Job Erityisluokanopettaja Pirkanmaa Nokian kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Erityisluokanopettaja

Työnkuvaus:
Nokian kaupungissa, Harjuniityn uudessa, elokuussa 2015 toimintansa aloittaneessa yhtenäiskoulussa, on haettavana kaksi erityisluokanopettajan määräaikaista tehtävää alakoulun 1-6 pienluokille ajalle 22.2. - 4.6.2016. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Valitun on esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rekisteriote. Koulussa toimii tällä hetkellä 15 luokanopetuksen luokkaa. Ensi lukuvuonna alakoulun luokkia on 17. Koulu kasvaa tulevina vuosina luokkien 1- 9 yhtenäiskouluksi. Ensi lukuvuonna aloittavat yläkoulun 7. ja 8. luokat. Tule mukaan Harjuniityn osaavaan ja positiiviseen joukkoon!

Työnantajan nimi: Nokian kaupunki

Työnantajan osoite: Lautamiehenkatu 1, 37140 NOKIA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Erityisopettajat

Maa: Suomi

Alue: Pirkanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Hei! Olen vähän yli nelikymppinen aivohalvaustoipilas ja etsin itselleni henkilökohtaista tarvittaessa ja satunnaisesti työhön pyydettävää keikka-avustajaa. Oireina minulla on toispuoleista halvausta ja puheentuoton
Palmu Nina - 2016-08-17 - Pirkanmaa

hieroja -

Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Hei sinä reipas ja oma-aloitteinen ammattilainen! Studio Femme etsii tiloihinsa hierojaa! Toivomme sinulla olevan yrittäjähenkistä paloa työtäsi kohtaan ja halua kehittyä ja edetä urallasi. Panostamme liikkeessämme
Studio Femme Tampere - 2016-04-27 - Pirkanmaa

Kahvila- / Huoltamotyöntekijä -

Huoltamotyöntekijät
Etsimme asiakkaallemme Kangasalle osa-aikaista KAHVILA-/HUOLTAMOTYÖNTEKIJÄÄ KESÄTYÖHÖN Työtehtävät painottuvat kahvilatöihin, pikaruoan valmistukseen sekä kassatyöskentelyyn, mutta sisältää
Alen Consulting Oy - 2016-04-28 - Pirkanmaa

Kiinteistönhoitaja -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme Kaupin keilahallille ammatti- ja asiakaspalvelutaitoista kokkia valmistamaan kotiruokaa sekä tilausruokia. Työhösi kuuluu myös kassatyöskentelyä sekä toimistotöitä. Työaika ajoittuu kello 7-21 välille
Tampereen Keilailuliitto ry - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Kunnossapitoasentaja -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Kemiran Äetsän (Sastamala) tehtailla valmistetaan kloraattia, hieno- sekä vesikemikaaleja teollisuuden eri käyttötarkoituksiin, joista sellu- ja paperiteollisuus merkittävimmät.
Kemira Chemicals Oy. - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Laatoittaja -

Lattianpäällystystyöntekijät
TRE / Laatoittaja Henkilöstöratkaisut Canvas Oy vuokraa ja rekrytoi loistotyypit kuljetus-, logistiikka-, rakennus- ja palvelualoille sekä teollisuuden ja tuotannon eri tehtäviin luotettavasti ja nopeasti jo vuodesta 2005. Toimipisteemme
Canvas Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Haemme lähihoitajia eri pituisiin sijaisuuksiin moniin kohteisiin Pirkanmaalla. Vaatimuksena lähihoitajan perustutkinto. Mainitse hakemuksessasi myös kiinnostuksesi kohteet alalta. Kerro hakemuksessasi löytyykö sinulta voimassa
Deal Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Laitoshuoltaja Nokialle -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme motivoituneita, ahkeria ja oma-aloitteisia siivousalan osaajia asiakasyritykseemme Nokialle keikkatyöhön. Saat mahdollisuuden laittaa koulussa oppimasi asiat käytäntöön sekä tehdä töitä itsenäisesti
Opteam Pirkanmaa/Tampereen Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-03 - Pirkanmaa

Local IT Technician -

Käytön tukihenkilöt
Local IT Technician - Tampere We are currently seeking a Local IT Technician to join our Local IT team with a home location in IKEA Tampere store. The Role The purpose of the role as IT Technician is to provide professional onsite IT support with a high
IKEA Oy, Tampere - 2016-04-13 - Pirkanmaa

Maalämpöasentaja (Nokia) -

Putkiasentajat
Asiakkaamme Pirkanmaan LVIS-talot Oy on pirkanmaalainen putki- ja sähkötöiden ammattilainen. Etsimme heille kasvaneen kysynnän vuoksi ammattitaitoista MAALÄMPÖASENTAJAA pientalojen maalämpöpumppujen asennuksiin.
Alen Consulting Oy - 2016-05-30 - Pirkanmaa

Maanrakennustyöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät

Satakunnan Kaivuu ja Tasaus - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Myyntineuvottelija(kesätyö) -

Myyntiedustajat
Haemme nyt 10 kokoaikaista asiakas- ja myyntineuvottelijaa kesätöihin. Kokemusta emme edellytä, koska meidän koulutuksella tulee alan ammattilaiseksi! Tehtäväsi on myydä omistajamme, Valo ry:n, Suomen Olympiakomitean
Urheilun Unelma-Arpa Oy - 2016-03-24 - Pirkanmaa

Palveluohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Palveluohjaajan toimenkuvaan kuuluu kuntouttavan työtoiminnan ohjaamista ja organisointia, yksilö- ja ryhmänohjaustyötä sekä työpajalla että nuorisotiloilla (30% työajasta). Työn menestyksekäs hoitaminen
Punkalaitumen kunta - 2016-05-03 - Pirkanmaa

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit
Haemme Tampereen Duon toimipisteeseemme reipaisa ja ammattitaitoista PARTURI-KAMPAAJAA lisävahvistukseksi joukkoomme. Arvostamme: - monipuolista parturi-kampaajan ammattitaitoa, - positiivista asennetta ja asiakaspalvelutaitoa - muodin ja trendien
Tormenta Oy - 2016-05-07 - Pirkanmaa

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit
Cm Hiustalo Oy on parturi-kampaamo-tuoteshop ketjuyritys, jolla on tällä hetkellä 33 liikettä ja yrityksessä työskentelee noin 250 hiusalan ammattilaista. Yritys on aloittanut toimintansa vuonna 2000 ja kasvaa ja kehittyy
CM Hiustalo Oy. - 2016-02-18 - Pirkanmaa

Pikaruokatyöntekijä -

Pikaruokatyöntekijät
Työ Hesburgerilla on vuorotyötä, ja työvuorot sijoittuvat ravintolan kaikkiin aukioloaikoihin. On siis pystyttävä työskentelemään päivä- ja iltavuorossa sekä sekä viikonloppuisin, että
Hesburger Nokian Burgertalo Oy - 2016-03-22 - Pirkanmaa

Poraaja, avolouhos (Pirkanmaa) -

Kaivos- ja louhostyöntekijät
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-05-13 - Pirkanmaa

Promootiotyöntekijä -

Myyjät
Promootiotyöntekijä, Markkinointitoimisto OFRD Oy Olemme nuorekas, tapahtumamarkkinointiin ja promootioihin erikoistunut yritys. Toimimme maanlaajuisesti ja tällä hetkellä palkkalistoillamme on yli 130 ammattitaitoista työntekijää
OFRD Oy - 2016-03-31 - Pirkanmaa

Purkutyöntekijöitä -

Talonrakentajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Putkieristäjä -

Eristäjät
Etsimme asiakkaallemme ammattitaitoista PUTKIERISTÄJÄÄ. Kohteet ovat niin pienet kuin suuremmatkin talotekniikan sekä teollisuuden saneeraus- ja uudiskohteet. Hakijoilta odotamme: - kokemusta ja vahvaa osaamista putkieristäjän
RenttneR Oy - 2016-03-05 - Pirkanmaa

Rakennuspeltiseppä -

Kattoasentajat ja -korjaajat
Etsimme rakennusalan asiakasyrityksellemme ammattitaitoista peltiseppää. Työkohteet Tampereella ja lähikunnissa. Pääasiassa kattopeltitöitä. Majoitus Tampereelta järjestyy tarvittaessa. Edellytämme hakijalta
Job Services Finland Oy - 2016-04-16 - Pirkanmaa

Sähköasentaja/korjaaja, raskas autokalusto -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Etsimme asiakkaallemme Tampereella raskaankaluston asentajaa huolto/korjaustöihin. Työ sisältää raskaankaluston sähkölaitteistojen, lämmönsäätölaitteiden yms. korjauksia/asennuksia. Edellytämme:
Innolink Staff Oy - 2016-05-25 - Pirkanmaa

Siivoojia perjantaityöhön -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme Tampereella sijaitsevaan asiakasyritykseemme SIIVOOJIA PERJANTAITYÖHÖN Kohteet ovat korkeatasoisia loma-asuntoja Tampereen keskustan tuntumassa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Työtä on tarjolla tarvittaessa työhön
Alen Consulting Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Tekninen myyjä -

Myyntiedustajat
ETOLA- yhtiöt on suomalainen teollisuustuotteita ja - tarvikkeita maahantuova, valmistava ja markkinoiva yritysryhmä, joka muodostuu useasta keskenään tiiviissä yhteistyössä toimivasta yrityksestä. 1932 perustetun
Etra Oy/ Etola-yhtiöt - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Vahinkosaneeraaja -

Talonrakentajat
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
Workpower Oy - 2016-08-17 - Pirkanmaa

Vahinkosaneeraaja -

Talonrakentajat
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
Workpower Oy - 2016-03-02 - Pirkanmaa

Vahinkosaneeraaja -

Talonrakentajat
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
Workpower Oy - 2016-04-01 - Pirkanmaa

Vartija -

Vartijat
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-04-12 - Pirkanmaa

Vastaava Työnjohtaja -

Rakennusalantyönjohtajat
Haemme suurelle kansainväliselle rakennusyhtiölle Tampereen toimipisteeseen VASTAAVAA TYÖNJOHTAJAA. Vastaavana mestarina vastaat toimialueesi projektien sujuvuudesta ja organisoinnista. Vastuullesi kuuluvat aktiivinen yhteistyö sidosryhmien
ManpowerGroup Oy, Tampere - 2016-06-22 - Pirkanmaa

 
 
site syntyy 13.245576858521 sekuntia