Job Erityisopettaja Helsinki-Uusimaa Keravan kaupunki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Keravan kaupungin kasvatus- ja opetustoimessa on uudelleen haettavana ERITYISOPETTAJAN VIRANSIJAISUUS (nro 263) ajalle 15.8.2016-3.6.2017. Aiemmin hakeneilta edellytetään uutta hakemusta tehtävään. Tehtävän sijoituspaikka palvelussuhteen alkaessa on Savion koulu. Haemme joukkoomme pedagogisesta kehittämisestä kiinnostunutta erityisopettajaa, jolta toivomme kykyä tiimityöhön ja valmiutta yhteistoiminnallisiin työtapoihin. Koulussa toteutetaan joustavia opetusjärjestelyjä yleis- ja erityisopetuksen välillä. Tehtävässä vaaditaan erinomaista suomen kielen taitoa. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Palkkaus ja palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Tehtävissä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Tehtävään valitun on ennen sen vastaanottamista toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Työnantajan nimi: Keravan kaupunki
Työnantajan osoite: 04200 KERAVA
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Erityisopettajat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakas- ja myyntineuvottelija -
Puhelin- ym. myyjät
Koulutamme Kalasataman/ Sörkan toimistoon 6 iloista ja reipasta henkilöä mukavaan kesätyöhön. Täysin uusi tuote/ tuoteperhe markkinoilla. Tarjoamme: -Koulutuksen tehtävään ja tuntipalkka 8€ alkaa juosta
Riafi Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Asiakasneuvottelija -
Myyntiedustajat
Haemme nyt Micromedialle asiakasneuvottelijoita osa- tai kokoaikakaiseen työsuhteen Herttoniemeen. Työtehtäviin sisältyy asiakkaiden kontaktointia puhelimitse; tehtävänä esim. päättäjäkartoitukset,
Henkilöstöpartneri Vertico Oy - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa
Darin kielen tulkki -
Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät
Suomen Tulkkitalo hakee jatkuvasti luotettavia tulkkaus- ja käännöspalveluiden ammattilaisia useille eri kielille. Tällä hetkellä haemme erityisesti darin kielen tulkkeja. Edellytämme sujuvaa suomen kielen taitoa, Suomen
Saba Consulting Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Feissari / F2F - varainhankkija -
Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Onko olemassa työtä, joka on hyväksi sekä sinulle että ympäristölle? Kyllä! Hae Greenpeace feissariksi! Haemme varainhankkijoita eli feissareita innostavaan katu
Greenpeace - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
ICT-tukihenkilö -
Käytön tukihenkilöt
Asiakaskuntamme laajentumisen johdosta haemme nyt palvelupisteeseemme vahvistukseksi vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen energistä ja hyvän asiakaspalveluasenteen omaavaa tietotekniikan ammattilaista. Työpisteesi on
Keski-Uudenmaan informaatioteknologia Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa
iOS Developer -
Ohjelmistokehittäjät
Digital Foodie is a software company specialized in the grocery business and the creator of award-winning Foodie.fm platform. We employ grocery industry experts and technology specialists in four locations, and work closely with supermarket chains and
Barona IT Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Jr. konsultti määrittelytehtäviin -
Tietoliikenneteknologian erityisasiantuntijat
Oletko vastavalmistunut tradenomi tai insinööri, joka etsii kiinnostavaa ja monipuolista työtä ohjelmistomäärittelyn ja kiinnostavien asiakasprojektien parissa? Lue lisää alla, sillä Academic Work etsii kokoaikaista
Academic Work Suomi Ab - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Kassa/Myyjä -
Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-04-29 - Helsinki-Uusimaa
Kasvatustyön opettaja -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Opetusvirasto, Stadin aikuisopisto Stadin ammattiopisto ja Stadin aikuisopisto ovat monialaisia ammatillisia oppilaitoksia, joissa opiskelee yhteensä 16 000 nuorta ja aikuista. Tarjoamme ammatillista perus- ja lisäkoulutusta, henkilöstö-
Helsingin kaupunki. - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa
Key Account Manager -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Global Blue is a financial services company that introduced the concept of Tax Free Shopping. Global Blue now offers a wide range of services that help consumers shop and spend wisely when they are in foreign countries, and merchants and banks increase
Global Blue Finland Oy - 2016-03-19 - Helsinki-Uusimaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme Best Western Hotel Haagaan suurtalouskokkia. Best Western Plus Hotel Haaga on monipuolisten palveluiden ja hyvän olon kokoushotelli Helsingin Haagassa. Tässä rennossa ja viihtyisässä liikematkustushotellissa on 122 viihtyisää
Hotel Haaga Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Tehtävän kuvaus: Hei, nyt haemme työyhteisöömme kahta, vanhustyöstä kiinnostunutta lähihoitajaa Hoiva-asumisen palveluihin 3-vuorotyöhön. Työskentelemme moniammatillisena tiiminä, omahoitajamallin
Vantaan kaupunki - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Keskinen kotihoitoyksikkö/Kallio lpa4 Kotihoito on osa Helsingin sosiaali- ja terveysviraston toimintaa. Tarjoamme asiakkaillemme heidän hoidon tarpeisiinsa perustuvaa moniammatillista, osaavaa ja laadukasta hoitoa,
Helsingin kaupunki. - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Tammi, päivähoitoyksikkö Haltia-Tammi Tervetuloa pohjoiselle varhaiskasvatusalueelle. Alueeseen kuuluvat seuraavat asuinalueet - Torpparinmäki, Paloheinä, Itä-Pakila, Länsi-Pakila,
Helsingin kaupunki. - 2016-04-26 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Seure Henkilöstöpalvelut Oy on pääkaupunkiseudun kaupunkien ja HUS:n yhteinen henkilöstöpalveluyhtiö. Välitämme työntekijöitä kaupunkien sairaaloihin, kouluihin, päiväkoteihin ja muihin
Seure Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Pilke päiväkotien tärkein tavoite on tarjota lapselle hyvä päivä - joka päivä. Koska hyvään päivään ei ole yhtä kaavaa, turvallinen ja ilmapiiriltään kannustava hoitopaikka
Päiväkoti Kirsikkapuu Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyntiedustajat
Yrityksemme etsii itselleen lisää positiivisia, myyntihenkisiä ja innokkaita myyjiä.Tarjoamme sinulle perehdyttävän koulutuksen, joten aikaisempi myyntikokemus ei ole välttämätöntä. Meillä on
Ikonen Marketing Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Puhelin- ym. myyjät
Onnistuneen ja tuloksellisen kevään ja alkukesän myötä haemme Vantaan Tikkurilan toimipisteeseemme lisää tekijöitä työskentelemään kokopäiväisesti eri projektien parissa, ja palkkaammekin
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Haemme ahkeraa ja asiakaspalveluhenkistä myyjää Helsingin keskustassa, kauppatorin lähellä sijaitsevaan kenkä- ja laukkumyymälään. Korkeatasoinen konseptimme yhdistää kolme maailman parhaimmistoon
Oriental Nordic Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyntineuvottelija kuluttajamyyntiin -
Myyntiedustajat
Meillä on töissä tyytyväisiä ihmisiä ja rento ilmapiiri. Se näkyy ja tuntuu myös arjessamme ja ehkä juuri siksi Gainer on valittu yhdeksättä kertaa yhdeksi Suomen parhaimmista työpaikoista -
Gainer Oy - 2016-04-16 - Helsinki-Uusimaa
Päätoiminen tuntiopettaja, ruotsi, historia, kiel -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Opetusvirasto, Vartiokylän yläasteen koulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu
Helsingin kaupunki. - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Puutarhatyöntekijä -
Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Vihdin kunnan kunnallistekniikan tulosalue hakee määräaikaiseen työsuhteeseen kausitekijää. Työnä puutarhatyötä, kitkemistä ja roskien keruuta yms.
Vihdin kunta - 2016-03-05 - Helsinki-Uusimaa
Sementtityöntekijä -
Betonirakentajat ja raudoittajat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Rakennus Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Service Desk Specialist -
Käytön tukihenkilöt
Etsimme nyt asiakasrajapinnassa viihtyvää ja reippaalla työskentelyotteella varustettua SERVICE DESK SPECIALISTIA moniasiakasympäristöön yritysasiakkaallemme. Työssäsi vastaanotat ja ratkot yritysasiakkaiden ICT-ongelmia
Barona IT Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Sorvaaja -
Koneenasettajat ja koneistajat
Etsimme asiakasyrityksellemme Porvooseen ammattitaitoista työntekijää manuaalisorvaukseen ja jyrsintään. Onnistuaksesi työssä tarvitset kokemusta NC-sorvauksesta ja koneistuksesta.Toivomme myös, että sinulla
Tiinaliisa oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Taksinkuljettaja -
Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Kuljetusliike Helge Rautiainen & Kumpp. Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa
Tekninen Isännöitsijä -
Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Asiakakkaamme on liki 20-vuotta toiminut isännöinti- ja kiinteistönjohtopalveluja tarjoava yritys, joka vastaa yli 300:n yhtiön isännöinnistä pääkaupunkiseudulla. Liiketoiminnan kasvun ja yhtälailla kasvaneen
Wippii Work Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Teollisuusmaalari -
Ruiskumaalaajat ja -lakkaajat
Idea Paint Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa
Tuotepäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
KiiltoClean on johtava suomalainen puhtaus- ja hygieniaratkaisujen toimittaja ja kansainvälisesti vahva toimija. Tuotevalikoimaamme kuuluvat pesu-, puhdistus- ja hoitoaineet, hygieniatuotteet sekä teollisuuskemikaalit. Kotimainen perheyritys
KiiltoClean Oy - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa
Varastoalan työntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme asiakasyrityksellemme varastotyöntekijöitä Tuusulaan. Odotamme sinulta aikaisempaa kokemusta vastaavista tehtävistä, olet trukin ajotaitoinen ja sinulla on voimassa oleva työturvallisuuskortti. Positiivinen asenne
CityWork Häme Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa