Job Erityisohjaaja Pirkanmaa Rikosseuraamuslaitos - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
TYÖPAIKKA KUVAUS Rikosseuraamuslaitos tekee vaikuttavaa, luotettavaa ja merkityksellistä työtä yhteiskunnan turvallisuuden hyväksi. Oikeusministeriön hallinnonalaan kuuluva Rikosseuraamuslaitos vastaa tutkintavankeuden toimeenpanosta sekä yhdyskuntaseuraamusten ja vankeusrangaistusten täytäntöönpanosta. Ydintoimintojen toteuttamista varten Suomi on jaettu kolmeen rikosseuraamusalueeseen, joihin kuuluu yhteensä 26 vankilaa ja 15 yhdyskuntaseuraamustoimistoa. Lisäksi Rikosseuraamuslaitoksessa on kolme valtakunnallista yksikköä. Työpaikan tiedot: Vilppulan vankila Kotiniementie 67 35700 Vilppula TYÖTEHTÄVÄT Erityisohjaajien tehtäviin kuuluvat sovittavan työnjaon mukaisesti vankilan sosiaalityö ja vapautumisen valmistelu, valvottujen koevapauksien valmistelu ja täytäntöönpano, päihdetyö sekä rikoksen uusimisriskiin vaikuttava ohjelmatyö. Tehtävään kuuluu yksilötyötä, toimintaohjelmien ja ryhmien ohjausta sekä verkostotyötä. VAATIMUKSET Hakijalta odotamme sitoutumista rikosseuraamusalan tavoitteisiin, oma-aloitteista, aktiivista ja verkostoituvaa työotetta, kiinnostusta kehittää uusia työtapoja sekä kykyä motivoida ja valmentaa vankeja rangaistusajan suunnitelmansa toteutukseen ja rikoksettomaan elämään aktiivisen yksilö- , ryhmä- ja verkostotyön toimintatavoilla. Tehtävät avolaitoksessa ovat monimuotoiset ja laaja-alaiset, joten hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot ovat työssä välttämättömät. Työtehtävien hoitaminen edellyttää ajokorttia. Kokemus ja koulutus rikosseuraamus-, päihdehuollon ja sosiaalityön alueelta sekä valvotun koevapauden täytäntöönpanon ja toimintaohjelmien osaaminen luetaan eduksi. Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on korkeakoulututkinto (Valtioneuvoston asetus Rikosseuraamuslaitoksesta 1108/2009). Kielitaidon osalta kelpoisuusvaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003). Erityisohjaajan virkoja täytettäessä kiinnitetään erityistä huomiota hakijan henkilökohtaiseen sopivuuteen rikosseuraamusalan tehtäviin (Valtioneuvoston asetus Rikosseuraamuslaitoksesta (1108/2009). Erityisohjaajan viran tehtäväkohtainen palkka on sijoitettu vaativuustasolle 10 (2210,46 €/kk), jonka lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa enintään 36 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta sekä kokemusosaa enintään 12 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. tai sopimuksen mukaan Vakinainen. Virka on viraston yhteinen. Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi. Viitenumero: 25-249-2016
Työnantajan nimi: Rikosseuraamuslaitos
Työnantajan osoite: 35700 VILPPULA
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Maa: Suomi
Alue: Pirkanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Alue-edustaja -
Myyntiedustajat
Apac Oy on suomalainen yritys, joka on erikoistunut toimisto- ja teollisuuskäyttöön soveltuvien puhdistus- ja desifiointituotteiden markkinointiin. Tuotevalikoimaamme kuuluu mm. kansainvälisestikin tunnetun Betcon käsihygieniatuotteet.
Apac Oy - 2016-03-30 - Pirkanmaa
Asiakaspalvelusihteeri (2 kpl) -
Yleissihteerit
Haemme Pirkanmaalla sijaitseville kahdelle asiakasyrityksellemme kahta asiakaspalvelusihteeriä pitkiin kokopäiväisiin työsuhteisiin. Työtehtävät ovat monipuolisia asiakaspalvelu/toimistotehtäviä. Toinen työntekijä
VMP Group/ Conrator Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa
C# ja .NET-koodari -
Sovellusohjelmoijat
Etsimme asiakkaallemme C#- ja .NET-kokemuksen omaavaa suomen kielen taitoista koodaria vakituiseen työsuhteeseen Tampereelle. Asiakasyrityksemme on osa hammashoidon tuotteita ja ohjelmistoja yli 120 maahan vievää Planmeca-yhtiöryhmää.
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-24 - Pirkanmaa
Elintarviketyöntekijä, Tampere -
Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Etsimme elintarviketeollisuuden asiakasyritykseemme aktiivisen ja työhön tarttuvan asenteen omaavaa työntekijää. Työ sisältää elintarviketeollisuuden (salaatti/vihannes) eri työvaiheita alkutuotannosta
Innolink Staff Oy - 2016-04-19 - Pirkanmaa
Grillityöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
TRE / Grillityöntekijä Henkilöstöratkaisut Canvas Oy vuokraa ja rekrytoi loistotyypit kuljetus-, logistiikka-, rakennus- ja palvelualoille sekä teollisuuden ja tuotannon eri tehtäviin luotettavasti ja nopeasti jo vuodesta
Canvas Oy - 2016-03-09 - Pirkanmaa
Katsastaja -
Konetekniikan asiantuntijat
Nokian Autokatsastus Oy - 2016-06-04 - Pirkanmaa
Kattotyöntekijä -
Kattoasentajat ja -korjaajat
Haemme rakennusalan asiakkaallemme kattotyöntekijöitä Pirkanmaan alueelle! Edellytämme hakijoilta riittävää fyysistä kuntoa, tiimityötaitoja, rakennusalan osaamista sekä oikeanlaista asennetta työntekoa
Suomen Valmennustalo Oy - 2016-05-02 - Pirkanmaa
Kirjastonhoitaja, yleiskirjasto -
Kirjastonhoitajat, informaatikot ym.
Erikoiskirjastonhoitajan tehtäviin kuuluvat asiakaspalvelu, kokoelmatyö, kirjastoaineiston hankinta kahteen kirjastoyksikköön, koulu-ja päiväkotiyhteistyö sekä satutuntien pitäminen ja kirjavinkkaus. Edellytämme
Nokian kaupunki - 2016-06-27 - Pirkanmaa
Kokoonpanija, muut teollisuustuotteet -
Muut teollisuustuotteiden kokoonpanijat
Dynaset Oy on maailman johtava hydrauligeneraattoreiden, -korkeapainevesipumppujen ja -kompressoreiden valmistaja. Toimintamme kasvaessa etsimme Kokoonpanoasentajia Toimit kokoonpanotiimissä, jossa toimenkuvaasi kuuluvat sarjatuotannossa olevien
Dynaset Oy - 2016-04-24 - Pirkanmaa
Kosmetologi -
Kosmetologit ym.
Haetaan kosmetologiyrittäjää Sääksjärvellä sijaitsevaan Pirkanmaan Hierontapalveluiden toimipisteeseen. Saat oman äänieristetyn hoitohuoneen sekä asiakaspohjaa hierontapalveluiden asiakkaista. Tällä
PIRKANMAAN HIERONTAPALVELUT - 2016-05-28 - Pirkanmaa
Koululääkärin viransijaisuus -
Yleislääkärit
Koululääkärin viransijaisuus ajalla 1.8.2016 - 20.1.2017, työtehtävät hoidetaan Lempäälän kunnan alakouluilla. Sijaisuuden aloitus 1.8.2016 tai sopimuksen mukaan. Keskeiset tehtävät (tehtäväkokonaisuudet):
Lempäälän kunta - 2016-06-22 - Pirkanmaa
Kreikan tulkki -
Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät
Etsimme kreikan tulkkia. Hakijoilta edellytämme kokemusta tulkkauksesta ja/tai soveltuvaa koulutusta. Tarvittaessa koulutamme tehtävään. Suomen yhteiskunnan hyvä tuntemus ja kyky toimia erilaisten ihmisten kanssa ovat tärkeät
Global Service Finland Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa
Kuorma-autonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Keski-Suomessa. Toimintamme
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-16 - Pirkanmaa
Liikennemyymälätyöntekijä -
Kahvila- ja baarimyyjät
Haemme ABC Oritupaan LIIKENNEMYYMÄLÄTYÖNTEKIJÄÄ vakituiseen (60 h/3 vkoa) työsuhteeseen. Odotamme sinulta - ravintola-alan koulutusta ja/tai työkokemusta - asiakaspalveluosaamista - halua ja taitoa tuottaa asiakkaille
Pirkanmaan Osuuskauppa - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Myynnin Pro, Varalan Urheiluopisto -
Myyjät
Varalan Urheiluopisto on valtakunnallinen liikunnan koulutuskeskus, joka sijaitsee keskellä Tamperetta Pyynikinharjun kupeessa, Pyhäjärven rannassa. Toimintamme pääalueita ovat liikunta-alan koulutus, vapaa-ajan kurssi- ja leiritarjonta,
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-04-21 - Pirkanmaa
Opettaja, l. ja pk:n yläl.. taito- ja taideaineet -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Anna Tapion koulu on sisäoppilaitos, jossa annetaan perusopetusta vuosiluokille 7 - 9. Oppilaat suorittavat myös ammatillisia opintoja. Lisätietoa www.annatapio.fi Haemme yhteiskykyistä kuvataideopettajaa, jolla on hyvät digi-
Anna Tapion säätiö - 2016-05-18 - Pirkanmaa
Palveluvastaava -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme ABC Kalevaan PALVELUVASTAAVAA määräaikaiseen (90 h/3 vkoa) työsuhteeseen 31.8.2017 asti. Odotamme sinulta - ravintola-alan koulutusta ja/tai kokemusta esimiestehtävistä - vankkaa kahvila-, ravintola- ja/tai Hesburger-osaamista
Pirkanmaan Osuuskauppa - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Perusopetuksen luokanopettaja, Nuolialan koulu -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Perusopetuksen luokanopettajan virka, Nuolialan koulu Tehtävä: Pirkkalan kunnassa on haettavana perusopetuksen luokanopettajan virka (20116) 1.8.2016 alkaen, sijoituspaikkana Nuolialan koulu. Pirkkalan kunnan sivistystoimi tarjoaa lapsille ja
Pirkkalan kunta - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Piirikoordinaattori -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Kansallinen Lastenliitto ry on vuonna 1972 perustettu valtakunnallinen lapsi- ja varhaisnuorisojärjestö. Järjestön tarkoituksena on vaikuttaa ja osallistua aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun lasten ja nuorten hyvän elämän
Kansallinen Lastenliitto ry - 2016-08-02 - Pirkanmaa
Porrassiivooja, autollinen, kesto 2 vuotta -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Prosessipuhdistustyöntekijöitä Pirkanmaalle -
Muut puhdistustyöntekijät
Elämä on etsimistä. Meille Nordicissa se tarkoittaa oikeiden ihmisten löytämistä. Tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Nordic Henkilöstöpalvelut Oy henkilöstövuokraukseen
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Tampere - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Rakennustyöntekijä (kesätyö) -
Talonrakentajat
Elämä on etsimistä. Meille Nordicissa se tarkoittaa oikeiden ihmisten löytämistä. Tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Nordic Henkilöstöpalvelut Oy henkilöstövuokraukseen
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Tampere - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Rikosseuraamustyöntekijä -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
TYÖPAIKKA KUVAUS Rikosseuraamuslaitos tekee vaikuttavaa, luotettavaa ja merkityksellistä työtä yhteiskunnan turvallisuuden hyväksi. Oikeusministeriön hallinnonalaan kuuluva Rikosseuraamuslaitos vastaa tutkintavankeuden toimeenpanosta
Rikosseuraamuslaitos - 2016-02-18 - Pirkanmaa
Rikosseuraamustyöntekijä -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
TYÖPAIKKAKUVAUS Rikosseuraamuslaitos tekee vaikuttavaa, luotettavaa ja merkityksellistä työtä yhteiskunnan turvallisuuden hyväksi. Oikeusministeriön hallinnonalaan kuuluva Rikosseuraamuslaitos vastaa tutkintavankeuden toimeenpanosta
Rikosseuraamuslaitos - 2016-05-28 - Varsinais-Suomi
Sementtityöntekijä -
Talonrakentajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Supervising Engineer (Electrical) -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
We are looking for experienced electrical engineers Your tasks include: - Supervise and secure the quality and cost of electrical and installation work at site. - Supervise and advise the electrical installation and testing work at site according to design.
Prohoc Oy Ab - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Tarjouslaskija (rakennusala) -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Haemme suorarekrytointina rakennusalan asiakasyritykseemme Pirkanmaalle tarjouslaskijaa. Työnkuvana on vastata tarjouslaskennan onnistumisesta urakka- ja hankekehityskohteissa sekä pystyä arvioimaan hankkeita kustannusten, liiketoiminnan
Innolink Staff Oy - 2016-03-17 - Pirkanmaa
Tutkimushaastattelija -
Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Taloustutkimus Oy on täyden palvelun markkinatutkimustalo. Nyt haemme uusia haastattelijoita Kangasalan seudulle tekemään henkilökohtaisia haastatteluja vastaajien kotona. Vastaajat haetaan kulkemalla ovelta ovelle. Tarjoamme jatkuvan
Taloustutkimus Oy - 2016-04-01 - Pirkanmaa
Varastotyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Etsimme asiakasyrityksellemme VARASTOMIESTÄ Tampereelle. Tehtävänäsi on hallita ja pitää huolta varastosta, joka sijaitsee pääsääntöisesti ulkotiloissa. Työnkuvaasi kuuluu myös tietotekniikan
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-02-25 - Pirkanmaa
Web-suunnittelija -
Web- ja multimediasuunnittelijat
Uhma Oy - 2016-08-17 - Pirkanmaa