Job F2F-varainhankkija / Feissari Varsinais-Suomi Suomen Varainhankintatoimisto Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Etsimme VARAINHANKKIJOITA Turun ovitiimiin Kiinnostaako sinua tärkeä työ suomalaisten lasten puolesta? Tule mukaan SOS-Lapsikylän varainhankintakampanjaan Turkuun! Etsimme ovitiimimme kolmea varainhankkijaa keräämään sitoutuneita lahjoittajia SOS-Lapsikylän toimintaan. Kampanja toteutetaan Door-To-Door -työnä, jossa varainhankkijat kiertävät ovilla oman paikkakuntansa eri asuinalueilla. Suomessa lähes 18 000 lasta ei voi asua omassa kodissaan. Lisäksi yli 87 000 lasta tarvitsee muuta lastensuojelun apua ja tukea. SOS-Lapsikylä pyrkii antamaan näille lapsille mahdollisuuden elää mahdollisimman tavallista lapsuutta. Toiminnan ytimenä ovat SOS-Lapsikylissä olevat kodit, joissa lapsen on mahdollista kasvaa sijaisperheessä, mikäli vanhemmat eivät yksin pysty huolehtimaan lapsistaan. Työskentelemme myös tukea tarvitsevien perheiden kanssa, jotta mahdollisimman moni lapsi voisi kasvaa omien vanhempiensa kanssa. Tavoitteemme on, että lapset saavat olla lapsia, tuntea olevansa rakastettuja ja turvassa. Suomen SOS-Lapsikylä on osa kansainvälistä, yli 130 maassa toimivaa SOS Children's Villages -järjestöä. SOS-lapsikylissä ja -nuorisokodeissa asuu maailmanlaajuisesti yli 80 000 lasta ja nuorta, ja työstämme hyötyy yli kaksi miljoonaa ihmistä. Lisää tietoa: www.sos-lapsikyla.fi Mitä odotamme sinulta? -Vähintään 18-vuoden ikää. -Positiivista ja rehellistä asennetta. -Motivaatiota onnistua ja kykyä motivoida muita samaan. -Sitoutumista SOS-Lapsikylän arvoihin. Arvostamme aikaisempaa työkokemusta myynnin, markkinoinnin, varainhankinnan tai järjestöjen parista, mutta se ei ole työnsaannin edellytyksenä. Me tarjoamme sinulle: -Hyvän tuntipalkan (12 €/tunti sekä iltalisät alkaen klo 18.00). -Työn mielenkiintoisessa järjestössä ja mukavat työkaverit. -Joustavat työajat. Työskentelemme 5,5 tuntia päivässä välillä klo 15-20.30. Toivomme, että voit sitoutua vähintään neljään työvuoroon välillä ma-pe. Lisätietoja F2F-varainhankkijan työstä antaa Janne Räikkönen, 040 7009963 tai rekry (at) svht.fi Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV sähköpostitse osoitteeseen rekry (at) svht.fi. Käsittelemme kaikki hakemukset ja vastaamme kahden viikon sisällä kaikille hakijoille.
Työnantajan nimi: Suomen Varainhankintatoimisto Oy
Työnantajan osoite: Ratapihankatu 40, 20100 TURKU
Työn lyhyt kuvaus:
Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Maa: Suomi
Alue: Varsinais-Suomi
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 1 vuosi
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakasneuvottelija -
Puhelin- ym. myyjät
Finnacta Oy on savolaiset juuret omaava markkinointitalo, jossa myyntiasiat hoidetaan perinteistä hieman poikkeavalla, mutta hyvällä tavalla. Meillä saat todella kattavan koulutuksen tulevaan työhösi, varmasti ajantasalla
Finnacta Oy - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi
Automekaanikko / Työnjohtaja -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Triangle Motor Co. on 1996 perustettu, Suomen johtava vanhojen autojen entisöitiin keskittynyt yritys. Haemme kasvavaan joukkoomme AUTOMEKAANIKKOA/TYÖNJOHTAJAA Korjaamossamme korjataan ja entisöidään pääasiassa 1910-1970-luvuilla
Melotron Oy / Triangle Motor co. - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi
Bitumieristäjä -
Eristäjät
Eristysliike Sarttila Oy on vuonna 1990 perustettu yritys, joka on erikoistunut kattourakointiin sekä siltojen ja pihojen vesieristyksiin. Toimitilamme sijaitsevat Salossa ja Vantaalla. Urakoimme Lounais- ja Etelä-Suomen alueella ja myymme materiaaleja
Eristysliike Sarttila Oy - 2016-03-09 - Varsinais-Suomi
Englannin ja ranskan kielen tuntiopettajuus -
Muut kieltenopettajat
Englannin ja ranskan kielen tuntiopettajuus 940009 Puolalan koulussa ja Puolalanmäen lukiossa 1.8.2016 lukien. Tehtävään sisältyy opetusta Puolalan koulun vuosiluokilla 4-9 ja Puolalanmäen lukiossa. Kelpoisuusvaatimukset
Turun kaupunki. - 2016-05-05 - Varsinais-Suomi
Erikoislääkäri, synnytys- ja naistentaudit -
Erikoislääkärit
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä on haettavana määräaikainen perinatologian lisäkoulutusvirka (2 v.) Turun yliopistollisen keskussairaalan Naistentautien ja synnytysten toimialueen Raskauden- ja synnytyksen hoito -vastuualueella.
Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiiri - 2016-06-14 - Varsinais-Suomi
Etämyyjä -
Ovelta ovelle -myyjät
Toimintamme kasvaessa palkkaamme 2 työntekijää kokopäiväiseen työsuhteeseen uusien projektien käynnistyessä. Työskentelet 7 tuntia päivässä Suomen suosituimpien tuotteiden parissa etämyyjänä
Finnacta Oy - 2016-03-22 - Varsinais-Suomi
F2F-Varainhankkija / Feissari -
Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO ETSII F2F-VARAINHANKKIJOITA LAHTEEN Tule mukaan Suomen luonnonsuojeluliiton F2F-kampanjaan Lahteen! Etsimme tiimiimme kolmea F2F-varainhankkijaa tekemään arvokasta
Suomen Varainhankintatoimisto Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme
Italian ja englannin päätoiminen tuntiopettaja -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Maskun Hemmingin koulu, italian ja englannin päätoiminen tuntiopettaja Maskun Hemmingin kouluun, 7.-9.lk, haetaan italian ja englannin määräaikaista päätoimista tuntiopettajaa ajalle 1.8.2016-31.7.2017. Tehtävään
Maskun kunta - 2016-05-28 - Varsinais-Suomi
Junior Alue-edustaja -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Kiinnostaako myyntityö? Oletko rohkea ja kehittymishaluinen? Etsitkö uusia haasteita ja mahdollisuuksia? Halutko toimia aktiivisesti asiakkaiden kanssa ja lähteä rakentamaan pitkäaikaisia asiakassuhteita? Löytyykö Sinulta
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi
Kokoonpanija, sähkö- ja elektroniikkalaitteet -
Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kokoonpanijat
Kymppi Service Oy on vuonna 2011 perustettu paikallinen henkilöstöpalvelualan yritys. Haluamme olla työnantajan ja työntekijän tukena tarjoamalla käyttöönne osaavan ja vankan kokemuksen alalta omaavat henkilöstökonsultit.
Kymppi Service Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi
Mittausasiantuntija -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Turku Energia on vahva alueellinen osaaja. Lähde kanssamme energia-alan kehitykseen! Tarjoamme monipuolisia eri alojen työtehtäviä, mahdollisuuden kasvaa energia-alan ammattilaisena sekä mukavat työkaverit. Osaaminen ja uudistuminen
Oy Turku Energia - Åbo Energi Ab - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi
Myyjä -
Myyjät
Oletko vailla iltatyötä tai lisätuloja? Palkkaamme lisää osapäiväisiä työntekijöitä pääosin ilta- ja viikonlopputyöhön Salon ydinkeskustaan. Voit olla aikaisempaa työkokemusta
Buusteri Oy, Salon toimipiste - 2016-06-22 - Varsinais-Suomi
Myyjä -
Myyjät
Oletko vailla iltatyötä tai lisätuloja? Palkkaamme lisää osapäiväisiä työntekijöitä Turun ydinkeskustaan. Voit olla aikaisempaa työkokemusta omaava henkilö tai ihan ensimmäistä
Buusteri Oy, Turku - 2016-04-13 - Varsinais-Suomi
Myyntipäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Talasma Oy on Kotimainen monialayritys, jonka omistaa toimiva johto. Tarjoamme palveluitamme niin yrityksille kuin myös yksityishenkilöille. Tuotteemme ja palvelumme ovat markkinoiden terävintä kärkeä. Toimintamme kasvaessa
TALASMA OY - 2016-07-28 - Varsinais-Suomi
Oppilaanohjauksen lehtori -
Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat
Nousiaisten kunnan sivistysosastolla julistetaan haettavaksi oppilaanohjauksen lehtorin toistaiseksi voimassa oleva virka 15.8.2016 alkaen. Virka sisältää työtehtäviä sekä
Nousiaisten kunta - 2016-06-27 - Varsinais-Suomi
Perhetyöntekijä -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Raision kaupunki on aktiivinen ja ennakkoluuloton uusien, tehokkaiden toimintamallien ja työmenetelmien kehittäjä. Etsimme vakituiseen toimeen aikaansaavaa, palveluhenkistä ja innokasta perhetyöntekijää perhepalveluihin
Raision kaupunki - 2016-08-17 - Varsinais-Suomi
Projektipäällikkö, tietotekniikka -
Systeemisuunnittelijat
Staria Oyj on voimakkaasti kasvava ja kansainvälistyvä asiantuntijaorganisaatio. Tarjoamme asiantuntijaratkaisut taloudenhallintaan vahvana uudistajana ja toteuttajana. Toimintamme perustuu pitkään kokemukseen innolla uutta rakentaen,
Staria Oyj, Turku - 2016-04-12 - Varsinais-Suomi
Rakennusalan toimistotyöt -
Yleissihteerit
Kaiku HR on henkilöstövuokraukseen, henkilöstön ulkoistamispalveluihin ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Hoidamme myös hitsauksen laadunhallintaan liittyvät asiantuntijapalvelut. Toiminnassamme tärkeää
Kaiku HR Oy - 2016-06-22 - Varsinais-Suomi
Rakennussiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Varsinais-Suomen Apuvoima Oy vuokraa ja rekrytoi työntekijöitä teollisuuteen, rakennuksille, logistiikka- ja palvelualoille sekä toimistotehtäviin. Haemme asiakkaallemme Turkuun TIENVARSI SIIVOOJAA. Työssä siivotaan
Varsinais-Suomen Apuvoima oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi
Rakennustyöntekijä -
Talonrakentajat
Varsinais-Suomen Apuvoima Oy on luotettava henkilöstöalan yritys. Vuokraamme ja rekrytoimme motivoituneita työntekijöitä eri aloille. Olemme saavuttaneet hyvän maineen työntekijöidemme ja asiakkaidemme keskuudessa.
Varsinais-Suomen Apuvoima oy - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi
Ravintolakokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
VPS Henkilöstöpalvelu VPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi
VPS Henkilöstöpalvelu Ky - 2016-05-30 - Varsinais-Suomi
Ravintolan tarjoilija -
Tarjoilijat
Safrent Oy hakee kasvavaan joukkoonsa lisää ravintola-alan osaajia, nyt etsimme eritoten seuraavaa. Turun seudulle Pub työntekijää Mikäli olet jo alkutaipaleesi ravintola-alalla suorittanut ja kykenet itsenäiseen ja
Safrent Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi
Ruokapalvelutyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Olemme 1200 työntekijän voimin läsnä asiakkaamme arjessa. Toimimme yli 300 rakennuksessa, 600 000 neliössä, 3 miljoonassa tilakuutiossa ja valmistamme päivittäin 52 000 ateriaa. Kannamme vastuun asiakkaistamme ja
Arkea Oy - 2016-06-22 - Varsinais-Suomi
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi
Tiimipäällikkö -
Myyntiedustajat
Finnacta Oy on innovatiivinen ja voimakkaasti kasvava asiakaspalvelu- ja telemarkkinointiyritys. Kantava teemamme on ollut alusta asti olla hyvällä tavalla erilainen call center. Etsimme tiimiimme kahta esimiesharjoittelijaa. Aloitat meillä
Finnacta Oy - 2016-08-17 - Varsinais-Suomi
Trukinkuljettaja -
Trukin- ja siirtokoneenkuljettajat
Haemme ammattitaitoista, ison (yli 10 tn) trukin- tai pyöräkuormaajan ajokokemusta omaavaa henkilöä vakituiseen työsuhteeseen yhteistyökumppanimme Kyrössä sijaitsevalle sahalle. Odotamme sinulta ammattimaista ja
Meri-Porin Kuormaus Oy - 2016-02-22 - Varsinais-Suomi
Työntömastokoneenkuljettaja -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Oletko reipas tiimityöntekijä? Kiinnostaako logistiikka-ala? Haetko pitempiaikaista työtä? Haemme nyt asiakkaallemme TYÖNTÖMASTOKONEENKULJETTAJAA Turkuun. Työntömastokoneenkuljettajan tehtävien lisäksi
Personalhuset Staffing Group - 2016-05-20 - Varsinais-Suomi
Varastotyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Kaiku HR on henkilöstövuokraukseen, henkilöstön ulkoistamispalveluihin ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Hoidamme myös hitsauksen laadunhallintaan liittyvät asiantuntijapalvelut. Toiminnassamme tärkeää
Kaiku HR Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi
Varastotyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Varastotyöntekijä Haemme asiakkaallemme Lietoon VARASTOTYÖNTEKIJÄÄ. Työhön kuuluu keräilyä, lavoitusta, lähetystä, vastaanottamista sekä muita yleisiä varastotehtäviä. Työaika
Henkilöstövuokraus JAL ky - 2016-03-02 - Varsinais-Suomi
Vuorotteluvapaasijainen postinjakeluun -
Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
Haetaan Liedon perusjakeluun kokoaikaista POSTITYÖNTEKIJÄN VUOROTTELUVAPAASIJAISTA ajalle 27.6.-4.10.2016. Postityöntekijänä hoidat postin lajittelu- ja jakelutehtäviä. Perusedellytyksenä tehtävään
Posti Group Oyj - 2016-05-20 - Varsinais-Suomi