Job Handledare inom socialsektorn Pohjanmaa Familar Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Familar tuottaa ennalta ehkäiseviä perhepalveluita, lastensuojelun avopalveluita ja lastensuojelun sijaishuollon palveluita sekä jälkihuoltoa. Asiakkainamme on yli 100 kuntaa, 35 toimipistettä ja työllistämme yli 600 työntekijää valtakunnallisesti. Tavoitteenamme on tarjota parasta mahdollista palvelua palveluidemme piirissä oleville lapsille ja perheille sekä kunnille ja kuntayhtymille. Haemme ohjaajaa työsuhteeseen, kolmivuorotyöhön. Haluamme vahvistaa tiimiämme lastensuojelualan ammattilaisella, joilta löytyy asennetta, tahtoa, ja nöyryyttä työskennellä sekä kehittää Saukkorannan toimintaa yhdessä moniammatillisen tiimin kanssa. Kelpoisuusehtona on sosiaali- tai terveydenhuoltoalan AMK-/opistotasoinen tutkinto tai vaihtoehtoisesti kouluasteen tutkinto ja vankka kokemus lastensuojelutyöstä tai psykiatrisesta hoitotyöstä. Opintojen loppuvaiheessa olevat hakijat ovat tervetulleita kokeneeseen tiimiimme! Arvostamme vaativiin kasvatustehtäviin soveltuvaa koulutusta ja/tai aiempaa kokemusta lastensuojelutyöstä sijaishuollon parissa. Tehtävä edellyttää ammattimaista ja oma-aloitteista työotetta, hyviä tiimityötaitoja, joustavuutta ja kykyä toimia yhteistyössä perheiden, muiden läheisten ja eri yhteistyökumppaneiden kanssa. Lisäksi työtehtävä edellyttää ajokorttia. Kielitaito: ruotsi, suomi ja englanti Tarjoamme: näköalapaikan laadukkaiden lastensuojelupalveluiden toteuttajana ja kehittäjänä joustavan ja kannustavan toimintaympäristön ja vahvan tuen kilpailukykyisen palkan ja edut työpaikan, jossa arvostetaan työntekijöitä ja hyvin tehty työ huomioidaan säännöllisen työnohjauksen tiimin jossa on tekemisen meininki! Työ voi alkaa aiemminkin, sopimuksen mukaan. Valitun henkilön tulee ennen tehtävässä aloittamista esittää lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.
Työnantajan nimi: Familar Oy
Työnantajan osoite: Semesterstrandvägen 15, 65410 SUNDOM
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Maa: Suomi
Alue: Pohjanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Akson Hoivapalvelut - yrittäjäksi -
Kotihoito, hoivapalvelut, kotisairaanhoito ja kotiapu ovat palveluita, joiden tarve on voimakkaasti kasvussa, nyt on oikea aika aloittaa yritystoiminta ja toteuttaa haaveet tehdä hyvää työtä omaksi ja asiakkaiden parhaaksi. ETSIMME AKSON HOIVAPALVELUT YRITTÄJÄÄ
Akson Group Oy - 2016-09-10 - Pohjanmaa
Asiakas - ja Myyntineuvottelija kesätyö -
Myyjät
Haetko kesäksi rentoa duunia ja reilusti rahaa? Olet etsimämme henkilö mikäli: - Haluat kehittyä ja oppia uusia asioita - Tulet toimeen erilaisten ihmisten kanssa - Olet oma itsesi - Olet tunnollinen ja ahkera sekä sinutta
Buusteri Oy, Vaasa - 2016-04-13 - Pohjanmaa
Asiakas - ja Myyntineuvottelija kokoaikainen -
Myyjät
Haemme ASIAKAS- JA MYYNTINEUVOTTELIJOITA kokoaikaiseen työhön. Maksamme JOKAISELLE maaliskuussa työsuhteensa aloittaneelle ylimääräisen 300 euron STARTTIBONUKSEN palkan päälle! Työtehtävä soveltuu
Buusteri Oy, Vaasa - 2016-03-16 - Pohjanmaa
Baaritarjoilija -
Kahvila- ja baarimyyjät
Wasa cinema bowling etsii tiimiinsä asiakaspalveluhenkistä baaritarjoilijaa. Tehtävään valittavalla tulee olla pätevyys toimia anniskeluravintolan vastaavan hoitajan sijaisena. Työ on osa-aikatyö, pääsääntöisesti
Wasa Cinema Bowling Oy Ab - 2016-02-15 - Pohjanmaa
Betonielementtiasentajia -
Betonirakentajat ja raudoittajat
Finnish Staff Office (FSO) on työvoimapalveluja tuottava yritys joka on perustettu vuonna 2001. FSO:lla on mittava HR-puolen kokemus suurista teollisuus- ja rakennusprojekteista. Etsimme jatkuvasti työntekijöillemme uusia mahdollisuuksia
Finnish Staff Office Oy Pori - 2016-02-15 - Pohjanmaa
Erikoistuva lääkäri, naistentaudit ja synnytykset -
Erikoislääkärit
Haemme erikoistuvaa lääkäriä (määräaikainen virka), naistentaudit ja synnytykset. Kelpoisuusvaatimus: laillistettu lääkäri. Kielitaitovaatimus: suomen ja ruotsin kielten hyvä suullinen ja kirjallinen
Vasa sjukvårdsdistrikt-Vaasan sairaanhoitopiiri - 2016-03-11 - Pohjanmaa
Försäljare (sommar) -
Puhelin- ym. myyjät
För att förstärka vårt säljteam under sommaren söker vi till vårt kontor i Vasa centrum aktiva och energiska personer. Vi förväntar oss att du är energisk och har uthållighet samt kommer bra överens
Buusteri Oy, Vaasa - 2016-03-23 - Pohjanmaa
Grillityöntekijä -
Pikaruokatyöntekijät
Haetaan 18 vuotta täyttänyttä grillityöntekijää, 2-3 vuoroa/viikko, (päivä-sekä iltavuoroja). Alan koulutus/tuntemus suotavaa, mutta ei välttämätöntä. Huom! Pärjääthän
Vaasan katukeittiö Oy - 2016-05-03 - Pohjanmaa
Hätäkeskuspäivystäjä -
Muualla luokittelemattomat asiakaspalvelutyötekijät
TYÖPAIKKA KUVAUS Hätäkeskuslaitos (112.fi) on sisäministeriön alainen valtakunnallisesti verkottunut virasto, jonka toimipisteet sijaitsevat Keravalla, Turussa, Porissa, Kuopiossa,
Hätäkeskuslaitos - 2016-03-16 - Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaisen avustajan kesäloman sijaista naistyönantajalle, ajalle 2.7-5.8.2016. Työtä 4h/pvä ma-pe. Työtehtävinä: pukeutumisessa, kodinhoidossa, hygienianhoidossa, wc-toiminnoissa, ulkoilussa
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-05-20 - Pohjanmaa
Järjestelmäsuunnittelija -
Ohjelmistokehittäjät
OK Perintä on kaksikielinen ja dynaaminen perintäalan yhtiö, joka tarjoaa sinulle vaihtelevan ja kehittävän työtehtävän nuorekkaassa ja modernissa kasvuyrityksessä. OK Perintä Oy perustettiin Vaasassa
OK Perintä Oy - Indrivning Ab, Vaasa - 2016-05-28 - Pohjanmaa
Kirkon opas -
Informaatiopisteen asiakasneuvojat
Laihian seurakunta julistaa haettavaksi seuraavan määräaikaisen työn: Kirkon opas Laihian kirkko toimii tiekirkkona kesällä 2016. Kirkon oppaan tehtäviin kuuluu esitellä kirkkoa yksittäisille matkailijoille
Laihian seurakunta - 2016-03-22 - Pohjanmaa
Kokousjärjestelijä -
Tarjoilijat
Fazer on tehnyt maailmasta maistuvampaa jo vuodesta 1891. Me olemme vastuullinen ja innovatiivinen yritys, jonka intohimoinen tehtävä on luoda makuelämyksiä. Vaalimme paikallisia makuja kansainvälisellä otteella yli 15 000
Fazer Food Services Oy - 2016-03-04 - Pohjanmaa
Lähihoitaja, akuutti psykogeriatria -
Lähihoitajat
Haemme lähihoitajan sijaista psykiatrian palvelualueelle, akuutti psykogeriatria, osasto 4, ajalle 1.9.2016-19.5.2017. Kelpoisuusvaatimus: lähihoitajatutkinto tai rinnakkainen entinen kouluasteen tutkinto. Kielitaitovaatimus: suomen ja ruotsin
Vasa sjukvårdsdistrikt-Vaasan sairaanhoitopiiri - 2016-08-10 - Pohjanmaa
Lajittelijoita -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Innohouse Henkilöstöpalvelut on valtakunnallinen Suomessa toimiva henkilöstöalan osaamista tarjoava yritys. Haemme osa-aikaisia työntekijöitä käsin tapahtuvaan pakettien ja lähetysten lajittelutehtäviin
Sublog Oy - 2016-04-24 - Pohjanmaa
Lehdenjakaja (varajakaja) -
Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
Tarjolla säännöllistä osa-aikatyötä joustavin työajoin! Jaamme lehtiä ja mainoksia kaksi kertaa viikossa (keskiviikkoisin ja lauantaisin). Etsimme varalehdenjakajia vaihtuville jakopiireille eri puolille Vaasan
Pasi-Jakelut Oy - 2016-04-16 - Pohjanmaa
Lisäravinnemyyjä -
Myyjät
Etsimme nuorekkaita ja terveydestä kiinnostuneita promootioedustajia Suomen Terveysravinnolle. Olet ulospäinsuuntautunut, positiivisella elämänasenteella varustettu ja ihmisten seurassa viihtyvä persoona. Haluat kokoaikaisen työn,
Lammervo & Torikka Oy - 2016-02-15 - Pohjanmaa
Myyjä -
Myyjät
Aktiivinen ja kohdistettu myyntityö sekä erinomainen palvelu antavat hyviä tuloksia. Siinä on Glitterin menestyksen salaisuus. Glitter tarjoaa vaihtelevia työtehtäviä ja paljon vastuuta. Asiakkaat ja kollegat ovat iloisia
Glitter Oy - 2016-04-12 - Pohjanmaa
Myyjä -
Myyjät
Minimani on suurmyymäläyksiköistä muodostuva vähittäiskauppaketju. Myymälät sijaitsevat Seinäjoella, Vaasassa, Kokkolassa, Jyväskylässä ja Lempäälän Ideaparkissa. Haemme energistä
Vaasan Minimani Oy - 2016-05-15 - Pohjanmaa
Myyntiedustaja (PROMAN) -
Myyntiedustajat
Suomen Teollisuusvaate Oy kehittää, tuo maahan ja markkinoi turvakenkiä, henkilösuojaimia sekä yksilöiviä työ- ja mainosasuja ammattikäyttöön. Asiakkaitamme ovat mm. teollisuus, maatalous, koneyrittäjät
Suomen Teollisuusvaate Oy - 2016-06-22 - Pohjanmaa
Närvårdare -
Lähihoitajat
Malax kommun söker vikarie till åldringsvården. Är du positiv, glad och har ett genuint intresse av att vårda äldre, då är du den vi söker. Kompetenskrav; närvårdarexamen. Språkkunskapskrav
Malax Kommun - 2016-07-15 - Pohjanmaa
Optikko -
Optometrian erityisasiantuntijat
Vaasan Iris Oy - 2016-02-15 - Pohjanmaa
Päätoiminen tuntiopettaja, Isolahden koulu -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Vaasan kaupungin suomenkielinen perusopetus hakee Isolahden kouluun päätoimista tuntiopettajaa ajalle 01.09.2016 - 03.06.2017. Tehtävään kuuluu S2-opetusta 20 viikkotuntia, enimmäkseen 1-2-luokille. Kelpoisuusvaatimuksena
Vaasan kaupunki. - 2016-09-10 - Pohjanmaa
Palvelutiskimyyjä -
Myyjät
VARA-APU Henkilöstöpalvelut Oy on auktorisoitu henkilöstöpalveluyritys, joka on keskittynyt välittämään vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Viimeisimmän tutkimuksen
VARA-APU Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-18 - Pohjanmaa
Psykologi -
Psykologit
Vaasan kaupunki hakee psykologin sijaista Perheneuvolaan. Työaika on 66 % (24,4 h/viikko). Vaasan perheneuvolassa työskentelee kolme psykologia ja kolme sosiaalityöntekijää/perheterapeuttia (jaettuna 5:een vakanssiin), johtava
Vaasan kaupunki. - 2016-09-10 - Pohjanmaa
Servitör, restaurang -
Tarjoilijat
DB Wasa Restaurants AB OY - 2016-09-10 - Pohjanmaa
Taloudenhoitaja -
Yksityiskotien taloudenhoitajat
Kodinomaisessa lastensuojeluyksikössä taloudenhoitajan työtehtäviin kuuluu mm. ruuan valmistus, siivous, pyykkihuolto ja kauppa-asiointi yms kodinhoitoon liittyvät tehtävät. Työtehtäviin soveltuva koulutus
Nuorisopsykiatrinen asumiskoti Puro Oy - 2016-06-09 - Pohjanmaa
Tiedottaja-kääntäjä (äitiyslomansijaisuus) -
Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät
Haemme tiedottaja-kääntäjän äitiyslomansijaista syyskuusta alkaen. Tiedottaja-kääntäjä hoitaa ja kehittää sisäistä tiedotusta, esim. laatii sisäisiä tiedotteita ja ylläpitää
Anvia Oyj - 2016-08-02 - Pohjanmaa
Vakuutusedustaja -
Vakuutusalan asiamiehet
Suomalaiseen Fennia-konserniin kuuluvat Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia, Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia ja Fennia Varainhoito Oy. Fennia-konserni tarjoaa yrityksille, yrittäjille ja kotitalouksille niiden tarvitsemat riskienhallinta-,
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia - 2016-04-01 - Pohjanmaa
Yksityispankkiiri -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Alexandria on vuonna 1996 perustettu, vakavarainen, suomalainen sijoituspalvelukonserni. 20 vuoden aikana olemme kasvaneet yhdeksi Suomen suurimmista sijoituspalveluyhtiöistä, sijoittamisen ja säästämisen palveluitamme on käyttänyt
Alexandria Pankkiiriliike Oyj - 2016-06-22 - Pohjanmaa