Job Erityisopettaja Pohjois-Pohjanmaa Raahen kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Erityisopettaja

Työnkuvaus:
Määräaikainen erityisopettajan virka ajalle 6.4.-31.5.2016. Tehtävä jatkuu mahdollisesti syksyllä. Raahen kaupungin opetustoimi on saanut erityisavustusta koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Erityisavustuksella perustetaan määräaikainen erityisopettajan virka. Pyrkimyksenä on mahdollistaa riittävän voimakas oppimisen ja koulunkäynnin tuki oppilaan omassa opetusryhmässä lähikoululla. Tukea kohdennetaan erityisesti esi- ja alkuopetukseen sekä maahanmuuttajataustaisten oppilaiden tukemiseen. Erityisopettaja työskentelee Raahen kaupungin alueella usealla eri koululla. Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on erityisopettajan tai erityisluokanopettajan pätevyys. Hakijalta toivotaan vahvaa tietämystä kolmiportaisesta tuesta, perehtyneisyyttä maahanmuuttajataustaisten oppilaiden kanssa toimimiseen ja taitoa työskennellä erilaisissa kouluyhteisöissä. Haastatteluun kutsutun on varauduttava esittämään haastattelussa alkuperäiset opinto- ja palvelussuhdetodistukset. Valitun tulee ennen viran vastaanottamista esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaamisesta. Toivomme ensisijaisesti sähköisiä hakemuksia kuntarekry.fi-sivuston kautta.

Työnantajan nimi: Raahen kaupunki

Työnantajan osoite: Sovionkatu 9, 92100 RAAHE

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Erityisopettajat

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Pohjanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Android Kehittäjä -

Ohjelmistokehittäjät
Etsimme asiakasyrityksellemme Android kehittäjää työskentelemään asiakkaan omien tuotteiden monipuolisissa kehitystehtävissä Android alustalla. Työpaikka sijaitsee Oulun seudulla ja tehtävä on toistaiseksi
Studentwork Sharper Oy - 2016-05-05 - Pohjois-Pohjanmaa

Asiakashankkija -

Myyntiedustajat
Palkkaamme kokoaikaiseen työsuhteeseen 4 uutta työkaveria myyntitiimiimme! Me myymme markkinoiden edullisinta käyttösähköä, joten et joudu olemaan asiakkaan lompakolla! Puhelussa kartoitamme asiakkaan nykytilanteen ja
Prime Sales Oy - 2016-02-26 - Pohjois-Pohjanmaa

CNC-koneistaja -

Koneenasettajat ja koneistajat
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Erityisopettaja -

Erityisopettajat
Tehtävänkuvaus: Ylöjärven kaupungin perusopetuksessa on haettavana vakinaista täyttämistä varten erityisopettajan virka 10.8.2016 alkaen Ylöjärven Yhtenäiskoulussa. Erityisopettaja tulee työskentelemään
Ylöjärven kaupunki - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Export Sales Manager -

Myynti-insinöörit ja lääke-esittelijät (pl. tieto- ja viestintätekniikka)
Suomen Visor Oy has a history since 1972 in the field of sun protection. In 2006, the innovation of our Visor Queen patented product has allowed us to break into several international markets. Despite
Lumon Suomi Oy - 2016-03-01 - Pohjois-Pohjanmaa

Henkilöautonkuljettaja, OmaKuski -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Hei, sinä Oulussa asuva. Etsimme sinua, joka haluat ajaa autoa muutamia tunteja viikossa, opiskelun ohessa tai muutoin. Etsimme joukkoomme palveluhenkisiä, positiivisia ja ammattitaitoisia OmaKuskeja. Tehtävämme on tuottaa asiakkaillemme
Carcare Finland Oy, Oulu - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Kasettiautonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haemme Ouluun kasettikuljettajaa maanajoon. Työt tapahtuvat pääsääntöisesti 7-15.30 välisenä aikana Ammattipätevyydet on oltava voimassa. Tieturva 1 ja Työturvakortti suotavaa! Odotamme sinulta Itsenäistä
Sihti Oulu Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Kokooja -

Kellosepät ja muut hienomekaanisten instrumenttien tekijät ja korjaajat
Haemme asiakkaallemme näppärä sormisia ja tehdastyöhön sopeutuvia kokoojia. Työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä ja mahdollisuus pidempäänkin
Banssi lappi Oy - 2016-04-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Kunnossapitoasentaja -

Muut sähköasentajat
KONE tarjoaa innovatiivisia hissi- ja liukuporrasratkaisuja sekä kattavia huolto- ja kunnossapitopalveluita. Menestyksemme perustana on osaava, motivoitunut ja sitounut henkilöstö. Tuemme vahvasti henkilökohtaista kasvua ja meillä
Kone Oyj - 2016-05-11 - Pohjois-Pohjanmaa

Laiteasentaja -

Muut sähköasentajat
Haemme asiakasyrityksellemme Oulun talousalueelle laiteasentajia. Työtehtäviin kuuluu mm. mekaanisten laitteiden asentamista, korjaamista ja huoltoa. Toivomme laitteiden automaation ymmärrystä ja aikaisempaa kokemusta vastaavista tehtävistä.
Finnace Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa

Lehtori (RU, SA, EN) -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Haettavana on PERUSOPETUKSEN LEHTORIN määräaikainen viransijaisuus Pöllönkankaan koulussa lukuvuonna 2016 - 2017. Työ alkaa 19.9.2016 ja kestää 3.6.2017 saakka. Opetettavina aineina ruotsi, saksa ja englanti. Kelpoisuusehdot
Oulun kaupunki - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
LUOKANOPETTAJA (viransijaisuus) Haettavana on perusopetuksen luokanopettajan määräaikainen viransijaisuus Hailuodon peruskoulussa lukuvuonna 2016 - 2017 (9.8.2016-3.6.2017). Päätehtävänä tulee olemaan 3-4. -yhdysluokan
Hailuodon kunta - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Maalari -

Rakennusmaalarit ym.
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy on ketjuuntumaton henkilöstöpalveluyritys. Olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointiin. Toimintamme perustuu pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin. Etsitään useille
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa

Maankäyttöpäällikkö -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Haapaveden kaupunki hakee palvelukseensa 01.12.2016 alkaen MAANKÄYTTÖPÄÄLLIKKÖÄ Tehtäviin kuuluu - katujen - teiden ja yleisten alueiden kunnossapito sekä alueiden kehittäminen, kunnossapidossa maankäyttöpäällikön
Haapaveden kaupunki - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Maanrakennustyöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Haemme asiakkaallemme maanrakennustyöntekijää Oulun alueelle. Työnkuvaan kuvaan kuuluu mm. linja-asennuksia, pylvästöitä ja maakaapelointia. Työturvallisuuskortti vaaditaan. Työ alkaa heti sopivan henkilön
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyjä -

Myyjät
Synkronitalo on Oululainen uusien asumisratkaisujen toteuttamisen edelläkävijä. Rakennamme tyylikkäitä palkittuja koteja. Toimintamme kasvaessa etsimme nyt KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄÄ / TALOMYYJÄÄ
Synkroni Oy - 2016-04-27 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyjä -

Myyjät
Etsimme nyt Suomen Lähikaupan myymälöihin Raahen ja ympäristökuntien alueelle asiakaspalveluhenkisiä ja reippaita MYYJIÄ. Keikkailevan myyjän työtehtäviin kuuluvat kaikki kaupan työt vaihtuvissa myymälöissä.
StaffPoint Oy - 2016-04-19 - Pohjois-Pohjanmaa

Myynti- ja asiakaspalvelutyöntekijä -

Myyjät
Etkö saanut mieluista opiskelupaikkaa vai jäitkö kokonaan vaille opiskelupaikkaa? Oletko miettinyt, että työmaailmaan pääsylle on toinenkin vaihtoehto kuin koulun penkillä istuminen? Finnacta Oy on innovatiivinen
Finnacta Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Opettaja, ensihoito -

Ammatillisen koulutuksen opettajat
Hakijalta edellytämme ylempää korkeakoulututkintoa ja pedagogista pätevyyttä sekä näyttötutkintomestarikoulutusta. Lisäksi edellytämme simulaatio-ohjaaja koulutusta, työkokemusta tehohoidosta, ensihoidosta
Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä JEDU - 2016-04-19 - Pohjois-Pohjanmaa

Postinjakaja -

Postinkantajat ja -lajittelijat
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Puhelinmyyjä / etäkonsultti -

Puhelin- ym. myyjät
Puhelinmyyjä B & B, rakennusala HST- Monipalvelut Oy on erikoistunut rakennuspalvelujen tuottamiseen ja kehittämiseen. Perheyhtiö on perustettu 2008. Kotipaikka on Pori. Yritysten ja Kotitalouksien korjausvelka on purkautumassa ja samalla
HST - Monipalvelut Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

R-kauppias -

Kauppiaat (pienyrittäjät)
R-kauppiaaksi Haapavedelle Jos saat virtaa asiakaspalvelusta ja olet yrittäjähenkinen, voit hyvinkin sopia Ärrälle kauppiaaksi. Kaupallinen tausta, kokemus ketjumaisesta liiketoiminnasta sekä kokemus esimiestyöstä katsotaan
R-Kioski Oy - 2016-05-28 - Pohjois-Pohjanmaa

Rakennusapulainen -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Etsimme asiakasyrityksellemme reippaita rakennusapumiehiä Ouluun. Olet etsimämme henkilö, mikäli olet reipas työtä pelkäämätön henkilö, jolta löytyy työturvallisuuskortti sekä hyvä
Sihti Oulu Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Sairaanhoitaja/Lähihoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Vuorotteluvapaan sijaisuus kotisairaalassa/kotihoidossa Etsimme joukkoomme sairaanhoitajaa/lähihoitajaa. Olet joustava, yhteistyökyinen tiimityöskentelijä, joka hallitsee haastavat tilanteet ja yksintyöskentelyn. Osaat hyödyntää
Kuusamon kaupunki - 2016-04-24 - Pohjois-Pohjanmaa

Sandwich Artist -

Pikaruokatyöntekijät
Etsimme joukkoomme uusia pidempiaikaisia työntekijää Ouluun Alasintie Subway- ravintolaan (XXL:n yhteydessä). Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja mukaansatempaavan työympäristön. Monipuolisiin työtehtäviin
Subcom Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Sosiaalialan ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri hakee Rieska-Leaderin rahoittamaan TSEMPPI-iloa ryhmästä! -hankkeeseen (2016-2018) vertaistoiminnan ohjaajaa. Ohjaajana kartoitat lapsiperheiden tarpeita ja toiveita sekä ideoit
MLL Pohjois-Pohjanmaan piiri ry - 2016-03-05 - Pohjois-Pohjanmaa

Structure Repair Engineer -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Enersense International Oy provides its customers with resourcing solutions which appreciate the fluctuations in their projects. Our company is an ISO 9001:2008/14001:2004-certified actor with more than ten years of experience in operating in close cooperation
Enersense International Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Suunnittelija / rakennusinsinööri -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Vieskan Elementti Oy valmistaa lähes 50 vuoden kokemuksella Alavieskan tehtaallaan Vieskataloja, POMO-halleja, rakennuselementtejä rakennusliikkeille sekä kattoristikoita. Haemme suunnittelijaa, jonka päätehtävänä
Vieskan Elementti Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Tuntiopettaja (MU) -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Haettavana on TUNTIOPETTAJAN määräaikainen virkasuhteinen tehtävä Merikosken koulussa ja lukiossa lukuvuonna 2016 - 2017. Opetettavana aineena musiikki. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön
Oulun kaupunki - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Yrittäjäpohjainen kalusteasentaja -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme yrittäjäpohjaista Kalusteasentajaa Pohjois-Suomeen. Elega Oy uudistaa asiakkaiden keittiöt kehittämällään persoonallisella tyylillä - Ovet vaihtamalla. Elegan säästävä keittiöidea
Elega Oy - 2016-04-01 - Pohjois-Pohjanmaa

 
 
site syntyy 0.51754784584045 sekuntia