Job Erityisohjaaja (sosiaaliala) Varsinais-Suomi Nuorten Ystävät -palvelut Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Erityisohjaaja (sosiaaliala)

Työnkuvaus:
Nuorten Ystävät on yli 100-vuotias kansalaisjärjestö, joka on perustamisestaan lähtien tehnyt ennakkoluulottomasti työtä heikommassa asemassa olevien sekä apua ja tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja perheiden hyväksi. NYllä on yli 40 yksikköä tai toimipistettä 17 paikkakkunnalla eri puolilla Suomea. Vuosittain toimintamme piirissä on yhteensä jopa 3200 lasta, nuorta ja aikuista. NY etsii toimintojensa laajentuessa osaavaan joukkoonsa ERITYISOHJAAJAA toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen NYn Turun avopalveluihin. Työtehtävä on pääsääntöisesti mielenterveys -ja päihdekuntoutujien tuetun asumisen toteuttamista ja toimintamallin kehittämistä. NYn Turun avopalvelut tuottaa ensisijaisesti jälkihuollon ohjausta sekä mielenterveys -ja päihdekuntoutujien tuettua asumista. Palvelut toteutetaan avopalveluina mm. Turussa ja Turun lähikuntien alueilla. Nyt haettavan kuntoutusohjaajan tehtävät painottuvat erityisesti mielenterveys -ja päihdekuntoutujien kohderyhmälle suunnattuihin palveluihin. Jälkihuoltopalvelu on ohjauspalvelua lastensuojelulain mukaisessa jälkihuollossa oleville nuorille ja 16-21-vuotiaille lastensuojelun tarpeessa sekä syrjäytymisvaarassa oleville nuorille. Tavoitteena on antaa nuorelle tuetun asumisen ja sosiaalisen kuntoutuksen avulla edellytykset itsenäiseen asumiseen ja arkielämän perusasioista huolehtimiseen. Nuorta ohjataan mm. opiskelu- tai työpaikan hankkimiseen. Tärkeä osa toimintaa on nuoren osallistaminen nuorta itseään koskevissa asioissa. Mielenterveys -ja päihdekuntoutujien tuettu asuminen on palvelua aikuisille 18-30-vuotiaille asiakkaille, jotka psyykkisen sairautensa tai päihdeongelmansa vakavuuden vuoksi tarvitsevat tukea ja ohjausta. Tuettu asuminen on omatoimista suoriutumista tukevaa ja kuntoutumista edistävää palvelua. Työskentelyssä painottuu kuntouttava työote. Työtehtävät toteutetaan kotikäynnein sekä toimisto- ja virastotapaamisin ja työskentely on yksilö -ja ryhmämuotoista työskentelyä. Työtä tehdään tarvittaessa myös iltaisin. Ajokortti on välttämätön. Tehtävä alkaa 1.5.2016 tai sopimuksen mukaan. Tarjoamme viihtyisän, dynaamisen sekä innovatiivisen työympäristön sekä haastavia töitä moniammatillisessa työyhteisössä. Kelpoisuusvaatimuksena on sosionomi AMK-tutkinto tai opistoasteinen sosiaalialan tai terveysalan tutkinto sekä alan työkokemus. Arvostamme oma-aloitteisuutta, aktiivista työotetta, kykyä tehdä itsenäistä työtä ja sujuvia yhteistyötaitoja. Kokemus mielenterveys -ja päihdetyöstä on eduksi tehtävän hoitamisessa. Oman auton käyttömahdollisuus katsotaan eduksi. Palkkaus sovitusti noudattaen Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Tehtävään valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6§:2 momentin mukainen ote rikosrekisteristä sekä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Hakemukset jätettävä 11.4.2016 mennessä osoitteessa www.nuortenystavat.fi. Hakemukset jätettävä 11.04.2016 mennessä osoitteessa www.nuortenystavat.fi, Avopalvelut Turku, http://www.nuortenystavat.fi/tyopaikat

Työnantajan nimi: Nuorten Ystävät -palvelut Oy

Työnantajan osoite: 20100 TURKU

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.

Maa: Suomi

Alue: Varsinais-Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Hakeminen:
Työnantajan esittämä tapaaminen – ks. vapaa tekstiosuus

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajanvaraaja -

Myyntiedustajat
Medialuotsi Oy on digitaaliseen markkinointiin erikoistunut mediatoimisto. Haemme nyt kahta (2) ammattilaista ajanvarausyksikköömme Turkuun. Ajanvaraajiemme työtehtäviin kuuluvat avainasiakaspäälliköiden myyntikäyntien
Medialuotsi Oy - 2016-08-02 - Varsinais-Suomi

Ammattikuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haetaan E-kortillista ammattikuljettajaa. Digipiirturikortti, ammattipätevyys vaaditaan. Kyse on keikkahommista Ruotsiin ja takaisin. Reissussa pääosin nukutaan laivassa. Työt alkavat heti. Kilpailukykyinen palkkaus lisineen. Lisätiedot:
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-06-27 - Varsinais-Suomi

Brand manager -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Etsimme Raision Pohjois-Euroopan Välipalat -yksikköön Brand manageria kehittämään kotimaisia suosikkibrändejämme: Elovena, Nalle, Sunnuntai ja Torino. Olet kaupallinen moniosaaja ja intohimonasi on sekä brändien
Raisio Oyj - 2016-03-25 - Varsinais-Suomi

Farmaseutti -

Farmaseutit
Yliopiston Apteekki on yksi Suomen parhaista asiakaspalveluyrityksistä, jossa työskentelee noin tuhat asiantuntijaa. Autamme asiakkaita onnistumaan lääkehoidossaan sekä edistämme heidän terveyttään ja hyvinvointiaan.
Yliopiston Apteekki - 2016-05-28 - Varsinais-Suomi

Hankevastaava -

Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
HANKEVASTAAVA "Terveyttä liikunnasta" -hankkeeseen 1.6.-31.12.2016 tai sopimuksen mukaan. "Terveyttä liikunnasta" on ensisijaisesti aikuisille suunnattu hanke. Hankkeen tarkoituksena on inspiroida ihmisiä liikkumaan.
Pargas stad/Paraisten kaupunki - 2016-04-21 - Varsinais-Suomi

Huoltamokahvilatyöntekijä -

Huoltamotyöntekijät
Shell Oriketo etsii huoltamokahvilatyöntekijää Shell Oriketo (Vanha Tampereentie 203) hakee joukkoonsa reipasta ja työtä pelkäämätöntä kolmivuorotyöntekijää. Työ on pääasiallisesti
Restel Oy - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, sekä suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus.
Job Services Finland Oy - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Kymppi Service Oy on vuonna 2011 perustettu paikallinen henkilöstöpalvelualan yritys. Haluamme olla työnantajan ja työntekijän tukena tarjoamalla käyttöönne osaavan ja vankan kokemuksen alalta omaavat henkilöstökonsultit.
Kymppi Service Oy - 2016-02-22 - Varsinais-Suomi

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Ruokapalvelut hakee kokkia määräaikaiseen sijaisuuteen ajalle 24.3.2016 - 2.2.2017. Tehtävän sijoituspaikka työsuhteen alussa on PaltanPadan keittiö. Edellytämme hakijoilta suurtalouskokin tutkintoa tai vastaavaa
Paimion kaupunki - 2016-03-03 - Varsinais-Suomi

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Lähihoitajan tehtävä vanhainkodissa / tehostetun palveluasumisen yksikössä. Yksikössä on monisairaita ja päivittäisissä toiminnoissaan paljon apua tarvitsevia vanhuksia. Yksikön toiminta on asukaslähtöistä
Turun kaupunki. - 2016-03-11 - Varsinais-Suomi

Metsäkoneenkuljettaja -

Maa- ja metsätaloustyökoneiden kuljettajat
Haetaan ammattitaitoista,oma-aloitteista ja reipasta ajokoneen kuljettajaa 2-vuorotyöhön. Työmaat sijaitsevat pääosin Varsinais-suomen ja Satakunnan alueella. Ajokokemusta pitää löytyä, ei harjoittelu paikka.
Tmi Metsäkoneurakointi Atte Järri - 2016-04-13 - Varsinais-Suomi

Myyjä -

Myyjät
Haemme joukkoomme aktiivista ja asiakaspalveluhenkistä myyjää. Eduksi luetaan: - Asiakaslähtöisyys - Työkalupuolen tuntemus - Oma-aloitteisuus - Täsmällisyys - Kaupanalan kokemus - Kielitaito: Suomi/Ruotsi/Englanti
Lohmo Oy Talouspörssi - 2016-04-21 - Varsinais-Suomi

Myyjä -

Myyjät
Kesällä 2016 tarjoamme yli 1 000 kesätyöpaikkaa eri puolilla Suomea myymälöissämme, jakelukeskuksissamme ja pääkonttorillamme. Työskentely Lidlissä antaa kesätyöntekijöillemme arvostettua
Lidl Suomi Ky - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Myyjä -

Myyjät
Myyjä Liedon Lihakauppaan Haemme arvostettuun liha-alan erikoiskauppan reippaita ja innostuneita myyjiä Liedon Lihakauppaan. Työt alkaa heti sopivien henkilöiden löydettyä. Liedon Lihakauppa avaa myös keväällä
Aputeam Oy - 2016-03-17 - Varsinais-Suomi

Myyjä -

Myyjät
Adecco SA on maailman johtava henkilöstöratkaisuja tuottava yritys. Adeccolla on toimipisteitä yhteensä 5800, joista noin 170 Pohjoismaissa. Suomessa Adecco on toiminut vuodesta 1997 ja palvelemme 10 paikkakunnalla eri puolilla maata.
Adecco Finland Oy, Turku - 2016-06-01 - Varsinais-Suomi

Myyntiedustaja (PROMAN) -

Myyntiedustajat
Suomen Teollisuusvaate Oy kehittää, tuo maahan ja markkinoi turvakenkiä, henkilösuojaimia sekä yksilöiviä työ- ja mainosasuja ammattikäyttöön. Asiakkaitamme ovat mm. teollisuus, maatalous, koneyrittäjät
Suomen Teollisuusvaate Oy - 2016-05-22 - Varsinais-Suomi

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Finnacta Oy on savolaiset juuret omaava, hyvällä tavalla erilainen markkinoinnin erikoisosaaja. Toimintamme kasvaessa palkkaamme kolme kokopäiväistä myyntineuvottelijaa uusien projektien pariin. Yrityksemme kuuluu ASML-liittoon
Finnacta Oy - 2016-05-15 - Varsinais-Suomi

Prosessipuhdistustyöntekijä -

Muut prosessityöntekijät
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-06-22 - Varsinais-Suomi

Puhelinmyyjä / etäkonsultti -

Puhelin- ym. myyjät
Puhelinmyyjä B & B, rakennusala HST- Monipalvelut Oy on erikoistunut rakennuspalvelujen tuottamiseen ja kehittämiseen. Perheyhtiö on perustettu 2008. Kotipaikka on Pori. Yritysten ja Kotitalouksien korjausvelka on purkautumassa ja samalla
HST - Monipalvelut Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Puutarhatyöntekijä -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia
Banssi länsi Oy - 2016-02-26 - Varsinais-Suomi

Quality Engineer -

Maa- ja vesirakentamisen asiantuntijat
ADMARES Ltd is a visionary global company pioneering real estate solutions that incorporate techniques from marine, offshore and land construction industries to create remarkable floating villas, hotels, resorts, islands and cities. ADMARES's floating
Barona Teollisuus Oy - 2016-06-04 - Varsinais-Suomi

Siivooja / kotisiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme reippaita kotisiivoojia kokopäiväiseen ja osa-aikaiseen työhön. Työajat ovat joustavat. Työkohteet sijaitsevat Naantalissa ja lähialueilla. Ajokortti on välttämätön. Soita Merja Kaatrakoskelle
NTP-Kotipalvelu Oy - 2016-05-18 - Varsinais-Suomi

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Pöytyän kunnan perusturvapalveluissa on haettavana määräaikainen sosiaalityöntekijän virka 30.11.2016 saakka. Sosiaalityöntekijän työtehtävät ovat pääasiassa lapsiperheiden sosiaalityöntekijän
Pöytyän kunta - 2016-06-22 - Varsinais-Suomi

Specialklasslärare -

Erityisopettajat
Vi söker specialklasslärare för åk 1-9. För arbetet krävs flexibla arbetsmetoder, en helhetssyn på elevens lärande, goda IT-kunskaper och ett intresse att använda digitala lärmiljöer och utveckla
Turun kaupunki. - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Taksinkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat

Taxitrans Oy Turku - 2016-02-19 - Varsinais-Suomi

Teollisuusmaalari -

Ruiskumaalaajat ja -lakkaajat
Haemme asiakasyrityksellemme ammattitaitoista teollisuusmaalaria määräaikaiseen työsuhteeseen. Työtehtävinäsi ovat palosuojaukseen liittyvät maalaustehtävät sekä suurten säiliöiden maalaustehtävät.
Barona Teollisuus Oy - 2016-05-20 - Varsinais-Suomi

Työnjohtaja, rakennusala -

Rakennusalantyönjohtajat
Sisustus-Nummi Oy on sisärakentamisen erikoisosaaja, jonka toiminnan tarkoituksena on tuottaa täyden palvelun sisäkatto sekä seinäjärjestelmä kokonaisuus kustannustehokkaasti ja laadukkaasti rakennusliikkeille ja rakennuttajille.
Sisustus-Nummi Oy - 2016-03-04 - Varsinais-Suomi

Urheiluvarainhankkija -

Myyntiedustajat
Onko lasten ja nuorten liikunta mielestäsi tukemisen arvoinen asia? Samaa mieltä ovat lähes kaikki suomalaiset! Etsimme joukkoomme kolmea myyntineuvottelijaa Urheilun Unelma-arvoille. Urheilun Unelma-Arpa on Valo (Valtakunnallinen liikunta-
Finnacta Oy - 2016-03-22 - Varsinais-Suomi

Vakinainen sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Haemme sosiaalityöntekijää lastensuojelulain mukaisiin tehtäviin. Lastensuojelun tiimiimme kuuluu kaikkiaan neljä sosiaalityöntekijää ja neljä perhetyöntekijää. Työntekijöiden käytössä
Uudenkaupungin kaupunki - 2016-02-23 - Varsinais-Suomi

Vastaava ohjaaja -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Provesta Oy on sosiaalisia ja kuntouttavia palveluja vastuullisesti tarjoava yritys, jonka toiminta-ajatuksena on tuottaa laadukkaita ja turvallisia tuetun asumisen palveluita integroituneena tavanomaiseen asuinympäristöön. Haemme vastaavaa
Provesta Oy - 2016-08-02 - Varsinais-Suomi

 
 
site syntyy 0.80880093574524 sekuntia