehdä asioita uudella tavalla ja taitoa toimia yhteistyössä erilaisissa verkostoissa. Arvojamme ovat innovatiivisuus, kestävä kehitys sekä yhteisöllisyys.
Vantaan kaupunki - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Tietovarastoinnin ICT-asiantuntija -

Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Kela on kehittyvä, monia haasteita ja mahdollisuuksia tarjoava ICT-alan työnantaja. ICT-palveluissamme työskentelee yli 500 asiantuntijaa Helsingissä, Jyväskylässä ja Turussa. Tuotamme sosiaaliturvan etuustietojärjestelmät
Kela - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Tig(rst)hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
PolarPro on vaativiin henkilöstöratkaisuihin erikoistunut henkilöstöyritys. Pitkä kokemus ja osaamisemme ovat toimintamme perusteet. Meille on tärkeää tuntea sosiaalinen vastuu sekä täyttää asiakkaidemme
PolarPro Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Vuorovastaava -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Pasastar Oy on Suomen suurimpia telemarkkinointiyrityksiä ja markkinoinnin suunnannäyttäjä. Yhtiö on perustettu vuonna 1987. Toimimme 22 paikkakunnalla ja työllistämme vuosittain osa- tai kokoaikaisesti yli 600 henkilöä.
Pasastar Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.98708200454712 sekuntia