Job Henkilökohtainen avustaja Etelä-Savo Savonlinnan kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Henkilökohtainen avustaja

Työnkuvaus:
Haetaan rauhallista ja luotettavaa rinnallakulkijaa henkilökohtaiseksi avustajaksi vapaa-ajan harrastuksiin lievästi kehitysvammaiselle noin 30 - vuotiaalle naiselle Kerimäelle. Avustajaa tarvitaan iltapäivisin avustettavan työpäivän jälkeen tai alkuillasta, työtä voi olla satunnaisesti myös viikonloppuna. Tarkemmat työajat suunnitellaan yhdessä avustettavan ja avustajan kanssa. Avustajalle on eduksi, jos tukiviittomat ovat entuudestaan tuttuja. Apuvälineitä ei ole käytössä. Avustettavan kiinnostuksen kohteita ovat esimerkiksi poniratsastus, uimahallissa käynti, koirat, asiointimatkat jne. Henkilökohtainen avustaja on työsuhteessa avustettavaan / edunvalvojaan. Avustajan sijaispalkanmaksajana on Savonlinnan kaupunki, Vammaispalvelu, Avustajakeskus. Lisätietoja yhteyshenkilöltä puhelimitse klo 15 jälkeen: p 0440 1513 15 Juha Piironen Vapaamuotoiset hakemukset sähköpostilla: tuula.pursiainen (at) savonlinna.fi Mainitse hakemuksessasi työnantajan viite: KERIMÄKI Haastatteluun kutsuttaviin henkilöihin ollaan yhteydessä.

Työnantajan nimi: Savonlinnan kaupunki

Työnantajan osoite: 58200 KERIMÄKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Maa: Suomi

Alue: Etelä-Savo

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Liisa etsii henkilökohtaista avustajaa 5,5h/pvä ma-pe, 1.8.2016 alkaen. Avustajan tehtävä on ruoanlaitto, pukeutumisessa avustaminen, kodinhoito (myös ulkotöitä), työnantajan autolla ajo, kissojen hoito. Avustajalta
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-07-15 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaisen avustajan sijaisuuteen ajalle 15.3.-19.3. sekä 22.3.2016 toimeliasta tekijää Peräseinäjoelle. Työtehtävänä on avustaa tavanomaisissa arkisissa tilanteissa, myös siirtäminen
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-03-11 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee henkilökohtaista avustajaa kolmen avustajan rinkiin n. 60-vuotiaalle lihassairautta sairastavalle miehelle Virtasalmelle. Työpaikka sijaitsee n. 25 kilometrin päässä Pieksämäen keskustasta. Avustamista
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-06-14 - Etelä-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsitkö hyvää, pidempiaikaista henkilökohtaisen avustajan työpaikkaa turvallisilla ja hyvillä työolosuhteilla. Tule henkilökohtaiseksi avustajaksi työssäkäyvälle liikuntavammaiselle naiselle.
Akaan-Penttilä Elina - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

HENKILÖKOHTAINEN AVUSTAJA -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haluaisitko työn, jolla on merkitystä? Haemme henkilökohtaista avustajaa asiakkaallemme Porvooseen. Työhön kuuluu yksilöllinen avustus asiakkaan kotona ja kodin ulkopuolella, sosiaalisen elämän tuki tai harrastuksissa
CityWork Uusimaa Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Olen 50-vuotias toispuolihalvantunut nainen ja etsin henkilökohtaista avustajaa. Työ sisältää kodinhoitoa, ruoanlaittoa ja asiointia kodin ulkopuolella. Työaika olisi kerran viikossa 5h (20h/kk), ajankohta on sovittavissa.
Vuorimäki Satu - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Viemerö Vappu - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Reivinen Anna - 2016-05-12 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsin itselleni pitkä-aikaista henkilökohtaista avustajaa. Tarvitsen apua asumisen ja vapaa-ajan toimeiin. Ruoan valmistus, kodin siisteys, kaupassa käynti,asiointi, liikkuminen kuuluvat työsi kuvaan. Työtehtävät vaihtelevat
Anonyymi työnantaja - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa kesäloman sijaiseksi. Työtä on 6 h/päivä. Työhön kuuluu avustettavan ulkoiluttamista ja hoivatyötä sekä kodinhoitoa ja ruuanlaittoa. Lisäksi työ pitää
Peippola Pirkko - 2016-07-15 - Kymenlaakso

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Naispuolinen henkilö hakee itselleen henkilökohtaista avustajaa Kotkan Hovinsaarelle. Hakijoilla tulee olla hyvä suomenkielen taito. Haettavan avustajan työtä vähintään kolmena päivänä viikossa tai
Anonyymi työnantaja - 2016-06-01 - Kymenlaakso

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Nuori näkövammainen nainen etsii henkilökohtaista avustajaa Tohloppiin. Työajat sopimuksen mukaan. Toiveena se, että avustaja pystyisi tekemään silloin tällöin iltoja ja viikonloppuja. Työ sopii esim.
Kohtakorpi Hanna - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee henkilökohtaista vapaa-ajan avustajaa palvelutalossa asuvalle, CP-vammaiselle miehelle Suonenjoelle. Avustettavalla on käytössä liikkumisessa pyörätuoli, jonka työntäminen kuuluu avustajan
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee henkilökohtaista avustajaa n.49-vuotiaalle miehelle Alapitkälle. Avustamista tarvitaan päivittäisissä toiminnoissa enintään 6t/vk ja vapaa-ajalla enintään 30t/kk. Työtehtäviin
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsin henkilökohtaista avustajaa sijaistamaan vakinaisia työntekijöitä pääasiassa iltaisin ja viikonloppusin. Mahdollisuus myös kesäsijaisuuksiin, jolloin tuntimäärät isommat/viikko. Työntekijältä
Turun seudun lihastautiyhdistys r.y. - 2016-04-12 - Varsinais-Suomi

Kaksi lähihoitajan sijaisuutta -

Lähihoitajat
Juvakodissa on haettavana kaksi lähihoitajan erimittaisia sijaisuuksia. Työn suorittamispaikka tehtävän alkaessa on Juvakoti, tehostetun palveluasumisen yksikkö. Tehtävän kelpoisuusehdot ovat sosiaali- ja terveydenhuollon
Juvan kunta - 2016-07-15 - Etelä-Savo

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme Mikkeliin kodinremontteihin erikoistuneeseen yrityksen uuteen avattavaan toimipisteeseen yhteistyökumppani osakasta/työntekijää. HTM on kodin remontteihin erikoistunut yritys. Remontit on mahdollisuus toteuttaa avaimet käteen
HTM ASENNUS - 2016-07-15 - Etelä-Savo

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme ammattitaitoista KOKKIA kesäsesongiksi. Ravintolamme tarjoilee aamiaista, lounasta sekä lista -aterioita. Tehtäviisi kuuluu ruuan esivalmistelu, valmistus sekä muut keittiön tehtävät. Edellytämme hakijalta
CHF Hotelli Oy/ Hotelli Pietari Kylliäinen - 2016-04-24 - Etelä-Savo

Maisema-asiantuntija -

Maa-, metsä- ja kalatalouden erityisasiantuntijat
Haemme Mikkeliin Maisema-asiantuntijaa Odotamme Sinulta maisemansuunnittelun ja myös laajemmin kulttuuriympäristön ja ympäristöasioiden osaamista (työtehtäviä mm.
ProAgria Etelä-Savo ry - 2016-06-14 - Etelä-Savo

Muottiaudoittaja -

Betonirakentajat ja raudoittajat
Asiakasyritykseni Lipa-Betoni Oy hakee kauttani Muottikirvesmiestä vakituiseen työsuhteeseen Naarajärvelle. Lipa-Betoni Oy on vuonna 1976 perustettu betonielementtitehdas. Lisää tietoa yrityksestä osoitteessa: www.lipa-betoni.fi
Rekrytointi- ja resursointipalvelu JM - 2016-06-14 - Etelä-Savo

Muu suoramyyjä -

Ovelta ovelle -myyjät

Infonor Oy - 2016-03-30 - Etelä-Savo

Myyjä -

Myyjät

Suomen Numerokeskus Oy - 2016-03-30 - Etelä-Savo

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 23 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kesä ja heinäkuulle päivä/iltavuoroon
Pasastar Oy - 2016-04-12 - Etelä-Savo

Myyntineuvottelija (oppisopimus) -

Myyntiedustajat
Käynnistämme uuden koulutusjakson johon etsimme tulevia myyntineuvottelijoita oppisopimus koulutukseen merkonomin tutkintoon. Koulutuspäiviä tulee koululla olemaan n.2-3 päivää kk, muuten opetus tapahtuu täysin
IT-Networks Finland Oy - 2016-06-22 - Etelä-Savo

Myyntiryhmän päällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Olemme avaamassa kesän aikana Mikkeliin uutta myyntitoimistoa johon etsimme reippaita MYYNTIRYHMÄN PÄÄLLIKKÖÄ vastaamaan myyntitiimin toiminnasta. Tehtävässäsi tulet vastaamaan mm: - oma myyntityö - myyntineuvottelijoiden
IT-Networks Finland Oy - 2016-06-09 - Etelä-Savo

Puhelinmyyjä -

Puhelin- ym. myyjät

Oy Scanria Ab - 2016-04-12 - Etelä-Savo

Remonttimyyjä -

Myyntiedustajat
Haetaan yksityisektorille, kotitalouksille tapahtuvaan remonttipalveluiden myyntiin henkilöä jolla olisi sen puolen taustaa joko työkokemusta rakentamisesta tai alan koulutusta. Työ tapahtuu Etelä-Savon alueella. Työnantajan
Etelä-Savon remontointi ja kattopalvelut Oy - 2016-04-16 - Etelä-Savo

Sairaalahuoltaja, kesätyö -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Tarjoamme kesäsijaisuuksia siivouspalveluissa, jossa työskentelee yli 100 työntekijää. Toimimme kahdessa eri sairaalassa, Mikkelin keskussairaalassa ja Moision sairaalassa. Työtehtävät vaihtelevat toimipisteiden
Etelä-Savon sairaanhoitopiirin ky. - 2016-02-15 - Etelä-Savo

Ständimyyjä -

Myyjät
Onko sinun helppo kohdata luontevasti uusia ihmisiä ja pidät esillä olemisesta? Tunnet, että sinulla sana hallussa ja osaat jopa kuunnella. Haluat myös olla hyvä siinä mitä teet. Oletko siis myyjä? Rainmakerin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-07-15 - Etelä-Savo

 
 
site syntyy 0.64477396011353 sekuntia