Job Hallitussihteeri Helsinki-Uusimaa Puolustusministeriö - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
TYÖPAIKKA KUVAUS Puolustusministeriön tehtävänä on valtioneuvoston osana ja oman hallinnonalansa ohjaajana vastata kansallisesta puolustuspolitiikasta ja kansainvälisestä puolustuspoliittisesta yhteistyöstä. Se vastaa sotilaallisen maanpuolustuksen voimavaroista ja puolustusvoimien toimintaedellytyksistä. Sen vastuulla on osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan ja Euroopan turvallisuusrakenteisiin vaikuttaminen. Puolustusministeriö vastaa kokonaismaanpuolustuksen koordinoinnista ja kestävästä maanpuolustustahdosta. Se antaa pyynnöstä virka-apua muille viranomaisille. Puolustusministeriö on savuton työpaikka. TYÖTEHTÄVÄT Puolustusministeriössä on haettavana ministeriön yhteinen, hallintopoliittisen osaston turvallisuusyksikköön sijoitettu hallitussihteerin virka 1.5.2016 alkaen. Hallitussihteerin pääasiallisina tehtävinä ovat ministeriön sisäisen tarkastuksen järjestelyt sekä määrätyn turvallisuusviranomaisen (DSA) ja teknisen turvallisuustoimen lainopillinen neuvonta, avustaminen ja asiantuntijatehtävät. VAATIMUKSET Viran menestyksellisen hoitamisen kannalta olennaista on sisäiseen tarkastukseen, riskienhallintaan, turvallisuusviranomaistoimintaan (NSA-DSA) tai tekniseen turvallisuuteen liittyvä osaaminen. Tehtävä edellyttää myös valmiutta tarvittavaan täydennyskoulutukseen. Hakijan eduksi luetaan edellä lueteltuihin aloihin liittyvä työkokemus ja käydyt ammatilliset kurssit. Lisäksi eduksi luetaan valtioneuvoston ja puolustushallinnon toiminnan tuntemus sekä hyvä englannin kielen taito. Valtion virkamieslain 7 § (750/1994) edellyttää lisäksi, että nimitettävä on Suomen kansalainen. Kelpoisuusvaatimuksena on muu oikeustieteen ylempi korkeakoulututkinto kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinto sekä perehtyneisyys viran tehtäväalaan. Tämän lisäksi edellytyksenä on suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Virka on sijoitettu ministeriön palkkausjärjestelmässä vaativuustasoon 13.1 (tehtäväkohtainen palkanosa 3665,50 euroa). Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Vakinainen. Virka on viraston yhteinen. Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi. Voit hakea työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksen oheiseen osoitteeseen. Hakemuksessa ja kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID. Hakemuksia ei palauteta. Postitse: Postitse; kirjaamo, puolustusministeriö, Eteläinen Makasiinikatu 8, PL 31, 00131 Helsinki HUOM ! Henkilökohtaisesti virka-aikana toimitettavat hakemukset Valtioneuvoston jakelukeskukseen Ritarikatu 2 B Viitenumero: 27-298-2016
Työnantajan nimi: Puolustusministeriö
Työnantajan osoite: Eteläinen Makasiinikatu 8, 00131 HELSINKI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus:
Muut julkishallinnon valmistelu- ja valvontavirkamiehet
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Accounts Payable -
Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Global Blue are experts on foreign travellers' shopping and spending and makes retail transactions between merchants and their foreign customers, easier and more rewarding for everyone. Having introduced the concept of Tax Free Shopping over thirty years
Global Blue - Administration Center North Oy - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa
Back-End Developer (Java) -
Sovellusohjelmoijat
Oletko aloitteleva tulevaisuuden lupaus, jolta löytyy ymmärrystä sekä osaamista Back-End ohjelmoinnista? Kiinnostaako sinua päästä mukaan Deloitte Technology Fast 50 -listalla olevan yrityksen toimintaan? Etsimme asiakasyrityksellemme
Academic Work Suomi Ab - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa
Barnträdgårdslärare -
Lastentarhanopettajat
Vantaan kaupunki on savuton työpaikka. Beskrivning av jobbet: Vanda är en utvecklingsinriktad stad där vi har mod att göra saker på nya sätt och samarbeta i olika nätverk. Enligt den nationella Kommun10-undersökningen
Vantaan kaupunki - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa
Erityisluokanopettaja -
Erityisopettajat
Opetusvirasto, Kallahden peruskoulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös nuorten
Helsingin kaupunki. - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa
Jakeluautonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa
Kaivinkoneen perämies -
Talonrakentajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi etelä Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Kehityspäällikkö -
Ympäristötekniikan erityisasiantuntijat
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Keittiömestari -
Keittiöpäälliköt
Sodexo Oy on kokonaisvaltaisia tilapalveluita tarjoava suomalainen yritys, joka kuuluu kansainväliseen, alallaan johtavaan Sodexo-konserniin. Tarjoamme monipuolisia ruokailu-, kokous- ja tapahtumapalveluita sekä toimitila- ja kiinteistöpalveluita,
Sodexo Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Asiakkaamme etsii itsenäiseen työskentelyyn kykenevää ammattitaitoista timpuriparia Helsingin keskustaan. Työmaa on linjasaneeraustyömaa, jossa työtehtävät koostuvat: gyproc-työt, sähköjohdoille
Briko Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
MAT on Ruokakauppa sekä catering. Sijaitsemme IsoRoobertinkadulla. Ruokakaupallamme on tarjolla päivittäin vaihtuva lounas, leipomiamme kakkuja ja leipiä ym. jotka voi nauttia paikanpäällä tai ostaa mukaan. Lisäksi
Tapahtumat M.A.T. Oy Ab Helsinki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Laatoittaja -
Lattianpäällystystyöntekijät
Asiakkaamme on nuori ja kasvava kotimainen rakennusalan yritys, joka toimii korjausrakentamisen parissa. Haemme asiakkaallemme ammattitaitoista laatoittajaa Helsinkiin. Vaatimukset - vankkaa ammattitaitoa laatoitustyöstä - voimassa oleva työturvallisuuskortti
Suomen Henkilöstötalo - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Vironniemi 1 kotihoito Helsingin eteläisessä kotihoidossa työskentelee noin 300 hoitoalan ammattilaista 24 tiimissä, 12 lähipalvelualueella. Tiimeistämme kolme on ruotsinkielisiä. Toimipisteemme
Helsingin kaupunki. - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Konstin luovassa ilmapiirissä on lastentarhanopettajan määräaikainen sijaisuus. Tarjoamme työyhteisön, jossa saat laittaa itsesi likoon yhdessä upeiden, osaavien ja motivoituneiden työkavereiden sekä yhteistyöhaluisten
Keravan taidepäiväkotiyhdistys ry - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Luotsi, päivähoitoyksikkö Aleksi-Luotsi Tule kokemaan kanssamme elämyksiä Etelä-Helsingissä! Kallio-Ullanlinna-Vironniemi varhaiskasvatusalue on kehittyvä ja monimuotoinen
Helsingin kaupunki. - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa
Listoittaja -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Nikkarit on johtava listoitusalan erikoisliike Pohjoismaissa. Päätoiminta-alueina ovat suuret kasvukeskukset. Palveluksessamme on tällä hetkellä noin 80 listoittajaa toimihenkilöiden lisäksi. Haemme Uudenmaan alueen
Mestarinikkarit Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Muu keittiö- ja ravintolatyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Etsimme asiakkaallemme Järvenpäähän ruokapalvelutyöntekijöitä keikkalaisiksi eri pituisiin sijaisuuksiin, hyvälle työntekijälle myös mahdollisuus vakinaistua. Ruokapalvelutyöntekijän tehtäviin
Opteam Järvenpää Oy - 2016-05-17 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Ril's Shop Esplanadi hakee myyntityöhön intohimolla suhtautuvaa ja rohkeaa myyjää! Hyvä olo lähtee sisältäpäin. Ril's Shop Esplanadi on vaateliike naisille, jotka arvostavat itseään ja nauttivat
L-Fashion Group Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Nuorempi työnjohtaja -
Yhdistetyn maanviljelyn ja eläintenkasvatuksen harjoittajat
Oletko vastuullisesta työstä kiinnostunut vastavalmistunut tai melkein valmis rakennusalan ammattilainen, joka haluaa mielenkiintoisen kasvuroolin haastavien työtehtävien äärellä?
Academic Work Suomi Ab - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa
Pakkaava jäteautonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
PolarPro Logistiikka Oy on vaativiin henkilöstöratkaisuihin erikoistunut henkilöstöyritys. Kokemus ja osaamisemme ovat toimintamme perusteet. Meille on tärkeää tuntea sosiaalinen vastuu, sekä täyttää
PolarPro Logistiikka Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Palvelutiskimyyjä -
Myyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Porrassiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Projektledare, BtoB Invitation-Only Events -
Myyntiedustajat
Projektledare med ansvar för B2B event i världsklass! Vill du vara i daglig kontakt med de högsta beslutsfattarna från Norges 500 största företag? I så fall är det här rätt tillfälle för dig!
Management Events Oy - 2016-03-11 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusinsinööri -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
RentCon Oy - 2016-05-13 - Helsinki-Uusimaa
Rikosseuraamustyöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
TYÖPAIKKA KUVAUS Rikosseuraamuslaitos tekee vaikuttavaa, luotettavaa ja merkityksellistä työtä yhteiskunnan turvallisuuden hyväksi. Oikeusministeriön hallinnonalaan kuuluva Rikosseuraamuslaitos vastaa tutkintavankeuden toimeenpanosta
Rikosseuraamuslaitos - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Ruokapalvelutyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme nyt Lohjan ja Vihdin alueille RUOKAPALVELUTYÖNTEKIJÖITÄ. Työtehtäviin kuuluu Lohjan kaupungin ja Vihdin kunnan koulujen, oppilaitosten ja palvelukeskusten monipuoliset keittiötyöt. Työtehtävät ovat
VMP Group / Rimark Oy, Lohja - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Tuusula on 38 000 asukkaan hallitusti kasvava, viihtyisä, perheitä tukeva ja turvallinen kunta Helsingin seudulla. Kunnassa työskentelee noin 2 000 eri alojen ammattilaista. Haemme sosiaali- ja terveystoimialalle 2 Sairaanhoitajaa kotihoitoon
Tuusulan kunta - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Sivistysjohtaja -
Opetusalan johtajat
Porvoon kaupunki tarjoaa haastavia ja mielenkiintoisia johtotehtäviä laajalla metropolialueella vahvasti kasvavassa, noin 50 000 asukkaan kaupungissa. Haemme uudelleen SIVISTYSJOHTAJAA Sivistystoimen tehtäväalueita ovat sivistystoimen
Porvoon kaupunki/Borgå stad - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Varastotyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Transval Henkilöstöpalvelut Oy on suomalainen henkilöstöpalvelualan yritys, joka tunnetaan monipuolisena ja luotettavana työnantajana. Henkilöstöpalvelun kautta ammattitaitoiset osaajamme työskentelevät asiakasyrityksissämme
Transval Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa
Varastotyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Oletko kiinnostunut ompelutyöstä ja varastotehtävistä? Tuusulassa sijaitseva asiakkaamme etsii varastoonsa reipasta työntekijää huolehtimaan yrityksille vuokrattavien työvaatteiden käsittelystä. Työ
Barona Logistiikka Oy, Vantaa - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Vartija -
Vartijat
Barona tuottaa muiden palveluidensa ohella myös ammattitaitoista turvallisuus- ja asiakaspalveluhenkilöstöä tapahtumiin sekä asiakkaiden vartioimiskohteisiin. Etsimme nyt reippaita ja asiakaspalveluhenkisiä Vartijoita Vantaalla
Barona Projektit Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa