Job Henkilökohtainen avustaja Etelä-Savo Tulisalo Timo - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Etsimme henkilökohtaista avustajaa näkövammaisille pojille mökillemme Kuvansiin. Tehtävä on avustaa näkövammaisia 13-, 12- ja 9-vuotiaita poikia heidän lomatoimissaan kesämökillä. Erityislapsen kanssa työskentelet avustajana siten, että ikätasoinen toiminta on mahdollista. Työrooleina vaihtelevat ohjaajan, avustajan ja kasvattajan näkökulmat. Käytännössä työtehtäviin kuuluu vaihdellen esim. leikeissä, peleissä, rakentelussa ja uimisessa avustamista sekä avustamista pojille kuuluvissa kotitöissä ja tehtävissä, kuten ruokailuissa, kodin tavaroiden ja omien harrastusvälineiden / lelujen järjestelyssä jne. Työaika sijoittuu alustavasti seuraaviin ajanjaksoihin: 21.-26.6., 4.-17.7. ja 30.7-8.8.sekä mahdollisesti viikonloppuihin elo-lokakuussa. Päivittäinen työaika sovitaan pääosin klo 10 - 21 välille, n. 6-10 t päivässä. Tarjoamme - monipuolisen työtehtävän - luotettavan Heta-liittoon kuuluvan työnantajakotitalouden tarjoamat puitteet työsuhteelle Edellytämme riittävää kokemusta lasten parissa työskentelystä. Oletamme, että et hätkähdä turhaumiaan purkavien poikien ajoin räväkästä reagoinnista vaan löydät luontevat keinot tilanteen ja lasten rauhoittamiseen. Hallitset lapsen henkilökohtaisen avustajan ja kasvattajan roolit sekä niiden ajoittaisen ristikkyyden. Näkövammaisilla suullinen viestintä korostuu, joten edellytämme työntekijältä erinomaista suomen kielen taitoa. Mahdollinen kokemus näkövammaisten kanssa työskentelemisestä on eduksi, samoin kuin esim. opinnot kasvatuksen tai terveydenhoidon alalta. Lasten kanssa tapahtuva työskentely edellyttää rikosrekisteriotteen esittämistä. Mökkimme sijaitsee noin 10 km etäisyydellä Kuvansista (15 km sekä Varkauden että Joroisten keskustaajamista) eikä julkisia kulkuyhteyksiä ole käytettävissä, joten työntekijän on syytä varautua kulkemaan työmatkat omin kyydein. Palkkaus ja työehdot HETA-JHL työehtosopimuksen mukaisia: tuntipalkka työsuhteen alussa 10,79€ /tunti (iltalisä 18 jälkeen +15%, viikonlopputöistä lauantailisä 20% ja sunnuntailisä 100%) Lisätietoja tehtävästä antavat työnantajina toimivat vanhemmat; Timo Tulisalo (0405595851) tai Katri Vappula (040537415). Vapaamuotoiset hakemukset mahdollisimman pian (haku avoinna 10.6. saakka) sähköpostitse. Paikka täytetään, kun sopiva hakija on löytynyt.
Työnantajan nimi: Tulisalo Timo
Työnantajan osoite: 78880 KUVANSI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Maa: Suomi
Alue: Etelä-Savo
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Esimies -
Kampaajat ja parturit
Cm Hiustalo Oy on parturi-kampaamo-tuoteshop ketjuyritys, jolla on tällä hetkellä 32 liikettä ja yrityksessä työskentelee noin 260 hiusalan ammattilaista. Yritys on aloittanut toimintansa vuonna 2000 ja kasvaa ja kehittyy
CM Hiustalo Oy. - 2016-05-18 - Etelä-Savo
Evelace jälleenmyyjä -
Ovelta ovelle -myyjät
Haemme jälleenmyyjiä seuraavien kuntien alueille: Enonkoski, Heinävesi, Hirvensalmi, Joroinen, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala, Rantasalmi, Savonlinna ja Sulkava Haluatko myydä
Evelace Oy - 2016-07-15 - Etelä-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Citywork tuottaa työnteon tuloksia parantavia palvelu- ja henkilöstöratkaisuja suomalaisille yrityksille ja yhteisöille panostamalla työntekijöiden osaamiseen, motivaatioon ja palkitsemismalleihin. Vuonna 2014 työllistimme
CityWork Etelä-Karjala Oy - 2016-04-24 - Etelä-Karjala
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa miestyönantajalle. Töitä on keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 8-13 tai 9-14 / 10h/vko. Työtehtävinä kuntosalilla ja uimahallissa käynnit (avustajan ei tarvitse mennä uimaan),
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-03-03 - Etelä-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan reipasta ja oma-aloitteista henkilökohtaista avustajaa pyörätuolilla liikkuvalle miehelle Heikinpohjaan kesäloman sijaiseksi. Apua tarvitaan kaikissa päivittäisissä toimissa. Työnantaja on Heta - liiton
Savonlinnan kaupunki - 2016-04-15 - Etelä-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan jämäkkää, sitoutunutta ja oma-aloitteista henkilökohtaista avustajaa erityistä tukea tarvitsevalle 8-vuotiaalle pojalle Savonlinnaan. Avustajaa tarvitaan vapaa-ajan toimintaan, läksyjen tekoon ja vahvistamaan
Savonlinnan kaupunki - 2016-05-25 - Etelä-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Oletko positiivinen, huumorintajuinen ja joustava? Haluatko henkilökohtaiseksi avustajaksi Espoonlahteen? Olen nuorekas 50 vuotta täyttävä mies joka hakee henkilökohtaista avustajaa kokopäivä työhön. Toivon
JAG Assistans Ab - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Olen 53-vuotias, naimisissa oleva liikuntavammainen nainen. Etsin henkilökohtaista avustajaa vakituiseen työsuhteeseen. Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan, mahdollisimman pian. Työhön sovelletaan henkilökohtaisten avustajien
Saarinen-Salo Heljä - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Henkilökohtainen avustaja keuruulaiselle henkilölle. Työhön kuuluu avustaminen aamutoimissa, ruoanlaitto ym. kotityöt. Työtä yhteensä 20 tuntia viikossa. Työajat sovittavissa työnantajan kanssa. Oma auto
Anonyymi työnantaja - 2016-08-10 - Keski-Suomi
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Citywork tuottaa työnteon tuloksia parantavia palvelu- ja henkilöstöratkaisuja suomalaisille yrityksille ja yhteisöille panostamalla työntekijöiden osaamiseen, motivaatioon ja palkitsemismalleihin. Citywork Avustajapalvelut
Citywork Keski-Suomi Oy - 2016-03-16 - Keski-Suomi
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Oletko valmis muuttamaan hyvinvointipalvelualaa kanssamme? ETSIMME HENKILÖKOHTAISTA AVUSTAJAA Tule mukaan parantamaan kanssamme alueesi hyvinvointipalvelujen laatua ja kustannustehokkuutta. Toimit alueellasi henkilökohtaisena avustajana. Avustat
CityWork Etelä-Karjala Oy - 2016-02-15 - Kymenlaakso
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haemme lähi- tai perushoitajan tai muun hoitoalan koulutuksen käynyttä työntekijää henkilökohtaisen avustajan sijaisuuksiin. Työ soveltuu myös hoitoalalle opiskelevalle henkilölle. Vuorotyö sis. aamu-ilta
Hyttinen Aino - 2016-02-15 - Lappi
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haemme palvelukseemme henkilökohtaista avustajaa kokopäivätyöhön toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Edellytämme hakijalta kokemusta autismin kirjon asiakkaista. Koulutusvaatimuksena alalle soveltuva koulutus.
HR Invest Oy/Toimintakeskus Oivapaja - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa 13-vuotiaalle kehitysvammaiselle pojalle. Työaika on 30h/kk. Työtehtävinä on harrastustoiminnan mahdollistaminen mm. uinti (avustajan on oltava altaassa), ulkoilu ja keilailu sekä asiointiapu,
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-07-15 - Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haemme Limingan Tupokseen 12-vuotiaalle pojallemme vapaa-ajan ohjaajaa/avustajaa. Erityisesti toivotaan, että pidät luonnossa liikkumisesta ja retkeilystä koiran kanssa. Auto on miltei välttämätön. Kilometrikorvaukset
Anonyymi työnantaja - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 26-vuotiaalle naiselle Kuopion Rönöön. Avustamista on enintään 100t/kk opiskelun avustamiseen.
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-07-15 - Pohjois-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa, toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 33-vuotiaalle naiselle Kuopion keskustaan. Liikkumisen apuvälineenä pyörätuoli ja sähköpyörätuoli.
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-09-10 - Pohjois-Savo
Kirjanpitäjä -
Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Etsimme kiireellisesti joukkoomme taloushallinnon moniosaajaa: tilinpäätöstaitoista kirjanpitäjää joka hallitsee myös palkanlaskennan. Vahva kirjanpidon, verotuksen ja palkanlaskennan osaaminen sekä aiempi tilitoimistokokemus
Punkaharjun Tilitoimisto Oy - 2016-03-08 - Etelä-Savo
Koneenkäyttäjä -
Muovituoteteollisuuden prosessityöntekijät
Koneenkäyttäjä vastaa haavanhoitotuotteiden tuotantoajosta, konesäädöistä sekä käyttäjäkunnossapidosta. Tehtäviin kuuluvat myös mahdollisten vika- ja häiriötilanteiden tunnistaminen,
Mölnlycke Health Care Oy - 2016-06-27 - Etelä-Savo
Lähihoitaja, toimi -
Lähihoitajat
Lähihoitaja toimii Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimen Puumalan palvelukeskuksessa, tehostetun palveluasumisen yksikössä. Palveluasumisen yksikkö tarjoaa ympärivuorokautista asumispalvelua ikäihmisille. Lähihoitajan
Mikkelin kaupunki - 2016-03-09 - Etelä-Savo
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Etsimme luotettavaa ja oma-aloitteista lastenhoitajaa/ kodinhoitajaa pieniin arkiaskareisiin kesästä (aloitus joustava) alkaen meille kotiin Rantasalmelle. Kaksi poikaamme (NYT 2v ja 6kk) ovat reippaita ja iloisia tapauksia. Vanhempi pojista
Perhe Nissinen, Rantasalmi - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Lehtori, fysiikka ja kemia -
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista monialaisista tiedeyliopistoista. Tarjoamme opetusta lähes sadassa pääaineessa. Opiskelijoita on noin 15 000 ja työllistämme lähes 2 800 henkilöä. Toimimme kolmella
Itä-Suomen yliopisto - 2016-02-25 - Etelä-Savo
Myyjä, Saunalahti (oppisopimus mahdollinen) -
Puhelin- ym. myyjät
Myyjä (oppisopimus mahdollinen) Etsitkö vakituista työpaikkaa, jossa saat hyvää palkkaa? Oletko jo valmis myynnin osaaja tai vaihtoehtoisesti alalle vasta aikova, mutta myyntityöstä aidosti kiinnostunut työnhakija,
Enia Oy - 2016-06-04 - Etelä-Savo
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Suomen Lämpöikkuna Oy on valtakunnallinen, nopeasti kasvava ikkuna- ja ovipalveluyritys. Olemme nyt vahvistamassa Lämpölux -myyntitiimiämme Mikkelin alueella. Laadukkaat tuotteemme ja Lämpölux avaimet käteen -palvelumme
Suomen Lämpöikkuna Oy - 2016-09-10 - Etelä-Savo
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Mervi Verho - 2016-07-15 - Etelä-Savo
Pintakäsittelijä, konepaja- ja metallituotteet -
Metallien teolliset päällystäjät ja viimeistelijät
Etsimme asiakasyrityksellemme teollisuuden pintakäsittelijöitä Savonlinnaan. Tehtävänäsi on etenkin metallituotteiden ruiskumaalaus, sekä raepuhallus ja mahdollisesti
Barona Teollisuus Oy - 2016-08-02 - Etelä-Savo
Projektityöntekijä -
Muut liike-elämän asiantuntijat
Tuloksellisessa ja palkitussa Mikkelin ammattikorkeakoulussa (Mamk) on 4500 opiskelijaa ja yli 350 työntekijää. Laadukkaan opetuksen lisäksi teemme laajaa tutkimus- ja kehittämistyötä ja tuotamme palveluja. Etsimme nyt
Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy - 2016-06-22 - Etelä-Savo
Puutarhuri -
Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Haetaan sosiaalista positiivisen elämän asenteen omaavaa henkilöä asiakaspalveluun/puutarhatöihin mm. kukkien hoitoa, pakkausta ja kuljetustakin. Alan koulutus ei välttämätön
Lappalainen Sari/ Kotikorven puutarha - 2016-05-05 - Etelä-Savo
Sosiaalialan ohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Pieksämäellä avopalvelujamme ovat Länsirinteen toimintakeskus ja Savoset-monipalvelukeskus sekä Pihlajarinteen palvelukoti ja yövalvottu Lukkarin palvelukoti. Haemme Lukkarin palvelukotiin 15.2.2016 kello 15.00 mennessä
Vaalijalan kuntayhtymä - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja -
Lastentarhanopettajat
Joroisten kunnan varhaiskasvatuksessa on avoinna varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävä 1.8.2016 alkaen. Pätevyysvaatimuksena tehtävään on erityislastentarhanopettajan tai erityisopettajan koulutus (sosiaalihuollon ammatillisen
Joroisten kunta - 2016-04-12 - Etelä-Savo