Job Henkilökohtainen avustaja Helsinki-Uusimaa Niemelä Pyry - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Henkilökohtainen avustaja

Työnkuvaus:
Etsin hyvässä fyysisessä kunnossa olevaa, keskittymiskykyistä, erittäin luotettavaa, erilaisiin tilanteisiin sopeutuvaa, rauhallista ja käytännön asioita tekemään tottunutta henkilökohtaista avustajaa. Työ ei vaadi koulutusta tai aiempaa kokemusta, mutta sen sijaan halua suorittaa työ huolellisesti ja esitettyjen ohjeiden mukaisesti. Perehdytys järjestetään. Perusarkitaidot ovat kuitenkin oltava hallussa. Olen sähköpyörätuolilla liikkuva työelämässä oleva nuorekas mies. Asun Merihaassa, Helsingissä. Henkilökohtaisen avustajan tehtävänä on avustaa minua fyysisesti erilaisissa jokapäiväisen elämän toimissa. Tehtäviä ovat mm. avustaminen pukeutumisessa, henkilökohtaisessa hygieniassa, liikkumisessa, tavaroiden järjestelyssä, kodinhoidollisissa tehtävissä ja siirtymisissä pyörätuoliin ja siitä pois. Avustajan on pystyttävä nostamaan minut. Työ on suorittavaa työtä, jonka suorittaminen perustuu annettujen ohjeiden huolelliseen noudattamiseen. Työhön kuuluu avustamista kotonani, työpaikallani sekä harrastuksiin ja vapaa-aikaan liittyvissä menoissa. Työhön voi sisältyä myös matkoja. Työ alkaa 29.8. Työsuhde on voimassa toistaiseksi. Työtuntien määrä on keskimäärin 35 - 40 tuntia/viikko. Kyseessä on 3-vuorotyö. Pääsääntöisesti aamuvuorot ovat kello 6.30 - 14.00, iltavuorot 14.45 - 22.15 ja yövuorot 23.00 - 6.30 vuoroluettelon mukaisesti. Työhaastattelussa on mahdollista keskustella tarkemmin vuorojen jakautumisesta ja niihin liittyvistä toiveista (esim. aamu-/ilta-/yö-/arki-/viikonloppupainotteisuus). Palkkaus: Tuntipalkka, joka on työsuhteen alkaessa 10,70 euroa/tunti. Lisäksi lisät (ilta +15 %, yö +30 %, lauantai +20 %, sunnuntai +100 %). Mikäli vähintään vuosi aiempaa kokemusta henkilökohtaisena avustajana toimimisesta, palkkaan lisätään kokemuslisä. Työssä noudatetaan henkilökohtaisten avustajien valtakunnallista työehtosopimusta. Ajokortti on välttämätön. Työhön kuuluu autolla ajamista. Yhteydenotot ja työpaikkahakemukset sähköpostitse. Active electric wheelchair user is seeking for trustworthy personal assistant. The post is permanent. Excellent command of either Finnish or English is a requirement. I'm looking for assistant to full time shift work (35-40 hours per week). Works take place five days a week on average. There will be morning, evening, night and weekend shifts. This is steady post, work will start in 29th August. Work requires good physical condition. Driver's license and driving experience in Finland are necessary. No education or prior experience required. I live in Merihaka. I work in Lauttasaari. Most of shifts will start or end these places. The salary is 10,70 euros per hour, in addition extras (evening +15 %, night +30 %, Saturday +20 %, Sunday +100 %). Please send me an email, tell me more about yourself and what have you been working with before, then we might be able to make an appointment for an interview. More details in the Finnish part of this announcement.

Työnantajan nimi: Niemelä Pyry

Työnantajan osoite: 00530 HELSINKI

Työn lyhyt kuvaus: Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajanvaraaja / Buukkari -

Yleissihteerit
Palkkaamme pääkaupunkiseudulle reippaita ja ahkeria ajanvaraajia. Meillä on joustavat työajat klo 9-21 välillä. Ajanvaraustyö sopii hyvin päätyöksi, sivutyöksi, opiskelujen tai toisen työn oheen,
Naikon Oy - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa

Asfalttityöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Haemme luotettavalle asiakkaallemme asfalttityöntekijöitä. Sinulla täytyy olla vähintään 5 vuoden kokemus asfalttitöistä, kuten jyrämiehen, kolamiehen tai levittäjäkuljettajan tehtävistä.
Maximus Oy - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa

Asiakas-ja myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Lahjoitamme JOKAISELLE työntekijällemme ylimääräisen 300 euron PARAS TYÖPAIKKA 2015 - BONUKSEN palkan päälle! Haemme Espoon Leppävaaran toimipisteeseemme ASIAKAS-JA MYYNTINEUVOTTELIJOITA osapäiväiseen
Buusteri Oy - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa

Asiakasneuvottelija -

Myyntiedustajat
MicroMedia Oy auttaa yrityksiä asiakashankinnan tehostamisessa suunnitellen ja toteuttaen kampanjoita, ohjelmia ja tarjoamalla ulkoistuspalveluita. Yrityksen toinen liiketoiminta-alue on markkinointilogistiikka, joka sisältää postitus-,
LEAD Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa

Asiamies -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Rakennusteollisuus RT ry on rakennusalan yritysten elinkeinopoliittisten, teknisten ja työmarkkina-asioiden edunvalvoja. RT-liittoyhteisöön kuuluvat keskusliitto ja viisi toimialaa: Talonrakennus, Rakennustuoteteollisuus, Infra, Pinta ja
Rakennusteollisuus RT ry - 2016-04-13 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haen henkilökohtaista avustajaa Kemijärvellä. Työ alkaa heti tai sopimuksen mukaan. Työhön kuuluu kaikissa päivittäisissä toiminnoissa avustaminen esim. WC:ssä käynnit, ruoanlaittoa, siivousta, asioilla
Anonyymi työnantaja - 2016-05-18 - Lappi

Henkilökohtainen avustaja lapselle -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haemme reipasta, oma-aloitteista ja luotettavaa avustajaa 14-vuotiaalle sähköpyörätuolia käyttävälle, iloiselle pojalle pääasiassa arki-iltapäiviksi kotiimme. Toivomme, että työsuhteen aloitus
Haljoki Kirsi - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haemme henkilökohtaista avustajaa Utajärvelle. Haemme osa-aikaista henkilökohtaista avustajaa Utajärvelle. Toimit alueellasi henkilökohtaisena avustajana. Avustat palvelun saajaa niissä tavanomaiseen elämään
Citywork Oulu Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Infratöiden projektinjohtaja -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Rakennusvirasto, Rakennuttamistoimisto 2 Helsingin kaupungin rakennusvirasto on 450 hengen asiantuntijavirasto. Suunnittelemme ja järjestämme katujen ja viheralueiden rakentamisen ja ylläpidon. Vastaamme pysäköinninvalvonnasta
Helsingin kaupunki. - 2016-03-05 - Helsinki-Uusimaa

Jr. Back-End Developer -

Sovellusohjelmoijat
Oletko ohjelmointiuraasi aloitteleva tulevaisuuden lupaus, jolta löytyy ymmärrystä SQL tietokannoista sekä osaamista Back-End ohjelmoinnista? Onko sinulla intoa oppia uusia teknologioita ja halua päästä näkemään
Academic Work Suomi Ab - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa

JUNIOR KONSULTTI -

Johdon sihteerit ja osastosihteerit
Nice-business Consulting Oy (Nico) etsii pankki- ja vakuutusalan asiakkaalleen tulevaisuuden tähteä. Oletko sinä vasta valmistunut tai opinnoissasi loppusuoralle edennyt nuori ammattilainen, ja etsit itsellesi tulevaisuuden työpaikkaa
Nice-business Consulting Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kahvilatyöntekijä -

Kahvila- ja baarimyyjät
Haemme kahvilantyöntekijöitä Seurasaareen. Edellytetään myös tarjoilijakokemusta/osaamista. Työaika pääsääntöisesti 10 - 17 tai 12 - 19 ja tarpeen mukaan iltoja pääsalissa. Kolmiviikkoisjaksolla
Ravintola Seurasaari - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat

Lakemar Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kokki/ Taloudenhoitaja -

Avustavat keittiötyöntekijät
Tavanomaiset edustusasunnossa tehtävät työt. Edellytetään hyvää ruuanlaittotaitoa ja kokemusta kodinhoitotehtävistä, järjestelykykyä sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Valmiutta
Itävallan suurlähettiläs - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kotisiivous-yrittäjä alihankintaan -

Kotirinki on kasvava kotisiivoukseen erikoistunut ketju. Tarjoamme uudistuneella konseptilla laadukkaita kotisiivouspalveluita eripuolilla Suomea. Asiakkaidemme tyytyväisyys on huippuluokkaa. Käytössämme on myös nykyaikainen Online -varausjärjestelmä. Etsimme nyt Porvoon
Kotirinki Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Kylmäasentaja -

Ilmastointi- ja kylmälaiteasentajat
Asiakkaamme hakee kylmäasentajia pääkaupunkiseudulle vakituiseen työsuhteeseen. Edellytämme tehtävään soveltuvaa koulutusta ja yli kolmen vuoden kokemusta kylmäasennustöistä. Olet oma-aloitteinen
Amiko Vantaa Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Tehtävän kuvaus: Haemme lastentarhanopettajaa Rautkallion päiväkotiin vakituiseen toimeen. Neljäryhmäinen päiväkotimme sijaitsee Koivukylän juna-aseman läheisyydessä. Päiväkotimme on monikulttuurinen.
Vantaan kaupunki - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa

Major Account Manager -

Tieto- ja viestintätekniikan myynnin erityisasiantuntijat
Haemme Nebula Oy:n avainrooliin Major Account Manageria Tehtävänkuva: Major Account Managerina vastaat kymmenestä tärkeimmistä asiakkaistamme. Tehtävässä toimit
Empore Oy - 2016-03-24 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Oletko vailla osapäivätyötä ja/tai lisätuloja? Palkkaamme vielä yhteensä kahdeksan innokasta työntekijää Vantaan toimipisteeseemme Tikkurilan ydinkeskustaan osa-aikaisiin työsuhteisiin. Työ soveltuu
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Haapasaari Marketing Oy on maahantuontiyritys, joka etsii nyt kasvavaan tiimiinsä uusia innokkaita myyntiedustajia. Maahantuomme ja myymme amerikkalaista laadukasta puhdistusjärjestelmää. Sinun tehtäväsi on edustaa tuotettamme
Haapasaari Marketing Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Oletko myyntihenkinen? Löytyykö sinusta sinnikkyyttä, ahkeruutta ja vuorovaikutustaitoja? Silloin olet etsimämme henkilö! Konsernimme on toiminut jo yli 20 vuotta ja olemme palkanneet jo yli 60 myyjää vakituiseen työsuhteeseen.
Infonor Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Opettaja -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Haemme osaavaan tiimiimme opettajaa (opetettavat aineet: ruotsin, englannin ja suomen kieli sekä suomi äidinkielenä) toisen asteen ammatilliseen koulutukseen, perusopetuksen lisäopetukseen ja maahanmuuttajien kotoutumiskoulutukseen
Kanneljärven Kansanopiston kannatusyhdistys r.y. - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

Rakennussiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Nordic JobCentre Oy on yli 20 vuotiset juuret omaava henkilöstöpalvelualan perheyritys. Yritys vuokraa ja rekrytoi ammattitaitoista henkilöstöä rakennusalan yrityksille Pohjois-Suomen ja Uudenmaan alueilla. Olemme Henkilöstöpalveluyritysten
NJC Etelä Suomi Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Resurssiopettaja, Hirvihaaran koulu -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Hirvihaaran kouluun haetaan resurssiopettajaa ajalle 15.8. - 22.12.2016. Opetusta on esiluokalla ja 3. luokalla. Toivotaan kiinnostusta käsityön opettamiseen myös muilla luokilla. Tutustu koulun kotisivuihin osoitteessa: http://www.mantsala.fi/asukkaille/koulutus-ja-opiskelu/koulut
Mäntsälän kunta - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Sisustusmyyjiä -

Myyjät
Haemme positiivisella asenteella varustettuja SISUSTUSMYYJIÄ pääkaupunkiseudun Hemtex-myymälöihin keikkaluontoiseen työhön. Hemtex on Pohjoismaiden johtava kodintekstiiliketju, jolla on vahva myymäläkonsepti.
StaffPoint Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaaliohjaaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Sosiaali- ja terveysvirasto, Maunulan lastensuojelutarpeen arviointi Kaikilla lapsilla on oikeus turvalliseen ja virikkeelliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehittymiseen sekä erityiseen suojeluun. Lastensuojelun
Helsingin kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Suunnittelija -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Etelä-Suomen Syöpäyhdistys on alueellinen kansanterveysjärjestö, joka on Suomen Syöpäyhdistyksen jäsenjärjestö. Toiminnan painopisteitä ovat terveyden edistäminen, syövän ehkäisy
Etelä-Suomen Syöpäyhdistys ry - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Taksinkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Tarjoamme paikkaa vakituiselle ja osa-aikaiselle kuljettajalle tallistamme. Liikumme kahden Mercedes Benzin E-sarjan voimin ja tallimme sijaitsee Helsingin Itä-Pakilassa. Pidempiaikaisen työsuhteen päätyttyä haemme osaavaa tai
Kuljetusliike Lehtovaara & Kumpp. - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa

Tehtaanedustaja ovi- ja ikkunamyyntiin -

Myyntiedustajat
Tehtaanedustajia ovi- ja ikkunamyyntiin Tässä se on. Tilaisuus kuulua Suomen parhaaseen suoramyyntiorganisaatioon, jossa sinua autetaan menestymään ja mielipidettäsi arvostetaan ja kuunnellaan! Me myymme suomalaisiin koteihin
Kaskipuu Oy - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa

Tiskari / Astiahuoltaja -

Avustavat keittiötyöntekijät
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
Workpower Oy, Hki - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 6.9593539237976 sekuntia