Job Erityisluokanopettaja Helsinki-Uusimaa Espoon kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Erityisluokanopettaja

Työnkuvaus:
Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset ominaisuudet. Espoolaisissa peruskouluissa ja lukioissa oppilaat saavat laadukasta opetusta, mikä antaa hyvän pohjan jatko-opintoja ja tulevaisuutta varten. Opetustoimeen kuuluu 75 peruskoulua, 3 erityiskoulua ja 11 lukiota. Espoon kaupunki on savuton työpaikka. Tehtävän kuvaus: Kyseessä on erityisluokanopettajan sijaisuus oppimisvaikeuksia kuntouttavalla viidennellä luokalla. Koulussa on yhteensä kuusi erityisluokkaa. Kirstin koulu on vireä ja kansainvälinen alakoulun Espoon sydämessä. Espoon Matikkamaa toimii koulusta käsin ja tukee omalta osaltaan koulun matematiikan opettamista. Koulu toimii tällä hetkellä koulun piha-alueelle rakennetuissa siirtokelpoisissa koulutiloissa. Koulun peruskorjaus valmistuu keväällä 2019. Toiminnassamme pidämme tärkeänä yhteisöllisyyttä, yhdenvertaisuutta, luovuutta, sitoutumista ja elämäniloa. Haemme opettajaa, joka on valmis sitoutumaan koulumme profiiliin, yhteistoiminnalliseen koulun kehittämistyöhön ja opetukseen, joka rikkoo perinteisiä oppiaine- ja luokkarajoja. Kirstin koulu tarjoaa opettajille innostavan, kannustavan ja positiivisen työyhteisön. Rikosrekisteriote: Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Kelpoisuusvaatimus: Erityisluokanopettajan kelpoisuus. Opettajien kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Kelpoisuus tulee saavuttaa ennen hakuajan päättymistä. Vain muodollisesti kelpoiset hakijat huomioidaan. Pätevyyden osoittavat todistukset tarkistetaan mahdollisessa haastattelutilanteessa. Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi ja kaikki siihen liittyvät osasuoritukset. Hakemuksesta pitää käydä ilmi onko tutkinto erityisluokanopettajan koulutusohjelmasta. Jos tutkinto ei ole erityisluokanopettajan koulutuksesta, tulee hakijalla olla maininta ja selvitys muusta opettajan pätevyydestä tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisesta, erillisten erityisopettajan opintojen suorittamisesta sekä perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaisten opintojen suorittamisesta. Ulkomailla suoritetusta tutkinnosta tulee olla Opetushallituksen antama tutkinnon tunnustamistodistus.

Työnantajan nimi: Espoon kaupunki

Työnantajan osoite: Kirstintie 11, 02760 ESPOO

Työn lyhyt kuvaus: Erityisopettajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Avainasiakaspäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Finternet Group on yksi Suomen lupaavimmista startup yrityksistä. Toimimme Suomen lisäksi 8 eri maassa yhteistyössä maan suurimpien mediatalojen kanssa. Tiimimme koostuu 25 huippuammattilaisesta ja etsimme seuraava supertähteämme!
Internet Group Finland Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Esimies -

Sosiaalihuollon johtajat
Rinnekoti-Säätiö tuottaa yli 80 vuoden kokemuksella laadukkaita sosiaali- ja terveydenhuollon sekä opetustoimen palveluja pääosin kehitysvammaisille henkilöille. Säätiössä työskentelee yli 1000
Rinnekoti-Säätiö - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

F2F-varainhankkija / Feissari -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
ETSIMME VARAINHANKKIJOITA HELSINGIN OVITIIMIIN Kiinnostaako sinua tärkeä työ suomalaisten lasten puolesta? Tule mukaan SOS-Lapsikylän varainhankintakampanjaan Helsinkiin! Etsimme ovitiimimme
Suomen Varainhankintatoimisto Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Finance and HR assistant -

Johdon sihteerit ja osastosihteerit
Etsimme henkilöä dynaamiseen joukkoomme Finance & HR Assistant -tehtävään Helsingin toimistollemme Työtehtäviisi kuuluvat mm: avustava kirjanpito, raportointi sekä muut taloushallinnon tehtävät, palkanlaskenta,
Studentwork Sharper Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Hankesuunnitelija -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Liikuntavirasto, Hallintopalvelut, Tekninen yksikkö Liikuntaviraston tavoitteena on lisätä helsinkiläisten liikuntaa. Vastuullamme ovat mm. Helsingin sisä- ja ulkoliikuntapaikat, uimarannat sekä kalastuksen, vesiliikenteen
Helsingin kaupunki - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa

Hankintainsinööri -

Ostajat
Aalto Henkilöstöpalvelut on voimakkaasti kasvava henkilöstötalo. Yhtiömme on HPL:n auktorisoitu jäsen ja meidät on valittu Kauppalehden menestyjäyritykseksi vuonna 2015. Olemme Työelämän Pelastusrengas
Aalto Henkilöstöpalvelut / Aaltovoima - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa

Hoitaja -

Lähihoitajat
MEREO on syntynyt ja kehittynyt yleishyödyllisen yhdistystoiminnan pohjalta palvelemaan pääkaupunkiseudun ikääntyvien asukkaiden tarpeita. Tavoitteemme on tukea jokaisen yksilön oikeutta elää omaehtoista ja arvokasta
Vanhusten Palvelutaloyhdistys ry - 2016-03-25 - Helsinki-Uusimaa

Kahvilamyyjä -

Kahvila- ja baarimyyjät
Reipas, iloinen ja aamuvirkku kahvilamyyjä / kahvilamyyjäharjoittelija kiireapulaiseksi Pohjois-Espooseen, Juvanmalmille. Työ pitää sisällään kahvila- ja leipomomyymälän kaikki osa-alueet: Asiakaspalvelua,
Miminase Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Karaokejuontaja -

Juontajat, kuuluttajat ym.
Etsimme Helsingin talousalueella sijaitseviin asiakasravintoloihimme 2-3 kpl karaokejuontajia. Työt lähinnä viikonloppuisin ilta/yö -aikaan. Sinulla tulisi olla jo hiukan kokemusta alalta. Voimme myös tarvittaessa kouluttaa Sinut,
L4 Events Oy - 2016-03-16 - Helsinki-Uusimaa

Kiinteistönvälittäjä -

Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Nordic Housing Oy on vuonna 2009 perustettu, voimakkaasti kasvava ja laadukasta palvelua tarjoava kiinteistönvälitysalan yritys. Haemme Vantaalle myyntitaidon perusteet omaavaa, itsenäistä ja innostunutta myyjää, kiinteistönvälittäjän
Nordic Housing Oy LKV - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Kuriiri -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Etsimme asiakasyrityksellemme ammattitaitoista kymppiä/ työhön osallistuvaa kuriiria pitkäaikaiseen iltatyöhön. Työtehtäviin kuuluvat siis esivalmistelutyöt, reittien suunnittelua ja pakettien sekä kirjeiden
CityWork Uusimaa Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Liikennemyymälätyöntekijä -

Myyjät
Liikennemyymälätyöntekijä ABC Tammisaareen ABC Tammisaari hakee liikennemyymälätyöntekijää vakituiseen työsuhteeseen, keskimäärin 15h/vko. Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag on asiakasomistajien
Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Mekaanikkoja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
LänsiAuto-konserni on yksi Suomen suurimmista ja vakavaraisimmista henkilö- ja pakettiautojen itsenäisistä jälleenmyyjistä. Vuonna 1978 perustettu perheomisteinen konserni myy lähes 15 000 uutta ja käytettyä
Länsiauto Oy - 2016-03-05 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Brothers Jumbo etsii myyjää vastuutehtäviin. Avoinna on myymäläpäällikön kakkosen paikka 30h/viikko. Brothers myyjänä olet luotettava, ahkera ja vastuuntuntoinen tiimipeluri ja ennen kaikkea tykkimyyjä.
Brothers Clothing Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Haemme myyjää 15h/ vko Tapiolan Herkkuun liha&kala -osastolle vakituiseen työsuhteeseen, joka alkaa 25.4.2016. Tehtävä pitää sisällään asiakaspalvelu- ja myyntityötä, sekä tuotteiden
Stockmann Oyj Abp - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Palveluohjaaja/työhönvalmentaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Apuomen ry:n Taidoilla Töihin-hanke hakee tiimiinsä palveluohjaajaa/työhönvalmentajaa. Toivomme että sinulla on aikaisempaa kokemusta hanketyöstä, ratkaisukeskeinen työote sekä kokemusta työhönvamennustehtävistä.
Apuomena Ry - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Palvelutiskimyyjä -

Myyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy on yksinomaan päivittäistavarakaupan alalle erikoistunut vuokratyövoimaa välittävä yritys. Asiakkaisiimme kuuluvat kaikki maamme suurimmat päivittäistavarakaupan ketjut.
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Pikaruokatyöntekijä, Hesburger Iso Omena -

Pikaruokatyöntekijät
Etsimme pikaruokatyöntekijää Espoon Iso-Omenan kauppakeskuksessa sijaitsevaan Hesburgeriin. Töitä tarjolla 60-90h/3vko ja työ sopii hyvin esimerkiksi välivuotta viettävälle tai lisätyötä etsivälle.
StaffPoint Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Purkutyöntekijä -

Talonrakentajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Pysäköinnin asiakaspalvelija -

Linja-auton- ja raitiovaununkuljettajat
Haetaan pysäköinnin asiakaspalvelijaa, edellytyksenä D-ajokortti ja ammattipätevyys. Haemme vahvistuksia joukkoihimme seuraavilla kriteereillä: - Linja-auton ajokortti ja ammattipätevyys voimassa - Täydellinen suomenkielen
Lentopysäköinti P24 Oy - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa

Ryhmänjohtaja -

Myyntiedustajat
Olemme jo 7 vuotta Vantaalla toimiva maahantuoja yritys, joka kuuluu amerikkalaiseen jättikonserniin. Tuotettamme on markkinoitu 102 vuotta ja on myynnissä yli 77 maassa. Etsimme nyt uusille edustajillemme ryhmänjohtajia. Tehtäviisi
mikonen tmi - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Mehiläinen-konserni on tunnetuin ja arvostetuin yksityinen terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluiden tuottaja Suomessa. Mehiläisen valtakunnallinen palveluverkosto tarjoaa monipuolisia palveluita yksityis-, yritys- ja kunta-asiakkaille. Vuonna
Mehiläinen Oy - 2016-03-01 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Seure on pääkaupunkiseudun kaupunkien ja HUS:n yhteisesti omistama henkilöstöpalveluyhtiö. Välitämme työntekijöitä sairaaloihin, kouluihin, päiväkoteihin ja muihin työkohteisiin. Kauttamme
Seure Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Mainio Vireen Vire Kodit ovat ympärivuorokautista hoivaa ja huolenpitoa tarvitseville ikäihmisille tarkoitettuja hoivakoteja. Vire Koti Sofia ja Severi on 23-paikkainen dementiayksikkö, joka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä
Mainio Vire Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

Tiiminjohtaja -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Yrityksemme maahantuo ja myy laadukkaita amerikkalaisia puhdistusjärjestelmiä Uudenmaan alueella. Etsimme tiimimme lisää menestyjiä ja tarvitsemme nyt muutaman oma-aloitteisen, johtajahenkisen ja kunnianhimoisen tiiminjohtajan.
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa

Tuotepäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Onko sinulla kokemusta esimerkiksi talonrakentamisen kehitys- tai työmaainsinöörin tehtävistä ja lisäksi aitoa kiinnostusta ohjelmistojen kehitystä kohtaan? Etsimme asiakaslähtöistä tuotepäällikköä
Academic Work Suomi Ab - 2016-03-25 - Helsinki-Uusimaa

Valmentaja -

Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat
Valmennuskeskus Public on koulutus- ja valmennusyhtiö, joka tarjoaa koulutus- ja konsultointipalveluja. Olemme erikoistuneet yksilöityihin ohjauspalveluihin ja TE-toimistojen valmennuksiin. Kohderyhmiämme
KK Valmennuskeskus Oy / Valmennuskeskus Public - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa

Viestinnän asiantuntija, Helsinki -

Tiedottajat
Kela vastaa Suomessa asuvien perusturvasta eri elämäntilanteissa. Kela on monien mahdollisuuksien työpaikka, jossa työskentelee noin 6 000 ammattilaista. Palvelemme ympäri maata toimistoissa, puhelimitse ja verkossa. Kela on savuton
Kela - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Welding Auditor -

Arvioitsijat ja vahinkotarkastajat
Bureau Veritas Certification Finland hakee Hitsausalan Johtavaa Arvioijaa Bureau Veritas Certification on yksi maailman johtavista sertifiointilaitoksista, joka toimii yli 120 valtiossa. Toimintamme kasvun johdosta haemme työsuhteeseen Johtavaa Arvioijaa
Bureau Veritas Finland - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 1.5057628154755 sekuntia