Job Erityissosiaalityöntekijä Helsinki-Uusimaa Helsingin kaupunki. - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Sosiaali- ja terveysvirasto, Malminkartanon vastaanotto Tehtävän kuvaus: Haemme erityissosiaalityöntekijää nuorten kriisityön ja vastaanoton tehtäviin 1.10.2016 alkaen. Vastaanottotoimintaan kuuluu kolme vastaanottolaitosta: Malminkartanon vastaanotto, Kallion vastaanotto ja Herttoniemen vastaanotto. Haettavana oleva tehtävä sijoittuu Malminkartanon vastaanottoon. Toimintaamme kuuluu myös neljä kotiin vietävän kriisityön työryhmää, jotka tekevät tiivistä yhteistyötä vastaanotto -osastojen kanssa. Vastaanoton asiakkaat ovat 13-17 -vuotiaita, erilaisissa kriisitilanteissa olevia lapsia. Asiakkuus osastolla perustuu aina lastensuojelulain mukaiseen sijoituspäätökseen. Sijoituksen aikana tehdään suunnitelma lapsen hoidosta, huollosta ja mahdollisesta jatkosijoituksesta. Suunnitelma tehdään yhteistyössä lapsen perheen, lapsen ja vastuusosiaalityöntekijän sekä muiden tarvittavien tahojen kanssa. Sijoitukset ovat lyhytaikaisia ja arviointi pyritään suorittamaan kahdessa kuukaudessa. Merkittävä osa lapsista palaa takaisin kotiin. Erityissosiaalityöntekijä on tehtäväkuvansa mukaisesti mukana sijoitus- ja hoitoprosesseissa, vastaa laitoksen asiakasohjauksesta sekä osallistuu asiantuntijana työn sisällölliseen kehittämiseen. Tarjoamme sinulle kaupungin hyvät työsuhde-edut mm. kouluttautumismahdollisuudet ja työsuhdeasunnon tarvittaessa. Lisätietoa näistä osoitteessa www.helsinkirekry.fi Hae sähköisen rekrytointijärjestelmämme kautta osoitteessa www.helsinkirekry.fi Hakemusasiakirjat ovat julkisia eikä niitä palauteta. Kelpoisuusehto: Edellytyksenä on sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (7§, 32§) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus ja soveltuva 30-40 opintopisteen erikoistumiskoulutus tai yliopistollinen jatkotutkinto. Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito. Virkaan valitun on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa virkaan kuuluvia tehtäviä. Lisäksi edellytämme: Kokemusta lastensuojelutyöstä sekä lastensuojelulainsäädännön osaamista. Taitoa tehdä tiimi- ja asiantuntijatyötä moniammatillisessa työyhteisössä. Luemme eduksi: Sijaishuollon tuntemuksen, perhetyön ja verkostotyön osaamisen sekä kehittämismyönteisen työotteen. Helsingin kaupunki edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista tasa-arvoa.
Työnantajan nimi: Helsingin kaupunki.
Työnantajan osoite: Vellikellontie 4, 00410 HELSINKI
Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Erityisluokanopettaja -
Erityisopettajat
Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset
Espoon kaupunki - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Elämäsi Adato Oy on suomalainen yritys, joka on erikoistunut henkilökohtaisen avun järjestämiseen yli 10 vuoden ajan. Vuonna 2006 perustimme ensimmäisen henkilökohtaista apua tuottavan yrityksemme, Ditt Liv:n Ruotsissa.
Elämäsi Adato Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Hitsaajia Konepajaan -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme asiakkaallemme hitsaajia Karkkilaan. Jos omaat usean vuoden kokemuksen Hitsaajan tehtävistä konepajassa niin saatat olla etsimämme henkilö. Hitsattava materiaali on pääsääntöisesti musta rauta, mutta
Barona Teollisuus Oy - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa
Huoltamokahvilatyöntekijä -
Kahvila- ja baarimyyjät
Kesätyöntekijöitä HelmiSimpukka Lahnukseen Restel Liikenneasemat Oy hakee joukkoonsa pääkaupunkiseudulle, Shell Helmisimpukka Lahnus Espooseen reippaita ja positiivisia kesätyöntekijöitä huoltamokahvilatyöntekijän
Restel Oy - 2016-03-16 - Helsinki-Uusimaa
Kaivinkonekuski - pitkäpuomikone 48t -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Haemme asiakkaallamme kaivinkonekuskia pääkaupunkiseudulle. Pitkäpuomikone 48t. Olet ammattilainen ja Sinulla on vähintään 5 vuoden kokemus. Töitä vuoden loppuun. Soita Seppo Saari 040 523 3601 tai Samuli Salo 045
Maximus Oy - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa
Keikkatyöntekijöitä tuotantotehtäviin -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Oletko halukas tekemään keikkatöitä? Kiinnostavatko tuotanto- ja varastotehtävät? Haemme reippaita ja työtä pelkäämättömiä työntekijöitä Nurmijärven alueelle eripituisiin
Barona Logistiikka Oy, Vantaa - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Klasslärare -
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
Espoon kaupunki - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Synergy A & D Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Laatoittaja -
Lattianpäällystystyöntekijät
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista ja merkittävä työllistäjä Suomessa. Yrityksenä olemme tulleet tunnetuksi nopeasta kasvusta, tehokkaasta toiminnasta ja suomalaisen päivittäistavarakaupan
Lidl Suomi Ky - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Stockmann Meals- tiimissä valmisruokia myydään ja pakataan asiakkaille yhdestä Helsingin pisimmästä palvelutiskistä. Osastolla on myös runsaasti valmiiksi pakattuja tuotteita, jotka valmistetaan joko Stockmannin
Stockmann Oyj Abp - 2016-02-25 - Helsinki-Uusimaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Etsimme joukkoomme motivoitunutta ja aktiivista työtä pelkäämätöntä myyjää. Teemme avaimet käteen perjaatteella kattoremontteja. Työkokemus ei ole välttämätön jos intoa ja halua
Kateykköset Oy - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa
Myyntipäällikkö, junior -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Myyntipäällikkö, junior Haemme Myyntipäällikköä yritysmyynnin tehtävään asiakasyrityksellemme Helsingin keskustaan. Asiakkaamme on arvostettu yritys, joka järjestää seminaareja ja tukee
Business Performance Finland Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Omatoiminen taloushallinnon assistentti osa-aikais -
Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Academic Work etsii osa-aikaista taloushallinnon assistenttia Espooseen! Toimeksianto on osa henkilöstövuokraustamme, jolloin tulet työllistymään Academic Workille, mutta työskentelemään konsulttina yrityksessä
Academic Work Suomi Ab - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Palveluneuvoja -
Lähihoitajat
Toiminnan laajetessa etsimme asiakkaallemme Helsingin kaupungin palvelukeskus -liikelaitokselle (ent. Palmia-liikelaitos) Helsinkiin osa-aikaisia palveluneuvojia turvapuhelinpäivystykseen. Palveluneuvojan tehtäviin kuuluvat pääasiassa
StaffPoint Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Palvelutyöntekijä -
Varastonhoitajat ym.
Helsingin kaupungin palvelukeskus -liikelaitos, Ruoholahti-Lauttasaari-alue Tehtävän kuvaus: Helsingin kaupungin palvelukeskuksen Monipalvelut etsii ammattitaitoista ja näppärää kiertävää palvelutyöntekijää
Helsingin kaupunki. - 2016-05-07 - Helsinki-Uusimaa
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Iloinen, reipas, ahkera parturi-kampaaja saa vuokratuolipaikan meiltä, jossa on valmis asiakaskunta. Palvelemme asiakkaita vuorotellen jollei asiakas pyydä toisin. Meillä täytyy hallita suomen, ruotsin ja englannin kielet. Palvelemme
Parturiliike Lilly Karlsson - 2016-03-01 - Helsinki-Uusimaa
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Haemme Espoon toimipisteeseen Osa-aikaista PARTURI-KAMPAAJAA Arvostamme: - monipuolista ammattitaitoa, - positiivista asennetta sekä - muodin ja trendien tuntemusta. Tarjoamme: - mahdollisuuden oman ammattitaidon kehittämiseen, - viihtyisän
Kampaamokauppa Hairlekiini - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Pysäköintipaikan valvoja -
Muut muualla luokittelemattomat työntekijät
AutoParkki Norden Oy on vuonna 2003 Suomeen perustettu avoimiin, puomittomiin pysäköintikohteisiin erikoistunut yksityinen pysäköintioperaattori. Olemme pohjoismaiden johtavan pysäköintiasiantuntijan ja sijoitusyhtiön,
AutoParkki Norden Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Ravintolan tarjoilija -
Tarjoilijat
Keittiö- ja salihenkilökuntaa kaivataan vahvistukseksi upeaan ja ainutlaatuiseen saarimiljööseen. Oletko kokenut konkari tai vasta alasta kiinnostunut- molemmat sopii! Tässä on loistotyöpaikka kesäksi sinulle, joka
Marine Jakobshamn Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Resurslärare -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Beskrivning av jobbet: 16 veckotimmar som resurslärare. Även egen undervisning ingår. Anställningsförhållandet börjar i augusti 2016. Den som anställs skall visa utdrag ur straffregistret enligt 6 § 2 mom.
Espoon kaupunki - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa
Sähköasentaja -
Rakennussähköasentajat
Etsimme asiakkalleemme kokenutta SÄHKÖASENTAJAA pääakaupunkidulle teollisuus- ja liiketilakohteisiin. Työsuhde on alkuun vuokratyösuhde, mutta pätevällä asentajalla mahdollisuus rekrtoitua asiakasyritykseen!
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Sähköasentaja -
Rakennussähköasentajat
Helsingin seudun ympäristöpalvelut on kuntayhtymä, joka tuottaa vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Autamme asukkaita toimimaan paremman ympäris-tön
Helsingin seudun ympäristöpalvelut-kuntayhtymä HSY - 2016-03-04 - Helsinki-Uusimaa
Saliapulainen -
Avustavat keittiötyöntekijät
Sempatik Oy / Ravintola 91.1 - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaalityöntekijä Lastenpsykiatria -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Hyvinkään sairaalan sosiaalityön yksikkö sijoittuu medisiiniseen tulosyksikköön, fysiatrian ja kuntoutuksen vastuualueelle ja se antaa sosiaalityön palveluita sairaalan eri erikoisaloille. Haemme sosiaalityöntekijää
HUS - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Tarjoilija -
Tarjoilijat
Onko työ muuttunut rutiiniksi? Kaipaatko uusia haasteita? Lue eteenpäin, tässä voi olla vastaus kysymyksiin! Etsimme nyt ammattitaitoista ja muuntautumiskykyistä tarjoilijaa, jolla on valmiudet tehdä täysipäiväisesti
StaffPoint Oy - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa
Varastotyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Oletko kiinnostunut ompelutyöstä ja varastotehtävistä? Tuusulassa sijaitseva asiakkaamme etsii varastoonsa reipasta työntekijää huolehtimaan yrityksille vuokrattavien työvaatteiden käsittelystä. Työ
Barona Logistiikka Oy, Vantaa - 2016-03-01 - Helsinki-Uusimaa
Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haetaan mielellään jonkin verran kokemusta omaavaa yhdistelmäajoneuvonkuljettajaa (sorapuolikas) ajoihin Uudenmaan alueella. E-kortti, ammattipätevyys oltava. Mielellään tieturva- ja työturvakortti. Työ on osittain
Markku Vidgren T:mi - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Ylilääkäri -
Erikoislääkärit
HUS Hyvinkään sairaanhoitoalueella on kaksi sairaalaa, Hyvinkään sairaala, joka on somaattisten erikoisalojen akuuttisairaala ja Kellokosken sairaala, joka tuottaa psykiatrian palveluja. Hyvinkään sairaala on päivystysasetuksen
HUS - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa