Job Erityisopettaja (tuntiopettaja) Etelä-Karjala Imatran kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Erityisopettaja (tuntiopettaja)

Työnkuvaus:
Haemme Mansikkalan koululle erityisopettajaa (Klinikkaopetus) määräaikaiseen päätoimisen tuntiopettajan virkasuhteeseen ajalle 1.8.2016 -31.7.2017. Opettajan tuntimäärä on 26 h/vk. Erityisopettajan tehtävänä on klinikkaopetuksen järjestäminen ja toteuttaminen oppilaille, joiden opiskelu ei syystä tai toisesta suju yleisopetuksen ryhmässä. Tarve voi olla tilapäinen ja vain osaa oppiaineista koskeva tai pysyvämpi esim. oppilaan terveydentilaan perustuva. Ryhmän maksimikoko pyritään rajaamaan 10 oppilaaseen. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaan. Palkkaus määräytyy OVTES:n mukaan. Tehtävää täytettäessä luemme eduksi työkokemuksen jopo- tai klinikkaopetuksesta, oma-aloitteisuuden ja innovatiivisuuden klinikkaopetuksen kehittämisessä, yhteistyötaidot sekä ratkaisukeskeisen ajattelutavan. Valitun on esitettävä ennen virkasuhteen vastaanottamista lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen hyväksyttävä rikosrekisteriote sekä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Määräaikaisessa virkasuhteessa käytämme neljän kuukauden koeaikaa. Toimita hakemuksesi maanantaihin 13.6.2016 kello 15.00 mennessä ensisijaisesti sähköisenä oheisen linkin kautta. Tarvittaessa voit lähettää hakemuksen postitse osoitteella Imatran kaupunki, Kirjaamo, Virastokatu 2, 55100 Imatra. Myös kirjallisena toimitetut hakemukset tallennetaan sähköiseen Kuntarekry-järjestelmään, josta tietoja käytetään vain tämän tehtävän täytössä. Opinto- ja työtodistuksia ei liitetä hakemukseen, niihin tutustumme haastattelun yhteydessä. Imatran kaupunki on savuton työpaikka.

Työnantajan nimi: Imatran kaupunki

Työnantajan osoite: 55100 IMATRA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Erityisopettajat

Maa: Suomi

Alue: Etelä-Karjala

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

A la carte kokki, Lappeenranta -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme asiakkaallemme Ravintola Centreen Lappeenrannan keskustaan ammattitaitoista A la carte kokkia. Työssäsi Centressä valmistat tarkkaan valikoiduista raaka-aineista maittavia A la carte annoksia sekä lounasruokaa. Työvuorot
StaffPoint Oy - 2016-08-10 - Etelä-Karjala

Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin sijaisuus -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Haemme Joutsenon koululle äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin sijaista ajalle 1.9.2016 - 21.12.2016. Kelpoisuusvaatimukset Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun
Lappeenrannan kaupunki - 2016-04-13 - Etelä-Karjala

alihankkija/siivousyrittäjä -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Siivousyrittäjä/ alihankkija, osa-aikainen/kokoaikainen, Lappeenranta, Kouvola, Kotka, Mikkeli H&H puhtaudenhallinta hakee alihankkijoita Lappeenrannan, Kouvolan, Kotkan ja Mikkelin alueille talousalueelle vastaamaan rakennus-/ja loppusiivouksista.
H&H puhtaudenhallinta - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

Edustaja, myyjä tai yrittäjä -

Myyntiedustajat
Tarjoamme sinulle saksalaiset hyvinvointi- ja kauneusalan laadukkaat ja sertifikoidut tuotteet sekä ainutlaatuisen, kannustavan menestyskonseptin. Useita tapoja toimia riippuen elämäntilanteestasi. Yritys valmistaa tuotteet itse ja on valittu
Trendintekijät Oy - 2016-02-19 - Etelä-Karjala

Erikoislääkäri tai lääkäri -

Erikoislääkärit
Haemme Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin Lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluihin erikoislääkäriä tai alasta kiinnostunutta lääkäriä toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen 1.10.2016
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri - 2016-09-10 - Etelä-Karjala

Franchisingyrittäjä meksikolaisravintolaan -

Ensimmäinen Pancho Villa - ravintola on avattu Tampereella v. 2001. Tänä päivänä tämä täysin suomalainen konsepti on laajentunut jo 23 meksikolaisen ravintolan ketjuksi, joka toimii ympäri Suomen. Kaikki Pancho Villan ravintolat tarjoavat herkullisia
Frantrain Oy - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

kahvila-apulainen -

Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme aktiivisia, palveluhenkisiä ja iloisia henkilöitä Kapteenin Kahvikeitaalle Lappeenrannan satamaan. Työ on monipuolista: pääset tekemään kaikkia kahvio-grillin tehtäviä sekä palvelemaan asiakkaita
Saimaan Emma Oy/Kapteenin Kahvikeidas - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

Kahvila-ravintolatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät

Asemaravintola Resiina Oy - 2016-04-21 - Etelä-Karjala

Kalusteasentaja -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme yrittäjäpohjaista Kalusteasentajaa Etelä-Karjalaan. Elega Oy uudistaa asiakkaiden keittiöt kehittämällään persoonallisella tyylillä - Ovet vaihtamalla. Elegan säästävä keittiöidea
Elega Oy - 2016-06-04 - Etelä-Karjala

Kanttori -

Muusikot, laulajat ja säveltäjät
Joutsenon seurakunnassa on avoinna ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävä kanttorin viransijaisuus (ns. B-virka) ajalle 20.09.2016 - 2.8.2017 siten, että sijaisuus täytetään 1.10.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Lappeenrannan Seurakuntayhtymä Joutsenon seurakunta - 2016-09-10 - Etelä-Karjala

Kausityöhön ympäristötarkastajia Lappeenrantaan -

Ympäristötekniikan erityisasiantuntijat
Vapo Oy:n Suomen organisaatiossa polttoaineiden tuotanto ja myynti, lämpölaitosten ylläpito sekä vastuu asiakkaista ja sidosryhmistä kuuluu viidelle asiakasalueelle, jotka ovat Itä, Kaakko, Lounas, Länsi ja Pohjoinen.
Vapo Oy - 2016-03-11 - Etelä-Karjala

Kesätyötä keittiöalan ammattilaisille -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Lappeenrannan seurakuntayhtymän leirikeskukset ovat toiminnassa ympärivuotisesti. Toiminnan tiivistyessä kesäajaksi, tarvitsemme vakituisen henkilökunnan avuksi keittäjä-siivoojia. Hakijalta edellytämme joustavuutta,
Lappeenrannan seurakuntayhtymä - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

Lähihoitaja -

Lähihoitajat

Imatran TurvaHoiva Oy - 2016-04-15 - Etelä-Karjala

Lähihoitajan vuorotteluvapaan sijaisuus -

Lähihoitajat
Haemme lähi- tai perushoitajaa vuorotteluvapaan sijaisuuteen Penttiläntien palvelukotiin ajalle 24.3.-31.7.2016. Työyksikkö on Penttiläntien palvelukodissa Villiviinissä. Edellytämme hakijoilta terveydenhuollon ammattihenkilön
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri - 2016-03-01 - Etelä-Karjala

Laitoshuoltaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme tukipalveluiden tehtäväalueelle laitoshuoltajaa vakituiseen työsuhteeseen. Laitoshuoltajan työ sisältää siivousmitoitukseen perustuvaa siivoustyötä eri kohteissa. Tehtävään voi sisältyä
Taipalsaaren kunta, - 2016-06-04 - Etelä-Karjala

Laitossiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Saimaan Tukipalveluiden kesätyöntekijähaku on nyt käynnissä! Haemme koululaisia ja opiskelijoita kesätyöntekijöiksi avustaviin siivoustehtäviin Etelä-Karjalan alueelle. Työssä toimitaan laitossiivoojien
Saimaan Tukipalvelut Oy - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
LUUMÄEN KUNNAN VARHAISKASVATUKSESSA ON HAETTAVANA LASTENTARHANOPETTAJAN VIRKA 1.9.2016 ALKAEN. Taavetin keskustaan aletaan rakentamaan kesällä -16 uutta n. sadan lapsen uutta päiväkotia Tarvitsemme joukkoomme lastentarhanopettajan,
Luumäen kunta - 2016-06-14 - Etelä-Karjala

Levyseppähitsaaja -

Ohutlevysepät
"Ajelehditko vailla työtä? Tartu työelämän pelastusrenkaaseen ja tule meille töihin! Etsimme kovan asenteen omaavia ammattilaisia!" Aalto Henkilöstöpalvelut on voimakkaasti kasvava henkilöstötalo.
Aalto Henkilöstöpalvelut / Aaltovoima - 2016-06-04 - Etelä-Karjala

Myyjä, Elisa / Saunalahti -

Myyjät
Myyjä, Elisa / Saunalahti Etsitkö vakituista työpaikkaa, jossa saat hyvää palkkaa? Oletko jo valmis myynnin osaaja tai vaihtoehtoisesti alalle vasta aikova, mutta myyntityöstä aidosti kiinnostunut työnhakija, joka
Enia Oy - 2016-04-12 - Etelä-Karjala

Myyjä -

Myyjät
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista ja merkittävä työllistäjä Suomessa. Yrityksenä olemme tulleet tunnetuksi nopeasta kasvusta, tehokkaasta toiminnasta ja suomalaisen päivittäistavarakaupan
Lidl Suomi Ky - 2016-04-19 - Etelä-Karjala

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Etsitkö hyvä palkkaista työpaikkaa joustavilla työajoilla? Kareta Oy on kuopiolainen, puhelinpalveluihin ja asiakaspalveluun erikoistunut telemarkkinointiyritys. Tehtävänämme on myydä laadukkaita tuotteita sekä
Kareta Oy - 2016-02-24 - Etelä-Karjala

Palvelumyyjä -

Myyntiedustajat
DNA Kauppa Oy pitää sisällään puhelinpalvelukeskukset sekä myymälät. DNA Kauppa tarjoaa matkapuhelimia, puheliittymiä, liikkuvaa ja kiinteää laajakaistaa, TV-palveluja niin antenni - kuin kaapelikoteihin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-09-10 - Etelä-Karjala

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit
Cm Hiustalo Oy on parturi-kampaamo-tuoteshop ketjuyritys, jolla on tällä hetkellä 33 liikettä ja yrityksessä työskentelee noin 250 hiusalan ammattilaista. Yritys on aloittanut toimintansa vuonna 2000 ja kasvaa ja kehittyy
CM Hiustalo Oy. - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

Sähköasentajia -

Rakennussähköasentajat
Are on yli 100-vuotias edistyksellinen ja palveleva talotekniikkatalo. Koko elinkaaren kattavat talotekniikkaurakoinnin ja kiinteistön ylläpidon palvelut takaavat asiakkaidemme tilojen energiatehokkuuden ja miellyttävät sisäolosuhteet.
Are Oy - 2016-08-10 - Etelä-Karjala

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-04-12 - Etelä-Karjala

Siivooja -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Kiinteistöhuolto Reijus Oy tarjoaa rehtiä ja ripeää kiinteistöhuoltopalvelua Lappeenrannan alueella. Palvelumme on asiakaslähtöistä. Olemme ammattitaitoinen ja haasteita pelkäämätön kasvava paikallinen
Kiinteistöhuolto Reijus Oy - 2016-04-13 - Etelä-Karjala

Siivooja/ikkunanpesijä -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi kaakko Oy - 2016-07-15 - Etelä-Karjala

Tarjoilija, asiakaspalvelija -

Tarjoilijat
Lappeenrannan keskustassa sijaitsevaan ravintolaan haetaan tarjoilijaa, asiakaspalvelijaa (mm. kassa, puhelinpalvelu) Työsuhde on osa-aikainen. Suomen kielen taito välttämätön. Venäjän kielen taito katsotaan eduksi.
Suzan avoin yhtiö - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

Tiimipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Finnacta Oy on innovatiivinen ja voimakkaasti kasvava savolainen asiakaspalvelu- ja telemarkkinointiyritys. Teemme töitä rempseällä otteella, iloisin mielin ja pilke silmäkulmassa. Toimintamme kivijalka on myyntineuvottelijoiden
Finnacta Oy - 2016-03-19 - Etelä-Karjala

Tuote-esittelijä -

Tuote-esittelijät
Haemme asiakkaallemme tuotekonsulenttia Lappeenrannan alueelle maistattamaan ja esittelemään asiakkaan päivittäistavaratuotteita päivittäistavarakauppoihin. Työt alkavat 1.9.2016. Töitä on tarjolla noin 15
Smile Retail Oy - 2016-09-10 - Etelä-Karjala

 
 
site syntyy 0.38515901565552 sekuntia