Job Etuuskäsittelijä Helsinki-Uusimaa Kela - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Etuuskäsittelijä

Työnkuvaus:
Kela vastaa Suomessa asuvien perusturvasta eri elämäntilanteissa. Kela on monien mahdollisuuksien työpaikka, jossa työskentelee noin 6 000 ammattilaista. Palvelemme ympäri maata toimistoissa, puhelimitse ja verkossa. Kela on savuton työpaikka Haemme Espoon Leppävaaraan etuuskäsittelijöitä. Ratkaisuasiantuntijana toimit työttömyysturvan valmistelu- ja ratkaisutehtävissä. Kelan eteläisen vakuutuspiirin toimeentuloturvaetuuksien ratkaisukeskus vastaa 53 eri kunnan yhteensä 2.1 miljoonan asukkaan työttömyysturvan ja yleisen asumistuen ratkaisemisesta. Sinulla on soveltuva ammatillinen tutkinto tai korkeakoulututkinto. Esimerkiksi tradenomin tutkinto antaa hyvät valmiudet tehtävän hoitamiseen. Olet palveluhenkinen, yhteistyökykyinen ja joustava. Työskentelytavoiltasi olet reipas, osaat priorisoida töitäsi ja sopeudut nopeasti muuttuviin työtilanteisiin. Pidät itsenäisestä ja tavoitteellisesta työskentelystä ja päätöksenteosta sekä osaat toimia myös tiimissä. Tarjoamme mielenkiintoisen, itsenäisen ja vastuullisen työn, ajanmukaiset työvälineet, avoimen ja kehittyvän työyhteisön sekä ison talon edut. Etuuskäsittelijän palkka on alkaen 2 328 e/kk. Lisätietoja antavat: - tiimipäällikkö Arja Viitanen, p. 041 501 5193, 28.4. klo 9-12 ja 29.4. klo 9-12 - ryhmäpäällikkö Sari Räätäri, p. 040 912 9874, 29.4. klo 12-16 - viimeinen hakupäivä 5.5.2016 - viitekoodi U0416-198 Täytä hakemus eRekry-palvelussamme.

Työnantajan nimi: Kela

Työnantajan osoite: 02600 ESPOO

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaaliturvaetuuksien käsittelijät

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakas-ja myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Haemme Helsingin ydinkeskustaan Vuorikadun toimipisteeseemme ASIAKAS-JA MYYNTINEUVOTTELIJOITA iltatyöhön. Työtehtävä soveltuu mainiosti opiskelijalle, kaikenikäisille, toisen työn ohelle tai muuten erilaisiin elämäntilanteisiin.
Buusteri Oy - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja Espooseen -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Henkilökohtainen avustaja, oletko vaihtoehtoisen kommunikaation taitoinen? Nyt on hyvä työpaikka tarjolla Espoossa Rinnekoti säätiön läheisyydessä, Espoo 02980 ,vaihtoehtoista kommunikaatiota osaavalle miespuoliselle
Sairaanhoitopalvelu Medicum/ Oy Medicum Services Ab - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa

Hoito- ja kunnossapitotehtävät - ulkoliikuntapaik -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Liikuntavirasto, Liikuntavirasto Liikuntaviraston tavoitteena on lisätä helsinkiläisten liikuntaa. Vastuullamme ovat mm. Helsingin sisä- ja ulkoliikuntapaikat, uimarannat sekä kalastuksen, vesiliikenteen ja veneilyn edistäminen.
Helsingin kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kattomyyjä -

Myyntiedustajat
Walttia Oy on nuorekas ja ammattitaitoinen rakennusliike Hyvinkäältä. Olemme erikoistuneet omakotitalojen ulkopuolen remontteihin. Vuodesta 2007 lähtien olemme remontoineet ikkunat, ulko-ovet, vesikatot ja julkisivuverhoukset ammattitaidolla
Walttia Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kauppias -

Kauppiaat (pienyrittäjät)
Mahtava tilaisuus eläinrakkaalle! Nyt on elämäsi tilaisuus aloittaa unelmiesi työ ja toimia kauppiaana omassa myymälässäsi, lemmikkieläinten ja mukavien asiakkaiden parissa. Faunatar on vuodesta 1980 toiminut lemmikkieläinliike-ketju,
Eläinsoppi - Animalshop Oy / Faunatar - 2016-03-03 - Helsinki-Uusimaa

Kiinteistöhuoltomies -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Haemme reipasta ja monitaitoista huoltomiestä yritykseemme. Työtehtäviäsi ovat mm. - pihojen kunnossapito - lvi-työt ( wc,hanat ym. korjaus ja huolto) - kiinteistöjen, koneiden, laitteiden, rakenteiden jne. tarkastukset sekä
Karakallion Huolto Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kotisiivooja -

Kotiapulaiset ja -siivoojat

SiPe oü - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa

Kotisiivous-yrittäjä alihankintaan -

Kotirinki on kasvava kotisiivoukseen erikoistunut ketju. Tarjoamme uudistuneella konseptilla laadukkaita kotisiivouspalveluita eripuolilla Suomea. Asiakkaidemme tyytyväisyys on huippuluokkaa. Käytössämme on myös nykyaikainen Online -varausjärjestelmä. Etsimme nyt Vantaalle
Kotirinki Oy - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa

Kunnossapitoasentaja / operaattori -

Kansimiehistö ym. vesiliikenteen työntekijät
Etsimme elekroniikkalaboratorioommme kunnossapidon asentajaa / laboratorio-operaattoria. Tehtäväalueeseesi kuuluvat validointitestauksessa käytettävien laitteiden kunnossapito sekä MEMS-komponenttien luotettavuus- ja suorituskykytestaus.
Murata Electronics Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Lakimies -

Asianajajat
Haemme lakimiestä eläkepalveluyksikköön. Yksikön tehtäväkenttä kattaa koko eläketurvan, niin lakisääteisen kuin lisäturvankin eläkkeet työsuhteiden rekisteröinnistä eläkkeiden
Porasto Oy Ab - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Tenava-Tiistilän eskarit Lastenhoitaja Suomen Tenava päiväkodit on valtakunnallinen varhaiskasvatukseen erikoistunut yritys. Olemme toteuttaneet laadukasta varhaiskasvatusta vuodesta 1994 alkaen jo yli 20 vuoden ajan. Toimintamme kulmakiviä
Suomen Tenava päiväkodit Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Härkävehmaan kouluun haetaan ajalle 9.8.2016 -3.6.2017 LUOKANOPETTAJAA Härkävehmaan koulu on 1.-9. vuosiluokkien yhtenäiskoulu, jonka muodostavat Talvisillan 1.-2. luokat Heleniuksenkadulla, Härkävehmaan koulun 3.-9.
Hyvinkään kaupunki - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Maanrakennustyöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Haemme hyvähenkiseen pieneen työyhteisöömme ripeää ja osaavaa maanrakennustyöntekijää, jonka työtehtäviin kuuluu kaivinkoneen perämiestyöt, putkiasennus, sokkelinkunnostus ym. vastaavat
Hyvinkään maansiirto Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Pez Media Oy on täysin suomalainen b2c- sekä b2b-myynnin ammattilaisyritys, joka toimii kolmella paikkakunnalla: Helsingissä, Tampereella ja Lahdessa. Tärkeitä arvojamme ovat luottamus, hyvä ilmapiiri ja tuloksellisuus. Myymme
PEZ Media Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelijoita -

Puhelin- ym. myyjät
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 23 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt iltavuoroon myös opiskelijoita
Pasastar Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Ohjelmistosuunnittelija -

Ohjelmistokehittäjät
Innokas ohjelmistokehittäjä Etsimme uutta vahvistusta tiimiimme, joka taitaa verkkokehityksen salat. Työtehtävinäsi tulee olemaan pääasiassa kauniiden ja helppokäyttöisten verkkopalveluiden kehitys mielenkiintoisilla
Mainio Tech Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Palveluesimies -

Vartijat
Haemme reipasta ja aktiivista palveluesimiestä Palmia turvapalveluihin. Palveluesimiehenä vastaat yksikön valittujen asiakkuuksien turvallisuuspalveluiden suunnittelusta, tuottamisesta, tavoitteiden mukaisesta toiminnasta sekä asiakasyhteistyöstä.
Palmia Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit

Big Babo Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Rakennekynsitekijä -

Kosmetologit ym.
Oletko Sinä uusi jäsen tiimiimme? Haemme iloista ja mahtavaa rakennekynsitekijää! Mahdollisuus lisäkoulutuksiin, mutta toivomme sinulla olevan osaamista geeli- ja akryylikynsissä. Lähetä vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen
Blue Lagoon Oy - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusapulainen -

Rakennusalan avustavat työntekijät
CL-Yhtiöpalvelu Oy on vuonna 1995 perustettu henkilöstönvuokraukseen erikoistunnut vakavarainen ja luotettava Suomalainen yritys. Etsimme asiakasyrityksellemme rakennusaputyöntekijöitä erilaisiin työtehtäviin, mm.
CL-Yhtiöpalvelu Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Tarjoilija (ravintola) -

Tarjoilijat
A&S Ravintolat on Suomen johtava elämysravintolaperhe. Etsimme kesäksi iloista ja rautaisen asenteen omaavaa TARJOILIJAA osaksi mahtavaa perhettämme Lappilaiseen Ravintola Saagaan. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisia haasteita kehittyvässä
A&S Ravintolat - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Tarjouslaskija -

Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Aalto Henkilöstöpalvelut on voimakkaasti kasvava henkilöstötalo. Yhtiömme on HPL:n auktorisoitu jäsen, ja meidät on valittu Kauppalehden menestyjäyritykseksi vuonna 2015. Olemme Työelämän Pelastusrengas
Aalto Henkilöstöpalvelut / Aaltovoima - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa

Tiedottaja -

Tiedottajat
CMI hakee tiedottajaa viestintätiimiin CMI (Crisis Management Initiative) on yksi maailman johtavista konfliktinratkaisujärjestöistä. Työskentelemme kestävän rauhan puolesta ympäri maailmaa rauhanvälityksen,
Crisis Management Initiative ry - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

TJÄNSTERÅDGIVARE -

Puhelinpalveluneuvojat
Elisa är ett företag som erbjuder telekommunikations-, ICT- och onlinetjänster. Företagets kunder består av 2,3 miljoner konsumenter, företag och organisationer inom den offentliga förvaltningen. Elisa erbjuder tjänster
LEAD Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Tuotantotyöntekijä -

Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kokoonpanijat
Pysyvätkö työkalut käsissäsi? Oletko rassannut mopoja tai autoja historiassa? Vai oletko muuten taitava käsistäsi ja haluat nähdä konkreettisesti työsi jäljen? Haemme nyt Porvooseen tuoreita kykyjä
Barona Teollisuus Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

VASTAAVA MESTARI -

Rakennusalantyönjohtajat
Haemme asiakkaallemme VASTAAVAA MESTARIA pääkaupunkiseudulle. Vastuullasi on mm. työmaan aikataulutus ja sen laadukkaan suorittamisen valvonta, yhteydenpito sidosryhmiin sekä liiketaloudellinen näkökulma. Toimit esimiehenä
Personalhuset Staffing Group - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Vastuumyyjä -

Myymälän esimiehet
Oletko ratkaisukeskeinen, vastuuntuntoinen etkä stressaa turhasta? Innostutko asiakkaista, tuloksista ja jaksat tehdä jatkuvia toistoja oman sekä tiimin menestyksen eteen? Oletko aito joukkuepelaaja, joka ymmärtää, että
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Vuorotteluvapaasijainen avisointiin -

Kuljetuksen toimistotyöntekijät
Haemme Kuluttajajakelun terminaalin avisointiin, Virkatie 12-14B, 01510 Vantaa VUOROTTELUVAPAASIJAISTA ajalle 4.7.2016 - 13.1.2017. Työssä vaaditaan suomen kielen taitoa, ruotsin ja englannin kielet ja aiempi kokemus asiakaspalvelusta katsotaan
Posti Group Oyj - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 6.8141930103302 sekuntia