Job Erityisopettajana toimiva tuntiopettaja Pirkanmaa Pälkäneen kunta - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Erityisopettajan tehtävät, laaja-alainen (vuosiluokat 4-6). Oppilasmäärän pienenemisen johdosta kunnan erityisopettajien määrä tarkistetaan lukuvuoden päättyessä. Paikka täytetään lukuvuodeksi 2016-2017. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Vaadittava opettajankelpoisuus; tutkinto, opetettavat aineet (opintopisteet/opintoviikot) sekä pedagogiset opinnot tulee selvittää mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Määräaikainen virka täytetään ehdollisena, kunnes valittu on esittänyt valitsevalle viranomaiselle lain 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukaisen rekisteriotteen Hakemusasiakirjat ovat julkisia, eikä niitä palauteta. Hakijoiden toivotaan jättävän hakemuksensa sähköisellä hakulomakkeella, mutta hakemuksen voi lähettää myös postitse osoitteeseen Kostian koulu, Onkkaalantie 77, 36600 Pälkäne. Kirjekuoreen on merkittävä haettavan tehtävän nimike. Kuntarekryn hakumenettelyyn on pääsy kunnan kotisivujen http://www.palkane.fi/ pääsivun kohdasta Avoimet työpaikat. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Työnantajan nimi: Pälkäneen kunta
Työnantajan osoite: Onkkaalantie 73, 36600 PÄLKÄNE
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Erityisopettajat
Maa: Suomi
Alue: Pirkanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Alue-edustaja -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Tarjoamme vakituisen työsuhteen, pelkästään päivätyötä, jossa ahkeruutesi ja taitosi palkitaan. Yli 12 vuotta toiminut Eurosuni Oy on suomalainen terveysalan yritys, jonka toiminta-ajatuksena on terveyttä ja
Eurosuni Oy - 2016-04-29 - Pirkanmaa
Apulaisrehtori perusopetukseen -
Opetusalan johtajat
Ylöjärven kaupungin sivistysosasto hakee perusopetukseen KAHTA APULAISREHTORIA 25.2.2016 klo 15.00 mennessä Molemmat tehtävät ovat kokonaistyöaikavirkoja. Virkojen sijoituspaikat ovat vuosiluokkien 1-9 yhtenäiskouluksi
Ylöjärven kaupunki - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Asentaja, raskas autokalusto -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Etsimme asiakkaallemme Pirkanmaalle vakituiseen työsuhteeseen RASKAAN KALUSTON ASENTAJAA Toimenkuvaasi kuuluvat linja-autojen huollot sekä korjaukset. Hallitset raskaan kaluston perustyöt ja hitsaukset sekä haluat kehittyä alan
Hämeen Henkilöstövuokraus - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Asumispalveluohjaaja (sosiaaliala) -
Lähihoitajat
Haluatko olla mukana hyvässä elämässä? KVPS Tukena Oy on valtakunnallinen palveluiden tuottaja ja kehittäjä, joka auttaa ja tukee kehitysvammaista tai erityistä tukea tarvitsevaa ihmistä ja hänen läheisiään.
KVPS Tukena Oy - 2016-05-18 - Pirkanmaa
Autopeltiseppä -
Ohutlevysepät
Etsimme asiakkaallemme aluksi osa-aikaista autopeltiseppää. Työ sisältää ajoneuvojen kolarikorjauksia, tuulilasien vaihtoja yms. autokorjaamo tehtäviä työtilanteen mukaan. hakemukset osoitteeseen: hakemukset (at) innolinkstaff.fi
Innolink Staff Oy - 2016-03-22 - Pirkanmaa
Baarityöntekijä -
Tarjoilijat
Tampereen keskustassa sijaitsevaan Ravintola Semaforiin haetaan kahta reipasta osa-aikaiseen työsuhteen tulevaa baarityöntekijää. Edellytetään vastaavan papereita. Anniskelupassi vaaditaan ja aikaisempi työkokemus alalta
Pamukin Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Hieroja -
Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Etsitään osa-päiväistä hierojaa/vyöhyketerapeuttia/osteopaattia tms hoitoalan yrittäjää jakamaan huonetta toisen hieroja kanssa. Hyvällä paikalla ydinkeskustassa rauhallinen ja iso kalustettu huone
Hyvinvointistudio Divino - 2016-04-12 - Pirkanmaa
IV-Asentaja -
Lasi- ja keramiikkateollisuuden uuninhoitajat
Etsimme asiakkaallemme kokenutta IV-asentajaa määräaikaiseen työsuhteeseen Edellytämme hakijoilta: - Aiempaa kokemusta iv-asennuksista - Työturvallisuuskorttia - Oma-aloitteisuutta, huolellisuutta sekä vastuullisuutta
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-03-15 - Pirkanmaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Haemme asiakkaallemme ammattitaitoista ja kokenutta pyöräalustaisen tai tela-alustaisen kaivinkoneen kuljettajaa maarakennustyömaille. Työkohteet Pirkanmaan alueella. Hakijoilta odotamme, - voimassa olevaa työturvallisuuskorttia
RenttneR Oy - 2016-04-16 - Pirkanmaa
Kaivinkonekuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pirkanmaa Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa
Kirvesmies/Kalusteasentaja -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Keski-Suomessa. Toimintamme
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-10 - Pirkanmaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Palkkaamme kesätöihin 2 kokkia. Työnkuvaan kuuluu lounaan valmistus, tilausravintolan avustavat tehtävät sekä Bistron annosten valmistus. Meillä ei eineksiä lämmitellä, vaan ruoka tehdään suurella
Pharmarent Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Kuntotarkastaja/rakennustekninen asiantuntija -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Raksystems Insinööritoimisto Oy on vuonna 1989 perustettu rakennus- ja kiinteistöalan asiantuntijayritys. Toimimme aktiivisesti alan kehitystehtävissä kiinteistöjen ja kansallisomaisuutemme edunvalvojina. Haemme joukkoomme
Raksystems Insinööritoimisto Oy - 2016-04-24 - Pirkanmaa
Lähi-/sairaanhoitajan keikkatyö -
Lähihoitajat
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Laitossiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haetaan mielellään runsaan kokemuksen omaavaa siivoustyöntekijää Pälkäneellä sijaitsevaan leipomoon. Työ edellyttää oma-aloitteisuutta, joustavuutta, huolellisuutta sekä ymmärrystä
Risto Pitkänen Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Lakimies -
Asianajajat
KONSERNIHALLINTO/HALLINTOYKSIKKÖ LAKIMIES 1-156-16 Lakiasiat-vastuualue vastaa kaupungin oikeudellisesta edunvalvonnasta tuomioistuimissa ja viranomaisissa, konsernihallinnon oikeudellisesta avustamisesta ja tukemisesta, juridisen tiedon tuottamisesta
Tampereen kaupunki - 2016-03-25 - Pirkanmaa
Myyjä -
Myyjät
Haemme osa-aikaista ajovaruste- ja varaosamyyjää AllRight-myymäläämme Tampereelle. Valikoimassamme on moottoripyörä-, moottorikelkka-, atv- ja offroadvarusteet, -tarvikkeet ja -varaosat. Hakijalta edellytämme myynti-
AllRight Europe Oy - 2016-06-14 - Pirkanmaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Asiakkaamme ovat pirkanmaalaisia menestyksekkäitä mediamyyntiyrityksiä. Kysynnän kasvaessa etsimme nyt asiakkaillemme aurinkoisia ja myyntihenkisiä MYYNTIEDUSTAJIA Työ on enimmäkseen puhelimessa tapahtuvaa myyntiä
Alen Consulting Oy - 2016-02-18 - Pirkanmaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Suomen Vesitekniikka Oy on täysin kotimainen käyttövesi-, lämpöverkko-, viemäri- , ilmanvaihto- ja lämmitysjärjestelmien riskikartoituksiin, suunnitteluun ja toteutukseen erikoistunut yritys. Tarjoamme avaimet käteen
Suomen Vesitekniikka Oy - 2016-06-04 - Pirkanmaa
Palvelumyyjä -
Myyntiedustajat
DNA Kauppa Oy pitää sisällään puhelinpalvelukeskukset sekä myymälät. DNA Kauppa tarjoaa matkapuhelimia, puheliittymiä, liikkuvaa ja kiinteää laajakaistaa, TV-palveluja niin antenni - kuin kaapelikoteihin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-08-17 - Pirkanmaa
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Parturi-Kampaamo Tuula Toivola - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Pitopalvelutyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Suomen Valmennustalo Oy on vuodesta 2010 toiminut palveluyritys. Tarjoamme monipuolisia henkilöstön rekrytointiin ja kehittämiseen liittyviä palveluja pääasiassa Pirkanmaan alueella. Olemme erikoistuneet työllistämään
Suomen Valmennustalo Oy - 2016-04-15 - Pirkanmaa
Psykiatrisen sairaanhoitajan toimi -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Psykiatrisen sairaanhoitajan toimi Nokian mielenterveys- ja päihdepalveluissa, mielenterveyskeskuksen päiväosastolla. Kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukainen laillistettu
Nokian kaupunki - 2016-02-23 - Pirkanmaa
Rakennusmaalari -
Rakennusmaalarit ym.
TRE / Rakennusmaalari Henkilöstöratkaisut Canvas Oy vuokraa ja rekrytoi loistotyypit kuljetus-, logistiikka-, rakennus- ja palvelualoille sekä teollisuuden ja tuotannon eri tehtäviin luotettavasti ja nopeasti jo vuodesta 2005. Toimipisteemme
Canvas Oy - 2016-04-16 - Pirkanmaa
rakennusmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Asiakasyrityksemme etsii kahta ammattitaitoista sekä hyvän fyysisen kunnon omaavaa rakennustyömiestä elokuun loppupuolella alkavaan rakennusprojektiin. Projektin arvioitu kesto n. toukokuun loppuun asti. Työajat ovat joustavat
Talent Center Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Rehtori -
Opetusalan johtajat
TOISEN ASTEEN KOULUTUS/LUKIOKOULUTUS L314 Rehtori Hatanpään lukio Hatanpään lukio on noin 350 opiskelijan yleislukio. Hatanpään lukiossa toimii yleislinjan lisäksi musiikkilinja sekä musiikkiteatterilinja. Lisäksi
Tampereen kaupunki - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Suuhygienisti -
Suuhygienistit
Virtain kaupunki hakee Ruoveden hammashoitolaan suuhygienistin sijaista 17.11.2016 asti ja sen jälkeen sijaisuus mahdollisesti jatkuu. Työ alkaa mahdollisimman pian. Suuhygienistin kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä
VIRTAIN KAUPUNKI - 2016-04-12 - Pirkanmaa
Tarjoilija -
Tarjoilijat
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-04-21 - Pirkanmaa
Viron kielen opettaja -
Muut kieltenopettajat
Etsimme osa-aikaista viron kielen opettajaa Tampereelle. Kurssimme räätälöidään asiakkaiden tarpeisiin. Tämän vuoksi opettajan tulee pystyä tunnistamaan oppilaidensa erityistarpeet ja käyttää
C.C.Communication Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa