Job Henkilökohtainen avustaja Helsinki-Uusimaa Jutta Väisänen - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Henkilökohtainen avustaja

Työnkuvaus:
32 vuotiaan naisen avustaminen arjessa. Avustettava on ääreishermostosairautta sairastava, liikuntarajoitteimen nainen. Avustettava liikkuu ulkona pyörätuollilla ja sähkömopolla, sisällä rollaattorilla, satulatuolilla ja huonekaluihin tukeutujen kävellen. Jalkojen lisäksi myös käsien toiminnassa on hankaluutta ja hitautta. Toisinaan kaadun ja minut tarvitsee nostaa ylös, ja toisinaan jalkani voivat täristä jolloin ne pitää rauhoittaa, mutta siihen perehdytetään. Usein esim jalkani pitää nostaa taksin kyytiin mutta muita nostoja ei säänöllisesti kuulu työnkuvaan. Työnkuvaan kuuluu kauppa ja asiointi avustus, arjen askatreissa avustaminen, asunnon siistimisessä, pyykkihuolossa, ja tiskeissä avustaminen.Ruuanlaitossa ja leipomisessa asuvtamine. Huonona päivänä hiusten pesussa, ihon rasvauksessa ja pukeutumisessa avustaminen. tarvittaessa vapaa ajan vietossa ja harrastuksissa avustus. Harrastan mm vesijuoksua ja leipomista. Työtä on noin kolmena päivänä viikossa 5 tuntia kerrallaan, tai sovitusti. Yleensä aamu painotteisesti mutta toisinaan ja sovitusti töitä voi olla myös iltapäivällä,/illalla. Minulle on myönetty avustustunteja 15h/viikossa sekä 30h/kuukaudessa. Arki avustajalla on siis töitä 15h/viikossa mutta lisätunnit on mahdollisia. Vantaan kaupunki maksaa palkan. Avustettava kuuluu Heta-liittoon Työnhakijalta toivotaan täysi-ikäisyyttä, hyvää suomenkielentaitoa ( äidinkieli tai puhut lähes yhtä hyvin kuin omaa äidinkieltä), oma-alotteisuutta, rehellisyyttä ja aktiivisuutta. Avustajan tulee kyetä työskentelemään yksin ja toimimaan uusissa ja jopa yllättävissä tilanteissa. Laita vapaa muotoinen hakemus sähköpostiin niin kutsun työhaastatteluun jos tunnut minulle sopivalta avustajalta.

Työnantajan nimi: Jutta Väisänen

Työnantajan osoite: 01370 VANTAA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakas-ja myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Haemme Espoon Leppävaaran toimipisteeseemme ASIAKAS-JA MYYNTINEUVOTTELIJOITA . Aiempi kaupan alan kokemus ei ole välttämätöntä, sillä perehdytämme ja jatkokoulutamme perusteellisesti mielenkiintoisiin työtehtäviimme.
Buusteri Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Asiakas-ja myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Haemme Helsingin ydinkeskustaan Vuorikadun toimipisteeseemme ASIAKAS-JA MYYNTINEUVOTTELIJOITA kokoaikaiseen työhön. Työtehtävä soveltuu mainiosti kaikenikäisille, välivuotta pitävälle tai muuten erilaisiin
Buusteri Oy - 2016-03-10 - Helsinki-Uusimaa

Asiakasneuvoja, puhelinpalvelu -

Puhelinpalveluneuvojat
Etsitkö työtä, jossa on joustavat työajat ja hyvä palkka? Olemme kuopiolainen, puhelinpalveluihin ja asiakaspalveluun erikoistunut telemarkkinointiyritys. Tehtävänämme on myydä laadukkaita tuotteita sekä
Kareta Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Astiahuoltaja -

Avustavat keittiötyöntekijät
SOL on suuri suomalainen, vakavarainen palvelualan perheyritys. SOL-konserni toimii siivous-, kiinteistö-, toimitila- ja turva-, henkilöstövuokraus- sekä pesulapalveluiden alalla. Työllistämme n. 13 000 henkilöä.
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Ekonomisti tai vanhempi ekonomisti -

Hallinnon ja elinkeinojen kehittämisen erityisasiantuntijat
TYÖPAIKKA KUVAUS Valtiontalouden tarkastusvirasto on eduskunnan yhteydessä oleva riippumaton viranomainen, joka tarkastaa valtion taloudenhoitoa ja talousarvion noudattamista sekä valvoo
Valtiontalouden tarkastusvirasto - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Esimiesharjoittelija -

Myyntiedustajat
Yrityksemme laajentaa toimintaansa ja etsimme parhaillaan uusia esimiesharjoittelijoita eri puolille Uudenmaan aluetta. Etsimämme henkilöt ovat ulospäinsuuntautuneita, tuloshakuisia ja positiivisia persoonia. Myös ajokortti tulee olla
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Ikkuna-asentaja -

Lasinasentajat
Lämpölux on valtakunnallinen, nopeasti kasvava ikkuna- ja ovi- palvelukonsepti. Laadukkaat tuotteemme ja Lämpölux avaimet käteen -palvelumme lisää suosiotaan. Saneerausmarkkinoiden lähivuosien kasvu Suomessa lupaa
Suomen Lämpöikkuna Oy - 2016-03-16 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme nyt kokkia kansainväliseen monipalvelukohteeseemme Espoon Keilalahteen. ISS Ruokailupalvelut tarjoaa monipuolisia sopimusruokailupalveluita yrityksille, yhteisöille ja oppilaitoksille. Ruokailupalvelumme päätuotteita ovat lounasruokailupalvelut,
ISS Palvelut Oy - 2016-04-27 - Helsinki-Uusimaa

Koulutusassistentti -

Yleissihteerit
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö on turvallisuuden asiantuntija. Tuotamme tietoa erilaisissa tutkimushankkeissa ja kehitämme asumisen ja arjen turvallisuutta. Tuemme palokuntia ja muita turvallisuusalan vapaaehtoisia. Palokuntaosasto
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Attendo tuottaa laadukkaita hoivapalveluja yli 100 hoivakodissa, ja 250 kunnan kumppanina. Yrityksemme on joustava ja kannustava työnantaja, jossa pääset myös kehittämään työtäsi. Lähes 6000 terveydenhuoltoalan
Attendo Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettaja, peruskoulun alaluokat -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Opetusvirasto, Latokartanon peruskoulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös nuorten
Helsingin kaupunki. - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Material Leader / Ostaja -

Ostajat
Haemme asiakastoimeksiantoon Lohjalle kansainvälisiin elektroniikkateollisuuden sopimusvalmistuksen ostoihin ammattilaista Material Leader -nimikkeellä. Tehtävän mahdollinen aloitus elokuussa 2016 ja arvioitu kesto asiakkaan tarpeen
ValueSource Partners Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
TopSport Porvoon myymälään haetaan työntekijöitä määräaikaiseen sijaisuuteen! Porvoon TopSport myymälään haetaan kahta työntekijää määräajaksi äitiysloman sijaisuuden
L-Fashion Group Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Mikä on sinun työtuntisi arvo? 15,00 €/h vai vielä enemmän? Tarjoamme palkitsevaa myynti- ja markkinointityötä kauppakeskuksissa sekä puhelinmyyntitoimistoissamme turvallisella tuntipalkalla. Kilpailuta ja vertaa palkkaasi
Eira Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Dry Ice Finland on ympäristöystävällisen puhdistuksen edelläkävijä ja on Cleantech Finland jäsenyritys. Haemme nopeasti kasvavaan innovatiiviseen yritykseemme yrittäjähenkistä myyntihenkilöä.
Kouvolan Kuivajää Oy - 2016-03-03 - Helsinki-Uusimaa

Oman äidinkielen opettaja -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Tehtävän kuvaus: Oppilaan oman äidinkielen opetus on perusopetusta täydentävää opetusta. Oman äidinkielen opettaja toimii kiertävänä opettajana Vantaan peruskouluissa. Opetuspaikka voi vaihtua työpäivän
Vantaan kaupunki - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Operaattori -

Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kokoonpanijat
Kiinnostaako sinua tarkkuutta vaativa työ mielenkiintoisessa työympäristössä? Haluatko päästä työskentelemään elektroniikkateollisuuden parissa? Voisiko tämä työpaikka olla silloin
Personalhuset Staffing Group Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Osastonlääkäri -

Erikoislääkärit
Työnkuvaan kuuluu toimenpide- ja päivystysendoskopiat ja endoskopiatoiminnan kehittäminen. Eduksi katsotaan pitkäaikainen kokemus toimenpide-endoskopioista sekä kiinnostus ultraääniendoskopia- ja ERCP-toimintaan. Terveydenhuollon
HUS - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Puutarhuri / Puistotyöntekijä -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Stara, Kaupunkitekniikan ylläpito, Hoito 1/ Sainio Stara on Helsingin kaupungin oma rakentamispalvelu - rakentamisen, ympäristönhoidon ja logistiikan moniosaaja. Pidämme Stadista huolta
Helsingin kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Rappaaja -

Rappaajat
Etsimme asiakasyrityksellemme kokenutta ruiskuraappaajaa. Haluamme tarjota luotettavan työympäristön ja toivomme, että hakijalla on hyvät kokemukset sekä oikea asenne työntekoon. Odotamme hakijalta: - Ammattimaista asennetta
Lavonia Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat

Pitoval Oy - 2016-04-01 - Helsinki-Uusimaa

Sähköasentaja (kärkimies) -

Rakennussähköasentajat
Haemme asiakasyrityksellemme kärkimiestä sähköasennuksiin pääkaupunkiseudulle. Työmaat ovat pääsääntöisesti kerrostalo- ja toimitilasaneerauksia. Sinulla on laaja osaaminen erilaisista sähköasennuksista,
Maximus Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Kotisairaala Kotisairaalahoito on sairaalatasoista, lyhytaikaista ja ympärivuorokautista akuuttisairaanhoitoa potilaan kotona, vanhainkodissa tai palvelutalossa. Potilaat tulevat kotisairaalan hoitoon pääasiassa
Helsingin kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Sales Manager, B2B Cornerit -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Etsimme nyt SALES MANAGERIA vastaamaan Sonera Kauppojen B2B Cornereista. Team Managerina tavoitteenasi on saada Sonera Kauppojen B2B Cornerit loistamaan. Olet taitava ihmisten johtamisessa, osaat luoda selkeitä suunnitelmia sekä omaat positiivisen
StaffPoint Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Suunnittelija -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Haemme olosuhdehallinnan suunnittelijaa suunnittelutiimiin Vantaalle Cramo tarjoaa asiakkailleen rakentamista, saneeraamista ja kunnossapitoa tukevia palveluja. Monipuoliseen palveluvalikoimaamme kuuluu muun muassa sähköistys-, lämmitys-,
Cramo Finland Oy - 2016-04-29 - Helsinki-Uusimaa

Taksinkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat

SSN-Power Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Tarkastaja -

Muut julkishallinnon valmistelu- ja valvontavirkamiehet
TYÖPAIKKA KUVAUS Trafi on liikenteen viranomainen ja liikennealan vahva asiantuntija, joka toimii rohkeasti vastuullisen liikenteen puolesta. Trafi kehittää liikennejärjestelmän
Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi) - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa

Test Automation Developer, Omenia Oy -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Omenia Oy on Suomen johtava ohjelmistokehitysprosessien automatisoija, jonka asiakkaita ovat yksityiset ja julkiset ohjelmistoja kehittävät tai hankkivat organisaatiot. Tällä hetkellä meitä on parisenkymmentä huippuasiantuntijaa
Rekrytointitalli Oy - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa

Tutkimushaastattelija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Laajennamme edelleen toimintaamme ja kasvatamme menestynyttä Suomen Terveysravinnon projektia Vantaan toimistossamme. Suomen Terveysravinto Oy on alansa yksi merkittävimmistä maahantuojista ja markkinoijista jolla on laadukkaat terveystuotteet
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-03-17 - Helsinki-Uusimaa

Työnjohtaja -

Rakennusalantyönjohtajat
Etsimme asiakasyrityksellemme työnjohtajaa pääkaupunkiseudulla sijaitseville työmaille. Työtehtävän kuvaus Toivomme, että sinulta löytyy: - Kokemusta maanrakennsalan töistä ja työnjohdosta -
Uniflex Suomi Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.93190693855286 sekuntia