Job Etsivä nuorisotyöntekijä Keski-Suomi Multian kunta - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Etsivä nuorisotyöntekijä

Työnkuvaus:
Etsivän nuorisotyöntekijän tehtäväalueena on ennalta ehkäistä alueen nuorten putoamista yhteiskunnan tarjoamien palvelujen ja työmarkkinoiden ulkopuolelle sekä löytää ne nuoret, jotka ovat jo pudonneet näiden palvelujen ulkopuolelle ja ohjata heidät alueen tarjoamien palvelujen pariin. Työhön kuuluu myös kouluyhteistyötä ja yhteistyötä muiden toimijoiden kesken. Asiakaskunta on pääosin alle 29-vuotiaita ja nuoria aikuisia. Työssä tarvitaan kykyä parityöskentelyyn, hyviä vuorovaikutustaitoja, oma-aloitteisuutta ja luovaa ongelman ratkaisukykyä. Hakijalla tulee olla kokemusta nuorten kanssa toimimisesta sekä halua kehittää uusia työmenetelmiä nuorten ohjaamiseksi ja auttamiseksi. Valitun tulee esittää rikosrekisteriote ja hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Työsuhteessa noudatetaan 4 kk:n koeaikaa ja tehtävän hoitaminen edellyttää oman auton käyttömahdollisuutta. Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva opistotasoinen nuorisoalan tutkinto, AMK-tutkinto tai muu soveltuva koulutus. Etsivätyö on liikkuvaa ja sisältää osittain iltatyötä. Työaika 38.25 h/vko

Työnantajan nimi: Multian kunta

Työnantajan osoite: Multianraitti 3, 42600 MULTIA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.

Maa: Suomi

Alue: Keski-Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Aktiviteetti- ja kokouspakettimyyjä-yrittäjä -

AKTIVITEETTI- JA KOKOUSPAKETTIMYYJÄ-YRITTÄJÄ Etsimme yrittäjää komissiopohjaiseen myyntityöhön. Suomen ainoa tuulitunneli- ja sisäsurfkeskus etsivät alueellisia edustajia komissiopohjaiseen b-2-b-myyntityöhön. Myyntiartikkelina ovat mm. aktiviteettijäsenyydet
Sirius Sport Resort Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Assistant Controller -

Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
CP Kelco is the innovation leader in the production of polysaccharides by microbial fermentation, extraction from land and sea plants, and modification of cellulose-based raw materials. CP Kelco's goal is to be the preferred partner for providing innovative
CP Kelco Oy - 2016-02-18 - Keski-Suomi

Hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat

Lisäpalvelu Jyväskylä Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Järjestösihteeri -

Lainopilliset avustajat
Jyväskylän Partiolaiset ry on Jyväskylän kaupungin alueella toimiva partiolaisten aluejärjestö, jonka pääasiallisena tehtävänä on tukea ja edistää alueen partiolippukuntien toimintaa. Jyväskylän
Jyväskylän Partiolaiset ry - 2016-06-14 - Keski-Suomi

Kahvilatyöntekijä -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Cafe Areena hakee kahvilatyöntekijää kauden ajaksi. Vaatimuksena hygieniapassi, anniskelupassi ja väh. 18 vuoden ikä. Työ on itsenäistä, aiempi kokemus kahvila- ja ravintolatyöstä luetaan eduksi. Työ
Karstula Areena Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme asiakkaillemme Jyväskylään ammattitaitoisia, monipuolisia ja luotettavia kirvesmiehiä uudis- ja/tai saneerauspuolen töihin. Edellytämme hakijalta työturvallisuuskorttia, tulityökortti eduksi. Oma auto helpottaa
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme ammattitaitoiseen keittiötiimiimme kokin/vuoropäällikön äitiysloman sijaista. Toivomme sinun omaavan: - alan koulutuksen ja työkokemusta - ahkeruutta, omatoimisuutta ja luovuutta - tiimihenkisyyttä ja paineensietokykyä
F-Ravintolat Oy - 2016-06-27 - Keski-Suomi

Kokki/vuoropäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme ammattitaitoiseen keittiötiimiimme vuoropäällikköä äitiysloman sijaisuuteen. Toivomme sinun omaavan: - alan koulutuksen ja työkokemusta vähintään 5 vuotta - ahkeruutta, omatoimisuutta ja luovuutta
F-Ravintolat Oy - 2016-05-11 - Keski-Suomi

Kolme lähihoitajan toimea Kuhmoisten vanhuspalvelu -

Lähihoitajat
Jämsän kaupungin sosiaali-ja terveystoimessa vanhuspalveluiden tulosalueella Kuhmoisten terveyskeskuksen vuodeosastolla on haettavana kaksi (2) lähihoitajan toimea ja Päijännekodin tehostetussa palveluasumisessa yksi (1) lähihoitajan
Jämsän kaupunki - 2016-03-25 - Keski-Suomi

Laatutarkastaja -

Kemian prosessitekniikan asiantuntijat
Etsimme laatutarkastajaa Jyväskylän lähialueella toimivalle asiakasyrityksellemme.Työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä ja jatkuvat arviolta vuoden 2016 loppuun saakka.Työsopimus solmitaan valitun työntekijän
Adecco Finland Oy, Jyväskylä - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Laitoshuoltaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Laitoshuoltajan sijaisuus 50% työajalla 1.8-31.12.16 Petäjäveden terveysasemalle, työ arkisin tapahtuvaa päivätyötä. Työhön kuuluu terveysaseman lisäksi neuvolan, laboratorion, fysioterapian ja suun
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-06-22 - Keski-Suomi

Laitoshuoltaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Joutsan vanhuspalvelut hakee vakituiseen työsuhteeseen 1.4.2016 alkaen LAITOSHUOLTAJAA Työsuhde edellyttää oma-aloitteisuutta, yhteystyökykyä ja kehittymiskykyä. Työssä tarvitaan joustavuutta, järjestelykykyä,
Joutsan kunta - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Liikunnanohjaaja -

Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Muuramen Syke ry on vuonna 2009 perustettu tanssi- ja voimisteluliikuntaan keskittynyt liikuntaseura. Sykkeessä on aikuisten terveysliikuntaryhmiä tehojumpasta zumbaan ja kahvakuulaan sekä erilaisia lasten ja nuorten ryhmiä voimistelukoulusta
Muuramen Syke ry - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Maanrakennustyöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-22 - Keski-Suomi

Maarakennustyöntekijä -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-10 - Keski-Suomi

MAG-hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme asiakkaallemme HITSAAJAA mag-hitsaukseen. 20-50 mm mustaa rautaa hitsataan. Luokkien tulee olla voimassa, mikäli luokkia ei ole voimassa voimme mahdollisesti avustaa niiden hankinnassa. Edellytämme: - Kokemusta Mag-hitsauksesta - Luokat
Selekta Industry Oy - 2016-03-25 - Keski-Suomi

Metsäkoneenkuljettaja -

Maa- ja metsätaloustyökoneiden kuljettajat
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Keski-Suomessa. Toimintamme
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-15 - Keski-Suomi

Myyntivalmentaja( Trainee) -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
M&J Dynastia Oy, telemarkkinoinnin asiantuntijayritys Savon sydämestä. Toimimme Kuopiossa, Varkaudessa ja Jyväskylässä ja meillä työskentelee 50-100 työntekijää ajankohdasta riippuen. Toimimme yhteistyössä
M&J Dynastia Oy - 2016-08-17 - Keski-Suomi

Pakettiautonkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Innohouse Henkilostopalvelut on valtakunnallinen Suomessa toimiva henkilostoalan osaamista tarjoava yritys. Haemme osa-aikaista pakettiautonkuljettajaa Äänekoskelle. Aikaisempi työkokemus kappaletavaran jakelu- ja noutotehtävistä
Sublog Oy - 2016-08-17 - Keski-Suomi

Pintakäsittelijä, puusepäntyö -

Huonekalupuusepät ym.
Palokan Puutuote Oy on julkitilojen sisustamiseen erikoistunut puuteollisuusyritys. Tyypillisimpiä urakointikohteitamme ovat hotellit, ravintolat, toimisto- ja vastaanottotilat. Kaikkia töitämme yhdistää huippuarkkitehtien suunnittelu
Palokan Puutuote Oy - 2016-02-18 - Keski-Suomi

Rekrytointikonsultti -

Henkilöstöhallinnon erityisasiantuntijat ja urasuunnittelijat
Haemme rekrytointikonsulttia Jyväskylän toimipisteeseemme teollisuustoimialalle toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen. Rekrytointikonsultin työtehtäviin kuuluvat rekrytoinnit
StaffPoint Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Mainio Vire tarjoaa monipuolisia ja korkealaatuisia hoivapalveluja yli 80 paikkakunnalla ympäri Suomen. Haluamme olla hyvinvointia luova edelläkävijä ja halutuin kumppani. Palveluvalikoimamme sisältää vanhusten, mielenterveys-
Mainio Vire Oy - 2016-08-02 - Keski-Suomi

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Team Leader tutkimushaastattelija -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Toimintamme kasvaa vauhdilla ja etsimme joukkoomme Team Leaderia sähkötiimillemme. Etsimme 3 henkilöä Team Leader- koulutusohjelmaamme. Dynastia- koutsi on tulevien esimiehien koulutusohjelmamme. Koulutus tapahtuu Jyväskylän
M&J Dynastia Oy - 2016-03-07 - Keski-Suomi

Telineasentaja -

Muut rakennustyöntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme telineasentajia. Työtehtäväsi ovat teollisuus- ja julkisivutelineiden asentaminen ja sääsuojien rakentaminen sekä purkaminen. Työt tehdään asennusryhmissä. Odotamme sinulta:
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Tuote-esittelijä / Myyjä / Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Naikon Oy aloitti terveyttä edistävän ja kansainvälisesti palkitun PRO-AQUA puhdistusjärjestelmän maahantuonnin ja suoramyynnin Suomessa elokuussa 2007. Vuonna 2010 saavutimme AAA luottoluokituksen. Liikevaihtomme oli 2.8
Naikon Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Tutkimushaastattelija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Terveisiä sinulle, joka etsit syksylle osa-aikaista työpaikkaa! ETSIMME NYT OSA-AIKAISIA TUTKIMUSHAASTATTELIJOITA Työ pitää sisällään asiakkaiden haastattelemista, tulosten tilastointia, raportointia, asiakaspalvelua
M&J Dynastia Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Työnjohtaja, muut teollisuuden alat -

Teollisuuden työnjohtajat
Ficote Oy on vuodesta 1976 alkaen toiminut Vihtavuoressa. Yrityksen päätuotteita ovat viemärinhuoltolaitteet ja jäteastianpesukoneet. Toiminta on erittäin vahvassa kasvussa ja suuntautuu entistä enemmän vientiin. Tuotannon
Adecco Finland Oy, Jyväskylä - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme asiakasyritykseemme Jyväskylään varastotyöntekijää.Työ pitää sisällään normaalit varaston tehtävät, vastaanottoa, keräilyä ja hyllytystä. Työ on arkipäivätyötä
Carrot Uusimaa Oy - 2016-05-19 - Keski-Suomi

Vastaava sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Lievestuoreen palvelukoti sijaitsee rauhallisella paikalla järven rannalla noin 20 minuutin ajomatkan päässä Jyväskylästä. Palvelukoti tarjoaa kodinomaista palveluasumista kahdelletoista mielenterveyskuntoutujalle, jotka
Lievestuoreen Palvelukoti Oy - 2016-04-01 - Keski-Suomi

 
 
site syntyy 1.0115668773651 sekuntia