Job Erityisluokanopettaja unspecified Lahden kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
id:
NGViZjM3NzYtNGM0ZS00MDU3LWI4MGQtZTk2MTdhY2I2ZGExIDgx

reference: 4ebf3776-4c4e-4057-b80d-e9617acb6da1

documentId: 9715879

connectionPointId: 81

lastModificationDate: 1537935902677

Työnimike: Erityisluokanopettaja

Työnkuvaus:
Kivimaan peruskoulu on 1.-9. vuosiluokkien yhtenäiskoulu Lahden pohjoisella alueella. Koulumme tarjoaa monipuolisen oppimisympäristön sekä yleisopetuksessa että erityisen tuen pienryhmissä opiskeleville oppilaille. Koulussamme työskentelee lähes 800 oppilasta ja noin 70 opetus- ja kasvatustyön osaajaa. Erityisen tuen ryhmiä on koulussamme yhdeksän. Koulumme vision mukaisesti Kivimaalla kasvaa rohkeasti kokeillen, yhdessä innostuen ja työtä arvostaen. Tämän vision mukaisesti suunnittelemme parhaillaan Kivimaalle uutta koulua.

Haemme osaajiemme joukkoon ERITYISLUOKANOPETTAJAN viransijaista ajalle 12.11.2018 - 1.6.2019. Tehtävä sijoittuu alkuopetuksen alueelliseen pienluokkaan. Toivomme innostunutta ja kehittämismyönteistä työotetta sekä hyviä ryhmänhallintataitoja. Kokemus luokkamuotoisesta erityisopetuksesta katsotaan eduksi.

Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Mikäli kelpoisia hakijoita ei ole tehtävä voidaan täyttää hakijalla, jolla ei ole kelpoisuutta virkaan. Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi ja liitä kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen liitteeksi, alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 edellyttämä rikostaustaote ja toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen tehtävän vastaanottamista. Tehtävässä noudatetaan kolmen (3) kuukauden koeaikaa.

Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta viimeistään 10.10.2018 klo 15.00.

numberOfPosts: 1

jobCategoriesCodes_0: http://data.europa.eu/esco/isco/C2352

abstractJV_contact_0: http://www.kuntarekry.fi/tyoavain/198060/fi_FI

positionTypeCode: temporary

Työnantajan nimi: Lahden kaupunki

source: TIVA

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajoneuvoasentaja -

Varaosatalo Vitikainen Oy on Varkautelainen varaosa- ja monimerkkikorjaamoyritys. Toimimme talousalueemme Fixus Centerinä valtakunnallisessa Fixus-ketjussa. Parantaaksemme palveluamme haemme osaavaan ja palveluhenkiseen joukkoomme AJONEUVOASENTAJAA Edellytämme sinulta tehtävään
Varaosatalo Vitikainen Oy - 2018-08-16 - unspecified

Asiakas- ja myyntineuvottelija -

Suomen suurin telemarkkinointiyritys, HL-Family, rekrytoi uusia myyntineuvottelijoita kokoaikaiseen työsuhteeseen. Maksamme uusille kokoaikaisille työntekijöille kampanjan ajan takuupalkkaa 11€/h. Voit ansaita enemmänkin provisioilla ja bonuksilla, mutta tienaat vähintään
HL-Family Oy - 2018-09-26 - unspecified

Henkilöstöneuvottelija -

Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, kaupan- sekä hotelli ja ravintola-alalle. Panostamme palveluosaajiemme työhyvinvointiin kaikilla toiminnan tasoilla ja vaalimme hyvää
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2018-09-18 - unspecified

Huoltamokahvilatyöntekijä Shell Sammon Valtatie -

Oletko aktiivinen ikiliikkuja, joka nauttii intensiivisestä työtahdista? Kaipaatko työltäsi monipuolisuutta, vaihtelevuutta ja mahdollisuutta haastaa itseään? Virtaako suonissasi asiakaspalveluhenkinen veri? Olisitko juuri sinä ketjumme uusin helmi? Mikäli vastasit
Barona Oy - 2018-08-08 - unspecified

Hyötyajoneuvoasentaja -

Haemme asiakasyrityksellemme Hyötyajoneuvoasentajaa. Työ on pääasiassa paketti-, ja kuorma-autojen huoltoa ja korjausta sekä myöhemmin mahdollisesti myös rekka-autoja. Hakijalta edellytetään: -työkokemusta alalta -metallialan ja korjaamoalan kokemusta
Carrot Itä-Suomi Oy - 2018-08-08 - unspecified

Kahvila-ravintola-huoltoasematyöntekijä -

Haetaan reipasta, rehellistä, työtäpelkäämätöntä ja täysi-ikäistä kahvila-ravintola-huoltoasematyöntekijää mukavaan ja nuorekkaaseen tiimiin. Arvostamme aikaisempaa työkokemusta myynti-/asiakaspalvelutyöstä sekä
Teboil Koivuhaka - 2018-08-16 - unspecified

Kassatarjoilija -

unspecified
RUKEN OY - 2018-07-26 - unspecified

Kokki -

Olemme maaliskuussa Tikkurilaan auennut Eatery tyylinen ravintola Blablabla josta saa sekä lounasta että illallista. Teemme ruoat alusta alkaen itse, villillä otteella. Tavoitteemme on elävöittää Vantaan ravintolaskeneä & tehdä ruokaa joka vastaa tätä
Puuhastelijat Oy - 2018-08-08 - unspecified

Koneistaja -

Olemme aidosti välittävin vuodesta 2003 toiminut rekrytointialan yritys. Työllistimme viime vuonna yli 2000 henkilöä ja suuri joukko hakijoita sai kauttamme uusia työmahdollisuuksia. Miksi valita meidät työnantajaksesi? Olemme kotimainen ja vakavarainen yritys.
WorkPower Oy - 2018-08-16 - unspecified

Lastenhoitaja -

Tehtävän kuvaus: Lastenhoitajan vakinainen tehtävä Ilolan toimintayksikössä. Ilolan toimintayksikköön kuuluvat Ilolan päiväkoti, Eppilän päiväkoti sekä Huvikumpukerhot. Päiväkoti sijaitsee Ilolassa hyvien kulkuyhteyksien
Vantaan kaupunki - 2018-10-05 - unspecified

Lävistäjä -

The Ducks Tattoo & Piercing etsii reipas luonteista työntekijää. Työtehtäviin kuuluisi lävistyksien tekeminen, liikkeen puhtaana pito, asiakkaiden vastaan ottaminen ja varausten tekeminen, puheluihin ja sähköposteihin vastaaminen, nettisivujen päivittäminen
The Ducks Tattoo - 2018-09-11 - unspecified

Levyseppähitsaaja -

Metallityö Sanwell Oy on Ylöjärvellä toimiva vuonna 1976 perustettu monipuolisesti metallialalla toimiva yritys. Valmistamme mm. vaihtolavoja ja niiden varaosia, teemme metallialan alihankintaa sekä korjaushitsauksia laidasta laitaan. Haemme nyt joukkoomme monipuolisia metallialan
Metallityö Sanwell Oy - 2018-08-08 - unspecified

Liikunnanohjaaja -

Mikkelin Naisvoimistelijat ry (MNV) on vuonna 1909 perustettu voimisteluseura. MNV on Suomen Voimisteluliiton jäsenseura ja kuuluu Voimisteluliiton Savo-Karjala -alueeseen. MNV:n toiminta-ajatuksena on tarjota liikunnan avulla elämyksiä ja iloa tuottavia hetkiä kaiken ikäisille.
Mikkelin Naisvoimistelijat ry - 2018-08-16 - unspecified

Luokanopettaja -

Itä-Suomen suomalais-venäläinen koulu on Imatran, Joensuun ja Lappeenrannan kaupunkien perustaman säätiön ylläpitämä kielikoulu, jossa on 800 oppilasta esi-, perus- ja lukio-opetuksessa. Koulumme oppilaista 75 % on suomenkielisiä ja 25 % äidinkieleltään
Itä-Suomen suomalais-venäläisen - 2018-10-06 - unspecified

Muu palvelutyöntekijä -

Hiihtokeskustyöntekjiöitä, Talma Ski   Talma Ski hakee kauttamme sesonkityöntekijöitä erityyppisiin työtehtäviin. Töitä on tarjolla kauden alusta aina ensi kevään loppuun saakka. Vuoden 2018 puolella hiihtokeskus on auki arkisin vain iltaisin,
Tiinaliisa oy - 2018-10-12 - unspecified

Muuttomies -

Martela-konserni kuuluu alansa johtaviin käyttäjälähtöisiä työympäristöjä tuottaviin yrityksiin Pohjoismaissa. Halu tarjota asiakkaille parhaita työympäristöjä on ohjannut toimintaamme jo seitsemänkymmenen vuoden ajan. Suomalaisen
Finnace Oy - 2018-08-24 - unspecified

Myymäläpäällikkö -

VAMOS KENKÄKAUPPA Myymäläpäällikkö 37,5h/vko Haemme myymäläpäällikköä myymäläämme, jossa jokainen päivä on erilainen. Samalla kun olet erinomainen asiakaspalvelija, tartut rohkeasti myös muihin myymälän
Bella Luna Oy - 2018-08-23 - unspecified

Osastopäällikkö -

HAEMME LOPPUVUODESTA 2018 JYVÄSKYLÄÄN AVATTAVAAN CARLSONIN KODINMYYMÄLÄÄN OSASTOPÄÄLLIKKÖÄ vakituiseen työsuhteeseen vastaamaan kodin ja sisustamisen tuotteisiin erikoistuneen myymälän operatiivisesta toiminnasta ja tuloksesta. Osastopäällikön
Oy Carlson - 2018-09-06 - unspecified

Putkihitsaaja -

Työkuutio on yksityisessä omistuksessa oleva henkilöstöpalvelualan yritys. Olemme Henkilöstöpalveluyritysten liiton (HPL) jäsen, luotettava ja vastuullisesti toimiva työnantaja. Toimimme usealla eri toimialalla. Tavoitteenamme on löytää koulutusta
TYÖKUUTIO - 2018-08-23 - unspecified

Raepuhaltaja -

Haemme asiakasyrityksellemme teräsraepuhaltajaa pitkäaikaiseen työsuhteeseen. Asiakasyrityksemme on metallituotteiden pintakäsittelyyn erikoistunut yritys, sen toimipiste on Sipoossa. Työnhakijalta toivotaan kokemusta puhaltamisesta joko työkokemuksen tai koulutuksen kautta
Alrekry Oy - 2018-08-21 - unspecified

Rakennusapumies -

Etsimme reippaita ja luotettavia rakennusapulaisia Lahden ja Lahden lähialueen työmaille. Työt ovat projektiluontoisia, muutamasta viikosta useampaan kuukauteen kestäviä määräaikaisia tehtäviä. Työt sisältävät rakennustyömailla
Lisäpalvelu Lahti Oy - 2018-10-16 - unspecified

Rakennusapumies -

Rakennusapumiehelle töitä! Pääasiallisia työtehtäviä ovat helppojen suojausten laittaminen, tavaroiden kanto, ammattimiesten avustaminen ja yleisen siisteyden ylläpito. Aikaisempi kokemus rakennustyömailta auttaa vauhtiin pääsemisessä. Voit
Värväämö Oy - 2018-10-19 - unspecified

Rakennusmies -

Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme työhyvinvointiin kaikilla toiminnan
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2018-09-11 - unspecified

Rengasasentaja -

Flexo on nopeasti kasvava, ketterä ja kehittyvä yritys. Palvelemme yritysasiakkaitamme logistiikkapalveluissa asiakkaan omissa tiloissa niin arjessa kuin sesongissa. Yrityskulttuurimme nojaa ihmisläheisiin arvoihin, jossa jokainen työntekijä on meille arvokas. Meillä
Flexo Palvelut Oy - 2018-10-13 - unspecified

Siivooja -

Haemme SIIVOOJAA Muhoksella sijaitsevaan asiakaskohteeseemme. ST- GROUP siivouspalvelut huolehtivat kiinteistöjen ja toimitilojen puhtauspalvelusta ja viihtyvyydestä. Ylläpito- ja erillissiivouskohteita ovat erilaiset asiakasympäristöt, joihin kuuluu niin julkisia kuin yksityisen
Suomen Turvamiehet Ky - 2018-08-16 - unspecified

Siivooja -

SAN-Palvelut Ky on 2009 perustettu siivouspalvelualan yritys, joka tuottaa siivous- ja toimitilapalveluita Päijät-Hämeen, Kouvolan ja Pohjoisen Uudenmaan alueella. Yrityksen tavoitteena ovat pitkäaikaiset sopimusasiakas suhteet, jotka perustuvat hyvään ja luotettavaan palveluun.
SAN-PALVELUT KY - 2018-08-07 - unspecified

Toimitusedustaja/asiakaspalvelija -

Tervetuloa meille, vahva asiakaspalvelun ammattilainen! Viihdytkö ratin takana ja nautitko asiakaspalvelusta? Me etsimme persoonia, jotka sopivat joukkoomme ja koulutamme niistä seuraavia autojen toimitusten ammattilaisia! Nyt etsimme vauhdikkaaseen joukkoomme uusia toimitusedustajia osa-aikaiseen
Takuullecom Oy - 2018-08-16 - unspecified

Tuotantotyöntekijä, konepaja- ja metallituotteet -

Tuotantotyöntekijöitä Loviisaan   Loviisalainen teknologiateollisuuden alan yritys etsii tuotantotyöntekijöitä määräaikaiseen työsuhteeseen. Työ alkaa syyskuun aikana ja kestää jouluun saakka, jonka jälkeen sinulla on mahdollisuus
Tiinaliisa oy - 2018-09-11 - unspecified

Yrittäjäksi R-kioskille -

R-kioski toimii franchisingperiaatteella eli kioskit ovat itsenäisten yrittäjien omistuksessa olevia osakeyhtiöitä. R-kauppiaan sopimuskumppani on R-kioski Oy.   Franchising R-kioski Oy:ssä   R-kioskilla on matala kynnys franchisingyrittäjyyteen. R-kioski tarjoaa
R-Kioski Oy - 2018-08-16 - unspecified

 
 
site syntyy 1.635596036911 sekuntia